Onnellisen elämän ekspertti, filosofian professori Antti Kauppinen, tiivistää aiheensa Helsingin Sanomissa (3.1. 2019) tyylikkäästi: “Nuorena elämä on täynnä päämääriä, mutta kun ne on saavutettu, iskee helposti tyhjyys. Se että toisteisuutta tulee elämään enemmän, on aikuistumisen haaste. Mielihyvän tavoittelu on onnellisuuteen liittyvistä kokemuksistamme pahnanpohjimmainen.”
Takavuosien ulkoiset hyvät eivät ole tänään riittävä motiivi onnellisuuteen. Keski-ikäisellä haasteena ovat taas asioiden toistuvuus. Vanhusten kohdalla onni on haettava jättämällä jotain tuleville sukupolville. Se on myös tämän vaalivuoden sanomistamme ehkä se tärkein. On katsottava ohi oman aikamme ja haettava onnea, joka syntyy lastemme ja heidän lastensa onnesta. Siinä kun on myös muun luonnon ja geneettisen perustamme tärkein viesti mukana, elämän jatkuvuus. Ei itsekäs ja ahne, minulla tässä ja nyt, elämässämme.
Kokemus tässä päivässä toteutuvasta palvelutarinasta on onnen perusteista tärkein. Aikuistuminen on tämän päivittäisen palvelutarinan tajuaminen pienistä arjen asioistamme koostettava. Olisi tajuttava suuret tunteet, ilman tolkuttoman suuria seikkailuja niitä televisiostamme seuraten ja virtuaalimaailmaan paeten sosiaalisen median ja virtuaalisten pintailmiöiden tuotteina ja sähköisen maailman viesteissä eläen. Maailman onnellisin maa ei syntynyt näitä rakennellen, vaan rakentaen ensin yhteiskuntamme turvarakenteet yhteisenä poliittisena konsensuksena.
Se ei ole sama kuin yksilön kokema onni, vaan yhteiskunnan antama turvaverkko, tylsäksi kokemamme sivistysvaltiomme perusta, välineine hakea oma paikkamme tässä turvallisessa ympäristössämme. Mielihyvän kokemuksia myyvät eivät ole politiikan ammattilaisia lainkaan vaan sen helppoheikkejämme. He rapauttavat tätä sosiaalisen pääoman ja normiston sekä moraalin yhteiskunnallista perustaamme, pohjarakennetta, kivijalkaa.
Meidän on yksilöinä keskityttävä tekemään paremmin juuri niitä tehtäviä, jotka ovat sillä hetkellä vastuullamme ja tehtävissä. Jos hankit lapsia, vietä heidän kanssaan myös mahdollisimman paljon aikaa. Suhde lapseen ei saa jäädä etäiseksi. Työttömiä taas ei pidä kyykyttää ja nöyryyttää menemään työhön tai koulutukseen, joka ei ole oman elämänkaaren valossa mielekästä. Näin kun ei täyty yksilön eikä yhteiskunnan yhteinen päämäärä ja tavoite. Ei kumpikaan niistä.
Työssä onnea on se, jos saa uuden oivalluksen, toverillisuus, koulussa oppilaan kokema onnistuminen, parisuhteessa perhe ja vanhemmuus taas tuo jatkuvaa iloa kannatellen vaikeissakin tilanteissamme. SE on samalla yksilön ja yhteiskunnan yhteinen etu. Onnen perustana voi olla tapa luoda jotain kaunista, oikeudenmukaista, hyödyllistä, leikkiä lasten kansa, hoitaa vanhusta.. Onni on sivutuote monesta pienestä asiasta ja usein myös toistuvasta. Toistuvuus on taas sellainen välttämättömyys, jota myös yhteiskunta palveluineen toteuttaa muutumatta kaiken aikaa yksilön oikkuja seuraten.
Ei valtio- ja yhteiskuntatieteitä tule sotkea psykologiaan saati biotieteitä geotieteisiin ja fysiikkaan. Luonnonlait ovat kokonaan eri asia kuin ihmisen kokemat tunteet ja emotionaalinen onni, lyhytkestoinen mielihyvän hankkiminen. Juridiikka lakeja laatiessamme kulkee jälkikädessä ja on hidas tapa hoitaa jokaisen yksilön oikkuja tai kunnan talouden kriisejä. Ympäristön pilaaminen, ilmastomuutos, on taas pitkässä juoksussa tehty valtava rakenteellinen virheemme ja sen oikaisu on yhteinen asiamme, jossa kehittynein kulttuuri korjaa virheensä ensimmäisenä ja muut perässä, ei viimeisenä.
Tavoittelemisen arvoiset asiat eivät ole nykyisin samoja kuin vanhemmillamme, mutta edelleenkin niitä on, ja ne on vain havaittava ja tehtävä niistä oma palvelutarinamme niin yksilöinä kuin kansakuntanakin. Se mikä toteutuu lapsena tai parikymppisenä, ei tietenkään toteudu sellaisenaan enää keski-ikäisenä ja vanhuksena yhteiskunnassa, jossa valtaosa alkaa olla seninori-ikäisiä eikä kukaan haluaisi enää tehdä lapsia. Yhteistä on kuitenkin onnellisuuden tavoittelu silloin, kun muiden arvojen kohdalla maailma on aiempaa epävarmempi paikka elää ja vanheta. Sen päivittely medioitamme lukien ai auta yhtään ryhtymättä myös tekoihin, jotka tuovat myös tunteen onnesta.
Sille emme voi mitään, että ikääntyessä asiat toistuvat ja rutinoituvat. Elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden kysymykset ovat kuitenkin edelleen meitä kaikkia samalla tavalla askarruttavia. Onnellisen elämän ekspertti oivaltaa kuitenkin, miten toisteisuus on aikuistumisen mukana tuleva välttämättömyys, ja ikääntyvän ihmisen kohdalla elämän rajallisuuden myöntäminen. Nämä ovat yhteisiä meille kaikille, kulttuurista riippumatta.
Palvelutehtävän mielekkyyttä se ei poista, vaan lisää sen merkitystä syventäen kohti lapsia ja tulevia sukupolviamme, ympäristömme järkkymistä globaalisti korjaten. Parisuhde, perhe ja vanhemmuus ovat edelleen onnen peruspilareita, siinä missä mielihyvän tavoittelu onnen tavoittelussa se pahnan pohjimmainen ja petollisin väline. Siihen ansaan ei pidä mennä, kun kyseessä on onni ja sen jatkuvuus niin yksilöinä kuin globaalistikin, kansakuntana ja perheenä.
Vaalivuonna meille tarjotaan liki pelkästään sellaisia välineitä, joiden kohdalla tavoite on saada ääniä, ja liki kaksikymmentä puoluetta alkaa olla arvoiltaan puhtaasti mielihyvää ja emootiota metsästäviä hankkeita, jossa jokaisella meistä kuuluisi olla ikään kuin oma puolue ajamassa juuri yksilön, sinun ja minun elämänkaaren tämän hetken tarpeitamme ja mielihyvää hoitaen. Tyytymättömyyttämme samalla ruokkien tylsän arjen toistuvuutta korostavassa harmaudessa. Se ei ole huolissaan yhteiskunnallisesta palvelutehtävästämme, vaan ruokkii narsistisia motiivejamme ja on kaukana niistä globaaleista valtiostamme, joissa yksi tai kaksi puoluetta hoitaa yli tuhannen miljoonan ihmisen onnesta.