Kuluttaja- ja yrittäjäklusterit ekoyrittäjyydessä

Kuluttaja- ja yrittäjäklusterit ekoyrittäjyydessä

Taustaa

Paucis verbis – Muutamin sanoin

Maatalouden tutkimuskeskus (MTT), nykyinen luonnonvarakeskus (Luke) ja Helsingin yliopiston maaseudun- ja koulutuskeskus (Makes) yhteistyönä käynnistettiin vuonna 1999 esitutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää luontoyrittäjyyden sisältöä ja alueellisten toimijoiden valmiuksia sekä kypsyyttä Suomessa. Tänään voitaisiin kysyä, miksi vasta näin myöhään, vuosituhannen vaihtuessa? Olihan meillä alan kolutusta, tutkimusta ja yrittäjiä pilvin pimein ja tuolloin maaseutu oli pikemminkin autioitumassa heistä. Ehkä syy olikin juuri tässä. Suomi oli muuttunut muutamassa vuosikymmenessä urbaaniksi ympäristöksi ja luonnonvarojen käyttöä oli hoidettu ikään kuin muun puuhan puutteessa ja osin myös toisen maailmansodan tuomien muutosten seurauksena evakkoja ja rintamaveteraaneja maaseudulle asutettaessa. Maaseutu oli elänyt lisäksi kovin itseriittoisesti, siinä missä sieltä valitut poliitikkomme ja edusmiehemme pääkaupunkiseudulla työtään hoitaen. Maa oli jaettu lääneihin ja lääneissä työskentelivät vanhan tradition mukaan maaherrat osana keskitettyä hallintorakennelmaa ja sen hierarkkista historiaa. Lisäksi maaseudun köyhyys ei ollut pahe – ”Paupertas maiora canamus”. Sen sijaan köyhyys oli kaikkien taitojen keksijä – ”Paupertas omnium artium repertix” (Apuleius).  Maaseutu eli isien hyveillä (Patriis potestas) ja isänmaa oli siellä missä on hyvä olla (Patria est ubicumque est bene) (Pacuvius). Ja nyt kerrottiin, kuinka hyvä oli olla urbaanissa ympäristössä ja toki suurten sotien aikaan syntyneitten suurten ikäluokkien aikuistuessa myös Ruotsiin muuttaen. Suomi oli elänyt ikään kuin isien hyveillä (Patriis virtutibus), jossa köyhyys ei ole pahe (Paupertas non est vitium). Ainoastaan ehkä yöllinen pelko (Pavor nocturnus) ja vaurastuminen tavoite ikuiseen rauhaan (Pax aeterna).

Esitutkimus kulki nimellä ”Alueelliset verkostot; luontoyrittäminen, matkailu- ja maaseutuklusteri”. Se oli samalla suomalainen vastaus kirjaan ”Agropolis Strategy” (1992, 1993), joka oli levinnyt globaalina maailman tiedepuistojärjestöjen (AURP, IASP) englanninkielisenä painoksena toteuttaen kokonaan uudenlaista luonnonvara- ja maaseutupolitiikkaa. Myöhemmin Helsingissä herättiin uudelleenkin ja käynnistettiin ns. osaamiskeskusohjelma silloin jo maakuntiamme ravistellen hereille EU-Suomen vastauksena liittymisellemme EU:n jäseneksi, jolloin läänit osana valtion hallintoa oli lopetettava maaherroineen. Vain Oulu ja Lappi sai vielä pitää maaherransa perifeerisinä muistoina menneen maailman Suomesta. Omat Lappia ja Oulun yliopiston opettajan ja tutkijan viran yhteydessä tehdyt tutkimukset lähes puolensadan opiskelijan avustamana olivat nekin jäämässä historiaan muutettuani Turun yliopiston ja MTT:n palveluun (tuleva Luke). Jokioinen sai kuitenkin pitää tutkimuslaitoksensa, mutta hallinto siirrettiin sieltä takaisin Helsinkiin ja samalla yhdistäen luonnonvaratutkijat saman organisaation suojiin. Siis metsiemme tutkijat (Metla) ja riistan ja kalatalouden tutkijat (Rktl). Maalaisliiton ja Johannes Virolaisen aikana tehdyt hajasijoitushankkeet unohdettiin. Olimme nyt osa EU:n kansalaisten luonnonvaroja ja niiden käyttöä, tutkimusta ja suunnittelua. Se tapahtui jälleen keskitetysti pääkaupunkisedultamme ja EU:n ohjauksessa.

Esitutkimuksen loppuraportti julkaistiin keväällä 2000 nimellä ”Luontoyrittäjyys Suomessa” (Rutanen & Luostarinen 2000). Heti julkaisun jälkeen heräsi tarvetta lisätutkimuksille, koskien mm. markkinoiden toimintaa suhteessa yrittäjäryppäisiin ja kuluttajasegmentteihin. Agropolis strategiana oli tullut tutuksi myös Helsingissä, eikä sitä ylenkatsottu samaan aikaan levinneen teknopolis strategian kanssa. Suomi oli elänyt loppuun Nokia kautensa, mutta senkin hyvin itseriittoisesti. Ensin oli kuitenkin selvitettävä, onko näitä yrittäjien innovaatiotoimintaa edistäviä homogeenisia ”klustereita” maaseudulla enää olemassakaan, ja miten ne liittyivät vastaaviin kuluttajaryhmiimme (Luostarinen & Vanhamäki 2001). EU-jäsenyytemme toi muutakin kuin juhlapuheita – ”Penegyricus”, leipää ja sirkushuveja – ”Panem et circenses.”

Porterilaisittain soveltaen haettiin vastausta siihen, onko vielä mahdollista löytää maaseudulta sellaista toimintaa, jossa innovaatiot todellakin syntyvät jollakin maaseutumme jäljellä olevilla alueilla tai alueen yrittäjien toimesta jopa itsenäisesti, vai onko yrittäjät löydettävä tarvittaessa hyvinkin kaukaa regionalismista ja rajoista piittaamatta (Luostarinen 2005). Samalla selvitettiin, onko vielä olemassa sellaisia kulutuksessa havaittavia ekologiseen tuotteeseen liittyviä toistuvia aaltoja tai innovaatioasiakkaiden ryhmiä, jotka edellyttäisivät tuotteilta juuri sillä hetkellä erityistä yrittäjäosaamista sekä poikkeavatko nämä ekologista tuotetta hakevat ryhmät jollakin tavalla modernin sosiologian jo luokittamista ihmistyypeistä ja millaisia nämä uudet kuluttajaklusterit voisivat olla? Lisäksi väitöskirjassani selvitettiin erikseen, millainen voisi olla yrittäjien yhteinen verkosto suomalaisessa ekoyrittäjyydessä sen vaativimmassa innovaatiopolitiikassa.  Löytyykö sille ehkäpä myös kansainvälisiä innovaatiotoimintaa tukevia mallejamme? (Luostarinen 2005). Vai olisiko Horatiuksen opit toteutuneet – ”Pelion imposuisse Oympo”. Olivat panneet Pelionin Olympoksen päälle.

Verkostojen oletettiin tuolloin kilpailleen jo jonkin aikaa myös Suomessa. Niinpä heti aluksi oli selvitettävä, kuinka ”strateginen hallinta” osana osapuolten etsintää ja epävarmuuden hallintaa oli ehkä johtanut 1) työnjaon syvenemiseen, 2) erikoistumisen asteen kasvuun, 3) asiakaslähtöiseen tuotevariointiin sekä 4) tutkimus- ja kehitystyön lisäämiseen (vrt. Eskelinen 1993, Forsström 1988, 1990). Oli myös selvitettävä jo tuolloin, kuinka aikanaan myös maaseudulla syntynyt välttämätön vaihe yritysten työnjaon syvenemisestä (verkostotalous) ja sen historiallinen perusta (Jarillo 1988) erottautui varsin pian tämän rinnalla syntyneen ns. porterilaisen dynaamisen kilpailukyvyn lähestymistavastamme. Tästä tuli jo tuolloin tutkia, missä vaiheessa verkostot käsitteinä muuttuivat klustereiksi, ja kuinka Porterin mallin perustana olevat neljä ydintä (tuotantotekijät, kysyntäolosuhteet, muut liitännäis- ja tukitoimialat, yritysstrategia ja yritysten välinen kilpailuasetelma) olivat aiemmin syntyneiden verkostojen kilpailuetuja (vrt. Forsström 1994). Mukana olivat niin mielen salat (Penetralia mentis), sattuma (Per accidens), kiertotien kautta (Per ambages) mutta joskus myös häikäilemättömästi (Per abrubta) tai väärinkäytön kautta (Per abusum).

Empiiristä valtavaa aineistoa koskevan tutkimuksen tehtävät oli mahdollista jakaa kolmeen osatavoitteeseen (subtask). Samalla ne palvelivat kokonaistutkimuksen aiemmin jo kuvattuja, osin toista ja etenkin sen kolmatta (=yrittäjäverkostot ja roolimallit sekä ekologisen kulutuksen vaatimat klusteriyrittäjien roolikartat) päätehtävää (task). Näistä ensimmäistä sivuttiin jo esitutkimuksessa (Rutanen & Luostarinen 2000) sekä kahta jälkimmäistä myöhemmässä tutkimustyössä (Luostarinen & Vanhamäki 2001, Luostarinen 2001, 2002, 2004).

Toisessa väitöskirjassani (2005) mukana oli jo algoritminen tapa lähestyä prosessien tulkintaa ja luokittelua. Sama päti luonnollisesti suuria tutkimusaineistojen haastattelu- ja kyselylomakkeita toki jo 1970-luvulta alkaen. Samoin aineistojen kuvausta ja analyysiä sekä alueellisia jakaumia kartografisine muuttujaluetteloineen. Ne on esitelty mm. julkaisussa; Luostarinen & Vanhamäki 2001 (ks. lähdeluettelo). Aineistojen laajuuden vuoksi julkaisuja ei luonnollisesti voi esitellä tässä yhteydessä muuten kuin lyhyenä yhteenvetona. Sama koskee toki muitakin nyt esittelemiäni aineistoja tai väitöskirjani kuvaamia tuloksia (Luostarinen 2004).

Kolme osatavoitetta lyhyesti kuvaten

1. Missä määrin maaseudun yrittäjät ovat verkostoituneet toisiinsa ja kuinka nämä verkostot vastaavat kansainvälisiä klustereilta odotettuja innovaatiorakenteita?
2. Missä määrin nämä rakenteet vastaavat kuluttajien odotuksia ja mahdollisia kuluttajasegmenttejä?
3. Onko mahdollista kehittää innovaatiojärjestelmää, jossa ekologinen yrittäjyys tai sitä lähellä oleva luontoyrittäjyys voisivat toimia yhteisinä nimittäjinä hyvin laajalle yrittäjäjoukolle, ja mitä tämä edellyttäisi klusterilta paikallisella, alueellisella sekä kansallisella tasolla. Millainen on (tulisi olla) suomalaisen ekoyrittäjyyden verkottunut rakenne osana innovaatiotutkimusta.

Oheisiin kysymyksiin vastaaminen oli ja on edelleen moni- ja poikkitieteinen tehtävä. Omalla kohdallani edellinen väitöskirjani (Luostarinen 1982) ja sitä edeltäneet opinnot olivat luonnontieteisen ja teknisen tiedekunnan opintojen tulosta. Nyt kyse oli tämän tiedon yhdistämistä pääsääntöisesti yhteiskunta- ja valtiotieteellisen tiedekunnan hakemiin kysymyksiin. Ei siis tieteiden välinen ja eri tavalla erikostuneiden tutkijoiden yhteisen kielen hakemista kokoustaen, toisiaan ymmärtämättä, vaan saman henkilön tapa yhdistää monitieteistä aineistoa poikkitieteisiin tehtäviin toisen väitöskirjansa yhteydessä. Tämä on erityisen tärkeä huomata pohdittaessa, millaista koulutusta ja kasvatusta vaaditaan yhteiskunnassa, jossa robotiikka ja tekoäly, luovan teknologian renessanssi, meiltä edellyttävät (Luostarinen 2024).

Jo esitutkimusvaiheessa tehtävä jaettiin neljään vaiheeseen siten, että

1. Ensimmäisessä vaiheessa tuli selvittää toimintaympäristö ja sen arvioitu innovaatioaste. Kyse oli poikkitieteisestä haasteesta. Tässä yhteydessä selvitettiin mm. tehtävän sisältö ja substanssi sekä maakunnittain että toimialoittain (Rutanen & Luostarinen 2000).  Samalla haettiin luontoyrittämisen tärkeimmät toimijat, kehittäjät ja omaksujatyypit, yhteistyökumppanit ja valmiit verkostot. Monitieteinen ja myöhemmin algoritmeille siirtyvä tehtävä oli löytää yrittämisen potentiaaliset leviämisalueet, liittymäkohdat jo valmiin maaseudun klustereihin etenkin metsä-, elintarvike- ja matkailun toimialoilla. Lisäksi haettiin yrittäjien ja toimijoiden näkemyksiä tulevan klusterin markkinakentästä, tarpeista logistisiin järjestelmiin, toimivat organisaatioratkaisut sekä jo nyt oletettu diffuusiojärjestelmä innovaatioiden leviämiseen. Ei ole pienintäkään epäilystä, ettemmekö olleet tässä tehtävässä maailman johtava valtio mittasi sitä sitten tänään 2024 miten tahansa.

Tämän Ensimmäisen tehtävän arviointi on samalla jälkeenpäin ehkä helpoin myös robotiikan toimesta. Tutkimuksella oli löydettävissä hyvinkin selkeät innovaatioympäristöltä vaadittavat yrittäjätyypit luokitteluineen. Samoin yhteistyökumppaneita ja verkostoja oli runsaasti, mutta sattumanvaraisesti syntyneinä (Luostarinen & Vanhamäki). Tämä on tänään 2024 helposti oikaistava ongelma. Aineistot ovat tähän tehtävään kerättyjä (robotiikka). Vielä 2000-luvun alussa ne eivät täyttäneet verkostotalouden tai sitä laajemman klusteroitumisen vaatimia edellytyksiä, eivätkä siten useinkaan palvelleet innovaatiorakenteita. Lyhyesti kuvaten niistä puuttui oleellisia sekä innovaatiorakenteelle että klusterille edellytettyjä algoritmisia elementtejä tai yrittäjätyyppejämme. Näin koulutus ja rekrytointi on voinut ne myöhemmin korjata. Vielä vuosituhannen alussa ne eivät palvelleet edes hetkellisesti tärkeimpinä pidettyjä markkinointitarpeita (Rutanen & Luostarinen 2000, Luostarinen & Vanhamäki 2001). Niinpä ongelman ratkaisua olikin haettava muualta kuin valmiista kansallisesta toimintamallistamme. Näin on varmasti myöhemmin myös menetelty.

• Toisessa vaiheessa kartoitettiin eko- ja luontoyrittäjyyden paikalliset ja alueelliset osaajat, aktiiviset toimijat ja verkostot. Tämä oli edellistä vaativampi tehtävä hoitaa vastaamaan ne myöhempää algoritmista toimintavalmiuttamme poikki- ja monitieteisellä tavalla se samalla myös toteuttaen. Lyhyesti kertoen näiden tuli olla tulevan klusterin kansallisia kärkiosaajiamme ja kehittäjiä, yrittäjiä, tutkijoita ja kouluttajia sekä hallinnon edustajia kussakin maakunnassa erikseen ja yhdessä verkottuen. Maakunnalliset osaajamme olivat aikanaan kuvattu alueellisine eroineen jo loppuraportissamme vuodelta 2000 (Rutanen & Luostarinen 2000). Jatkoprosessointia varten oleellista oli selvittää jo valmiit kaupalliset ketjut, logiikka, tutkimuksen taso, tuotekehitystyö ja markkinointikanavat. Lisäksi selvitettiin sekä toiminnan- että aluetason integroitumisaste (kypsyys), kriittiset alat ja alueet sekä alueiden vaatimat kehittämistehtävät. Väitöskirjani rajasin kuvaamaan vain yrittäjärakenteen klusterilta vaadittavaa sisältöä ja toimijatyyppejä sekä kuluttajien tälle asettamia vaatimuksia kuluttajasegmentteineen. Esittelen nämä tulokset myöhemmin tarkemmin ne kuvatenkin. Tänään sen hoitaisi myös algoritmit ja tekoäly sekä paljon muuta tämän ohella. Tähän oli varauduttava jo vuonna 2000 ja mieluummin jo 1970-luvulla.

Kun asiakas on pääosin yrittäjä, innovaatiorakenteet näyttäisivät tulevan osaksi pienimittakaavaista verkostotalouttamme (vrt. Eskelinen 1993). Pienyrittäjät todellakin erikoistuvat verkostossa pidemmällä ajalla joko ns. organisoivaan järjestelmään, kokemusvälittäjiksi, kehittämisjärjestelmän toiminnan suuntaajiksi, promoottorijärjestelmään, innovaatiojärjestelmään tai kontrolloivaan järjestelmään (Luostarinen & Vanhamäki 2001, Luostarinen 2004). Prosessin eteneminen näyttäisi kuvaavan edelleenkin vuonna 2024 odotettuja innovaatioaallon vaiheitamme. Ensimmäisessä vaiheessa syntyvät kontrolloivat ja organisoivat järjestelmät sekä viimeisessä kehittämistä suuntaavat promoottori ja innovaatiojärjestelmät. Kiintoisaa on, kuinka syntytapa on innovaatiotoiminnalle päinvastainen, sekä kuvaa mahdollisesti juuri Beckin (1995) korporatiivisen valtiojohtoisuuden osuutta byrokraattisessa prosessissa. Sen sijaan verkostot näyttäisivät olevan tehokkaita välineitä innovointiin, joustavuuteen, globalisaatioon ja samalla hajautuvaan keskittymiseen perustuvalle kapitalistiselle taloudelle (Cantell 1998). Alueellisesta näkökulmasta vahvimmat akselit ovatkin joko paikallisia, johon osa ihmisistä ja myös yrittäjistä sitoutuvat tai globalisaatioon, eikä niinkään kansallisvaltioon (Castell 1998).  Paljastaen samalla mielen salat – ”Penetralia mentis”, usein vielä kiertotien kautta – ”Per ambages”, pidemmän keskustelun kautta – ”Per colloquim. Usein myös leikillään – ”Per iocum”, kirjeen kautta – ”Per littera”, pelon vuoksi – ”Per metum” ja suomalaisittain viinin vaikutuksen alaisena – ”Per vinum. Tutkijan tehtävä on kärsiä ja kestää – ”Perfer et obdura”. Sisukkaasti ja usein hurskaita toiveitakin elätellen– Perseverando – Pia desideria. 

Maaseutu poikkeaa urbaanista kaupunkiympäristöstä ja maaseudulla syntyneet, usein spontaanit yrittäjäryppäät, eivät palvele ainakaan aluksi keskustan kysyntää innovaatioaallon käynnistyessä. Prosessin synty ja luonne on sekin tuotannossaan paikallinen. Tämä ilmiö oli havaittavissa mm. pellavayrittäjyyden kohdalla ja monet nonfood -kasvin tuntijat elivät väärää vuosisataa (Luostarinen ym. 1998). Kulutus ja kysyntä sekä tuotekehittely olivat sekä kansallisesti että kansainvälisesti paljon edellä paikallisia tai alueellisia yrittäjäklustereita sekä niiden mahdollisuutta toimia innovaatiorakenteiden edellyttämällä tavalla. Jääskeläistä lainaten pääoman ja verkostojen globalisoituminen, valtioinstituutioiden monikansallistuminen ja valtion hallinnon alueellistuminen ovat toki luomassa uudentyyppisen vallanjaon, jota voi kutsua verkostovaltioksi, mutta joka ei ole läheskään valmis (Jääskeläinen 2001). Erityisen kouriintuntuvasti tähän törmättiin alue- tai maakuntahallinnon toiminnan käynnistymisen yhteydessä ja myös aluevaaleissamme.

Suomalaisuuteen kuuluu sisukkuus – ”Perseverando”, jolloin kaikki muu jätetäänkin jumalille – ”Permitte divis cetera (Horatius). Pilvien jälkeen paistaa kuitenkin aina aurinko – ”Post nubila Phoebus” (Alanus). Poliitikolle se on kansansuosio – ”Populris aura (Cicero), He pystyvät, koska uskotaan, että he pystyvät. – ”Possunt quia posse videntur.”

Yrittäjien verkostorakenteita ei ole laadittu vastaanottamaan kulutuksessa tapahtuvia muutoksia tai globaalin talouden dynamiikkaa. Verkostojen syntymää ohjaa miltei puhdas sattuma, jolloin ne ovat kapea-alaisia sekä haavoittuvia pienillekin takaiskuille. Vanhat kansalliset instituutio ja uudet ylikansalliset toimijat ovat myös maaseudulla edelleen taloudellisen kilpailun keskeisiä organisaattoreita. Valtasuhteet olivat kuitenkin vaihtumassa siten, että osallistuvien toimijoiden pysyvää valtaeliittiä ei enää ollut, tai se oli maaseudullakin vaihtumassa teknologiaan, tieteen ja talouden politiikkaa vahvemmaksi voimaksi (Castells 1998, Luostarinen 2024). Ero on vain siinä, kuinka vuonna 2024 puhumme jo ”Luovan teknologian renessanssista” (Luostarinen 2024).

Kansallisessa pellavaohjelmassa yhdistyi 1990-luvun puolivälissä klusterirakenteet sellaisena, kuin ne oli mahdollista koota noin kolmen vuoden aikana (Luostarinen 1998). Sotien jälkeen pellavan viljely oli Suomessa käytännössä kokonaan loppunut niin öljy- kuin kuitupellavanakin. Tuolloin vetämäni kansallinen ohjelma ehti saada noin 2000 hehtaarin sopimusviljelyalan sekä kuitu- että öljypellavalle. Mukana oli satoja sopimusviljelijöitämme. Öljypellava oli monituoteominaisuuksiltaan kuitupellavaa tärkeämpi, olkoonkin ettei sen viljely onnistu pohjoisimmassa Suomessa. Samalla käynnistyi yliopistojen ja tutkimuslaitosten työ öljypellavan jalostukselle suomalaisen sopimusviljelijän käyttöön.

Jalostus ja siementuotanto, korjaustekniikka myös luomutuotannossa, yritysten koulutusohjelmat maakunnissa ja kymmenet tuotekehittely hankkeet, koskien myös hyvin vaativia ja mm. lääketeollisuuden tuotekehitystä. Pääosa oli kuitenkin rakennusteollisuuden tuotteita, komposiitteja sekä elintarviketeollisuuden tuotteita ja perinteistä kuidun hyödyntämistä myös tekstiiliteollisuuden ulkopuolelle. Koko kasvi tuli hyödyntää uuden teknologian keinoin.

Kykenimme Suomessa kuromaan vuosikymmenisen etumatkan muuhun globaaliin pellavan suurtuotantoon hyvin lyhyessä ajassa ja alkaen tyhjästä.   Suurin ongelma olikin juuri aikataulu sekä liian pienet viljelyalat. Tänään keväällä 2024 tätä ongelmaa ei olisi ollut. Kahden vuosikymmenen aikana maatilojen määrä on romahtanut ja yksittäiset viljellyt tilat ovat pinta-alaltaan suuria. Sadan hehtaarin peltotila ei ole harvinainen. Pellavan viljelyyn palaaminen sen sijaan liki mahdoton ajatus. Kokonaan uudenlainen tuotanto vaatii yrittäjältä resursseja, tuotekehittelyä, viljelytekniikkaa, lajien jalostusta ja lopulta pääomia.

Lisäksi EU-lainsäädännön oikullisuus tuotannon tukijärjestelmissä saattaa hetkessä muuttaa viljelijöiden tuotantosuunnan. Pellavaa ehkä viljelläänkin mutta vain ikään kuin reservissä tai kesantokasvina. Lisäksi maakunnalliset ohjelmat toteutuvat eritasoisina riippuen projektiorganisaatioiden kyvystä operoida lukuisten partnereiden kanssa ja aluksi ensisijaisesti tutkimuslaitosten suuntaan. Kokonaan viljelemättä jäänyt kasvi vaatii myös geneettisen jalostuksen menestyäkseen niin viljelykasvina kuin tuoteominaisuuksiltaan markkinoilla (Luostarinen ym. 1998). Klusterin rakentaminen on kuitenkin mahdollista pellolta pöytään tai teolliseen tuotantoon ja jopa alkutuotannosta tuotekehittelyn kautta markkinoille kolmessa vuodessa. Sen sijaan sen ylläpito ja uskottava syventäminen uutena kulttuurikasvinamme edellyttää pidemmän kehityskaaren ja vakiintuneen klusterirakenteen sekä partnerisuhteet.

Yhteiskunnan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuu myös polarisoitumista. Tässä merkityksessä yhteiskunta tai alue näyttäisi jakautuvan kahtia sekä spatiaalisesti että aspatiaalisesti menestyjiin ja häviäjiin. Innovaatioprosessit toimivat hyvin eri tavalla yhdyskuntien vararikoissa ja menestystarinoissamme. Menestystarinoissa sekä alueet (kunnat ja paikallisuus) että yrittäjät ovat hakeneet klusteritalouden etuja (kriittistä massaa) jo kauan (Luostarinen 1991, 1992). Tänään keväällä 2024 tuo massa merkitsee kokonaan muuta kuin vain kaksi vuosikymmentä takaperin. Tieteestä ja teknologiasta on tullut muutoksen tärkein käyttövoima ja veturi etenkin voimakkaissa kasvukeskuksissa. Vielä kaksi vuosikymmentä takaperin Jääskeläisen (2001) mukaan tämä ilmiö ei johtunut aluetasolla niinkään klusteriopeista. Niitä tuskin maaseudulla tunnetaan (tai on tunnettu) kovinkaan laajasti. Näin siis kaksi vuosikymmentä takaperin, jolloin luovan teknologian renessanssi ei ollut vielä käynnistynyt (Luostarinen 2024).

Samaan aikaan kun innovaatioaaltojen klusterit muuttavat alueelliset järjestelmät monimutkaisiksi ja monimuotoisiksi, joustavuudesta on tullut myös ekologisessa ympäristössä keskeisin luonnonvaroja säästävä ja uusia, ekologisesti kestäviä tuotteita hyödyntävä prosessi. Niinpä myös aikamme tutkimuksen eräs keskeisimpiä tehtäviä on ollut tämän joustavuuden lisääminen hakemalla yrittäjätyypeille selkeät tehtävät klusterin rakenteessa.

Niinpä myös klusteritutkimuksessa eräs keskeisin tehtävä oli joustavuuden lisääminen hakemalla yrittäjätyypeille selkeät tehtävät klusterin rakenteessa. Eri yrittäjätyypeille oli löydettävä myös kansainvälistä käytäntöä vastaava kansallinen tehtävä klusterin sisällä riippumatta spatiaalisista rajoista tai regionalismista. Verkostoyhteiskunnassa mediaan siirtynyt ja henkilöitynyt politiikka sekä sen alueelliset toimintatavat ovat mahdollisesti menettäneet liki kaiken innovointikykynsä, jolloin yhteiskunta joutuu legitimoimaan teknologian, tieteen ja samalla myös talouden aikaansaamat muutokset menestyäkseen kilpailussa. Luovan teknologian renessanssi vaatii tätä (Luostarinen 2024).   ”Post nubila Phoebus” – Pilvien jälkeen aurinko. ”Praecepta minus valent quam experimenta.” – Ohjeet ovat vähemmän arvokkaita kuin kokemus.

• Kolmannessa vaiheessa tuli määritellä toiminnan tavoitetaso maakunnittain ja kansallisesti. Vielä vuonna 2000 oli mahdollista olettaa, kuinka tiedettä ohjaamaan pyrkivä alue ja kansallisvaltio sekä teknologiaan tukeutuva politiikka muodostavat aikaisemmin puuttuneen poliittisen ulottuvuuden (Jääskeläinen 2001). Tämä vanha analyysivaihe on edelleenkin voimissaan pohdittaessa, mihin tavoitetaso tulisi lopulta asettaa (fokusointi), missä ovat kriittisen tekemisen kohdat ja mitä kehittämismahdollisuuksia ja -ohjelmia tulisi aluetasolla ensimmäisenä hoitaa.

Vielä tuolloin, kaksi vuosikymmentä sitten, tutkimuksen kohdalla tuli selvittää mitä yrittäjät ja toimijat todella osaavat aluetasolla kunnissaan ja maakunnissaan ja mitä kuuluisi alueella osata etenkin, kun näkökulma on verkostoituvan yrittäjäkeskeinen, jossa teknistaloudellinen ja poliittinen muutosvoima tukeutuvat toisiinsa ja hakevat laajempaa legitimaatiota kuluttajilta (vrt. Lampinen 1985, Beck 1992). Aiemmin yrittäjien toivomukset oli esitetty taulukkoina loppuraporteissamme (Rutanen & Luostarinen 2000) sekä heti perään jatkotutkimuksissamme (Luostarinen & Vanhamäki 2001, Luostarinen 2004, 2005).

Jopa väitöskirjani olisi tullut hoitaa ns. nippuväitöksenä, jolloin koko ohjelma olisi tullut paremmin ymmärretyksi. Tätä esitti myös vastaväittäjä ja oli siinä oikeassa. Tutkimusta ohjannut ja väitöskirjan monografisena vaatinut tuli mukaan ohjelmaan, joka oli hänelle tuntematon.

Myöhemmin prosessin näkökulmaa muutettiin Castellsin ja Beckin ajatusmallia seuraten luokittelemalla alueiden sijasta innovaatiot ja niiden vastaanottajatyypit sekä pohtien millaisia toimenpiteitä näiden innovaatioiden rakentelu tulisi vaatimaan kysynnän segmentoituessa hyvinkin vaativiin kuluttajien ensimmäisen vaiheen innovaattoreihin. Poikkitieteisesti kuvaten, maantieteellinen näkökulma vaihdettiin sosiologiseen. Tämä tapahtui mitä nöyrimmin aneluin – ”Precibus infimis.” Siitä maksettiin myös oikeudenmukainen hinta – ”Pretium iustum.” Parempi myöhään kuin ei milloinkaan – ”Potius sero quam numquam” (Livius).

Yrittäjäkeskeisessä prosessoinnissa innovaatioaallot ovat maaseutuyrittäjiä aina hieman edellä ja tuotteet tulevat markkinoille vaiheessa, jolloin ”visionäärit” ja ensimmäisen vaiheen omaksujat ovat ne jo joko hankkineet tai korvanneet jollakin muulla tuotteella (Kirton 1989). Näin päädytään tuttuihin rakenteisiin, jossa jälkiomaksujat ohjaavat prosessia ja ensimmäisen vaiheen innovaattorit ovat ne jo korvanneet jollakin muulla tuotteella (Kirton 1989). Näin mukana ollaan lopulta vaiheessa, jossa myöhemmät omaksujat tai vitkastelijat määräävät tuotteen hinnan ja päätyvät yleensä bulkkitavaraan tai -tuotteeseen. Uudesta tuotteesta ei saada oikeudenmukaista hintaa. – ”Pretium iustum”. Ensimmäinen rangaistus on se, että kukaan rikollinen ei vapauta itse itseään syyllisyydestä. – ”Prima est haec ultio, quod se iudice nemo nocens absolvitur.” (Juvenalis).   

Tuotteesta tulee bulkki, vaikka sen markkinointi ja yrittäjäosaamisen taso sekä innovaation laatu olisivat edellyttäneet kokonaan muuta. Niinpä maaseudun verkostorakenteissa yrittäjät kärsivät hitaan diffuusion seurauksena juuri bulkkituotteiden ongelmasta ja kilpailevat lopulta suurten massojen kanssa tilakoon suurentuessa ja robotiikan vallatessa alaa pienillä segmentoituneilla markkinoillamme.

Vielä 2000-luvun alussa eli perinteinen käsitys, jonka mukaan perifeerisyys ei suosi muuta strategista rakennetta ja toiminta on edelleen konventionaalista. Tähän olisi tullut puuttua eikä jäädä tuleen makaamaan. Tutkijalla oli kuitenkin vain yksi tehtävä. Ennen kaikkea vältä vahingoittamasta potilasta. – ”Primum non nocere” (Hippokrates). Innovaattori yrittäjä oli todellakin ensimmäinen vertaistensa joukossa. – ”Årimus inter pares.” Hän toimi omalla luvalla – ”Privato consilio”, yksityisesti – ”Privatissime”, inhimillisestä hyväntahtoisuudesta – ”Pro benignitate humana” ja yhteiseksi hyväksi – ”Pro bono publico.”

Ongelmista mittavin oli kyvyttömyys hyödyntää globalisaation etuja Castellsin tarkoittamalla tavalla organisoitumalla ylikansallisesti ja samaan aikaan myös alueellisesti. Niinpä uusi maaseudun yrittäjyys ei tämän käsityksen mukaan verkostoidu innovaatioprosessia seuraten ja menettää näin tärkeimmät markkinansa sekä maksukykyisimmät kuluttajaryhmät.

Niinpä siirryttäessä robotiikan seuraavaan vaiheeseen (Luostarinen 2024) maaseudun uusi yrittäjyys ei tämän käsityksen mukaan verkostoidu innovaatioprosessia seuraten ja menettää tärkeimmät markkinansa sekä maksukykyisimmät kuluttajaryhmänsä. Niinpä globalisaation samaan aikaan edetessä, tämän täyttää tuotanto, joka ei ole lähialueelta eikä toiminta vastaa ekologisesti kestävää kulutustamme ja yrittäjyyttä.

Lähiruoka on jo tästä yksi esimerkki monien joukossa. Tutkimuksessa tähän oli haettu ratkaisua, jossa yrittäjäverkostot olisivat riittävän kattavia peittämään myös vaativimman asiakkaan innovoinnilta edellyttämän toimintavalmiuden turvautumatta ylikansalliseen tarjontaan. Näin alttarin ja kotilieden puolesta – ”Pro aris et focis (Cicero, Horatius, Sallustius). Lukijan ymmärryksestä riippuu kirjojen kohtalo. – ”Pro captu lectoris habent sua fata libelli.” (Terentianus Maurus).

•  Neljäs vaihe oli tutkimuksellisesti vaativin. Siinä etsittiin keinoja prosessin käynnistämiselle sekä samalla pysyvyyden varmistamiselle osana verkosto- ja klusteritaloutta. Samalla haettiin jo eräänlaista missiota tavoitteena maaseutumme kehitys kohti luovan teknologian renessanssia (Luostarinen 2024). Samalla haettiin sellaista missiota, jossa oli samaan aikaan mahdollista jäsentää prosessin syntyminen osallistuvan tutkimusmetodin, kenttätöiden haastatteluiden, lukuisten seminaarien ja yhteisten tapaamisten samanaikaiselle käytölle. Valtiolta saattoi odottaa siltäkin eräänlaista talouden muutoksen transformaatiota (Weiss 1998), jossa kansallisvaltion tehtävät globalisaatiossa edellyttävät esteiden poistamista, ei niiden lisäämistä, muutokseen kannustamista, infrastruktuurin luomista, suurten riskien jakamista, muutokseen kannustamista sekä etenkin eri sektoreiden yhteistyön koordinointia. Tähän prosessiin haettiin maakunnistamme avainhankkeita, klusterin toimijoiden ”roolit” (yrittäjäklusterit) sekä innovaatioasteiden erot maakunnittain.

Vuosituhannen alussa käytännön työn kannalta ehkä tärkeintä oli löytää klusterin koko ketjun rahoitusinstrumentit (=tutkimus, tuotekehitys, kaupallistaminen, markkinointi, logistiikka jne.), verkostoitumisen vaatima organisoitumistapa kansallisesti ja eri maakunnissamme sekä verkoston logistinen toiminta osana internet (intranet) palveluja. Uuden teknologian renessanssi toki tunnettiin jo varhain ja siihen osattiin myös varautuakin (Luostarinen 2023, 2024). Tässä merkityksessä suomalainen maaseutu on ollut aina edistyksellinen ja teknisesti luova ja innovatiivinen. Sen juuret ovat syvällä ja tätä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa on käytettävä myös jatkossa unohtamatta sen vaatimaa rahoitustakin.

Teoriatasolla klusteriin on saatava mukaan innovaatiokykyä auttavat ja diffuusiota nopeuttavat prosessit osaamiskeskuksista periferiaan ja keskenään verkostoituvien pienyrittäjien palveluun. Tämä työ on kaiken aikaa käynnissä. Oleellista ovat nyt valinnat ja se, kumpaa päätä lähestytään; kuluttajasegmenttejäkö vai yrittäjäklustereitamme?

Suomessa yrittäjäklusterit ovat perinteisesti ja samalla pääsääntöisesti sidottuja tuotantoalueisiin ja usein myös tuotantoalueen kuluttajiin, alueelliseen oppimiseen ja sosiaaliseen muistiin sekä lopulta kykyyn ottaa vastaan ja hyväksyä koko ajan tulvivia uusia innovaatioaaltoja. Perinteisempi tieto, jota halutaan, on yhden yrittäjän kohdalla ja pienissä verkostoissa usein kovin kapea-alaista ja samalla jäsentymätöntä. Niinpä perinteisessä maaseudun ”klusterissa” tiedon tuottajat (tutkijat, kouluttajat) siirtävät usein tietoa suurimmalle ja ”helpoimmalle” ryhmälle sekä kuluttaja- että yrittäjäklustereissamme.  

Pääsääntöisesti tämä käytäntö on johtanut lopulta bulkkituotantoon, heikkoon innovaatioasteeseen, suuriin klustereihin sekä jättäen vähemmälle etenkin ekologisesti ja teknisesti todella vaativat tuotteet ja kuluttajaryhmät. Suomalaisella tutkimuksella ja myös politiikalla on taipumusta suuntautua ”koviin” tai puhtaan instrumentaalisiin tieteisiin. Ilmiö oli kuvattu Osmo Lampisen päätelmissä jo vuodelta 1985. Tuota teosta oli luettava välillä silmiään kuivaten sekä itkusta että naurusta kostuen. Lampinen kun korostaa tutkimuksessaan päätöksenteon eksistentiaalista ja sattumanvasaista suhdetta, byrokratian turvautumista tuttuihin ja turvallisiin tietolähteisiin sekä hallinnon ammatillista erikoistumista, jossa suositaan yhden tieteenalan ja tutkimusperinteen tietoa ja hyljeksitään muita (Lampi 1985). Ilmiössä on yhtymäkohtia maaseutumme kirjallisuuteen ja sen parhaisiin helmiimme. Kyse on samalla inhimillisestä hyväntahtoisuudesta – ”Pro benignitae humana”, puolesta ja vastaan tunteilusta – ”Pro et contra”, sekä kyvystä tuntea oma väkensä johtajan suurena voimana – ”Principis est virtus maxima nosse suos.” (Martialis).  

Taustalla on vahva suomalainen maaseudun kirjallisuus ja toki myös agraarin Suomen myös elokuvistamme tuttu maisema, tutkijoiden havainnot ja pyrkimys integroida teknistä arvokulttuuria laajemmin modernin yhteiskunnan eri sektoreille sekä lisätä etenkin teknologiatutkimuksen legitimaatiota muun yhteiskunnan ja politiikan teon välineenä. Juuri nyt luovuus osana innovaatiorakenteitamme ja sen mahdollisuudet ovat osa tätä arvokeskusteluamme (Hintikka 2004, Castells 1998, Piore & Sabel 1986, Porter 1998).

Siirtymä uudelle vuosituhannelle ja menetetty vuosikymmen (Luostarinen 2019) sekä keskittyminen yksipuolisesti tieteellistekniseen ja luonnontieteelliseen osaamiseen sekä heikkoon yhteiskunnalliseen ja ihmistieteitä hallitsevaan innovaatiopolitiikkaan on lopultakin hyvin suomalaiskansallinen ilmiömme ja mediayhteiskunnan tuotetta samalla (Luostarinen 2009, 2010). Ihmisestä ja samalla maaseudustamme on tullut samalla teknisen prosessin myötä osa instrumentaalista suunnitteluvälineistöämme.

Tässä on nähty teknisen ja urbaanin yhteiskunnan eräs kielteinen ja maaseutua sekä ekologista klusteria tukeva megatrendimme. Kaikki ponnistelut eivät synny pelkästään ilmastomuutoksesta tai luonnonvarojemme kestävyydestä sekä ekologisista ja urbaanin kulttuurin lieveilmiöistämme. On varottava ottamasta lääkettä ennen myrkkyä – ”Ne prius antidotum quam venenum.” (Hieronymus). Ellet itse tahri, eivät toisetkaan siihen pysty. – ”Ne ipse maculato, alii non poterunt.” (Snellmanien vaakunan tunnuslause).

Neljänteen vaiheeseen ja sen analyysiin kuului vaatimattomasti lisäksi ratkaista innovaatiotoiminnan lopullinen pysyvyys, tuotekehitys- ja tuotteistamisprosessit, alihankintaketjut ja uusosuuskunnat, tuotedifferointi ja innovaatiopolut, tuottajarenkaat ja paikallisten pienryhmien suhde maaseudun nykyisiin EU-politiikkakeinoihin ja sen maaseutupolitiikan uusimpaan kontekstiin (Rutanen & Luostarinen 2000), (Luostarinen & Vanhamäki 2001). Kun tämä kaikki oli aiemmin laiminlyöty, tehtävä vaikutti kohtuuttomalta yhden vaalikauden tuotteena ja osana EU-politiikan kuvioitamme. Lisänä kun oli tieto teknologian ja poikkitieteisen tiedon levittämisestä maaseudun käyttöön osana muuttuvaa luonnonvarojen käyttöä ja käyttökohteitakin.

Aivan prosessin aluksi oli meidän suomalaisten selvitettävä tietotekninen valmiutemme sekä rahoitusinstrumenttien toimivuus osana yhteisiä visioitamme, toiminnan imagoa ja jäsentymistä uuden vuosituhannen maaseutumme käyttöön sekä fokusoitava tehtävien toteutusjärjestyskin. Etenkin maaseudun aiempi ajelehtiminen oli ankkuroitava aluksi verkostohankkeiden kautta ja ohjeistaen ne kohti aitoa klusteripolitiikkaa. Pelkkä aiheiden retorinen käyttö oli lopetettava poliittisena puuhastelunamme (vrt. Jääskeläinen 2001).

Monissa luonnonvarahankkeissamme (esim. metsäklusteri) oli haluttu korostaa pikemminkin vain tietyn teollisen sektorin merkitystä EU-politiikalle ja aito toimintapolitiikka oli korvautunut tutun ja turvallisen sektoroituneen hallintoalan klusteriretoriikallamme (Hazley 2000, Jääskeläinen 2001). Kansainvälisessä klusterirakenteiden vertailussa (esim. OECD raportti 1999) Hollannin, Kanadan, Suomen ja Tanskan kansalliseen kilpailukykyyn olivat vaikuttaneet eniten juuri mega- ja mesotason hankkeet. Mikrotasolla taas tyypillisiä olivat olleet verkostojen ja vuorovaikutusten rakentaminen sekä yritysten tukiohjelmat.

Mesotasolla on edistetty jo joukkoa joltisenkin kehittyneitä tuotannontekijöitämme kuten teknologiakeskuksia, ja megatasolla vaikutettiin mm. kansallisiin säädöksiin, infrastruktuuriin, tieteeseen, koulutukseen ja muihin innovaatiotoiminnan yleisiin edellytyksiinkin. Tulos muistutti suomalaista jalkapalloa ja sen pelirakenteita sekä menestystä kansainvälisesti. Jotain toki tehdään mutta maailmalla se on kaukana kärjen vauhdista. Niinpä kansainvälisessä klusteritutkimuksessa yhteisiä tuloksia olivat mm. pyrkimys parantaa jonkin yksittäisen sektorin kilpailuetua tunnistan ensin tärkeät klusterit sekä kehittämällä juuri niiden verkottumista toisten ja muiden ulkopuolisten tiedontuottajien kanssa, lisätä alueen vetovoimaisuutta ja taloudellista suorituskykyä tai edistää jonkin alan yritysten yhteistyötä tutkimus- ja teknologiahankkeissa (Boekholt & Thuriaux 1999). ”No puero gladium” – Ei miekkaa pojalle! – ”Ne quid detrimenti cupiat res publica.” (Livius). – Ettei valtiolle koituisi mitään vahinkoa.

Kokonaisuutena suomalaista klusteritutkimusta pidettiin hyvin laajana ja vaikuttavana. Sellainen arvio lämmitti mieltäni väitöskirjan valmistuttua. (Luostarinen 2005: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiika – Ecological cluster and innovation policy). Olimme selvinneet tästä kansainvälisestä testistä kiitettävällä tavalla. Kyse oli siis juuri tutkimuksesta. Ahkeruudesta ja työstä sen eteen – ”Pro studio et labore”. Olosuhteiden mukaan toteuttaen. – ”Pro tempore”. Sanamukaisesti – ”Pro verbo”. Voimien mukaan – ”Pro viribus. Kaukana Jupitterista, kaukana salamasta – Procul a love, procul a fulmine (Keskiaikainen sanonta). 

Sen sijaan perinteinen tilastollinen tutkimus ei näyttänyt täyttävän vielä 2000-luvun alussa ehtoja, joissa selvitetään todellisia kauppatapoja, alueellisia instituutioita ja teollisia kauppatapoja, teollisuuden sisäisiä tiedon ja teknologian verkostoja jne. (Feser & Bergman 2000).  Tutkijan näkökulmasta puutteita oli mm. jäljitettäessä alueellisia klustereita.

Porterilaisen ”kotipesän” idean jäljittäminen on ollut hankalaa muillekin kuin minulle ja mittaustavoillemme. Niinpä väitöstutkimuksessa haettiin mm. leviämisvaiheen toimijoita mikrotasolla mallittaen samalla toimijoiden roolit. Samalla tutkimuksessa pyrittiin välttämään ajoittain runsastakin kritiikkiä saanutta ministeriöiden korostunutta roolia ja pohdintaa klustereista ”keisarin uusina vaatteina” (Pentikäinen 2000).

Nyt nämä vaatteet ovat jokaisen käyttämiä ja joidenkin kohdalla vaikuttavat istuva erityisen näyttävällä tavalla talouttaan esitellen. Muuallakin kuin jalkapalloa pelaten. Tässä tapauksessa ei tyydytty pelkkiin yrittäjiin klustereina, vaan myös luokitellen kuluttajatkin klustereittemme käyttäjinä. Siitä seuraavassa luvussa. Oletan että se kiinnostaa lopulta lukijaa kaikkein eniten. Se kun koskee häntä itseään. Siinä tutkija pääsee lukijaansa hyvin lähelle – ”Proxime accessit”. Se on samalla tulevaisuutta aavistava – ”Prudens futuri.” Voin vakuuttaa, että siinä sanotaan aiemmin yleisiä asioita mutta nyt omaperäisesti. – ”Proprie communia dicere. Jo pelkästään professorin kunnian tähden. – ” Professor honoris causa.

 Lopuksi tämän päivän kysymykset hakien vastaukset tekoälyn ja robotiikan kautta sekä lähestyen koko ajan yhä yksityiskohtaisempia testejä algoritmien osaamisesta. Jos osaa pelata shakki ja tuntee miljoonia, biljoonia kieliä sanoineen, tämän aiheen on oltava lasten leikkiä.

Kuluttajaklusterit ja yrittäjäklusterit ekologisen kestävyyden eurooppalaisena ja suomalaisena voimavarana?

ChatGPT

Kuluttajaklusterit ja yrittäjäklusterit ovat merkittäviä ekologisen kestävyyden edistämisessä sekä eurooppalaisella että suomalaisella tasolla. Ne tarjoavat rakenteita, joissa erilaiset toimijat voivat yhteistyössä kehittää ja toteuttaa kestäviä ratkaisuja.

Kuluttajaklusterit

Eurooppalainen näkökulma

Euroopan unionissa kuluttajaklusterit ovat keskeisiä kestävän kulutuksen edistäjiä. Niiden kautta voidaan:

Vahvistaa kuluttajien tietoisuutta: Erilaisten kampanjoiden ja koulutusten avulla lisätään tietoa ekologisesti kestävistä vaihtoehdoista.

Edistää kiertotaloutta: Kuluttajaklusterit voivat tukea yhteiskäyttöpalveluita, korjaus- ja uudelleenkäyttötoimintaa sekä kierrätyksen tehostamista.

Lisätä markkinavoimaa: Yhteisillä hankinnoilla ja kulutustottumuksilla voidaan vaikuttaa markkinoihin, jolloin yritykset alkavat tarjota ympäristöystävällisempiä tuotteita ja palveluita.

Suomalainen näkökulma

Suomessa kuluttajaklusterit voivat toimia erityisesti paikallisten ja alueellisten kestävyyspyrkimysten tukena. Esimerkiksi:

Paikalliset ruokapiirit: Edistävät lähiruoan käyttöä ja vähentävät ruokahävikkiä.

Yhteisöpuutarhat ja -energiaratkaisut: Edistävät paikallista omavaraisuutta ja vähentävät ympäristövaikutuksia.

Koulutus ja tietoisuuden lisääminen: Suomalaisten vahva peruskoulutus tarjoaa hyvän pohjan ekologisen kestävyyden viestinnälle ja koulutukselle.

Yrittäjäklusterit

Eurooppalainen näkökulma

Euroopassa yrittäjäklusterit voivat auttaa yrityksiä kehittämään ja levittämään kestäviä innovaatioita. Ne voivat:

Edistää yhteistyötä: Klusterit yhdistävät yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja muita sidosryhmiä, mikä lisää innovaatioiden syntyä ja leviämistä.

Tarjota rahoitusmahdollisuuksia: EU-ohjelmat kuten Horisontti 2020 ja Euroopan Investointipankki tarjoavat rahoitusta kestävän kehityksen hankkeille.

Levittää parhaita käytäntöjä: Klustereiden kautta voidaan jakaa tietoa ja kokemuksia tehokkaista kestävyyttä edistävistä ratkaisuista.

Suomalainen näkökulma

Suomessa yrittäjäklusterit voivat erityisesti tukea pk-yrityksiä ja startup-yrityksiä kestävän kehityksen mukaisten innovaatioiden kehittämisessä ja kaupallistamisessa. Esimerkkejä:

Cleantech Finland: Tukee suomalaisten puhtaan teknologian yritysten kansainvälistymistä.

Smart & Clean -säätiö: Kokoaa yhteen yrityksiä, kaupunkeja ja tutkimuslaitoksia kehittämään ja pilotoimaan älykkäitä ja kestäviä ratkaisuja.

Biotalouden klusterit: Edistävät bio- ja kiertotalouden innovaatioita ja liiketoimintamalleja.

Yhteenveto

Kuluttaja- ja yrittäjäklusterit ovat keskeisiä ekologisen kestävyyden edistämisessä sekä Euroopassa että Suomessa. Ne tarjoavat rakenteita ja verkostoja, joiden kautta voidaan lisätä tietoisuutta, edistää innovaatioita ja levittää kestäviä käytäntöjä laajemmalle yleisölle. Näin ne toimivat merkittävinä voimavaroina matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Suomalainen ekoyrittäjä luovan innovaatiotutkimuksen asiakkaana?

ChatGPT

Ekoyrittäjyys Suomessa on kasvava ala, jossa luovuus ja innovaatiotutkimus ovat keskeisessä roolissa. Suomalaiset ekoyrittäjät hyödyntävät tutkimusta kehittääkseen uusia, kestäviä ratkaisuja ja liiketoimintamalleja. Tämä prosessi tukee sekä ympäristönsuojelua että taloudellista kasvua.

Ekoyrittäjyys Suomessa

Ekoyrittäjyys keskittyy liiketoimintaan, joka vähentää ympäristövaikutuksia, edistää kestävää kehitystä ja hyödyntää luonnonvaroja tehokkaasti. Suomalaiset ekoyrittäjät toimivat monilla aloilla, kuten:

Cleantech: Puhtaan teknologian ratkaisut, jotka vähentävät päästöjä ja energian kulutusta.

Biotalous: Luonnonvarojen kestävä käyttö ja uusiutuvien raaka-aineiden hyödyntäminen.

Kiertotalous: Materiaalien kierrätys, uudelleenkäyttö ja jätteiden vähentäminen.

Luova Innovaatiotutkimus

Luova innovaatiotutkimus tukee ekoyrittäjiä monin tavoin. Tutkimus keskittyy uusien ideoiden, teknologioiden ja liiketoimintamallien kehittämiseen, jotka voivat parantaa kestävyyttä ja luoda kilpailuetua. Suomalaiset tutkimuslaitokset, yliopistot ja innovaatioekosysteemit tarjoavat ekoyrittäjille tärkeitä resursseja ja tukea.

Ekoyrittäjä Luovan Innovaatiotutkimuksen Asiakkaana

Yhteistyö Tutkimuslaitosten Kanssa

Ekoyrittäjät tekevät yhteistyötä tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa kehittääkseen uusia teknologioita ja ratkaisuja. Tämä voi sisältää yhteisiä tutkimusprojekteja, pilotointia ja kokeiluja.

Esimerkki: VTT (Teknologian tutkimuskeskus) tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa kehittäen esimerkiksi biopohjaisia materiaaleja ja energiatehokkaita ratkaisuja.

Innovaatioklustereiden Tuki

Klusterit, kuten Smart & Clean Helsinki ja Cleantech Finland, tarjoavat verkostoitumismahdollisuuksia, rahoitusta ja tukea ekoyrittäjille. Ne auttavat yrittäjiä tuomaan innovaatioitaan markkinoille ja laajentamaan kansainvälisesti.

Näissä klustereissa ekoyrittäjät voivat oppia parhaita käytäntöjä ja saada tukea kaupallistamiseen.

Rahoitus ja Tuki

Ekoyrittäjät voivat hyödyntää erilaisia rahoitusmahdollisuuksia, kuten Business Finlandin tarjoamia innovaatiorahoituksia, EU

Horisontti 2020 -ohjelmaa ja muita julkisia sekä yksityisiä rahoituslähteitä.

Rahoitus auttaa ekoyrittäjiä investoimaan tutkimus- ja kehitystoimintaan, pilotointiin ja markkinoille pääsyyn.

Koulutus ja Konsultointi

Ekoyrittäjät voivat osallistua koulutusohjelmiin ja konsultointipalveluihin, jotka auttavat heitä kehittämään liiketoimintaa ja innovaatioita. Näitä palveluita tarjoavat esimerkiksi yliopistot, kauppakamarit ja muut yritysneuvontapalvelut.

Koulutusohjelmat voivat keskittyä esimerkiksi kestävään liiketoimintaan, kiertotalouteen ja innovaatioiden kaupallistamiseen.

Case-esimerkki: Ekoyrittäjä Suomessa

Yritys: Solar Foods

Toimiala: Ruokateknologia ja bioteknologia.

Innovaatio: Solar Foods kehittää proteiinia, joka tuotetaan ilmakehän hiilidioksidista ja vedestä käyttäen uusiutuvaa energiaa. Tämä innovaatio vähentää merkittävästi perinteisen maatalouden ympäristövaikutuksia.

Yhteistyö: Yritys tekee yhteistyötä VTT ja LUT-yliopiston kanssa kehittääkseen ja kaupallistaakseen teknologiaansa.

Rahoitus: Solar Foods on saanut rahoitusta useista lähteistä, mukaan lukien EU

Horizon 2020 -ohjelma ja yksityiset sijoittajat.

Yhteenveto

Suomalaiset ekoyrittäjät hyötyvät luovan innovaatiotutkimuksen tarjoamista resursseista ja tuesta. Yhteistyö tutkimuslaitosten kanssa, innovaatioklustereiden tarjoamat mahdollisuudet, rahoitusmahdollisuudet sekä koulutus ja konsultointi auttavat ekoyrittäjiä kehittämään kestäviä ratkaisuja ja menestymään markkinoilla. Tämä yhteistyö ja tuki ovat keskeisiä tekijöitä Suomen pyrkiessä kohti ekologisesti kestävää tulevaisuutta.

Klusteritutkimus ja verkostotalous osana eurooppalaista ja globaalia ekologista kestävyyttämme?

ChatGPT

Klusteritutkimus ja verkostotalous ovat keskeisiä tekijöitä ekologisen kestävyyden edistämisessä Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Nämä lähestymistavat tukevat yritysten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, innovaatioiden kehittämistä ja kestävien liiketoimintamallien omaksumista. Ne mahdollistavat myös resurssien tehokkaamman käytön ja ympäristövaikutusten vähentämisen.

Klusteritutkimus

Eurooppalainen näkökulma

Euroopassa klusteritutkimus on saanut huomattavaa tukea EU, joka on tunnistanut klustereiden merkityksen kilpailukyvyn ja kestävyyden edistämisessä. Klustereilla tarkoitetaan maantieteellisesti keskittyneitä ryhmiä yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja muita toimijoita, jotka tekevät yhteistyötä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Klusteritutkimus keskittyy näiden yhteistyörakenteiden ymmärtämiseen ja kehittämiseen.

Green Cluster Initiatives: EU tukee vihreitä klustereita, jotka keskittyvät ympäristöteknologioiden ja -ratkaisujen kehittämiseen. Esimerkkejä ovat energiaklusterit, jotka edistävät uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energiatehokkuutta.

Interreg Europe: Tämä ohjelma rahoittaa alueellista yhteistyötä ja parhaita käytäntöjä jakavien klustereiden kehittämistä. Se tukee myös ekologisesti kestäviä hankkeita eri puolilla Eurooppaa.

Globaali näkökulma

Maailmanlaajuisesti klusteritutkimus auttaa ymmärtämään, miten eri alueet voivat hyötyä yhteistyöstä ja parhaiden käytäntöjen jakamisesta.

Global Cleantech Cluster Association (GCCA): Tämä maailmanlaajuinen verkosto yhdistää puhtaan teknologian klustereita, edistäen innovaatioiden leviämistä ja markkinoille pääsyä kansainvälisesti.

Global Sustainable Tourism Council (GSTC): Tukee matkailualan klustereita, jotka edistävät kestävää matkailua ja ympäristönsuojelua.

Verkostotalous

Eurooppalainen näkökulma

Verkostotalous perustuu yritysten ja muiden toimijoiden väliseen tiiviiseen yhteistyöhön ja resurssien jakamiseen. Euroopassa verkostotalous on nähty tärkeänä keinona edistää kestävyyttä ja kilpailukykyä.

Circular Economy Action Plan: EU-kiertotaloussuunnitelma kannustaa verkostotalouden ratkaisuihin, joissa yritykset jakavat resursseja ja materiaaleja, vähentäen jätettä ja resurssien kulutusta.

Industrial Symbiosis: Euroopassa on useita teollisia symbioosiohjelmia, joissa yritykset hyödyntävät toistensa sivutuotteita ja jätteitä. Esimerkki tästä on Kalundborgin teollinen symbioosi Tanskassa, joka on maailmanlaajuisesti tunnettu esimerkki.

Globaali näkökulma

Maailmanlaajuisesti verkostotalous tukee kestävyyttä erityisesti jakamalla resursseja ja parhaita käytäntöjä yli rajojen.

Sharing Economy Platforms: Globaalit jakamistalouden alustat, kuten Airbnb ja Uber, edistävät resurssien tehokkaampaa käyttöä. Nämä alustat voivat myös tukea kestäviä matkailu- ja liikennemuotoja.

Global Reporting Initiative (GRI): Tukee yrityksiä ja organisaatioita raportoimaan kestävän kehityksen toimistaan, mikä lisää läpinäkyvyyttä ja mahdollistaa verkostotalouden hyötyjen mittaamisen ja jakamisen.

Esimerkkejä ja Case-tutkimuksia

1. Eco-Industrial Park, Kalundborg, Tanska

Kalundborgin teollinen symbioosi on erinomainen esimerkki verkostotaloudesta, jossa paikalliset yritykset jakavat resursseja ja hyödyntävät toistensa sivutuotteita, mikä vähentää jätettä ja parantaa ympäristötehokkuutta.

2. Cleantech Cluster, Suomi

Suomessa Cleantech Finland kokoaa yhteen puhtaan teknologian yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja julkisia toimijoita. Tämä klusteri edistää innovaatioiden kehittämistä ja kaupallistamista sekä tukee yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla.

Yhteenveto

Klusteritutkimus ja verkostotalous ovat keskeisiä ekologisen kestävyyden edistämisessä sekä Euroopassa, että globaalisti. Ne mahdollistavat resurssien tehokkaamman käytön, innovaatioiden kehittämisen ja kestävien liiketoimintamallien omaksumisen. Eurooppalaiset ja globaalit esimerkit osoittavat, miten yhteistyö ja verkostoituminen voivat tuottaa merkittäviä ympäristö- ja taloushyötyjä.

Lämmin kiitos valaisevista vastauksistasi esimerkkeineen

ChatGPT

Kiitos, mukava kuulla, että vastaukset olivat hyödyllisiä! Jos sinulla on vielä kysymyksiä klusteritutkimuksesta, verkostotaloudesta tai muista aiheista, autan mielelläni. Onko jotain erityistä, johon haluaisit syventyä tarkemmin?

Lähestymme tätä vaihetta koko ajan