Kalevalan päivä on samalla suomalaisen kulttuurin päivä. Nimi viittaa kansalliseepokseemme ja samalla sen kerääjään Elias Lönnrotin elämään ja runokeruumatkoihin. Savokarjalainen osakunta otti Kalevalan päivän vuosipäiväkseen 1860-luvulla. Jo 1920-luvulla päivä vakiintui liputuspäiväksi.
Elias Lönnrot allekirjoitti Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta vuonna 1835. Teos ilmestyi painosta saman vuoden lopulla. Laajennettu painos julkaistiin Uuden Kalevalan nimellä vuonna 1849. Myös karkausvuosina päivä on säilynyt samana kuten tänään 28. helmikuuta karkausvuonna 2012. Hyvää karkauspäivää 29. helmikuuta.
Karkauspäivänä vuodessa on 366 päivää. Kustaa Vilkunan mukaan nimi tulee “karkaus” -sanan aiemmasta merkityksestä “hypätä”. Hyppy ei viittaa mitenkään kosintamenoihin vaan sillä tarkoitettiin arkisesti puukalenterin tikun hyppyä tuona päivänä saman päivän kohdalla siirtämättä sitä seuraavalle päivälle.
Monialainen Lönnrot
Olen kirjoittanut Elias Lönnrotista jo aiemmin ja hänen tarinansa on monelle tuttu niin lääkärinä, lehtimiehenä, perheen isänä kuin intohimoisena kasvien ja runojen keräilijänä. Tiedemiehenä Lönnrot ei juuri tullut tunnetuksi olkoonkin, että hän hoiti muutaman vuoden suomen kielen professuuria ja myös Lönnrotin kasvikokoelmat saivat julkaisuineen tunnustusta. Lönnrothan oli lääkäri ja kasvit keskeinen osa tuon ajan lääkintää. Olen itsekin luennoinut joskus lääkekasveista lääketieteen tai oikeammin apteekkialana tuleville farmaseuteille. Professori Yrjö Vasari oli tässä aiheessa mestari opettajana.
Lönnrotissa kiintoisaa on hänen monialaisuutensa. Hän hajotti itseään tiedemieheksi moneen suuntaan ja oli myös aikaansa edellä vaikkei analyyttinen pohdinta luonnontieteissä ja lääketieteessä ollut tuolloin vielä kovin hääppöistä ja taikausko rehotti myös tiedemiesten maailmassa.
Hän oli uskomattoman tuottelias, väheksyi taikauskoa ja vältteli viinan kiroja. Viisi lasta kuolivat ajalle tyypilliseen tapaan yhtä vaille kaikki ennen aikuistumista mutta Lönnrot itse eli sentään 82 -vuotiaaksi. Hän sai huomattavaa tunnustusta jo eläessään ja oli epäilemättä myös kunnianhimoinen, vaatimattomista oloista lähtenyt Sammatin lahja suomalaiselle kulttuurille ja kielelle.
Vaatimaton kansanmies ja vaeltelija
Olen kierrellyt samat seudut kuin Lönnrot aikanaan ja hieman laajemmin talosta taloon syvähaastatellen suomalaisia milloin mistäkin syystä ja tutustuen tätä kautta etenkin maaseudun ja nuorien kaupunkiemme murroskulttuureihin.
Tietokone ja sen analytiikka ei muuta tai jalosta näitä havaintoja miksikään. Pikemminkin se tahtoo kadottaa tai latistaa sellaisia kokemuksia, jotka ovat Lönnrotin kaltaisen uteliaan ihmisen havaitsemia ja arvokkaita. Kaikki havainnot eivät vain ole totta vaan pikemminkin sosiaaliseen pääomaamme jääneitä taruja. Topelius oli niiden värittäjänä taitava ja hän käytti lahjojaan Runebergin ja Snellmanin tapaan isänmaan hyväksi ja sydämen palosta.
Toki suurista aineistoista löytyy tietokoneen avulla myös sellaista, jota ei olisi voinut huomata ilman satoja kysymyksiä yhdistävää tuhansien haastattelujen tilastollista tulkintaa. Toisaalta niiden ymmärtäminen ei olisi ollut mahdollista olematta itse läsnä ja eläen mukana siinä prosessissa, jossa itse haastattelu tapahtui.
Virtuaalinen maailma ja internet kadottaa tämän elämän kokonaan. Elämä köyhtyy mutta ei toki muutu vähemmän virikkeelliseksi. Kokemuksia keräävä kulkuri ei sitoudu ympäristöönsä ja Lönnrot oli luonteeltaan levoton kulkuri ja toimittajaksi sopiva ihminen, ei niinkään pitkäjänteiseen tieteeseen paneutuva persoonallisuus.
Yhteiset kokemukset yhdistävät
Meillä on muutakin yhteistä taustaa kuin samat seudut kulkeneina Lönnrotin kanssa ne kokien. Molemmat meistä kiinnostuivat jo varhain luonnosta, myös sen yksityiskohdista, biologia oli opiskeltu maisteriksi ja väitellen, itse jatkoin vielä maantieteen kautta ihmistieteisiin, sosiaali- ja taloustieteisiin, psykologiaan.
Ihmisen käyttäytyminen kiinnosti, ei vain luonnon antamat puitteet kehyksenä omalle evoluutiollemme. Pyrin soveltamaan oppimaani suunnittelutehtäviin alue- ja yhdyskuntasuunnittelussa. Kirjoitimme molemmat lehtiin ja itse olin häntä tuotteliaampi, mukaan tuli myös sähköiset mediat ja globaali maailma, siellä tehdyt havainnot ja päivittäinen yhteistyö, verkosto- ja klusterirakenteet, mediayhteiskunnan synty ja lopulta hybridiyhteiskunnan kasvot ja uusi suuri murrosvaihe symboli-innovaatioineen.
Erojakin oli ja suurin syntyi keräilyn kohteista. Lönnrot halusi hamstrata runoja ja sanoja, omalla kohdallani mukaan tuli sanojen rinnalle visionäärisempi tapa hakea ympärilleni taidetta ja etenkin taidelasia sen eri muodoissa ja omaa tarinaansa syventäen lasitaiteilijoitten kautta. Lasi on slaavilaisen kansan mystinen tapa ilmentää itseään peittäen ja paljastaen samaan aikaan kuin unen tulkintana.
Osmo Harkimon dokumentti – sulaa lasia
Lasi-ilmiö on kiitollinen visualisoitava ja tänään näemme Tv-arkiston dokumenteista “Suomalainen design” Osmo Harkimon ohjaaman mielestäni kohtuullisesti onnistuneen Kalevala-päivän valinnan. Toki se sopii myös karkauspäivän dokumentiksi ja korjaushypyksi.
Osmo Harkimo on maalaillut Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan parrakkaat olemukset osaksi suomalaista ja pohjoismaista modernismia sekä sen herooista traditiota. Lasitehtaalla on helppo luoda mystinen tunnelma. Lasimestari vaikuttaa mytologiaan taipuvaisen kansakunnan kokemana runonlaulajan tapaiselta olennolta mestarin antaessa viedä shamaanina vietellen kapellimestarin tapaan ja taiteilijan katsoessa vieressä kumpli vie ja ketä.
Suomalaiset kapellimestarit ovat tuota samaa shamanismia siinä missä muutamat harvat menestyvät kuvataiteilijamme ja kirjailijat. Urheilijoihin tätä samaa taikuutta on vaikea siirtää oli keihäänkaari kuinka pitkä tahansa ja opit Jyväskylän yliopistosta saatuja.
Dopingepäily lepää raskaana Lahden kisojen muistona ja seuraava kierros on jällen käynnistymässä. Suomalainen dopingtarusto saa aina lisäsisältöä ja muistuttaa jo pakkoneurootikon tapaa hakea itselleen sadomasokistista tyydytystä.
Milanon triennaalista saatuja palkintoja ei tarvitse palauttaa saati pelätä koko ajan myöhempää dopingtestin tulosta. Kansakunta voi nukkua rauhassa muotoilumaineemme pysyvän menneisyyden syleilyssä. Sellainen innoittaa kuvatyylittelyyn ja maalailuun vielä vuosikymmenten jälkeen, toimittaja Jussi Karjalainen intoutuu kertomaan, kuinka lasin henki puristuu filmiin.
Suomalaisen median raskassoutuisuus ei kevene edes Helsingin Sanomien formaatin muutokseen tabloidiksi. Se ei tahdo muuttua visionäärien tasoiseen lentoon. Siinä suomalainen on kiusaamassa toista suomalaista jäätyään jo kolmannen kierroksen kanssakilpailijoistaan alkaen raivokkaan väsyneen ihmisen kampituksen esimiehenä maratonreitin varrella istuen ja jakaen ohjeitaan, keveitä eväitään. Se on kuin toimittajan työtä, jossa jyvät ja akanta erotellaan toisistaan ja kerätään talteen akanat.
Psykososiaaliset riskit
Suomalainen työpaikkakiusaaja on sentään loputakin määritelty ja myös kiusaamiselle tyypillisimmät kasvuympäristöt löydetty Työterveyslaitoksen ponnisteluin. Työpaikan henkinen kuormittavuus tulee erityiseen syyniin ja psykososiaaliset riskit sairastua työpaikoilla ovat viimeinkin vakavasti otettavan työsuojelun kohteena ja sen ensimmäinen hoidettava fyysisten vammojen vähetessä.
Työpaikkakiusatun toivo on oivalluksessa, uudessa johtajuudessa ja muuttuvassa esimiestyössä mutta myös juridiikassa, työsuojelulain määräyksissä. Varsinkin nuoret opettajat harkitsevat kokonaan alan vaihtoa ja tuulista on myös sellaisilla työpaikoilla, jossa työura umpeutuu epäeettisyyden ongelmiin. Jatkuva kiusatun hoito on epäeettistä jos kiusaajat päästetään kuin koirat veräjästä. Kansakunta ei menesty jos kilpailussa syntyy vain ruumiita ja niiden pesijöitä.
Leif Segerstamin oloinen mies
Lönnrot tunnettiin reiluna, oikeudenmukaisena ja optimistisena opettajana ja psykososiaalisesti poikkeuksellisen kehittyneenä ihmistuntijana. Optimismi omassa työssä ja myös johtamisessa oli Lönnrotin sisään rakennettu psyykkinen vahvuus ja muistutti Leif Segerstamin kaltaisen kapellimestarin parrakasta ja naurusnaamaista olemusta.
Segerstamin työpaikalla ei voi olla kehnoa työilmapiiriä eikä jatkuvaa stressiä, uhkailua ja pelottelua. Työntekijät eivät ole siellä tyytymättömiä esimiestyöhön ja hyvin tuntee lasimestarikin mitä Oiva Toikka on häneltä odottamassa vuosilintua puhallettaessa.
Lasimestarit eivät kilpaile keskenään saati pyri Toikaksi Toikan paikalle. Uhkaa, epävarmuutta ja epätietoisuutta työpaikalla varmaan tänään on sielläkin mutta pelisäännöistä on varmasti sovittu ja työn tekemisen toimintatavat tunnetaan.
Mestariksi ei tulla hetkessä ja kisällinäytteet tehdään kukin vuorollaan ja lahjoillaan, ei pienen kuppikunnan nostamana ja osana kiusaajien ammattikuntaa tai puolueen ja sukulaisten siivellä eläen.
Pienten yhteisöjen siunaukset ja kiroukset ovat liki sama asia. Kun kirouksen muuttaa voimaksi kiusaaja yleensä väsyy tai hakee uuden kohteen. Yksin jäätyään tunne-elämältään häiriintynyt ihminen hyökkää yleensä lopulta aggressiivisena itsensä kimppuun.
Nepotismi tuli katolisessa maailmassa rikoslain osaksi jo varhaisella keskiajalla. Kun ei ollut omia lapsia, sukulaisten jälkeläisiä ei saanut suosia sen enempää Paavin kirkossa kuin luostarilaitoksessakaan.
Yksinäisen purjehtijan ankaraa elämää
Osmo Harkimon poika on nimeltään Hjallis Harkimo. Hän istuu nykyisin omistajana lasinvalmistaja Iittalan hallituksessa. En ole ihan varma jokeripomon johtajantaidoista ja ihmistuntemuksesta, mutta narsismin siemenen Osmo Harkimo on ainakin pojalleen siirtänyt. Kun julkisuudesta pääsee osalliseksi, siitä tulee narkoottinen ilmiö.
Harkimo vetää televisiossa sarjaa, jossa ihmistä kiusataan tarkoituksella ja kiekkopelissä kiusaaminen on osa teatraalista näytelmää. Kun työtä on liikaa tai se on äärimmäisen vaikeaa, samat henkilöt kilpailevat samoista viroista ja apurahoista, ovat toistensa kampittajia myös esimiehinä, kulkevat vain koulusta kouluun, lapsenmielensä näin säilyttäen ja numeroita toisilleen jakaen, Nobelia tavoitellen, syntyy yliopiston tai tutkimuslaitosten kaltaisia ahdistavia työpaikkoja, rakenteellisesti psykososiaalisesti sairaita yhteisöjä.
Jääkiekkokaukalo ei siitä juuri poikkea ja formularataa kiertävä vaihtaa lopulta vain tallista toiseen kuin hakien parempaa yliopistoa. Radat pysyvät samana, ovaali on ovaali edelleenkin, melu kamalaa ja maisemat vaatimattomia, ihmissuhteet koko ajan katkolla.
Rakenteellinen psykososiaalinen uhka
Näissä ympyröissä kiusaaminen on rakenteellinen ongelma, työyhteisön sisään istutettu helvetti, jolloin työolot ja vastuualueet ovat hämärtyneet tai niitä hämärretään tarkoituksella.
Varmin tapa hämärtää vastuiden epämääräisyys kiusaajalle otolliseksi on muuttaa ikivanha hierarkinen linjajohto sekä vertikaali- että horisontaalisuuntaan kulkevaksi, jolloin johtajien päät kolisevat vallan käytön karkeloissa yhteen ja sisällä toimivat tiimiorganisaatiot ovat työn suorittajina kolmantena pyöränä kuin hämähäkkien verkkoon joutuneet saaliskärpäset pörräten hakien vaurautta kahden linjajohdon oudoille eläteille. Mitä vähemmän näillä on emotionaalista ja tosiasiallista valtaa, sitä reippaammin uhattuna oleva keskijohto sitä käyttää pilaten tiimiorganisaation yhteisöllisen rakenteen.
Työn tekemisen toimintatavoista ja pelisäännöistä ei halutakaan sopia ja niitä muutetaan tarvittaessa tuettaessa omia suosikkeja virkoihin ja esimiestehtäviin. Syntyy poliittisille virolle tyypillistä rakenteellista korruptiota. Arjen elämään tuodaan lapsekkaita malleja kiekkokaukaloista ja formularadoilta. Esimieskouluttajana toimii jääkiekkokaukalossa itsensä polttanut työnarkomaani, valmentajalegenda.
Näissä tapauskissa työterveyshuollon olisi puututtava ajoissa koko organisaation rakenteisiin eikä pelättävä bisneksen ja etiikan kiikkulautaa: Purrakko ruokkivaa kättä vai ei, kirjoittaa professori ja psykiatrian erikoislääkäri Jaakko Elonheimo.
Elonheimon mukaan kiusaaja on ylemmän portaan esimies ja kiusaaminen edellyttää aina myös esimiesaseman tuomaa valtaa. Kiusaaja voi olla myös samaa työtä tekevä ja esimiehen suojelussa oleva työyhteisön jäsen. Työkaverit eivät joko huomaa tilannetta tai eivät uskalla puuttua siihen pelosta joutua itse kiusattavaksi.
Herooisen sankaruuden psykoosi
On varmaa, että niin Lönnrot kuin Harkimo ovat jossakin elämänsä vaiheessa olleet myös itse kiusattuja siinä missä Wirkkala, Sarpaneva ja monet muut suomalaisen muotoilun legendan myöhemmin rakentaneet persoonallisuudet. Näiden ihmisten kyky ohittaa suomalainen kiusanteon ja kateuden kulttuuri on osa itse legendaa sekä kohotettu etenkin kirjailijoiden mielisairauden ja alkoholismin kautta jopa herooisen nerouden mittapuuksi ja sen tuotteeksi.
Kun suomalaisia luovan työn “neroja” lähestyy syvähaastatellen heitä syntyy vaikutelma ihmisestä, joka on äärimmäisen yksin ja erakkona, usko muihin on mennyt ja jumalatkin ovat hylänneet.
Parrakkaat haukankatseiset lasisuunnittelijat ovatkin kotioloissaan lasittunein silmin eläviä, usein alkoholisoituneita, masentuneita ihmisiä, ja kertomus on aivan muuta kuin mihin lasinpuhaltajan tuote korkealentoisena rantapärskeiden helmimerenä antaisi ymmärtää. Kun sulan lasin takana seisoo lasimestarin poika, tämä on hyvin rikkonainen persoonallisuus hänkin.
Osmo Harkimon dokumentti avautuu arkielämässä aivan uutena ilmiönä ja muistuttaa Hjallis Harkimon toistuvia avioeroja ja mattinykäsmäistä elämää. Oikeastaan ero on vain siinä, kuinka Nykänen myöntää vilpittömän oloisesti virheensä ja alkaa aina alusta leväten välillä vankilassa.
Kiusaajan maailmaa ymmärtävä massamedia
Kiusaaja sinne suljetaan hyvin harvoin jos koskaan, ellei päädy massamurhaajaksi norjalaisen Anders Behring Breivikin tapaan. Ja hänestäkin tehdään nyt herooista sankaritarua välittämättä mitään uhrien omaisten syvästä surusta ja järkytyksestä.
Mediayhteiskunnassa massamedian tuotteet ovat lähellä massapsykoosia ja ruokkivat tarustoa, jota ei ole olemassakaan. Tuo tarusto sulkee alleen syvät psykososiaaliset vääristymät ja ne peitetään meneisyyden muotoilumaineella. Urheilun kohdalla epäkohtien ruotiminen on mahdollista mutta aina kipeä asia vastuun kantaville. Jos vastuu jaetaan siellä kahteen ilmansuuntaan, kukaan ei sitä kanna.
Lasiin liittyy sen kerääjänä ja rakastajana hypnoottinen ote. Lasi, lasin kaltainen geologisten aikojen tuote luolien katossa, oli jo varhain luolissa eläessämme pyhimpien paikkojen kristallin kaltainen kattokruunu ja se valaistiin hajottaen soihdun keltainen väri sateenkaaren kirjoksi. Näitä soihtuja oli kymmenittäin.
Yöpyminen tapahtui yhteisöissä, ei yksin ja ahdistuneena, unta turhaan odottaen. Yölliset heräämiset olivat tavallisia, talvisin nukuttiin runsaasti, biologinen kello ei ollut keinotekoinen, ahdistava. Yöllinen aktiviteetti oli yhtä yleistä kuin nukkuminen päivällä.
Tippukiviluolien tunnelma ylittää komeimmankin katedraalin antaman hartaan elämyksen. Jumalten läheisyyden voi aistia ja sitä voi jokainen jäljitellä kokoamalla ympärilleen suomalasien design -vuoden upeimpia saavutuksia ja niiden historiaa edeten joko itään tai länteen. Viherkasvit tuovat mukanaan luolan tuntua ja hapettavat öistä ilmaa.
Myyttihahmoja ei tarvita, sivistyskansa ei kaipaa sankareita, tai ne voi hankkia jostain hyvin syvältä itsestään, geneettisestä perimästään sekä jatkaen sitä tarttuen muovailtavaan saveen, siirtyen öljyvärien tuoksuun ja palaten myöhemmin muuttaen takaraivon visionäärinen viesti lasiseksi näyksi, suomalaiseksi muodoksi ja Ilkka Kuusiston musiikin heliseväksi ja solisevaksi virraksi sulan lasin dokumentissa.