Antti Hyryn kuolema ei yllättänyt hänet tuntevia. Tuottelias Antti oli pohjoispohjalainen uskovaisen yhteisön jäsen, jonka vaatimattomuus oli joskus häiritsevääkin. Mies ei pitänyt ääntä itsestään.
Tapa kirjoittaa on istua alas ja aina siitä jotain syntyy. Näin se toimii ja aina on jätettävä lukijallekin mahdollisuus omaan tulkintaansa. Hyryn viimeisimmästä työstä on aikaa jo puoli vuosikymmentä. Mutta oli ikääkin ja tekstiä jo melkoisesti. Jossakin vaiheessa kaikki on sanottu, on tapana kuvitella. Se on väärä asenne. On vain liian paljon sanottavaa ja aika loppumassa.
Leivinuunin rakentamisesta kertova Uuni (Otava) jäi lauantain vastaisena yönä kuolleen kirjailijan Antti Hyryn viimeiseksi teokseksi. Hän sai teoksesta Finlandia-palkinnon vuonna 2009. Se tuli oikeaan hetkeen. Silloin kun tuotanto alkaa loppua eikä se pilaa enää kirjoittajaa. Kirjoittaja ei ala vaatia itseltään nobelistin tyyliä. Silloin alkaa teksti tökkiä. Näin väitetään, eikä se pidä paikkaansa. Palkittu kirjailija on tuottelijaampi kuin nälkäinen ja koko ajan kiusattu ihminen.
Hyryn kustannustoimittajan ja pitkäaikaisen perheystävän Martti Anhavan mukaan Uuni on hyvä esimerkki Hyryn tuotannosta, jossa oivallukset ja metafyysiset pohdiskelut punoutuvat arkisten asioiden kuvaamiseen. Kun miehen elämä on kuin leivinuunin, tekstin tuottaminen on vain sen lämmittämistä. Jos se jätetään kylmäksi, kuten nyt usein tapahtuu, se menee hukkaan ja lopulta pilalle. Sitä aletaan käyttää vääriin tarkoituksiin ja ryöstöviljellä.
– Jos häntä yritettiin haastatella, että mikä on hänen kirjoittamisen tapansa, hän vastasi, että kyllä sitä aina jokin ajatus syntyy mieleen, kun istahtaa kirjoituskoneen ääreen, Anhava sanoo Iltalehdessä. Kirjailijaksi ei oikein ryhdytä vaikka tätä ilmaisua lehti käyttääkin. Sen sijaan osa meistä syntyy sellaiseksi, eikä sitä pidä kahlita ja viedä waltareita, kiviä, ainutta nobelistiamme kustantajan ylläpitämään mielisairaalaan. On muitakin keinoja palkita kirjailijan työtä ja ruokkia luovuutta.
”Ennen kirjailijaksi ryhtymistä Hyry opiskeli diplomi-insinööriksi. Finlandia-palkinnon saamisen jälkeen Hyry vertasi kirjan kirjoittamista rakentamiseen.
– Minun mielestäni hyvä kirja on kuin talo, jossa lukija voi olla ja asua. Hyvä kirja on tila. Pyrin myös tekemään avonaista tekstiä. Että kun lukija sitä lukkeepi, niin lähtisi ajatuksia liikkeelle, Hyry kertoi.”
Oma käsitykseni hyvästä kirjasta on toinen. Se ei vain pane ajatuksia liikkeelle vaan vaatii lukijaltaan sellaista, jota tämä ei ole ennen kokenut. Hyvä kirja ei vain jää eloon vaan pitää myös lukijaansa elossa. Tänään hyvä kirja on tuotettu sellaiselle lukijalle, joka uskoo lukeneensa jo kaikki kirjat ja yllättyy siitä, ettei näin olekaan. Jää kiinni kirjaansa. Se haastaa hänet, ei viihdytä, ei jätä rauhaan. Panee hänetkin kirjoittamaan, kokeilemaan sellaista, joka on jokaisen sisällä elävä kirjailija.