Mikään viisaus ei ole niin epämiellyttävää kuin jälkiviisaus. Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään, kymmeniä vuosia myöhässä, kuinka Neuvostoliiton johto pohti aikanaan Karjalan myyntiä Suomelle (HS 21.7). Taustalla oli rahapula mutta toki myös poliittiset tuon ajan kuviot. Lehti sivuuttaa tuon ajan tosiasiat ja sen pitkän polun, joka johtaa Karjalan historiaan. Ei Venäjän saati Helsinki keskeisen Suomen.
Asuin Karjalaan siirtyneenä Oulun yliopstosta ja samalla myös Brysselistä vuosina 1989-90. Se oli aikaa, jolloin toki tunnettiin jo maailman uudet tekniset välineet tietokoneineen ja kuinka media muuttuu sekin digimediaksi. Savonlinnassa Itä-Savo oli jo muutoksen tehnyt. Se oli sukuni omistuksessa ja myytiin Toppisten suvulle. Helsingissä maan tärkein päivälehti nauroi koko asialle, pilkkasi meitä Savonlinnassa. Kun historiamme on alettu kirjoitta viikinkiajoista alkaen uudelleen, Helsingin herrat ovat siitä huolissaan.
Olisiko tuo media tai Lännen Mediaksi muuttunut tänään jotenkin viisaampi kuin 1990-luvun alussa? Mikä siitä olisi sellaisen tehnyt? Paikallinen viisaus kun syntyy juuri lokaalisena työnä, yhteisöinä ja tarvittaessa talkoilla, kollektiivisena ilmiönämme. Sen ideologiana on ihmisen geenit. Olemme kunnissamme ja maakunnissa, kylissämme kollektiivisesti toimivia eläimiä. Jos sitä ei osata arvostaa ja kunnioittaa Venäjän mir-kylissä, siinä missä omissa kylissämme ja maakunnissa, meillä ei ole mitään minkä varaan rakentaa tulevaisuuttamme.
Se mitä Karjalassa tapahtui oli kylien ja paikallisten kuntien välistä verkottumista käyttäen uusinta teknologiaamme. Sillä oli Karjalassa hyvin vanha sosiaalinen pääomamme. Petroskoissa, Äänislinnassa se tunnettiin myös Yhdysvalloista aikanaan siirtyneenä poikkeuksellisena osaamisena.
Ei se sieltä ollut mihinkään kadonnut ja syntyyhän siellä vieläkin kaksi suomalaista lehteä. Valamo on kunnostettu, munkit palanneet, ja se on osa globaalia verkostoa ja erillinen osa Venäjän kirkon hallinnosta. Sillä on hyvin vanhat vuosisataiset juurensa. Olen saanut sukunimeni tuota kautta verot aikanaan luostarilaitokselle maksaen. Epäilemättä nuo juuret kiinnostavat edelleenkin.
Ei sitä Putin paheksu Turun yliopistossa nuorempana usein vierailleena oman aikamme poliittisena johtajana. Itse työskentelin siellä alkaen vuodesta 1975 Oulun yliopiston rinnalla ja välillä myös Suomen Akatemian palvelussa. On muistettava, kuka ja miksi nosti hänet Venäjän johtoon.
Ehdin käydä Karjalasta Oulussa samaan aikaan, kun Neuvostoliiton johto vieraili siellä ja esittelimme heille kännyköitämme, soitimme Moskovaan Nokian kännykällä Oulun teknopoliksesta. Soittaja oli silloisen Neuvostoliiton päämies. Ei pidä mennä muuttamaan historian kulkua Helsingissä lehteään toimittaen. Suomalaiset olivat hyvin informoituina ja myös Jeltsinin siirtyessä maan johtoon.
Karjala oli tärkeä talousalue OSAAJANA ja verkottajana koko Venäjälle mutta myös globaalisti. Sillä oli komea historia myös Yhdysvaltain suuntaan. Rajat olivat katoamassa eikä sellaista Tornionjoen laaksossa kukaan edes tunnista.
Kainuusta käytiin Kekkosen aikana töissä koko ajan Karjalassa, rakennetiin kaivoskaupunki. Nyt oli aika laajentaa ja palauttaa tämä yhteistyö. Se eteni hyvin myös pohdittaessa mm. vapaakauppa-aluetta. Ei vain takavuosien pitkällä ollutta tieteellisteknistä tai kulttuurista yhteistyötämme. Me vierailimme usein Neuvostoliitossa. Tiede oli eri asia kuin politiikka.
Laatokan-Karjalan Instituutti oli yhteistyöohjelma, jossa mukana oli Pohjois-Karjala, etenkin Kiteen talousalue sekä Sortavalan talousalue. Sortavalan laulujuhlat elvytettiin ja rajakauppa kävi vilkkaana. Talviseen hätään annettiin apua, mutta sekin tapahtui kaiken aikaa paikallishallinnon ja kylien välisenä yhteistyönä. Rajoja tutkineet tietävät mitä se käytännössä tarkoittaa.
Helsingistä sitä vaikeutettiin ja paheksuttiin. Siellä pakattiin laukut matkaan kohti Brysseliä ja eletiin kylmän sodan hengessä Natosta puhuen. Kunnes iski lama ja omat pankitkin hävisivät saman tien.
Hetkeä myöhemmin katosi oma valuuttakin sekä perinnepuolueemme. Sekä vanha media että vanhat puolueemme ajautuivat syvään kriisiinsä. Ilmiön siunanneet poliitikkomme siirtyivät hoitamaan omaa arveluttavaa uraansa Brysseliin. Kaikki tämä tapahtui saman sukupolven aikana. Lasse Viren juoksi kultamitalinsa ja on nyt reipas entinen kansanedustajamme. Kaikki eivät Lassea enää tunne, kirjoittaa Hesari tänään. Kyse on lähihistoriastamme, jolla on Karjalassa pitkät juurensa.
Nyt sitten odotamme millaisia osinkoja Nordea ja Danske Bank meille maksavat ja kuinka globaali maailma kohtelee valtiota, joka on hylännyt yhteisönsä, omat juurensa, paikallishallinnon riippumattomuuden ja maakunnista ei ole tietoakaan.
On vain yksi keskushallinto ja henkireikänä Yhdysvalloissa rakennettu sosiaalinen mediamme. Asemamme idän ja lännen välissä muuttui hetkessä ja pelottelemme vain toisiamme syyllistäen ilmastomuutoksesta ja maailmalta virtaavan pakolaispolitiikan epäonnistumisesta sekä poliittisesta valuutastamme.
Merkittävin mediamme spekuloi kaiken aikaa historialla. Historian kanssa spekulointi ei kuulu tieteeseen. Olisi pohdittava nyt, mitä Karjalassa ja etenkin itsenäisen suvereenin paikallishallintomme kanssa tapahtuu huomenna, tulevaisuudessa ja nyt reaaliaikaisessa maailmassa ja TÄNÄÄN.
Miksi olemme menettäneet koko ajan paikallishallinnon ainutlaatuisen suvereenin itsenäisyytemme valtiojohtoisille poliittisille puolueillemme ja muutamalle henkilölle vuorollaan? Hehän ovat syyllistyneet käsittämättömiin virhearvioihin. Oikeammin, eivät ole tehneet yhtään mitään silloin, kun oli paikka toimia.
Jäljellä on vain muutamia kyliä ja kyläyhteisöjä, jotka toteuttavat itsehallinnon periaatetta talkoineen. Nekin olisi nujerrettava. MIKSI? Mikä viha Helsingin Sanomilla on mediana paikallishallintoa kohtaan? Miksi medioista juuri YLE on se, joka tahtoo pilata ja rapauttaa paikallisen sekä samalla lokaalin hallinnon ja sen suvereenin tavan käyttää VALTAA. Siis sitä, jota nyt käyttävät nörtit pojat ja kympin tytöt. Politiikka ei heitä kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Hehän käyttävät suvereenia valtaa muutenkin.
Miksi näin tehtiin, nukuttiin väärän yön yli myös Karjalassa vuosina 1989-91, jolloin Neuvostoliitto ja maailma järjestäytyivät muualla ottamaan vastaan uuden reaaliaikaisen digimaailmamme. Itä-Savo jopa mediana otti sen vastaan jo 1980-luvulla, jolloin Hesari nauroi koko asialle ja pilkkasi sitä.
Hesari medianamme tuli uudistukseen mukaan vasta seuraavalla vuosituhannella. Uskalsi rakentaa painotalonkin hetkeksi Forssaan. Karjala oli sille PUNAINEN VAATE ja maa meni konkurssiin sen johdolla pankkeineen. KOP ja SYP, Postipankki katosivat. Nyt rahaa pesevät Nordea ja Danske Bank.
Apua haettiin nöyristellen EU:n suunnalta ja syntyi omituisia mukamas itsenäisiä maakuntiamme tilapäiseen käyttöömme sosiaaliapua Brysselistä näin hakien. Siinä vauraan ja osaavan kansakunnan innovaatiopolitiikka unohtui. Lääninhallinnot uskallettiin purkaa kun oli pakko. Mutta ei valtiojohtoista mediaamme. Se sai kilpailijan sosiaalisesta mediastamme ja siis Yhdysvalloista. Puolueet ja niiden mediat olivat muutaman poliitikon äänitorvia. Ne alkoivat saada myös verorahoista tukea.
Onko Lännen media mukamas jokin paikallinen ja lokaali toimija? Eihän niitä, itsenäisiä maakuntiamme, ole vieläkään vuonna 2019, eikä näillä näkymin koskaan. Kiitos saman valtiojohtoisen tavan ja Helsingin Sanomien sekä keskitetyn mediamme.
Globaali on sille sama asia kuin lokaalin maailman alistaminen ja hallinta. Niin oli myös silloin, kun Karjalasta käytiin keskustelua LOKAALILLA tasolla. Ei toki valtiojohtomme suulla vaan paikallisesti, kuntien ja yhteisöjen yhteistyönämme. Tuo rajavyöhyke osasi sen ja todella hyvin osasikin sitä tutkijana seuraten.
Tätä yhteistyötä, keskushallinnon hoitamaa, sai pelätä silloin ja saa pelätä myös tänään. Vai kuvitteleeko joku, että turkulainen satamatyöläinen ja Turussa, forssalaisen puuhastelijan perustamassa yliopiston laitoksessa väitellyt presidentti Mauno Koivisto olisi kyennyt muuhun kuin jahkailuun? Viro ja Balttia itsenäistyi ilman häntäkin. Yhdysvaltoja kiinnosti enemmän Balkan. Kun sinne oli yhteydessä, käsitteet sotkettiin keskenään.
Ei niillä evällä ja lappilaisen Paavo Väyrysen keinoin Karjalan kysymystä ratkottu. Eihän Väyrynen Karjalassa koskaan edes käynyt ulkominiterinämme. Kuka häntä olisi edes informoinut ja mistä?
Entä elinkeinomies Pohjanmaalta? Mitä hän pääministerinämme ymmärsi aiheesta? Esko Aho puuhasteli oman uransa ympärillä ja halusi presidentiksi presidentin paikalle.
Yhdessä lappilaisen Paavo Väyrysen tapaan. Näin nukuttiin, taas kerran, yön yli ja nyt on pohdittava tätä päivää, ei noiden hetkien pilaamista kiitos kyvyttömän valtiojohtomme ja tuon ajan Hesarin. Se on nyt kirjoitellessaan vain tämän hellekesän leijonan jäljet hiekassa juttuineen, koskien menneen maailman ohi nukuttuja ja pilattuja hetkiämme vaikuttaa oman kansakunnan vaurastumiseen omilla juurillaan, Karjalassa.
Miksi Venäjän johto olisi siihen puuttunut, oman raja-alueensa vaurastumiseen sekä vakauden lujittamiseen pitkällä luoteisella rajallaan ja Jäämeren tuntumassa? Kun onnensa yli nukkuu, sen myöhempi muuttelu poliittiseksi ja globaalisi, narratiiviseksi peliksi ja medioitten rakastamiksi salaliitoiksi, on vain ajan haaskausta ja painomusteen ja paperin tuhlausta.