12.09. 2022
Hae ystävät läheltä ja viholliset kauempaa – ei päinvastoin
Seuraan Ruotsin vaalien tuloslaskentaa ja luen samalla Sirkka-Liisa Anttilan kolumnia Forssan Lehdestä (11.9). Ruotsin vaalien voittaja näyttäisi olevan Ruotsin demokraatit tai pitäisikö sanoa perusruotsalaiset. Perusruotsalaisilla vaikuttaisi oleva jotain yhteistä perussuomalaisten arvomaailmaan ja poliittisiin ohjelmiin.
Maakuntavaalien alla kirjoitin kotisivulleni ja kirjaanikin perustelut sille, miksi kuulun niihin suomalaisiin, joka eivät nyt lähde vaaleihin antamaan tukensa sellaiselle, joka on jyrkästi vastaan oman talousalueeni ja satojen muiden pienten kuntien ja seutukuntien etua, saati historiaa ja sen oppeja. Palaan nyt tuohon seutukuntani historiaan. Sen pilaaminen kun on alueen omien poliitikkojen ja edusmiesten ja -naisten vastuulla.
Kun luen Anttilan kirjoituksen, huomaan hänen olevan kanssani tarkalleen samaa mieltä. Hän pitää nykyistä sijoittumistamme olemattomaan talousalueeseen suurena virheenä ja viittaa Petteri Orpon antamaan lausuntoon, jossa hyvinvointialueita saisi olla 12–14 aluetta. Nythän niitä on liki tuplaten tuo määrä.
Se antaa mahdollisuuden tehdä samat virheet kuin nyt kertomani Lounais-Hämeen historia viiden maakunnan rajalla. Talousmaantiede kun on vaikea asia kenen tahansa hoidettavaksi. Sosiaalimaantiede ja suunnittelumaantiede vielä vaikeampia oman aikamme nettiympäristössä.
Kaikissa näissä Orpon vaihtoehdoissa olisimme osa Pirkanmaata ja samalla Tamperetta. Itse esitin ennen vaaleja, kuinka noita alueita voisi olla kymmenen ja rajatkin olivat nähtävillä. Tarkoitus oli hakea mallia, joka on lähellä sveitsiläistä kantonia verotusoikeuksineen. Siis tyypillistä osavaltion kaltaista aluetta.
Eurooppa kun on alueitten Eurooppa osavaltioineen ja meillä Ahvenanmaa on tyypillinen tällainen itsenäinen toimija. Kirjoitin tästä useita artikkeleja medioihimme ennen liittymistämme EU:n jäseniksi. Ettei syntyisi väärinkäsityksiä valtioista puhuttaessa. No nyt niitä on syntynyt pilvin pimein, emmekä ymmärrä omaa asemaamme Euroopan, saati globaalilla kartalla enää ensinkään.
Köyhänä saaristona Ahvenanmaalla vaikuttaisi menevän ihan mukavasti. Myös EVA:n mallissa esiteltiin tämä sama aluejako ja maakuntien kyky myös erikoistua. Sekin edellyttää riittävän suurta kokoa, jossa myös itse vastataan sosiaali- ja terveydenhuollosta, mutta toki myös muusta aluetalouden ylläpidostamme.
Liian pienet alueet kun halvaannuttavat kokonaan itsenäisen toiminnan ja etenkin innovaatiotoiminnan edellytykset. Pieni Hämeenlinnan tapainen taajama pilaa seutukuntien mahdollisuudet. Sitä ympäröivistä maalaiskunnista vaurainakin tulee lopulta pienen kaupungin lähiöitä. Se merkitsee syvää taantumaa.
Liian suuret taas sairastavat tautia, jota saamme seurata itäisen naapurimme tavassa kohdella naapureitaan vaihteeksi nyt Ukrainassa. On viisautta hankkiutua riittävän vahvojen toimijoiden seuraan ja katsoa hiven ilmansuuntiakin.
Meillä on taipumusta toimia kompassin tavoin ja luonnontieteille emme voi mitään. Kuinka moni on rakentamassa raiteita itä-länsisuunnassa vanhaa Härkätietä koko ajan korjaillen kohti Hämeenlinnaa ja Lahtea? Paitsi hakiessaan itselleen äänestäjiä?
Ministeri Anttila varoittaa meitä hyväuskoisuudesta ja jo tehdyistä virhearvioinneistamme. Se on kaiken kokeneen kirjoitusta. Jostakin syystä suunta pääkaupunkiseudulta Hämeenlinnan kautta Tampereelle menestyy, mutta ei oikein luottaen harjujaksoon, joka syntyi pitkän kylmän kauden tuloksena poikittaisharjuina jääkaudella ja joka Lahdessa tunnetaan Salpausselkien suuntana.
Tätä suuntaa en suosittele edes linnuille muuttopuuhissaan. Tarvitaan paljon vahvempaa luottamus- ja viranhaltijajohtajuutta seutuamme puolustamaan yli puoluerajojen, kuten Sirkka-Liisa Anttila aivan oikein kirjoittaa Forssan Lehteen. Se on keskustalaisen kokeneen ministerin kirjoituksena rehellistä. Keskusta kun oli juuri vaatimassa näitä lukuisia pieniä maakuntiamme tavoitteena lyhytnäköinen oman puolueen äänimäärä. Vain runsas 40 % meistä lähti äänestämään. Ruotsissa yli 80 %. Mistä mahtaisi johtua? Väsymyksestä vastaa poliitikko. Ei nyt joka vuosi jaksaisi millään.. Lenkilläkin käymme vain joka toinen vuosi.
Jotta ymmärtäisimme paremmin, miten merkittävään asiaan ministeri Sirkka Liisa-Anttila on puuttunut, on syytä palata ajassa ja historiassa hetkiin, jolloin Forssan talousalue ja Lounais-Häme elivät tärkeimmät hetkensä.
Nämä historialliset vaiheet on mahdollista löytää noin kuudenkymmenen suomalaisen seutukaupungin ja niiden ympärillä sijaitsevan maaseutukunnan kohdalta. Niitähän on satoja. Niiden hävittäminen ja unohtaminen olisi onnettominta, mihin maamme historiassa on koskaan jouduttu mukaan lukien lukuisat sotamme ja rutot, kulkutaudit ja luonnonmullitukset.
Jääkausien vuosituhantisessa historiassa ja niiden kierrossa oli myös poikkeuksellisia sääilmiöitä, joista kylmin pysäytti jään sulamisen ja pitkittäisharjujen sijaan jään reunaan alkoi syntyä poikittaisharjuja.
Näistä komein on Hämeessä ja tunnetaan Lahdessa Salpausselän syntymisenä. Hämeen Härkätie kulkee tässä suunnassa, kun muut valtatiemme kulkevat nyt pohjois- eteläsuuntaisesti. Sama pätee vesistöjämmekin.
Niinpä kalastelen tällaisessa poikittaisharjun kylkeen ja kallioruhjeeseen syvän järven saven samentamissa vesissä ja olen saanut sieltä jopa Suomen suurimmat kuhat, hauet ja karpin. Järvi saa vetensä pääosin tuosta harjusta sekä Tammelan ja Forssan pelloilta ja metsistä.
Olen oppinut liikkumaan Ounasjoen tapaan ja karttoja lukien luottaen omaan sisäiseen kompassiini. Se kapinoi Kaukjärvellä, eikä millään tahdo hyväksyä järven asettumista poikittaisharjujen kupeeseen nurinkuriseen suuntaan. Niinpä myös sen rannalla majaileva kaupunkikin vaikuttaa pihtisynnytyksen tapaan aikanaan juuri tälliseen maisemaan syntyneeltä.
Sen sijaan että alkaisin pohtia sitä nyt jo hämäläistyneenä, palaan vuoteen 2008 ja syksyyn, jolloin pohdin ja pohtimani kirjoitin kotisivulleni ja nyt myös kirjani sisälle, jossa yhtenä aiheena on sota Ukrainassa, vaalit Ruotsissa ja myöhemmin myös Suomessa, brittien kuningattaren kuolema sekä taloutemme todennäköinen lama ja etenkin energian hankintaan liittyvät suuret ongelmat.
Se on juuri aluetaloutta ja myös energiakysymyksiä ikänsä tutkineelta biotieteilijältä ja maantieteilijältä, sosiologilta ainut oikeaksi katsomani tapa olla vääristelemättä myöhemmillä tiedoilla hankkimaani kosketusta tähän omituiseen talousalueeseen. Tänään kun kirjoittaisin sen hieman toisin kuin vuonna 2008. En kaunistelisi niin kuin nyt teen.
Historia toistaa itseään – mitä kerran on ollut, sitä vastakin on
13.09.2022
Ennen siirtymää historiassa ja maantieteessä Lounais-Hämeen ja Forssan historiaan lyhyt muistutus siitä, kuinka tämän siirtymän syynä on helpottaa paikallisia päättäjiä ymmärtämään, kuinka historia toistaa itseään.
Kun Sirkka-Liisa Anttila tuomitsee pienet talousalueet, hän unohtaa samalla, kuinka juuri hänen puolueensa oli niitä aikanaan vaatimassa. Meillä ihmisillä on taipumus eläkkeelle siirryttyämme muuttaa ajattelutapamme sellaiseksi, jollainen sen olisi kulunut olla jo toimiessamme vaikkapa poliittisina vaikuttajinakin sekä käyttäen valtaa. Tehden röyhkeästi koreja Lauri Markkasen tapaan enemmän kuin kukaan koskaan tässä koripallojoukkueessa oli aiemmin tehnyt.
Tämän päivän Forssan Lehden kolumnisti luonnollisesti huomauttaa Anttilaa tämän asian unohtamisesta. Hän kun on erikoistunut tuohon savolaiseen tapaansa ja perinyt sen jostakin Mikkelin korkeudelta. Mieleen tulee Ahti Karjalainen ja kaksi EU byrokraattia ja pankinjohtajaa samalla. Heistä pyritään tekemään aina presidenttejäkin. Ovat taitavia välttelemään sellaista vastuuta, josta voi jäädä myös kiinni tuloksia mitattaessa.
Suurin uutinen koskee kuitenkin Venäjän hyökkäyksen ja Ukrainan sodan käännettä, jossa Ukrainan joukot ovat nyt ajamassa venäläisiä pakosalle. Tätä ei voi enää peitellä edes Venäjän medioissa. Tappiot Ukrainassa johtivat soraääniin Venäjän medioissa. Rökäletappiot sodassa taas tahtovat johtaa suuriin muutoksiin ja näin myös Venäjällä.
Tsaari Nikola II onnistui keplottelemaan oman aikansa vuonna 1904 suurin elkein aloittamansa Japani-sodan käännyttyä rökäletappioksi. Kuten historiasta muistamme, lopulta tsaariperhe teloitettiin Jekatenburgissa heinäkuussa 1918.
Näistä tapahtumista muistamme, kuinka myös Suomi hankki näissä melskeissä itselleen itsenäisyytensä ja millainen naapuri meille syntyi Neuvostoliitosta. Senkin muistamme, kuinka samainen liitto hajosi myöhemmin ja loppu onkin sitten myös Putinin historiaa, josta olen kirjoittanut kahdessakin edellisessä kirjassani ”Teesi. Antiteesi, Synteesi – Mytomania, Eskapismi, Putinismi” sekä ”Euroopan draama kesä 2022”. Jälkimäinen on parhaillaan menossa painokoneisiin.
Samaan aikaan Ruotsi kävi omat vaalinsa ja joutuu pohtimaan nyt Nato valtiona, kuinka hoitaa entisenä ”ikuisena” sosialistien hoitamana valtiona oikeiston ja Ruotsin ”persujen” voitto vaaleissa. Sosialismi kun ei näytä onnistuvan edes Ruotsissa. Samassa Helsingin Sanomien numerossa (13.09.2022) perussuomalaisten Jussi Halla-aho saa tilaa kertoa, kuinka Ukrainan tilanne on nyt edullisempi ja ”Vaikea nähdä, että venäläisillä alkaisi mennä paremmin”.
ISW:n (Institute for the Study of War) ajatushautomon mukaan Ukrainan tulisi edelleen jatkaa hyökkäyksiä ja sota voi edelleen kestää vuoteen 2023 saakka. Tuon sanomiseen ei vaadita erityisen suurta yhteiskunnan ylläpitämää ajatushautomoa. Tuolloin kun Ruotsillakin voisi olla taas hallitus, jossa mukana on myös vaalien voittaja sekä Halla-aho voi hänkin valmistautua tulevan kevään vaaleihin rauhallisin mielin ja odottaen koko ajan yhä näkyvämpiä tehtäviä politiikan huipulta.
Siinä on jotain samaa kuin suomalaisen koripallojoukkueen menestyksessä ja sen pisimmän pelaajan Lauri Markkasen otteissa. Mukana kun on oltava turnauskestävyyttä, yhteishenkeä ja yksilönä koko ajan kasvavaa kovuuttakin taitojen rinnalla. Ilman meitä peli seuraajia ja faneja ei kuitenkaan tapahtuisi mitään.
Tämä lyhyen aasinsillan kautta takaisin Lounais-Hämeeseen ja sen historiaan, merkittävän talousalueen tapaan hankkia paikkansa kartalla ja pitää se myöhemmin näkyvillä. Ilman sitä kun ei todellakaan olisi Hämeessä tapahtunut mitään mainittavaa.
WW alueesta kohti www ympäristöä – osa I
Willebrand ja Wahren – Jokiläänin kaksi veijaria
Willebrandin suvun alkujuurista Yrjö Blomstedt ei historioitsijani ole saanut täyttä selkoa. Kantaisäksi Blomstedt kuitenkin mainitsee Pellenbergin kaupungissa asuneen Johann Willebrandin, jonka tiedettiin olleen naimisissa Ursula Wagnerin kanssa. Kantaisästä suku sitten jakautuikin kolmelle eri taholle. Ja yksi näistä päätyi Kustaan sodan aikana rikastuen merkittäväksi virkamieheksi ja teollisuudenharjoittajaksi Ruotsi ajan lopun Suomeen.
Siinä on jotain samaa kuin oman sukuni kohdalla. Ilman dramaattista tapahtumaa juhannusyönä 1850 mitään erityisen merkittävää ei olisi tapahtunut veronsa luostarilaitokselle maksaneitten historiassa. Silloin hukkui suvun vanhin viikinkimallinen purjekunnan vene paluumatkalla Kuopiosta ja vei hukkuessaan mukanaan enemmän uhreja kuin yksikään suomalainen sisävesionnettomuus ennen sitä tai sen jälkeen.
Aloita tuon veneen rakentamisella omat muistelmani ja päätän ne tuon veneen hukkumiseen (Cluster art and Art of Cluster 70 years” tai ”Muistelmakirja – NYT”. Se tuo mieleeni tämän päivän uutisen, jossa Pieliseen kerrotaan hukkuneen lautan ja vieneen mukanaan useita metsäkoneita miljoonavahinkoineen. Pieni juttu edellisen rinnalla.
Von Willebrand asettui asumaan Jokioisten kartanoon, josta tuli hänen aikanaan yksi Suomen komeimmista kartanoista ja suurimmista teollisuuskeskuksista. Vihollisen vallattua Etelä-Suomen 1808 von Willebrand ryhtyi tarmokkaasti valmistelemaan suuriruhtinaskunnan siirtämistä Venäjän keisarin alaisuuteen. Aiemmin kuningas Kustaa III:n suosioon päässyt ja Turun ja Porin läänin maaherran viran saanut ja armeijan asioita hoitanut valtiosihteeri teki täydellisen lehmänkäännöksen ja ryhtyi kesällä 1808 järjestämään valtuuskuntaa keisarin puheille Pietariin.
Kun valtuuskunnalle haettiin puheenjohtajaa Jokioisilla syyskuussa 1808 pidetyssä kokouksessa, tähän tehtävään valttiin von Willebrandin vävy Carl Erik Mannerheim.
Tunnettu juonittelija oli pettynyt, mutta sai sentään edustaa Porvoon valtiopäivillä omaa sukuaan ja valittiin finanssivaliokuntaan. Muut kuitenkin järjestelivät tuolloin uuden hallitsijan alaisuuteen siirtyvän suuriruhtinaskunnan asioita ja käytännössä Suomi itsenäistyi tuolloin.
Vanha kenraali ja maaherra, kulttuurin tukija ja Turun Soitannollisen seuran puheenjohtaja, kustavilaisen maatalouden innokas uudistaja ja Suomen Talousseuran perustaja, Hämeen teollisen keskuksen Jokioisiin perustanut rauta- ja verkatehtailija, haudattiin Jokioisten kartanon puistoon, minne pystytettiin 1833 hänen ja hänen puolisonsa muistopatsas. Jokiosilla on komea kirkko ja sen edessä kirkon aikanaan pystyttäneiden valtava hautapaasi. Jätämme siihen Maijan kanssa kukat ja jatkamme siitä vielä hänen vanhempiensa haudalle. Tapana on käydä myös sodassa kaatuneitten muistomerkillä.
Axel Wilhelm Wahrenin suku sen sijaan on selkeästi juutalainen ja on ironiaa, että tämä maailmankansalainen vakiinnutti elämänsä keskelle hidasta Hämettä. Juutalaisten panos Ruotsin teollistamisessa on aina ollut erikoista. Lakisääteisesti heitä ei ole ollut olemassakaan. Suomessa eläen on viisasta pysytellä sivussa ja nimimerkkien suojassa, verkostoissa, jotka toki on nimettäväkin. Kuka tahansa niitä ei voi kuitenkaan kaapata itselleen joutumatta siitä tilille. Sama pätee klustereihimme ja niiden hoitajiinkin.
Wahren teki liiketoimiaan aluksi pienessä marginaalissa, sai värjärinkisällinä Jokioisissa kisällioppinsa Keski-Euroopassa ja toi maahan uudenaikaisen myyntiverkoston paikallis- ja piiriedustajineen.
Hän myi salaa valtion veloista pantattuja kankaita, lainasi talollisilta, viivytteli häikäilemättömästi velkojensa maksuja ja oli kekseliäs vekseleiden hyväksikäyttäjä. Suomessa ei ollut tuolloin vielä pankkia. Hän laajensi Jokiosilta vuokraamaansa verkatehdasta kuumeisesti, mutta katseli jo salaa Loimijoen yläjuoksun Kuhalankoskea, tulevaa Forssaa, omana tehtaanpaikkanaan.
Wahren oli innovatiivinen, kekseliäs ja käytti vesivoimalaitosta jauhamaan sähköä maan ensimmäiselle sähkörautatielle, joka kulki tehdaslaitosten välillä. Ensimmäinen kunnon puhelinlinja syntyi Forssan ja Matkun välille jo 1878. Kapearaiteinen aloitti ensin höyryvoimalla, mutta muuttui sekin pian dieselvetoiseksi. Isänniltään paossa olleita maaorjia Wahren otti uudella nimellä tehtaansa suojiin.
Wahrenilla oli patriarkaalinen suhde alaisiinsa ja tarve säilyttää työväki tyytyväisenä. Perustettiin pumpulienkeleille tehtaankoulu, jossa ponnisteli mm. ensimmäinen naisministerimme Miina Sillanpää. Työväkeä varten oli oma säästöpankki, vaivais- ja sairaskassa, kirjasto ja kirkko. Tällaisia rakennelmia ei liitetä myöhemmin mihin tahansa maakuntakeskukseen.
Wahrenia voidaan pitää myös henkisenä isänä Suomen Yhdyspankin perustamisessa pari vuotta markan syntymisen jälkeen 1862. Kymi-Kymmenen perustaminen oli niin ikään tämän myös biologina kunnostautuneen teollisuusmiehen kauaskantoisia saavutuksia. Tammela sai omankotiteolliskoulun ja Mustiala Wahrenin harrastuksista myöhemmin lampaiden, sikojen ja nautakarjan jalostuksen.
Wahrenista puhuttaessa häneen liitetään usein sellaisia kuvauksia kuin vähäunisuus, työteliäisyys, henkiset voimavarat, liikemiehen taipumukset, ennakkoluulottomuus ja yritteliäisyys. Juutalaistarinat ja henkinen perintö on jätetty yleensä piiloon. Sen sijaan Willebrandin kohdalla aikalaisten mielipiteet jakautuvat kahtia.
Henrik Gabriel Porthan arvosteli häntä ankarasti, kun esim. Choreus ja Pinello mainitsevat Willbrandin pelkästään myönteisin sanakääntein jolloin suurin ongelma näyttäisikin olevan hänen urakehityksensä ja rikastumisen nopea kulku sekä tästä syntynyt kateus. Häntä syytettiin viekkaaksi juonittelijaksi, jonka Wahren kykeni usein välttämään. Kun Willebrand oli sotilaallisen käskevä ja alaisilleen ankara, Wahren oli isällinen patruuna eikä osallistunut poliittiseen juonitteluun juuri lainkaan. Osin ehkä juuri tästä johtuen hän joutui Venäjän kaupassaan maksamaan korkeamman hinnan kuin kilpailijansa Finlayson. Tunnustuksena tuli kauppaneuvoksen arvo, ja aatelisarvo vuonna 1883, rintapatsas vastuuntuntoiselle isännälle Forssan kaupungin perustamisesta.
torstai 11. syyskuuta 2008
Jokiläänin WW alueesta kohti www ympäristöä. OsaII
Jokiläänistä Portaan ja Loimon talousalueeseen – Lounais-Hämeen trauma
Jokioisten kartano syntyi vuonna 1562 kun kuningas Erik XIV lahjoitti sotapäällikkö Klaus Kristerinpoika Hornille Jokioisten neljänneskunnan veroineen. Kun tätä lukee, on muistettava, ettei tuolloin vielä ollut käytössä kuntia, ei kunnallishallintoa eikä esim. sellaisia käsitteitä kuin kansallisuus, pöytäkirja, kirjallisuus, esitys, itsenäinen, kieltolaki, sivistys, sopimus, tasavalta tai äänioikeus käyttämässämme suomen kielessä.
Ne tulivat vasta Elias Lönnrotin eläkepäivillään julkaiseman sanakirjan myötä 1880-luvulla 300 vuotta myöhemmin. Tämä tahtoo unohtua, kun puhumme Ruotsi-Suomesta valtiona tai itsenäisyytemme alkuajoista ennen 1800-lukua.
Suomalaisilla ei ollut kuin Mikael Agricolan noin 6000-8000 sanaa ja lisäksi murteellisia ilmaisuja, joiden sisältö ei liittynyt mitenkään tämän päivän kunnallishallintoon, pankkitoimintaan, koulutukseen, yritystoiminnan sanastoon tai sellaisiin käsitteisiin, joita liitämme nyt talouteen, maantieteellisten alueiden kuvaukseen tai vaikkapa lääketieteeseen, luontoon, vieraiden maiden ja kansojen sekä arkielämämme kuvauksiin urheilun ja kulttuurin saroilla, lasten ja vanhusten hoidossa. Kaikki tämä tuli meille vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen ja usein vasta 1900-luvulla.’
Tosin tänäänkin osa meistä, etenkin oppineet naiset, ovat hankkineet itselleen liki 100 000 sanan varaston, jota käyttää puhumiseen, ajatteluun, luovuuteen ja nähdä unensakin. Monella etenkin heikon koulutuksen hankkineilla miehillä sanavarasto on tästä vain kymmenesosa. Joudut siis arvailemaan naisen kirjoista 90 % sanoista. Ei siitä mitään tule ja kirjat jäävät lukematta.
Kun sanat puuttuvat, poissa ovat myös ajatukset ja teot
Tuosta sanastostamme puuttui myös juridinen käsitteistö ja valtiotieteistä aivan avainsanastokin. Ja kun ne puuttuivat, ei voinut olla myöskään sellaista ajattelua, jota tämä symbolimaailma piti sisällään.
Niinpä siirtymä emämaa Ruotsin vallankäytössä alusmaa Suomen maailmaan oli kahden eri symbolijärjestelmän tekoja, jossa elitismi oli ruotsinkielistä eikä alusmaata aina edes ollut kartalle piirretty. Ja vaikka olisi piirrettykin, ei suomalainen osapuoli sitä voinut ilman karttaa kuvaavia symboleja oivaltaa. Nekin syntyvät myöhään 1800-luvulla.
Käsitteet valtiosta ja valtioliitoista, itsenäisyydestä ja sen merkityksestä tulivat tutuiksi suomalaisille käsitteinäkin vasta 300 vuotta myöhemmin Jokiläänin käsitteen syntymisen jälkeen.
Tämä meiltä tahtoo unohtua silloin, kun puhumme vaikkapa Ruotsi-Suomesta valtiona tai valtioliittona, Suomen itsenäistymisestä ja suuriruhtinaskunnasta 1800-luvun alussa, yrittäjyydestä, pankeista, kunnista, mistä tahansa maahamme liittyvästä ja vuosista ennen 1800-luvun puoliväliä. Kun puuttui kieli, puuttuivat myös ajatukset ja niitä seuraavat teot tai tekojen ymmärrys.
Tästä huolimatta näin syntynyt ja myöhemmin Jokilääninä tunnettu alue oli Ruotsissa yhdistetty jo 1500-luvulla Loimon ja myöhemmin Portaan hallintopitäjään, johon kuuluivat silloin täysin asumaton Forssa ja Somero, jossa oli muutama seurakuntana mainittu kylä, ja jossa raja kulki linnaläänien osalta Someron halki ja Paimionjoen vesistön eteläpuolitse niin, että nykyisen Someron eteläisimmät osat jäivät Turun ja pohjoisosat Hämeenlinnan linnalääniin.
Paikallishallinnossa Someron pohjoisosat kuuluivat juuri tähän Loimon eli Portaan hallintopitäjään, johon kuuluivat edelleen Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kuntien alueet. Siis vain alueet, ei toki nykyiset viihtyisät kylät ja kirkonkylät palveluineen. Harva lahtelainen Päijät-Hämeestä on siellä vieraillut. Vaalien aikaan piipahtavat kerran kirkonkylässä. Hämeenlinnasta saattaa joku käydä toisenkin kerran matkalla Turkuun.
Liikenne kun sujuu Suomessa pääkaupunkiseudulta pitkin maan vanhimpia kiskoja Tampereelle ja Pirkanmaalle ja sieltä sitten edelleen ”Onko Mikkeliin tae Kuopijoon mänijöitä, juna män justiisa” Esa Pakarisen ”Severi Suhosen” kuuluttaessa. Toki välillä on pieneksi jäänyt Hämeenlinna läänin pääkaupunkina. Maaseutukunnat ovat nykyisin sen kaupunginosina. Ei hyvältä näytä sellainen kohtalo seutukaupungille ja sen ympärillä oleville maaseutukunnillemme, sadoille sellaisille. Noin miljoona suomalaista asuu niissä ja kauhistelee kohtaloaan. Pohjatonta tyhmyyttämme. Sanat puuttuvat sen kuvaamiseen ja siksi sitä ei edes ymmärretä.
Loimaan maaseutukaupunki oli puhdasta maanviljelysaluetta Loimijokivarressa ja vasta Turku-Toijala-rautatien valmistuminen vuonna 1876 toi piristysruiskeen tälle laajalle Loimaan seudulle ja syntyi nykyinen taajama maaseutukaupunkina. Loimon hallintopitäjässä asuneet eivät voineet tietää, millä puolen läänityksiä kalastelivat tai metsästivät. Vain ruotsalaiset byrokraatit, sotilasjohto ja kirkko sen tiesivät, ja sama näyttää toistuvan tänään hallinnollisten rajojen kadotessa muiden kuin heidän toimissaan. Sanatkin ovat kateissa, ruotsalaisilla.
Jokilääni Loimon-Portaan ylivertainen keskus
Tämän Loimon tai Portaan alueen kehityksen ylivertainen keskus oli Jokilääni ja kartano, joka sai 1700-luvun puolivälissä somerolaisen omistajan, kapteeni Reinhold Jägerhornin, joka lopulta hankki itselleen miltei koko Jokiläänin, 32 000 hehtaaria maata ja 133 rälssitilaa sekä Haudankorvan ratsutilan.
Velkaantunut Jägerhorn joutui kuitenkin myymään kartanonsa ja sen osti laamanni Gustaf Gottfried Reuterholm, velkovan Ruotsin valtionpankin komissaarina. Sekin ilmiö oli hyvin tavallista tuohon aikaan ja voi sitä tavata tänäänkin. Reuterholm asui Ruotsissa ja Jokilääniä hoiti hänen puolestaan läänin maaherra, ja Kustaan sodan aikana rikastunut Ernst Gustaf von Willebrand.
Heitä yhdisti sukulaisuus, kuten niin usein siirtomaan joutuessa tekemisiin emämaan kansalaisten kanssa. Syntyy omalaatuisia umpioita ja umpiperiä jopa suurten valtioiden sisälle, kuten Brasiliassa. Esittelin heille agropolis strategiaa (kirjaani 1990-luvun alusta) ja myöhemmin myös maan itsenäisyyspäivän pääjuhlassa.
Muuttajat ovat sukulaisia keskenään ja hoitavat asiat yksissä tuumin ja pienen piirin sisäisin sopimuksin sukuriitoineen, mutta yhteistä asiaa ajaen. Joku kuitenkin pettää aina tämän lojaalin oletuksen.
Willebrand oli kuninkaan suosiossa ja hän alkoi havitella Reuterhelmin Jokilääniä kartanoineen itselleen Reuterhelmin jäätyä leskeksi ja lasten vaatiessa osuuttaan isänsä omaisuudesta.
Reuterhelm tunsi hyvin Willebrandin ja piti tätä häikäilemättömänä, juonittelevana ja vaarallisena myös valtiolle sekä omavoitonpyyntöisenä ihmisenä eikä suostunut tilansa myyntiin.
Niinpä tilan osti salaa puoliksi Willebrandin kanssa A.F. Munck, Reutehelmin arvostama luottohenkilö. Myöhemmin Willebrand lunasti koko kartanon toisin kuin Reutehelm olisi tahtonut vuonna 1791. Prekkajakusta, jollaista nimeä alustalaiset maaherrastaan käyttivät, tuli nyt Jokiläänin kuningas. Mitalien määrä rinnuksilla kasvoi mutta korvessa, jollaista Willebrand ei juurikaan arvostanut.
Prekkajakku Loimon kunikaana
Innokkaana liikemiehenä tunnettu ja kunniamerkkejään aina mukanaan kuljettanut Prekkajakku alkoi mittavat liiketoimet. Hän lisäsi kartanon sahalaitokseen kankipajan, kehräämön ja modernin verkatehtaan, rakennutti uuden komean kartanon päärakennuksen.
Saha sai uuden hollantilaisen asun ja kauppapuoti avattiin Turkuun, osakkuuksia tuli niin tupakkatehtaaseen sekä lukuisiin hollantilaisittain modernisoituihin sahoihin. Elettiin aikaa, jolloin puu oli arvossaan ja Suomessa syntyi useita teollisia yhdyskuntia juuri koskien partaalle puunjalostajien toimesta.
Näistä norjalainen Enso Gutzeit oli suurin. Sellun keittäjät ja koskien sähköistäjät tulivat mukaan vasta hieman myöhemmin. Pelkästään Lapissa heitä oli silloin usein pankkien bulvaaneina liki jokaisesta keskieurooppalaisesta valtiosta ja Venäjältä. Ensimmäinen väitöskirjani käsitteli tätä aihetta. Lapin koskisotiamme ja suomalaista identiteettiä. Vertailin niitä muihin vastaaviin hankkeisiin maailmalla.
Loimon alueen Tammelan kantaseurakunta oli tullut maaherralle tutuksi jo aikana, jolloin hän asui Ruotsissa ja josta hän löysi itselleen ja uralleen sopivan puolison. Kun hän oli jättänyt hyvästit Ruotsille, löytyi vaimoksi Uudenmaan jalkaväkirykmentin everstiluutnantin Georg Henrik von Wrightin tytär.
Kolme kuukautta myöhemmin von Willebrand sai appensa rykmentistä luutnantin viran; kapteeniksi, majuriksi ja everstiluutnantiksi hän kohosi kahden ja neljän vuoden välein. Ilman onnistunutta avioliittoa se ei olisi onnistunut. Tämäkin oli ajalle tyypillistä laskelmointia.
Oman esikoisensa Willebrand hoiti virkojen täyttöjärjestelmässä vaatien juuri kävelemään oppineen poikansa Gustav Henrikin volontääriksi ja kaksivuotispäivän lahjana tuli ylennys henkirakuunarykmentin kornetiksi.
Toki Prekkajakku oli itsekin saanut kutsun Turun jalkaväkirykmenttiin jo 13-vuotiaana. Mitä nuorempana tämä tapahtui, sitä nopeammin ura saattoi Suomessa edetä. Tämä käytäntö periytyi sotilas- ja pappissukuihin sekä yliopistoihin, mutta naurettavin se oli juuri armeijan kohdalla.
Jälleen sitä käytettiin etenkin alusmailla ja helpotettiin sinne siirtymistä. Myöhemmin tämä käytäntö jäi alusmaan oppeihin ja hallintoon, olkoonkin että sen idea oli kadonnut.
Sotilas- ja siviiliura yrittäjän tukena
Willebrand erosi upseerinvirastaan, mutta säilytti oikeuden säilyä hänelle edullisessa armeijan palveluksessa. Kuningas nimitti hänet vt. maaherraksi Uudellemaalle ja myöhemmin hän onnistui yhdistämään sekä siviili- että sotilasuran sotakomissariaatin palveluksessa. Hän sai tehtäväkseen armeijan kuljetuksen ja muonituksen ja alkoi vaurastua.
Seuraava askel olikin jo uusi maaherran nimitys Turun- ja Porin lääniin ja samaan aikaan armeijan asioita hoitavaksi valtiosihteeriksi. Jokilääni oli saamassa ansaitsemansa juonittelijan ja pelurin, joka kykeni yhdistämään siviili- ja sotilashallinnon yritystoimiinsa heikon kuninkaan hyväksikäyttäjänä ja ymmärtäen valtapolitiikan kuviot niin Tukholmassa kuin Pietarissa.
Suomi oli mukana Jokilääneineen vai pelivälineenä ja tavoitteet toki korkeammalla. Näin jatkui toki myöhemmin muissakin aatelisuvuissamme ja Mannerheimin nimi tulee mukaan samaisen kartanon omistajana Jokioisissa. Valtion laitos (MTT) ja sen hallinto siirtyi siihen viimeisenä. Alustalaiset tutkijoina punatiilitaloihin, joita rakennettiin laboratorioiksi. Sama sosiaalinen rakennelma vallitsi alueella vielä muuttaessani sinne 1990-luvun alussa. Vasta perhesurmat ja syvät psykososiaaliset ongelmat lopettivat tämän yhteiskunnallisen kokeilun.
Pysyvästi Suomeen ja Jokiläänin talouden johtoon
Willebrand erosi valtiosihteerin tehtävästään ja sai samalla ajan tavan mukaan ylennyksen kenraalimajuriksi, jolloin hän siirtyi pysyvästi Suomeen ja alkoi hoitaa maaherran virkaa uudet prenikat rinnuksillaan.
Alustalaiset eivät ymmärtäneet niiden merkitystä. Prekkajakulla olivat kuitenkin jo uudet kujeet mielessä. Hänen motiivejaan oli mahdollista ymmärtää vasta vuosisatojen kuluttua itsenäisessä maassa ja oppien siellä samat kujeet ja sanojen symboliikka. Maaherrana saattoi Suomessa toimia vielä 2000-luvulle tultaessa, vaikka läänit olivat maassa lopetettu. Näin mm. Oulussa ja Rovaniemellä asuen entisenä maalaisliittolaisena (keskusta).
Willebrand kutsututti itsensä valtion koskenperkauskomission puheenjohtajaksi. Se oli sen ajan öljyä. Hän muutti Tammelaan ja hoiti setänsä Jokiläänin kartanoa sieltä uudistaen samalla koko sen rakennuskannan.
Syntynyt C.C. Grönvellin piirtämä uusklassinen päärakennus oli myöhemmin esikuvana muille vastaaville kartanoille Suomessa. Oli syntynyt suomalainen ylimystön ja eliitin kulttuurikeskus kesäiltojen iloksi. Yli 45 metriä pitkässä palatsimaisessa rakennuksessa on tänäänkin 30 huonetta MTT:n käytössä. Turun palon jälkeen huoneiden käyttö lisääntyi hurjasti. Oulun kaupungin komea kaupungintalo on taas alkujaan sekin tervaporvareitten kapakka.
Kaupungin syntyminen Merikosken yhteyteen oli tulosta samaisten henkilöiden aktiviteetista rakentaa voimalaitos itse eikä jättää sitä Kemijoen tapaan muitten tahojen tehtäväksi. Juuri tänään ymmärrämme, mikä merkitys sillä on juuri sähköstä puhuttaessa.
Oli osattava toimia aluetaloutena ja luonnonvarojensa kanssa itsenäisesti odottamatta muiden hoitamaa omien voimavarojen valtaamista. Lapin koskien kohdalla näitä bulvaaneja liikkui aikanaan ympäri maailmaa paljon enemmän sähkön ja koskivoiman kohdalla kuin kultaa huuhtoen. Tänään suurimmat ongelmat syntyvät netin ja sen ympärillä liikkuvan mm. rikollisuuden tuotteena ja kyberturvallisuuden uhkana.
Päärakennuksen jälkeen Jokiläänin keskus sai uuden maan suurimman tiilinavetan ja valtaisan kivimakasiinin, kolmikerroksisen viljamakasiinin, jonka yläosaan tuli komea kellotorni.
Reuterholmin aikainen puutarha sai kokonaan uuden ilmeen sekin ja englantilaistyylisen puiston. Niiden floristinen loisto ja arboretumin satojen lajien komeus löytyy kartanon puutarhasta vielä tänä päivänä MTT:n ylläpitämänä. Kun MTT:n ja nykyisen Luken kiinnostus ja varat loppuvat tähän tehtävään, tämäkin osa historiaamme rapautuu ja metsittyy.
Willebrand oli kunnianhimoinen ja suuruudenhullu ihminen. Vain kohtuullisen varhainen kuolema esti häntä etenemästä tavoitteeseensa. Tällaisten ihmisten ympärille syntyivät tuon ajan seutukuntien ja kaupunkien keskukset ja nykyinen hyvinvointimme. Jos emme ymmärrä hoitaa niitä, se katoaa siinä missä mikä tahansa, joka ei ole naulattuna seinään. Lainaten nykyisen presidenttimme arviota idästä tulevan kasakan tapaa toimia.
Jokioisten ensimmäinen kasvihuone sai mallinsa Versailles’n palatsin orangeriasta. Koski jauhoi energiaa takorautatehtaalle ja koko ajan kasvavalle kutomoteollisuudelle. Kilpailija Wecter teki Turussa konkurssin ja Willebrand osti hänet pois markkinoilta.
Omat tuotteet hän kauppasi pääosin armeijan kasvaviin tarpeisiin. Tarvittiin yhä enemmän uusia englantilaisia vesivoimalla käyviä karstaus- ja kehruukoneita. Oli astuttu aimo askel kohti modernia teollista tuotantoa. Tarvittiin oma tiilitehdas ja viinapolttimo. Tiilet käytettiin itse, viina myytiin pääosin talonpojille.
Juutalaispoika kisällinopissa Jokiläänissä
Samaan aikaan kun Willebrand vietti yhä enemmän aikaansa joko talvisin Turussa tyttäriensä harrastusten ja uusien vävyjen parissa Turun Soitannollisessa seurassa tai uudisti maataloutta Suomen Talousseuran ensimmäisen puheenjohtajana pohtien uusia energialähteitä metsäisessä ja jokisessa maassa, hänen toimiaan olisi voinut seurata verkatehtaan värjäämön kisälli, juutalaissyntyinen ja Wismarin, Meglenburgin ja Wittenbergin Willebrandit jo sukunsa kautta monella tavalla tunteva muuan juutalaispoika ja maailmankansalainen Axel Wilhelm Wahren.
Wahren syntyi vain viisi vuotta Willebrandin kuoleman jälkeen, mutta oli jo vuosisadan alussa Jokioisissa ja vuokrasi ankaralta kapteeni Josef Bremeriltä vuonna 1938 vasta 24-vuotiaana Willebrandin vuonna 1797 perustaman jo tehdasmaisen tekstiiliyrityksen itselleen.
Syntyi kokonaan uusi vaihe Jokiläänin ja Portaan-Loimu alueen taloushistoriassa. Samalla se ulottui siihen poliittiseen keinotteluun, jonka Willebrand oli jo eläessään käynnistänyt, ja jonka tuloksen Suomi oli irtautunut Ruotsista ja haki markkinoita Pietarin suunnalta Willebrandin juonitellessa itselleen sekä uusia kauppoja Venäjän armeijan muonittajana että vaatettajana siviiliväestön samalla unohtaen. Willabrand laskelmoi Venäjän varaan, ei suomalaisen köyhälistön ja hänelle veroja maksavan automaatin.
Opportunisti Willebrand
Willebrand ei seurannut mitä Suomessa tapahtui, ei huomannut suomen kielen ja kansallisen liikkeen syntyä ja näki vain suorat taloudelliset kytkennät poliittiselle ja sotilaalliselle uralleen.
Hän oli äärimmäisen narsistinen, egoistinen ja myös masennuksista kärsivä välillä raivoava ihminen. Arviot, joita aikalaiset hänestä antoivat, olivat oikeaan osuneita pohdittaessa hänen kykyään olla lojaali muulle kuin omalle pelilleen.
Willebrand (=”taisteluun sopiva”, ”taistelussa viihtyvä”) oli vaikea luonne läheisilleen, bismarkilaisen maailman raivokas tuote, jossa valtio oli armeijaa varten eikä päinvastoin, epäluotettava ja -lojaali, ankara sekä arvaamaton alaisilleen ja talonpojille. Preussinpunainen ihminen myös ihmissuhteissaan.
Hänen maaniset kautensa johtivat usein riitoihin ja käräjille alustalaisten kanssa. Hän peri perintörälssitiloilta tahallaan virheellisiä veroja, kiersi lakia myös Ruotsin valtion suuntaan rakentamalla verkatehtaan maaseudulle toisin kuin luvat olisivat tuolloin sallineet, ja hankki luvat vasta kun rakentaminen oli peruuttamattomasti jo käynnistänyt toiminnan ja armeijan huollon. Elämä Bismarkina Suomessa oli kuitenkin Willebrandille ahdasta.
Valtiopetos petoksen jälkeen
Opportunistisesti Willebrand seurasi maailman politiikan kääntymistä ja järjesti Jokiläänin keskustassa kartanossaan kokouksen, jossa sovittiin valtuuskunnasta Venäjän keisarin puheille sen jälkeen, kun Etelä-Suomi oli Venäjän valtaamana.
Vanha kenraali ei hetkeäkään tukenut Ruotsin pyrkimyksiä säilyttää Suomi osana valtakuntaa. Päinvastoin Von Willebrand tarjosi venäläisille palveluksiaan ja toimi jo samana vuonna venäläisten nimittämänä sotakomissaarina.
Näin Jokilääni hoiti Turun ja Porin sekä Uudenmaan ja Hämeen lääneissä miehitysarmeijan muonituksia ja kuljetuksia, mutta nyt toiseen suuntaan kuin vain hetki takaperin. Talonpoikaiselle armeijalle sellainen on ollut lopulta yhtä helppoa kuin ruotsalaiselle tai saksalaiselle eliitille sen johdossa.
Suomi ja sen rajat piirrettiin, mutta kulttuuri ja kieli odottivat vielä muutaman vuosikymmenen.
Näitä vuosikymmeniä Willebrand ei tunnistanut sotilaana, mutta ei myöskään virkamiehenä tai ihmisenä. Vasta hetki aiemmin Eurooppaa oli jaettu kuten karjamarkkinoilla, eivätkä valtioiden rajat olleet kovinkaan pysyviä. Laki, uskonto ja moraali kulki valloittajan mukana. Se mitä Venäjä ja Putin tekee vuonna 2022 on jatkoa ajalle, jonka hän tunnistaa mutta unohtaa vuosituhannen.
Tämä vuosituhat ei anna mahdollisuutta elää kuten 1600- tai edes 1800-luvuilla. Ydinvoima ja -ase on ehdoton este siinä missä Nato kansakuntien yhteisenä suojana käynnistää maailmansotiamme. Venäjän ja Putinin virhearvio syntyi taustasta, joka oli kymmenen neliön koti useamman perheen asumana sekä avustajat, joiden taidot matematiikassa oli mitattu ruotsalaisten ylioppilaskokeissa. Jotain hyvin oleellista puuttui ja sen mukana kaikki muukin normiston ja moraalin suunnalla. Kirkkoa ei saanut yhtiöittää eikä tehdä osaksi keisarin omia harrastuksia.
Sokea kansalliselle identiteetille
Koskenperkauskomission puheenjohtajana Willebrand otti “varaslähdön” ja kävi Pietarissa neuvotteluja jo ennen Jokisoilla päätetyn valtuuskunnan matkaa. Willebrand ei ollut tyytyväinen vävynsä Carl Erik Mennerheimin nimeämiseen valtuuskunnan johtoon. Suomen valloittaneen venäläisarmeijan komentaja oli toivonut puheenjohtajaksi juuri Willebrandia. Pietarissa tunnettiin Willebrandin moraali ja kyky tehdä kauppoja. Suomessa osattiin arvostaan nyt muutakin ja etenkin itsenäisenä valtionamme. Lisäksi rinnalle oli tullut uusi valtiomahti, mediamme.
Porvoon valtiopäiville hän sai osallistua sukunsa edustajana ja hänelle annettiin paikka finanssivaliokuntaan. Willebrand oli edelleen sokea sille prosessille, joka Suomessa oli jo käynnissä, ja joka johti myöhemmin Jokiläänin ja Portaan Loimon hallintopitäjän muuttumiseen.
Se ei häntä kuitenkaan ensisijaisesti kiinnostanut. Talonpoikaissukuisten, köyhistä oloista lähteneiden Elias Lönnrotin kaltaisten nuorten miesten liikkuminen keräten Kalevalaa, suomen kielen sanastoa ja kansallista identiteettiä, oli hänelle täysin vieras ilmiö. Willebrand oli sokean ylimielinen ihminen ja täynnä omaa egoaan. Putin voi hänkin hävitä sotansa ja se on ollut todella kallis hinta yhden miehen egon hoitamisessa.
Wahren Jokiläänin johtoon
Jokilääni sai uutta puhtia luterilaisen taustan itselleen hankkineelta juutalaispojalta, joka asettui tehtaankisälliksi Jokioisiin ja halusi jatkokoulutukseen hänelle tuttuun ympäristöön Keski-Eurooppaan. Maailmankansalainen sai muut vakuutetuiksi taidoistaan jo varhain Jokioisissa koskien sekä Willebrandin leskeä, että kapteeni Brehmeriä.
Kisällin tittelin vaatimattomuus ei vaikuttanut siihen, että Wahrenista tuli hetkessä Suomen johtava tekstiilialan yrittäjä ja innovatiivisin värjäämätoiminnan osaaja. Suomi arvosti osaajia, eikä osannut tunnistaa ruotsalaisten ulkoisia arvomerkkejä, eliitin omalaatuisia tapoja palkita mitaleilla. Sen oppiminen vei vuosisadan ja poisoppiminen kauemmin.
Wahrenin taidot eivät rajoittuneet vain teknisiin innovaatioihin vaan hänellä oli samoja ominaisuuksia kuin Willebrandissa. Kun Willebrand joutui hoitamaan talousasiansa osana kansainvälistä politiikkaa ja armeijan tarpeita, Wahrenin oli toimittava oleellisesti pienemmillä panoksilla ja aluksi se oli hyvin marginaalista lainanottoa ja vekseleiden käyttöä, häikäilemätöntä maksujen ja velkojen unohtamista.
Alussa hän vain laajensi vanhaa verkatahdasta, mutta oli jo kiinnittänyt huomion Jokiläänin Tammelan puoleiseen Loimijoen yläjuoksun Kuhalankoskeen Tammelassa. Hän ei tuntenut Iijoen tai Kemijoen koskia.
Jälkeenpäin on vaikea arvioida niitä vaiheita, joita Wahren joukkoineen kävi läpi suuriruhtinaskunnassa, siirryttäessä käsityöhön perustuvasta manufaktuurista senaikuisen kutomateollisuuden Skandinavian ehkä jopa komeimmaksi teollisuusyhdyskunnaksi. Kun ottaa huomioon, mitä Jokioisissa oli jo valmiina, kaikki tulee helpommin ymmärretyksi.
Itse asiassa siellä oli malli jokaiselle yksityiskohdalle alkaen tiilitehtaasta, värjäämöstä, uudenaikaisesta vesivoimalla pyörivistä tehdasmaisista kutomakoneista ja lankojen jälkikäsittelystä, kankaiden saamisesta markkinoille.
Kuhalan koski oli miltei välttämätön valjastettava ja ongelmana oli vain peninkulman etäisyys vanhasta yhdyskunnasta ja sen opeista. Kapearaiteinen auttoi siinä missä pian syntyvät tiet ja hevospelit korvattiin autoilla, puhelin ja sähkö olivat jo tuloillaan. Sen sijaan Härkätie ja sen suunta oli unohdettava ja osattava liikkua kompassin tapaan ja lintuja seuraten. Siis joko Helsinkiin tai Tampereen suuntaan. Toki Turku houkutteli eniten. Se oli virhe.
Forssan alku oli itsestäänselvyys
Kuhalankoski oli pakko ottaa käyttöön, jotta Wahrenin Keski-Euroopasta saamat mallit ja kasvavat markkinat olisi voitu tyydyttää. Näin syntyi uusi yhdyskunta, Forssan kaupunki ja hänestä sen ex nihilo -luoja. Väite että lähtökohdat olivat pieniä tai olemattomat, ovat toki vääriä.
Uusi yhdyskunta ei syntynyt pihtisynnytyksellä vaan mitä luonnollisimmalla ja odotetulla tavalla. Puitteet olivat jo Wahrenin papereissa ja niitä vain laajennettiin ja lisättiin sen ajan Keski-Euroopasta saaduilla innovaatioilla ja edistyksellisintä oli lopulta paikallis- ja piiriedustajien muodostama myyntiverkosto sekä suorat kauppayhteydet ulkomaille.
Wahren oli pikemminkin juoksupoikana kuin varsinaisena patruunana liikkeellä, ja siksi hänet siihen niin nuorena kisällioppilaana kelpuutettiinkin Jokiläänissä. Tarinat ja kertomukset olivat myöhemmin tehtyjä ja sepitteellisiä.
Markkinat olivat kasvaneet ja myynnin sekä markkinoinnin mallit löytyivät nekin jo Suomesta ja olivat toki käytössä. Ammattitaito ja osaaminen löytyi Jokioisilta lisättynä keskieurooppalaisella innovaatiolla ja osaajilla. Se mitä olisi todella tarvittu lisää, jäi tekemättä nuorelta Wahrenilta.
Yhtiöön kuului toki myös baari hotelleineen ja panimo. Aivan kuten Jokisoisissa oli jo pienimuotoisena. Uutta oli ajan vaatimusten mukainen sosiaalinen rakenne, koulutuksen ja sosiaalihuollon sekä terveydenhuollon ensimmäiset järjestelyt, siisteys ja moitteeton katukuva.
Willebrand oli äärimmäisen tarkka näissä asioissa, ja Turun palo ei ollut hänen aiheuttamansa. Päinvastoin maaherrana hän ajoi laajoja puistokatuja ja linnavuorikin oli rakennettu varjelemaan vahingoilta. Laajat tautiepidemiat eivät olleet 1800-luvun ensimmäinen vitsaus pumpulienkelten ja Jokiläänin yhdyskunnissa eikä Forssaa tunnettu paloistaan.
Myöhemmin nämä palvelut siirrettiin perustetun kunnan ja valtion tehtäviin. Wahren otti suojiinsa jopa “pakolaisia “, joita isännät olivat lainsuojattomina renkeinä kiusaamassa. Tehdasyhdyskuntaan syntyi myös järjestyksen pitoon oma koneistonsa, eivätkä poliisit olleet halukkaita puuttumaan maattomien ja kodittomien hoitoon. Irtolaiset olivat valtava ongelma ja niiden hoitaja oli poliisin paras ystävä.
Loimon-Portaan kunta eli vaurauden aikaa mutta itseriittoisesti
Pumpulienkeleitä koulutettiin tehtaankoulussa ja heistä kasvoi mm. maan ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää. Uusi syntynyt yhdyskunta tarvitsi pankin, vaivais- ja sairaskassan, kirjaston ja kirkon, terveydenhuollon alkeet.
Koko maa taas tarvitsi oman valuutan ja markan synnyttyä liikepankin. Wahrenia voidaan pitää Suomen Yhdyspankin perustamisen henkisenä isänä. Itse hän ei vain koskaan päässyt tehtaineen hyötymään tuosta pankista. Wahren eristettiin ja eristäjät olivat Tampereella ja Hämeenlinnassa. Siellä missä nytkin Jokiläänin eristäjät majailevat.
Jokilääni ja Portaan, Loimon talousalue eli vaurasta aikaa, ja oli runsaasti edellä koko muuta sen ajan suomalaista maaseutua mutta myös pieniä teollisia taajamiamme koko aluetaloutensa palvelujärjestelmän hoitajana. Lisäksi se oli vauraudessaan itseriittoinen ja jossain määrin omahyväinen ja -lakinen toimissaan.
Oli pakko niissä oloissa, jossa malleja oli vaikea saada muualta ja kilpailu painoi päälle. Samalla kuitenkin kansallinen ja kansainvälinen visio jäi näkemättä ja tulevaisuus laiminlyötiin luottamalla epäluotettaviin ystäviin. Ystävät haettiin hämäläisittäin kaukaa ja viholliset läheltä.
W-W kuin kolikon eri puolet
Wahren toimi toisin kuin Willebrand ennen häntä. J. W. Snellmanin toimeksiannosta hän laati venäläistämistä vastaan taistelevan valtakunnallisen kotiteollistamis-ohjelman, jota alettiin noudattaa koko maassa.
Wahren alkoi samalla kiinnostua maa- ja metsätaloudesta, ja kauaskantoisin oli hänen työnsä Kymi-Kymmene Ab:n perustajana liiketuttaviensa kanssa. Paikallisia hankkeita taas syntyi mieliharrastusten suunnalla lampaiden, sikojen ja nautakarjan jalostuksessa ja Tammelan kotiteollisuuskoulun perustajana.
Vuoroviljely ja salaojitus siirtyi maahan Wahrenin aloitteesta ja järjestelmällinen metsien hoito oli niin ikään osin juuri Wahrenin käynnistämää ja hänen tapansa toimia innovaatioiden siirtäjänä.
Varsinainen innovaattori tai visionääri Wahren ei koskaan ollut, pikemminkin ideoiden siirtäjä suuriruhtinaskunnalle tyypilliseen tapaan ja Pietarin malleja noudattaen. Tuosta tavasta Suomi ei ole vieläkään päässyt kunnolla irti.
Forssan perustaja sai kauppaneuvoksen arvon, autonomisen Suomen ensimmäisen teollisuus näyttelyn pääkomissaarin tehtävät ja paljon hänellä riitti tehtäviä myös maailmalla. Myöhemmin tuli nimitys Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi ja lopulta myös aatelisarvo.
Kuinka WW alueesta www aikaan.
Monessa asiassa Jokiläänin ja Loimon talousalueen suuret talousnerot eroavat toisistaan, mutta yhteistä on ainakin työteliäisyys, valtavat henkiset voimavarat, liikemiehen taipumukset ja tietty häikäilemättömyys sekä röyhkeä oma edun tavoittelu.
Toki juuretkin ovat samalla suunnalla Saksassa. Riskiotto on niin ikään yhteistä ja innovaattorille tyypillinen uuden löytäminen ja käyttöönotto sekä peräänantamattomuus.
Alueensa talouden molemmat kokivat regionaalisina ja laiminlöivät spatiaalisen tulevaisuuden, visioivan näkemyksen logistiikasta, liikkuvuudesta ja sen merkillisestä ajattomasta ja rajattomasta tulevaisuudesta.
Turun ja Toijalan rautatie kulki omituisesti tärkeimmän talousalueen ohi ja yhdisti olemattomia maalaispitäjiä aivan kuten Hämeenlinnan ja Tampereen pyynnöstä.
Sosiaalisilta taidoiltaan Wahren ohitti toki Willebrandin, mutta kansainvälisessä politiikassa hän ei voinut menestyä opportunistiselle Jokiläänin avainhahmolle. Molemmilla oli kuitenkin ongelmia visioida Suomen tulevaisuutta ja panostaa myös teknisesti tavalla, jossa pienet parannukset olisi voitu kytkeä laajempaan kansalliseen kokonaisuuteen ja sen kehittyvään infrastruktuuriin.
Niistä pahin virhe oli jäädä päärautateiden ja samalla liikenneyhteyksien ulkopuolelle sekä laiminlyödä kansainvälisen kaupan hoito rinnan kasvavan suomalaisuusliikkeen kanssa. Se ongelma näkyy edelleen Lounais-Hämeessä. Pirstaleinen aluetalous on paljon vähemmän kuin osiensa summa. Willebrandin ja Wahrenin sekä vauraan Jokiläänin perinnön haaskaaminen on ilmiönä omituisempi kuin niiden syntyminen.
Pois pelattu lottovoitto – missä WW:n kolmas webympäristön W.
Keskieurooppalainen tausta jätti molemmille pimeän kohdan havaita, mitä maan sisällä oli jo tapahtunut ja miksi Pietari ja Venäjä tuki Finnlaysonia, mutta ei Wahrenin pyrkimyksiä saada Venäjän vientiin erikoisoikeudet.
Näistä pienistä virheistä syntyi lopulta suuria virhearvioita, joiden seurauksena Loimon talousalue ja Jokilääni jäivät kokonaan sivuun siitä kehityksestä, johon seuraava vuosisata vei Tampereen, Turun, Hämeenlinnan ja Lahden sekä pääkaupunkiseudun ja maan 1800-luvun alun ydin unohtui pienten pitäjien maaseutukeskusten museoksi.
Jäljelle jäi maalaiskuntien joskus jopa uskomattoman mittava byrokratia köyhän Urjalan kunnan tapaan tai muistot, joita vaalitaan tiiliseinien sisällä markettien kauppapaikoilla, menneen maailman politiikan teon areenoilla kunnantaloissa unohtaen, ettei niitä kukaan enää kaipaa.