Kalevalan juhlinta helmikuun 28. päivänä johtuu siitä, että Elias Lönnrot päiväsi Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Ensimmäisinä Kalevalan päivää ryhtyivät viettämään juhlapäivänä 1865 Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston eli nykyisen Helsingin yliopiston Savo-karjalaisen osakunnan ylioppilaat. Epävirallinen liputuspäivä se on ollut vuodesta 1950 lähtien. Vuonna 1978 se vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi, jolloin se vahvistettiin asetuksella myös suomalaisen kulttuurin päiväksi.
Tein ensimmäisen väitöskirjani spatiaalisesta identiteetistä – juuristamme. Se on eri asia kuin vaikkapa maakuntalehtien ja kirjallisuuden, kansallishymnien ja lippujen luoma opittu ja sepitteellinen identiteettimme.
Sisäsyntyinen identiteetti syntyy varhain lapsena ja on ikään kuin geneettinen ja peritty, oppimisgeeniemme kautta hankittu ennen niiden sulkeutumista ja osa geneettistä perimäämme, sukujemme juuria.
Se on biologinen ilmiönä ja luonnontieteinen, ei sosiologinen tai psykologinen ilmiö. Olkoonkin että ne ovat siinä myöhemmin vahvasti tunteittemme kautta mukana ja osana arvoja ja normejamme, lakejamme.
Samaan aikaan kun väittelin ensimmäisen kerran, julkaistiin Alex Haleyn kirja neekeriorjien juurista Afrikassa. Siitä tehtiin myös moniosainen televisiosarja elokuvineen. Suomalaiset alkoivat kiinnostua juuristaan. Se oli hyvä alku oman suomalaisen historiankirjoittamisemme uudesta tulemisesta. DNA kiinnostaa meitä tänään ja syvennämme tietojamme.
Koen olevani perussuomalainen juuri suomalaisen kulttuurin tuotteena. Enkä minä vanhempiani, suomalaisia, valinnut. En itäsuomalaista luonnonmaisemaa ja kulttuuriympäristöä, kieltä ja järvimaisemaa, juuria ja identiteettiä, jonka perustana on juuri kalevalainen komea kulttuurimme.
Sepitteellinen satu on eri asia kuin sisäsyntyinen ja oppimisgeeneihin sidottu ihminen. Sillä ei ole mitään tekemistä oman aikamme poliittisten liikkeiden ja niiden ohjelmien kanssa. Niitä ei pidä sotkea osana valtaa ja sen käyttöä, narsistisia piirteitä myös pysyä vallassa.
En minä tietäni valinnut vaan tie valitsi minut. Koen velvollisuudekseni hoitaa sitä tietä, joka minut on valinnut. Jos se jotakuta häiritsee ja loukkaa, sille en voi mitään. Olen sen tielleni velkaa.
Minusta se tie on ollut hyvä kulkea. Hyvä hoitaa. Tätä tietä minä rakastan. Ei sen ihmeellisempää. Jos joku siitä mielensä pahoittaa, sille en voi mitään. Jos hänen tiensä kulkee toisaalla, en minä sitä vääräksi moiti.
Jos tiemme risteävät, kumpikaan meistä ei ole etuoikeutettu loukkaamaan toista. Molemmat ovat velvollisia väistämään ja viisaampi malttaa odottaa. Aika on ihmisen keksinnöistä se kehnoin. Meillä on aina myös aikaa odottaa.
Seuraava sukupolvi aloittaa siitä mihin me lopetamme. Sitä kutsutaan kulttuuriksi ja sen sosiaaliseksi pääomaksi, arvoiksi ja normeiksi, laiksi. Ei sen ihmeellisempää.
Perustuslain vartijaksi olisin toivonut perustuslakituomioistuimen. En vaaleissa valittavaa poliitikkojen perustuslakivaliokuntaa. Kaikki heistä eivät ehkä tunne edes Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin juuriamme. Miten he voivat hoitaa sitä tietä, joka minutkin on aikanaan valinnut?