Kirjailija – Animal sociale – Yhteiskunnallinen eläin
23.09. 2023 – Syyspäiväntasaus
Syksyllä 2013 sain kustantajaltani Saksasta postia ja kohdallani käynnistyi ohjelma, jota on jatkunut tunnollisesti käsitteen ”kirjailijaelämää” alla. Pidän kirjailijana henkilöä, joka tuottaa tekstiä vähintäänkin parin kirjan verran vuodessa ja mieluiten vielä muutakin tekstiä lukijoilleen, joka sähköisesti tai perinteisten kirjojen hengenlentona. Jos mukana on tänään myös algoritmeja ja robotiikka sekä samalla myös vaikkapa tapa tutkia näiden käyttöä ja sovelluksia, se on luonnollisesti oman aikamme kirjailijan kohdalle osunut huomattava lisä, eikä poikkea mitenkään kirjailijan työstä yhteiskunnallisena ilmiönämme vuosisatojen kulussa. Moni on jäänyt kirjoineen myös osaksi muutakin kulttuuria kuin vain tuottamaansa tekstiä ja sen sisältöä. Ihminen tahtoo rakastaa aiheita, joista hän kirjoittaa. Rakkaus nyt on täynnä hunajaa ja sappea. ”Amor et melle et felle fecundissimus.” (Plautus).
Olen aiemmin kirjoittanut mm. kirjan muistelmateoksena täyttäessäni 70 vuotta kahdellakin nimellä. Edellinen ”Muistelmakirja NYT” oli jälkimmäistä ”Cluster Art and Art of clusters 70 years” lyhytsanaisempi. Kirja ei kerro niinkään kirjailijaelämästä tai ammattistani tutkijana tai tieteen tekijänä, kirjojen kuluttajana, sekä varojen hankkijana tutkimustyöhön ja sen sovelluksiin, yliopistojen tai tutkimuslaitosten opettajana, kuin kohdalleni osuneista alan toimijoista tutkimusteni kohteiksi osuneina oman aikamme ilmiöinämme. Olen pragmaattinen suomalainen ja tiedän, ettei omasta elämästä kertominen auta ketään tämän maailman matkaajia, jolloin sellaisesta kertominenkin on lähinnä turhaa oman ja lukijoitteni ajan tuhlaamista, siinä missä kilpailu viihteestä ja sen tuottamisesta tekstiä tähän tarkoitukseen tuottaen. Se mistä kirjoitat, on rakkautesi kohde. Kaikkien rakkaus on samanlaista – ”Amor omnibus idem.” (Vergilius). Todellinen rakkaus ei pelkää ketään. – ”Amor timere neminem verus potest.” (Seneca). Rakkaus voittaa kaiken. – ”Amor vincit omnia.” Rakkauden lopettaa aika, ei järki. – ”Amor finem tempus, non animus, facit.” (Publius Syrus).
Viihdettä lukijoilleen tuottavat kirjoittajat ovat oman aikamme suuren viihdetarjonnan keskellä vaikeuksissa. Kilpailua lukijoista sekä viihteen tarjonnasta on viljalti tarjolla ja valtaosa muodossa, jossa perinteinen kirjallisuus on muuttunut jo aikoja uuteen asuunkin ja kilpailu robotiikan kanssa on jatkossa perinteisin keinoin toivotonta. On joko uudistuttava tai löydettävä sellaista kerrottavaa, joita muut eivät kykene tuottamaan. Se on liki mahdotonta maailmassa, jossa on pian 10 miljardia ihmistä ja heistä valtaosa lapsia. Se miten heitä koulutetaan, ei ole perinteiselle kirjallisuudelle ja sen tuottajille tarkoitettua ensinkään. Sama asia parantaa rakkauden haavan, joka sen tekee. ”Amoris vulnus idem sanat, qui facit.” (Publius Syrus).
Kirjailijaelämä alkoi muuttua jo 1970-luvun puolella ja siihen oli varustauduttava niillä välineillä, joita oman aikamme tolkuton kisa ihmisten ajankäytöstä on tuonut haasteena vastattavaksemme. Innovaatiot ja niiden diffuusio on reaaliaikaista, jolloin käsite ”diffuusio” oli syytä unohtaa ja keskittyä tähän hetkeen ja hivenen myös tulevaan. Näin myös kirjailijaelämä muuttui ja siitä ja sen taustoista oli syytä myös kirjoittaa rinnan muunkin sellaisen muutoksen kanssa, jossa taustalla olivat oma aikamme teknologiat ja tiede, jota ei enää jaettu sitäkään perinteisin välinein luonnon- ja ihmistieteisiin. Lisäksi oli muistettava, miten vähäisellä järjellä maailmaa hallitaan. – ”An nescis mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.” (Axel Oxenstierna). Ja kuinka hallitsijoilla on pitkät kädet. – ”An nescis longas regibus esse manus.” (Ovidus). Kun leikinaika on ohi, laskettuamme leikkiä, tutkiskelkaamme vakavia asioita. – ”Amoto quaeramus seria ludo.” (Horatius).
Poikkitieteisyys oli jo aikoja ohittanut monialaisen tai tieteiden välisen ja vain Ruotsin traditioita ylläpitävä Suomen Akatemia jatkoi linjalla, jolla oli vain historiallista arvoa siinä missä kuningaskunnalla kruunuineen. Tai Venäjällä tsaarin ajan eleitä käyttävän ja ihailevan presidentti Putinin kohdalla. Sen ylläpito aikanaan Neuvostovallan ihanteita muistellen oli ja meni, eikä sille voi muuta kuin hyvästellä kouristellen perinteistä sotaa Ukrainassa ylläpitäenkin. Kaikkea kun ei voi kerralla siirtää ulos menneen ajan muistoina, ja osa tästä ajallisesta takaumasta on aina vieraanammekin. Niin tänäänkin perinteisessä kirjailijaelämässä sekä sitä ylläpitävien kirjoittajien museaalisessa tehtävässäkin. Sitä ei pidä väheksyä ja pilata tätä kautta rauhan ajan luovuutta ja uuden teknologian tieteittemme tuloksia. Ilmiö ei ole mitenkään uusi, ellei sellaisena pidetä väkilukuamme ja ympäristömme kuormitukselle syntyviä uusia vaatimuksia. Sama koskee toki myös kirjailijaelämää ja sen oman aikamme ilmiöitä. Se on kaksijalkainen, höyhenetön elän. – ”Animal bipes implume.” (Platon). Käärme ruohikossa. – ”Anguis in herba.”(Vergilius). Yhteiskunnallinen eläin. – ”Animal sociale.” (Aristoteles).
Kirjailijaelämää
Amat victoria curam – Vaivaa vaatii voitto
28.09.2013 – 23.09. 2023
Sain postista Saksasta kustantajaltani nipun kirjoja. Toinen osa romaanisarjasta “Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa” oli nettimyynnissä maailmalla. Kun ensimmäinen käsitteli vuotta 2011 otsikolla “Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihin” tämä toinen oli otsikoitu “Norjalaisesta tragediasta illuusiotalouteen ja stagnaatioon.” Sivuja näillä kirjoilla on yhteensä liki 800 ja kuvia niistä noin 150 sivua. Kuvat ja taide ovat Cluster Art tuotteita ja kirjailijan omia. Kun lanseeraat itsesi klusteritaiteen manifestilla (Manifest of cluster art and art of clusters) jo vuosikymmeniä takaperin taiteesi ja tieteesi, luovan prosessin ideologiasi, olet itse sen ensimmäinen määrittäjä ja annat sille myös kasvosi. Näin asian määritteli aikanaan myös Salvador Dali, kun häneltä kysyttiin, onko hänen taiteensa surrealistisia. Hän kielsi, mutta lisäsi sanomalla olevansa surrealismi. Niin hän epäilemättä olikin, vaikkei koskaan sen manifestia tuottanutkaan. Tuomas Akvinolainen kirjoitti olemuksen vastaavuudesta. ”Analogia entis.” Kotka kun ei pyydystä sekään kärpäsiä. – ”Aquila non captat muscas.”
Maratonjuoksijan matka
Kirjat ovat saksalaiseen tapaan kovakantisia ja sidottu keräilijän ja lahjakirjan asuun. Kirja on tänään yhä enemmän printattuna juuri keräilijän hankkima silloin, kun itse tekstin voi lukea myös netistä monenkin globaalin tai lokaalin, paikallisen tai kansainvälisen toimijan omina julkaisuina, Juhan Ahon lastujen tapaan toimintaansa pyörittäen, mutta nyt monella aluetasolla eläen ja reaaliaikaisesti tuottaen. Lauantain 28.9 Helsingin Sanomien kulttuurisivulla Suvi Ahola pohtii laajassa sivun mittaisessa artikkelissaan, miten kirjailijat ovat syntyneet, kuinka tulla kirjoittajaksi. Kirjailijaliiton johdossakin toiminut oululaisen Kaleva-lehden painokoneita rasvannut insinööri kertoi, kuinka ketään ei voi kouluttaa kirjailijaksi. Kun olen samassa talossa viettänyt yli vuosikymmenen, yliopiston opettajana ja tutkijana, rohkenen olla ei mieltä. Korvat Vergiliuksen tapaan kohotettuina (Arrectis auribus) ja seuraten kuinka aasi hieroo aasia. (Asinus asinum fricat). Eläen enemmistön mielen mukaisesti. (Arbitrio multitudinis) (Cicero).
Tätä samaa aihetta on pohdittu iät ajat ja siihen saa kustantajilta koko ajan muuttuvia vastauksia. WSOY:n entinen kustannustoimittaja kertoi, kuinka vain joka sadas yrittäjä pääsee mukaan kustantajan piirileikkiin kirjailijana ja näistä esikoisteoksen tekijää kiusataan muutaman vuoden ajan kuin väitöskirjaansa valmistelevaa maisteria. Takavuosina kiusaava professori oli ylpeä saadessaan oppilaansa sairastumaan ennen väitöstilaisuutta. Se oli merkki kypsymisestä. Moni ei sen jälkeen mitään merkittävää enää tuottanutkaan. Keppi sen todisti. – ”Argumenium baculinum.”
Irti yhden asian ajattelusta – mustavalkoisesta
Pääsy suuren yleisön tietoisuuteen onnistuu nykyisin yhä harvemmilta, ja kun kyse on marginaalisesta tuotteesta ja sen työläisistä, osa heistä jää ylläpitämään vain kourallista kirjallisia julkimoita omalla tuotteellaan. Näin on toki tieteessäkin ja huippu-urheilussa, jossa yksi huippu kannattaa kaikkia muita, tai sitten kaikki muut tätä narsistista yksinäistä, tulevaa olympiavoittajaa tai nobelistiamme. Tämä ajattelu on mustavalkoista ja väärää. Suvi Ahola kysyy, mitä on olla kirjailija ja vastaa itse käyttäen näiden muutamien harvojen huippujen kokemusta. Se on vähän samaa kuin kuvata, mitä on olla lottovoittaja, joita joka vuosi on maassa yli puolensataa, paljon enemmän kuin tulevia huippukirjailijoitamme tai nobelisteja, joita syntyy kerran vuosisadassa, jos silloinkaan. Taidetta tai tiedettä taiteen tai tieteen vuoksi. – ”Ars gratia artis.” (Metro Goldwyn-Mayer).
Unohda Nobelit ja Finlandia palkitut, kun alat tehdä kirjaasi, ensimmäistä. Pieni kielialueemme ja sen omituinen, luontoa matkiva onomatopoeettinen sanastomme ja kielen rakenne eivät oikein suosi uusia nobelistejamme. Olemme lisäksi sivussa muutenkin valtakulttuureista kirjoittaa heille ja heitä koskettavasti. Omat nuoremme taas lukevat lyhyitä tekstejään kuvaruudun pinnalta ja heille on tuotettava nopeammin ja tehokkaammin kuin takavuosien toimittajat. Muoti on muuttunut sekin. Rajuus parannetaan nyt lauhkeudella. – ”Atrocitati mansuetudo est remedium.” (Phaedrus).
Pelkkä toimittajan tausta ei enää oikein riitä ollaksesi hyvä kirjoittaja, tuleva kirjailija. Siitä voi olla jopa nyt harmia ja rasitetta. Alat viimeistellä tekstiäsi illasta toiseen eikä se ole enää oikein uskottavaa luettavaksi. Tulevat kirjailijat ja kulttuurityöntekijät eivät ole korpien kasvatteja tai nostalgisen kulttuurimme kuvaajia, vaan Espoon kaltaisessa ympäristössä eläviä, monen tiedekunnan kautta väitteleviä tohtoreita, joille kansallinen ja kansainvälinen ei ole vierasta, mutta ei myöskään aihe, josta he kirjansa tai musiikkinsa, kuvataiteensa tuottavat. Se varmasti pitää paikkansa, että kirjailijaa auttaa kirjoittaminen ja ahkeruus, vaikka lahjat olisivatkin geeneissä tuottaa tekstiä mihin tahansa uuteen mediaympäristöömme. Monialaisuus ja -lahjakkuus auttaa aina. Lisäksi rohkeita jumala suosii. – ”Audentes deus ipse iuvat.” (Ovidus). Niinpä syyttele rohkeasti, aina jotakin tarttuu. – ”Audacter calumniare, semper aliquid haeret.” (Plutarkhos).
Uuden ajan kirjailija – pseudokirjailija
Ei ole paluuta Suvi Aholan esittelemään sen enempää Kalle Päätalon kuin Väinö Linnan kirjailijaympäristöön, eikä Aila Meriluoto tai Hannu Salama anna eväitä hekään siihen kysymykseen, mistä nyt tuulee ja kuinka siihen olisi vastattava reivaamatta purjeitaan väärään asentoon, jos ei ole ikinä merta edes nähnyt. Mika Waltari oli lähempänä totuutta, mutta ei toki hänkään siirrettynä tähän ympäristöön, vaan oman aikansa kulttuuriin, jossa mukana oli myös lukijoita Yhdysvalloista. Rohkeita niin Jumala kuin onnetar suosivat ja kullanhimo kasvaa mitä enemmän kultaa tulee. – ”Audentes deus ipses iuvat – Audentes Fortuna iuvat – Auri namque fames parto fit maior ab auro. (Prudentius).”
Sofi Oksanen on pyrkinyt raivokkaasti kertomaan kuinka kustantajamme ovat kansainvälisesti eksyksissä ja toimii nyt itse omana kustantajanaan. Se on raivokas tie ja sama, joka käytiin jo ennen sotiamme. Se, miten kirjailija pääsee suuren yleisön ulottuville, on tänään pikemminkin uuden mediayhteiskunnan ymmärtämistä kuin kykyä esiintyä Jari Tervon tapaan Uutisvuodossa. Aina on ollut ja tulee olemaan Aholan mainitsemia erakoita, näyttäytyjiä, moniosaajia ja eksperttejä, suoltajia ja säkeen hinkkaajia. Pidä siis sutta korvista – Aamurusko on Muusien ystävä. – ”Auribus teneo lupum – Aurora Musis amica est. (Hesiodos).”
Niin on myös tieteessä, jos on taiteessakin, persoonallisuudet eivät ole yhteisön köyhyyttä vaan rikkautta. Neuvot, jossa kirjan on annettava elää, odottaa kuinka syntyy aika, jolloin sillä on nostetta, tyyli on vapaa, luova ja innovatiivinen, ovat nekin ihan hyviä havaintoja. Sen ajan odottaminen ei ole vain oikein reaaliaikaisen maailman tuotetta. Sofi Oksanen on tässä oikeassa, mutta ratkaisut eivät ole ehkä aivan tätä aikaa ja sen tuotteita vaan paluuta vanhaan, taantumaa. On oltava Fredrik kolmannen rohkeus ja todettava, kuinka Itävallan on hallittava koko maailmaa. ”Austriae est imperare orbi universo.”
Vanhan kulttuurin ahtaat kehykset
Tulevan kirjailijan ei pidä masentua, kirjallista muotisuunnittelijaa ei ole olemassakaan. Kyse on lopulta aherruksesta, josta saa palkkansa ja se muistuttaa myös kuvataidetta, jossa kehykset ovat lopulta ahtaat, vaikka maalaisit postmodernin vapaasti. Kirjan formaatti on kuin taulun raamit ja museo on sen viimeinen sijoituskohde, joskus ainut oman ateljeen rinnalla ja pöytälaatikossa. Tekemätöntä työtä ei saa tehdyksi. Vaihtoehtoja ei ole montaa. Joko juot kapakassa tai poistut. Joko Caesar tai ei mitään. Mies on hullu tai kirjoittaa runoja. – ”Aut bibat aut abeat” – Aut Caesar aut nihil – Aut insanit homo aut versus facit.” (Horatius).
Kirja pöytälaatikossa tai maalaus omassa ateljeessa on tehty työ, josta on päästävä seuraavaan vaiheeseen. Joskus on hyvä loitontua koko aiheesta, palata Väinö Linnan tapaan tehtaalle ja kirjoittaa myöhemmin sotaromaaninsa. Kun ahdistus kasvaa riittävän suureksi työ kyllä syntyy ja poromies, metsuri Lapista, jättää kotikontunsa eikä jää juomaan punaviiniään urbaanin kotirouvan tapaan omaan lähiöönsä, kirjoittaa Ahola lainaten Kalle Päätaloa. Joko kuolema tai voitto. – ”Aut mors aut victoria.”
Älä usko minua – ole oma itsesi
Mika Waltari varoitti joutumasta epätoivoon. On ensin löydettävä itsensä ja oltava sitä. Fiktiivinen kirja on aivan eri asia kuin kirjoittaa tieteestä ja harjautunut kirjoittaja on kokenut molempien taakan etenkin vaihdettaessa tyyliä, siirryttäessä tiedekunnasta toiseen tai lyyrisestä proosaan. Omalla kohdallani neljä vuosikymmentä kirjoittaen on tehnyt siitä normaalin arjen elämää, josta en voisi irtautua hetkeksikään. Jokaista tuhatta kirjoitettua sivua kohden on aina tuhatkertainen määrä luettua tekstiä. Suuri yleisö ei ole aiemmin ollut kiinnostunut minusta eikä tiennyt kuka heille kirjoittaa, usein vielä nimimerkin suojissa. Älä ahnehdi. Ahneudessa kun on kaikki paheet. Se on lopulta kaikkien rikosten äiti. – ”Avaritia omnia vitia habet.” – ”Avaritia prima scelerum mater.” (Claudianus).
Vasta uuden mediayhteiskunnan huomiotaloudessa kiinnostus on alkanut kohdistus myös kirjailijaan tai tieteen tekijään. Se on uuden mediayhteiskunnan tuotetta, mutta ei välttämättä erityisen suomalainen ilmiö. Niinpä tieteilijä tunnetaan muualla kuin Suomessa paremmin ja etenkin omassa yhteisössään, kirjailijan tapaan, on tervetullut ystävä ja kollega. Tämä Suomesta on aina puuttunut ja sitä on ollut vaikea paeta muuhun kuin yksinäisyyteen ja eristettyyn elämään. On siis matkustettava maailmalle omiaan tapaamaan. Ole terve ja voi hyvin. – Sanoista ruoskaan ja järjettömästä käsinkin. – ”Ave ateque vale – Ad verbis ad verbera – Ab adsurdo.”
Julkisuuden kipeys
Esilläolo ja haastattelut ovat kuitenkin harvojen oikeus ja kohtaa usein vain uran alussa tai suurten tapausten, palkintojen yhteydessä. Elitismi osana luovia ammatteja ovat osa elämää, mutta eri tavalla koettuna tänään, syyspäiväntasauksen aikaan vuonna 2023, kuin ennen huomiotalouden ja mediayhteiskunnan syntyä. Toimittajana ja tutkijana kykeni jopa välttämään mediakosketusta ja ani harvoin toimittajat olivat kiusaamassa kollegaansa, toimittajaa, saati tutkijaa. Toimittaja kirjailijana oli suojassa julkisuudelta ja tiedettä saattoi popularisoida ja muuttaa fiktiiviseksi suojassa julkisuudelta. Julkisuuden kipeä henkilö turhautuu maratonjuoksuun. Kokonaistaideteoksen saattoi tehdä tavalla, jossa sen rajat suojasivat yhden asian julkisuudeltamme. Ja jos lainaat, lainaa itseltäsi. Vain väsynyt hakee riitaa. – ”A te mutuum sumes” – A lasso rixa guaeritur.” (Seneca). Kun lainaat Senecaa, kuka kehtaa olla eri mieltä?
Kun kulttuuritoimittaja, politiikan toimittaja tai urheilutoimittaja ei tunnistanut tiedetoimittajan rajoja ja jokaisella oli oma reviirinsä, saatoit liikkua vapaasti viipymättä tarpeettoman kauan kenenkään varpailla, tallaamatta suomalaisen kapean eliitin liikavarpaita millään suunnalla. Monialaisuus on rikkautta, jota on osattava käyttää koko ajan ja täysillä urheilun moniottelijan tapaan unohtamatta yhtäkään lajia rapautumaan, Roman Sebrlen tapaan vanhentuen. Ja kun vanhenet, muista huokailla Neron tapaan, millaisena taiteilijana tuhoudutkaan. – ”Qualis artifex pereo!” (Nero, Suetonius).
Illuusio elämästä
Ymmärrän uraansa aloittelevaa, ensimmäistä kirjaansa hahmottelevaa kirjailijaa tai tutkijan alkua opettajan empatialla ja hieman myös säälien, kuten omaa lastani, jolla on omat geenini ja jotka tunnistan heti. Jokaisen on tehtävä omat virheensä. Elämä ei ole täydellistä. Koskaan ei synny täydellistä taideteosta. On vain illuusio siitä ja nähdyt unet. Maailma jakautuu paikalliseen, alueelliseen, kansalliseen ja globaaliin mediaansa ja niiden hallinta samaan aikaan on ongelmallista. Pienten ja paikallisten toimijoiden noteeraaminen kansainvälisillä markkinoilla on yhtä uskottavaa, kuin toivoton loikkaus pallopelin maailmassa pitäjätasolta suoraan maailman suurseurojen joukkoon. Muista kuinka olet suomalainen ja Suomen ilmavoimien mottoa lainaten, laadussa meidän voimamme. – ”Qualitas potentia nostra.” Millainen lintu, sellainen laulu. – ”Qualis avis, talis cantus.” Ei meiltä mitään kolibreja löydy.
Koko ympäröivä kulttuuri panee lähiyhteisössä vastaan ja ei varmasti huuda hurraatta uusille ideoille ja löydöksille. Kun tulee halolla päähän ja oksapuolella, alat lähestyä jotain merkittävää. Kun kirjailija tai tutkija alkaa siirtyä imitoivasta vaiheestaan, jota onomatopoeettinen kielemme tunnekielenämmä totta vie aina tuottaa, tahdomme tai emme, luontoa matkivana, kokonaan uuden tuottoon liki mahdottomana, teksti imee kuin sika syödessään, kunnes joko säikähdät ja vetäydyt syrjään tai jatkat loitontumatta maratonjuoksijan työstäsi, jossa kaikki alkaakin vasta sivun 400 jälkeen ja olet automaattiohjauksessa myös seuraavaa työtä tehdessäsi. Muistaen samalla kuinka joskus jopa kunnon Homeroskin torkahtaa. ”Quandoque bonus dormitat Homerus.”
Olettaen, että olet tehnyt valmistelevan työsi huolella, ja sinusta on tähän työhön, sinut on tähän kutsuttu, nykyisin myös sen julkisuuden käsittelyyn. Tiedät, mistä on kysymys, maratonista, sekä keinot myös jatkaa (jaksaa) kohti maalia, joka ei ole ensimmäinen. Edessäsi on vielä sata muuta maratonia, niihin valmistautuminen ja suoritus, joka on aina uusi seikkailu, uutta luova ja innovatiivinen. Nyt uuden sähköisen median aikaan kokonaan toinen laji kuin Mika Waltarin tai Kalle Päätalon aikaan eläen, paljon vaativampi, mutta illuusiona kuitenkin yhteinen kokemus. Herra kurittaa sitä, jota rakastaa. – ”Quem enim diligt Dominus, corripit.” (Raamattu, Sananl. 3:12).