Suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivänä tehdään historiaa. Helsingin yliopiston professorit jäävät lakkoon. On tästä lakosta keskusteltu joskus aiemminkin. Nyt se sitten toteutuu. Professorit voivat keskittyä opetukseltaan ja hallinnon hoidolta tekemään tiedettä ja tutkimusta. Vai voiko aivotkin panna narikkaan?
Kun aloittelin työtäni yliopistossa 1970-luvulla, ei professorilla ollut työaikaa samalla tavalla kuin muilla valtion duunareilla ja virkamiehillä, mutta ei ollut kyllä lomiakaan. Tutkimusta tehtiin etenkin myöhään illalla, kun opiskelijat olivat poissa ja viikonloppuisin. Omalla kohdalla Suomen Akatemia tarjosi myös mahdollisuuden keskittyä pelkästään tutkimukseen.
Varsin varhain mukaan tuli myös rahoituksen haku ja yliopiston hallintoon liittyvät tehtävät myös yliopiston ulkopuolella. Mukaan hallintoon tulivat myös opiskelijat, joille oli haettava myös rahoitusta ja avustettava työn haussa. Se on ollut hyvää kehitystä, siinä missä kansainvälistyminen.
Poikki- ja monitieteisyys sekä naisten osuuden nopea kasvu akateemisen maailman ja suomalaisen sivistyksen huipulla on tapahtunut sekin ilman lakkoja. Vielä 1970-luvulla lakkoa ei olisi voinut oikein ymmärtää professoreiden poliittisena aseena, oli syy nyt mikä tahansa. Tänään tutkija, tieteen tekijä ja professorin tuolin haltija, on duunari muiden joukossa. Onnea pakkaspäivän lakolle.
Kalevalanpäivän aattona, suomalaisen kulttuurin päivänä, Pielavedellä juhlitaan yhtenään keihäänheittäjien mitaleja ja Vieremällä hiihtäjien kultaa. Iisalmessa tämä herättää Ylä-Savon keskuksena joko ylpeyttä tai hämmennystä, kateutta. Keijo Rosbergin ajoista on aikaa ja Teuvo Länsivuoren menestyskin alkaa olla nuoremmille tuntematonta.
Entäpä jos muistaisi paikkansa Ylä-Savon keskuksena ja juhlisi niin urheilun kuin kulttuurin tuloksia vuosisataisensa traditiona, jossa jokainen päivä on yläsavolaisen kulttuurin päivä. Ylä-Savo kaipaa nyt kuitenkin omaa yhteistä juhlaansa ja merkkipäivää, ehkä viikkoa, komeine muistomerkkeineen, veistoksine ja juhlivana maakuntana. Sonkajärven eukonkanto ei ole sellainen. Juhani Ahon haamu ja Sven Dufva elokuvineen, vahoine rainoineen Koljonvirralta, ei elätä yläsavolaisia.
Savon ja Savo-Karjalan kehityksessä Kuopio vie kaiken huomion siinä missä Hämeenlinna Kanta-Hämeessä Forssan talousalueelta vahvalla kasvuvyöhykkeellään Helsingistä Riihimäen ja Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Siihen on panostettu ja paljon. Loimijoen nauhakaupungille Forssalle on pantu taas esteeksi keinotekoisia rajoja niin Loimaan kuin Someron suuntaan sekä heikkotasoisen Satakunnantien (2-tien) seurauksena. Raiteet puuttuvat nekin. Ne ovat välttämättömät kasvulle tulevaisuudessa.
Näitä supistuvia seutukaupunkeja maassa on kymmenittäin. Niiden on löydettävä toisensa. Kuten nyt maakuntien yliopistomme ja lopulta myös professorit avustaen sivistyksemme tilaa, siinä missä huippu-urheilu hakee omaa paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Kilpailu on kovaa ja kovenemassa tieteen, taiteen, kulttuurin ja huippu-urheilun kohdalla. Norja sekä Ruotsi näyttivät missä mennään Pohjolassa. Yksi kulta tai pääskynen ei kesää tee. Nyt on poikkeuksellisen kylmää.