Lapsena siitä kerrottiin, nukkuneen rukouksesta. Luoja varmaan tietää tarpeemme, etenkin hurrikaaninen ja Irman ravistellessa, niistä kauheasti lukua pitämättä ja taitaa se olla Raamatussa mainittukin. Tiedämmekö sen sitten itse, lottovoitosta alkaen, on terrorismin, sodan ja rakkauden maailmassa vaikeammin arvattavissa.
Moni on varmaan hyvä rukoilija ja rukous varmaan myös yhdistää siihen yhteisöön jossa rukoillaan. Rukouksissa on tapana myös toistaa yhteisiä normeja, arvoja ja siten myös moraalisia ohjeita, vuosituhansien aikana hyviksi koettuja. Se missä rukoillaan ja miten rukoillaan on suomalaisilla erilainen ja liittyy myös kieleemme, joka on sekin luontoa matkiva ja onomatopoeettinen. Ei sillä voi rukoilla etteikö mukana ole luontomme.
Munkkilatina kun hylättiin ainoana oikeana ja Raamattu käännettiin sekin kansan kielelle Agricolan toimesta. Isak Pihlman, esi-isäni suoraan alenevassa polvessa 1600-luvulta, opetti sitä keskittyen pyhiin kieliin ja samalla puhetaitoon, retoriikkaan, professorina ja ensimmäiseksi piispaksi esitettynä suomalaisille. Sukuni taas maksoi idässä veronsa luostarilaitokselle ja se rukous oli läntisestä poikkeava. Idän ja lännen välillä purjekunnat ottivat myös yhteen viikinkiveneillä matkaten. Myöhemmin ne muutetiin kirkkoveneiksi.
Agricola taas käänsi sen, rukouksen, saksankielestä johon Raamatun taas käänsi Luther. Näin syntyi suomalainen rukous, jossa oli yhteistä saksalaiseen kulttuuriin ja kieleen. Siitä tuli luterilainen ja samalla pragmaattinen sekä työkulttuuria korostava.
Vasta paljon myöhemmin pohdittiin voisiko rukouksessa olla jotain kaikkia kulttuureja yhdistävää ja syntyi käsite ihmismielen yhteisestä sinfoniasta ja antropologian strukturalismista. Filosofi Claude Levi-Strauss oli sen ensimmäisiä esittäjiä tässä muodossa.
Sen suuri idea oli, että kaikkia inhimillisen kulttuuriin ilmiöitä alkuasukkaiden tavoista niin sanottuihin korkeakulttuureihin voidaan tutkia ja tulkita jonkin yhteisen nimittäjän kautta jota myös rukous lähestyy. Joissakin oman aikamme elokuvissa on tätä aihetta lähestytty jopa nerokkaalla tavalla. Nerous kun määritellään juuri tämän käsitteistön kautta ja näiden leffojen taustalla on usein myös nerokas kirjailija, käsikirjoittaja.
Näitä uskonnon yhteyksiä taas tutki etenkin ranskalainen akateemikko Rene Girard ja toi sinne käsitteen jäljittelytaipumuksestamme, ”mimesiksestä”. Se sopi hyvin etenkin kollektiivisen tason riitojen ratkaisuun vaikkapa terrorismissa ja Israelin ja Palestiinan suhteiden korjaamiseen. Nykyisin se on unohtumassa. On siis kollektiivisesti huonoja rukoilijoita, runoilijoita. Kalevalassa on tätä sivuttu muutamassa runossa vaikuttavalla tavalla. Osa niistä on tuotu meille idästä ja Lönnrot liitti ne Kalevalan runoihin.
Pohjois-Irlannissa Rene Giradin havaintoja käytettiin nationalistien ja unionistien konfliktien ratkaisuun. Paljon ennen häntä Rene Descardes taas oli nähnyt unen ilmiöstä nimellä deduktiivinen tutkimus ja kertoi enkelin sen hänelle välittäneen kolmikymmenvuotisen sodan rintamalla. Tieto tuli lännestä, kansoilta joiden kulttuuri ryöstettiin ja hävitettiin. Kirjani Arctic Babylon kuvaa tätä vaihetta kulttuurissamme lännessä. Valkoisen miehen tauti oli tuolloin pahimmillaan ja julmaa. Presidentti Sauli Niinistö on tästä maininnut.
Charles Darwin oli taas erityisen harras rukoilija mutta samalla änkyttävä ja ujo mies jolle papin virka ei siksi sopinut. Puuhasteli sitten muitten töitten parissa ja Luoja niitäkin ohjaili osana luomakuntamme suurta sinfoniaa joka ei toki pysähdy omalle tähdellemme. Niin pientä Jumalaa ei pidä mielessään piirtää etteikö Hän kykenisi vähän mittavampaankin globaaliin ja universumit yhdistävään, jossa tiede on osa samaa rukousta, jollekin taas rukousmyllyä.
Asialle voi myös hymyillä olettaen että Herra on luonut meille myös huumorintajun. Tosikon rukous on toisenlainen. Olen tästä kertonut kirjassani Arctic Babylon ja tuonut mukaan mayakansan rukoukset sekä Inkojen pyhät menot ja ennusteet. Kääntäen ne kansan onomatopoeettiselle kielelle.
Kirjan löytää toki kotisivultani eikä siitä pidä maksaa (www.clusterart.org). Suomalainen ja saksalainen kustantaja ovat pyrkineet kirjojani levittämään rajoittamalla sitä savoarjalaiseen tapaan Hämeessä ja muualla sitten kuhunkin kulttuuriin sopivalla tavalla.
Raamatun levitystyö oli apostoleille sekin melkoisen rankkaa puuhaa ja siihen liittyi myös Rene Giradin oivallus marttyyreistä ja ”syntypukeista” myös Suomessa siirryttäessä takaisin pakana-ajan rukoukseen ja kiusaamiskulttuuriin kouluissa ja työpaikoillamme.
Media-ajan vihapuheeseen ja pakanalliseen menoon, jossa ”tolkun ihminen” kääntyy lasten rukouksessa ja kontinkielessä ”Kolkun tonttiin ja kohmiseen inttiin”, siis kollektiiviseen rukoukseen yhteisön kuvaajana. Artikkeli kyllä löytää kirjoistani ja myös blogeistani.
Terveisiä Kolkun kylään ja kylätalon rakentajille. Kurakinttujen rukoukset on kuultu yhteisön omana kielenä ja vahvana uskona omaan asiaan ja sen ajamaiseen. Koskaan ei pidä antaa periksi vaikka oma usko olisi koetuksella mutta kollektiivinen pysyisi hengissä heikkonakin.