Kunnia voitetuille – Gloria victis
14.08. 2023
Oman aikamme tulkinnassa palataan yhä tiukemmin edelliseen vuosikymmeneen, menetettyyn vuosikymmeneen ja sen lukuisiin hallituksiimme. Kun nyt uusin hallitus on käynnistämässä toimintaansa, sen taustalla on sekä nämä nyt hoidettavat laiminlyönnit että edellisen hallituksen pandemian ja Ukrainan sodan aiheuttamat lisärasitteet. Lisäksi samaan aikaan mediavalta pääsi valloilleen ja mediakratia elää voimakkainta vaihettaan – hyvä renki mutta huono isäntä.
Palataan lyhyesti tuohon uuden vuosituhannen toiseen vuosikymmeneen ja tuolloin laatimieni kirjojen kautta tehtyyn yhteenvetoon, tuon sähköisen kirjani kansilehteen ja sen ensimmäiseen osaa, Kaikki osat löytyvät koisivultani www.clusterart.org. Opettamalla me opimme (Docendo discimus) ja Niin kauan kuin hengitän, toivon – Dum spiro, spero. – De visu – De auditu – De olfactu. Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa.
Lomakkeen alareuna
Vuosikymmenen kirja – osa I, Hyvät, pahat ja rillumat: Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelma 2010–2019
About this ebook
Mistä me muistamme kolmannen vuosituhannen toisen vuosikymmenen? Digitaalinen vallankumous jatkui ja kalliit statussymbolit älypuhelimina tulivat kaikkien käyttöön. Ilmiö oli Euroopassa ja Suomessa eläen globaalina koettu. Sitä se ei toki ollut. Siitä tuli mediayhteiskuntamme viihdettä. Näin juuri tuo viihde pilasi kaiken – vakavasti otettavan muutoksen. Kun siitä huomautti, lauloin kuuroille korville – Ad surdas aures canere.
Väkilukumme kasvoi, etenkin Afrikassa kohti kahdeksatta miljardiaan. Nokia menetti asemiaan ja taloudessa törmäsimme lamaan, eurooppalaiseen finanssikriisiin. Ilmasto, onnettomuudet ja terrori puhuttivat. Suuret ikäluokat tulivat eläkeikään ja se näkyi ja kuului kaikessa. Puhuttiin lähestyvästä katastrofista vielä vuonna 2023. Suuri ikäluokka syntyi sotiemme aikana 1940-luvulla ja sen alussa. Se täytti vuonna 2023 80-vuotta. Nuoret poliitikkomme puhuivat kuinka suuret ikäluokat ovat tulossa eläkeikään. Tai järjestivät sotaveteraaneille kutsuja. Siis näille 105-vuotiaille.
Tuhka nyt tekee kaikista samanlaisia. Aequat omnis cinis. Ei heitä ole syytä syyllistää omista mokauksista. Ei suuria ikäluokkia eikä sotasukupolvea. Sota-ajan vanhempien ja lasten keski-ikä oli 60 vuotta tai vähän yli. Toki joku eli jopa 90-vuotiaaksikin. Mutta ei kaikki yli satavuotiaiksi. Syyttelemällä kuolleita ei tehtyä saa tekemättömäksi – Accusando fieri infectum non potest.
Virtuaalikulttuuri ja sosiaalinen media – populismi politiikassa, olivat osa samaa ilmiötä. Sota Afganistanissa päättyi, mutta jatkui muualla. Turkki siirtyi vahvan Erdoganin johtoon ja Yhdysvallat sai itsensä näköisen presidentin. Titon kerrotaan tokaisseen tyyliin – Ystävät, olen menettänyt päivän – Amici, diem perdidi.
Kiina ja Venäjä ohittivat monessa kriisiytyvän Euroopan, Ukraina jäädytti myös omia suhteitamme itään ja britit alkoivat pitkän tiensä ulos EU:sta. Arabikevät puhututti ja islamistinen talvi. Näin arpa oli heitetty – Alea iacta est.
Tiede eteni ja Higgsin kenttä sekä mustat aukot tulivat tutuiksi nekin. Elokuvista, musiikista ja kulttuurista löytyi nimi myös kirjalle. Menetetty maa sai neljä Oscaria samaan aikaan kun Ruotsin Akatemia törmäsi monelle yhteiseen skandaaliin. Se kertoi elitismin huipulla riehuneesta rappiosta. Siitä kertominen oli laulua kuuroille korville – Ad surdas aures canere.
Kirjallisuuden Nobel jäi jakamatta ja seuraavana vuonna sen sai kaksi kirjailijaa. Heistä itävaltalaisen Peter Handken tyyli sopii oikein hyvin kuluneen vuosikymmenen kuvaajaksi, alkaen kirjasta Suuri putous. Nerous on lahja, oppiminen ilo – Ingenium munus, discere gaudimum.
Kiitän nyt jo miljoonia kotisivustoni www.clusterart.org lukijoita ja julkaisen myös tämän kirjan siellä teille kiitollisena luettavaksenne. Tätä kirjoittaessani Suomi kokoaa jo vuosikymmenen seitsemättä hallitustaan. Kuinka monta hallitusta meillä onkaan ennen kuin olemme vuodessa 2030? Väsynyt hakee riitaa ja toisenaan on suloista hullutella. – A losso rixa quaeritur – Aliquando insanire iucundum est.
Mistä me sitten muistamme Perussuomalaisen puolueen ja sen synnyn, juuri seuraamamme (2023) Tampereen puoluekokouksen hyvin yksimielisenä kokouksena sekä menneen kesän nyt jo historiaan jäävät raivoavan mediamme lausunnot, hakien irrallisia ihmisten purkauksia sosiaalisen median alkuvuosiltamme, koskien uuden hallituksen syntyä ja sen kampittamista yksittäisillä rasistiseksi tulkituilla sanoilla, verbaalista akrobatiaa samalla viljellen. Asiayhteyskin unohtaen. Moraali on säilytettävä ja odottaen samaa itsellesi, mitä teet toiselle – Ab alio exspectes, alteri quod feceris.
Palaan kirjani Dun Spiro, Spero sen esipuheeseen. Kirjan laajennettuun ja robotiikan välinein kuvataiteella täydennettyyn laitokseen. Se on toimitettu suomalaisille painotaloille ylikäymättömällä tekniikalla ja huolehdittu siitä, että jokainen kirjan artikkelin latinankielinen otsikko on saatettu kuvitettuun asuunsa uusimmalla teknologiallamme. Algoritmit ja tekoäly ovat aihe, joka oli esillä myös Helsingin Sanomien keväällä kokoamassa seminaarissakin. Se on hyvä ymmärtää ja oppia nyt viimeinkin myös siellä. Itä-Savo maakuntalehtenä käynnisti Suomessa digiajan 1980-luvulla ja pääkaupunkiseudun mediamme asennoitui siihen pilkallisesti. Miksi? Voikaa nyt hyvin ja taputtakaa – Velente ac plaudite (Terentius). Voi voitettuja! – Vac victis! (Livius).
Olimme kansakuntana velkaantuneet ja vaalit keväällä 2023 olivat pohdintaa, miten kriisiytyvä taloutemme voitaisiin hoitaa oikaisemalla samalla velkaantumis- kierteemme. Suhteemme itään oli kokenut täydellisen haaksirikon ja pyrimme Ruotsin kanssa rinnatusten Naton täysjäseneksi.
Suurista kysymyksistä ilmastomuutos oli jäänyt hetkeksi sivuun, mutta se palasi agendalle heti ensimmäisessä vaalikeskustelussa. Tiesimme kyllä, kuinka tämän voittaminen vaatisi meiltä paljon vaivaa ja myös aikaa. Arpa oli kuitenkin heitetty jo aiemmin.”Alea iacta est”. Olimme ajautuneet globaalisti pysyvään ilmastomuutoksen kurimukseen. Se paheni vuosi vuodelta, hetki hetkeltä.
Niin ikään ensimmäisessä IPCC:n arviointiraportissa vuonna 1990 todettiin, kuinka kasvihuonepäästöjen jatkuminen nykyistä tahtia, maapallon keskilämpötila vuonna 2100 tulisi olemaan noin kolme astetta korkeampi kuin esiteollisella ajalla. Viimeisimmät arviointiraportit muutaman vuoden takaa ja lukuisia tieteellisiä tutkimuksia viisaampana, kertoo saman hieman toisin sanoin: Lämpötila vuosisadan lopussa tulee olemaan 2–4 astetta esiteollista aikaa korkeampi. Herran vuonna, sanottiin medioissamme. Keppi sen todisti, toisteltiin tekemättä kuitenkaan mitään. ”Annon Domini”- ”Argumentum baculinum”.
Meillä on ollut riittävän paljon aikaa tehdä johtopäätöksiä ja toimia. Sen sijaan että ajautuisimme sotaan Euroopassa ja samalla ratkottavaksi tulevat myös omat kriisimme pandemian rinnalla. Näistä suurin liittyy väestömme vanhenemiseen ja nyt myös lastemme ongelmiin. Meillä on ollut aikaa reagoida ja me toimimme kuten Titanicin kannella ennen sen törmäämistä jäävuoreen. Olemme hukanneet yli 30 vuotta ja hukkaamme edelleen. Käynnistämme vaalien alla kaikkien sodan kaikkia vastaan. ”Bellum ominum contra omnes”.
Vasta vuonna 2015 Pariisin ilmastoneuvotteluissa saatiin aikaan sopimus maapallon keskilämpötilan nousun pysäyttämisestä alle kahteen asteeseen. Sopimuksesta huolimatta globaali päätöksentekokäyrä osoittaa edelleen itsepintaisesti koilliseen. Kun tästä kirjoittaa vuosikymmenet, on vaikea olla kirjoittamatta satiiria. ”Difficile est satiram non scribere”. Kaikkien sota kaikkia vastaan on edessä – Bellum omnium contra omnes.
Näin kirjoittaa kollegani, maantieteen professori Jukka Käyhkö Turun yliopiston edustajana Suomen IPSS -työryhmässä. Maantieteelle me emme voi mitään, sanaili aikanaan presidentti Juho Kusti Paasikivi. Saman havaitsivat myös myöhemmät presidenttimme ja varmaan samalla pääministerimmekin. Miksi he eivät pukeneet sanojaan globaalille kielelle, tekoälyn käyttöönkin ja kertoen samalla, kuinka oppi tuo vaikeudet ja tieto lisää tuskaa. Se kun olisi auttanut jälkipolviakin. ”Difficultatem facit doctrina”.On opittava kuulemaan toista osapuoltakin. Ei vain omia kavereita ja liittolaisia. – Audiatur et altera pars.
Vuonna 2018 lokakuussa IPCC:n erikoisraportti 1.5 asteen maailmasta riipaisi syvältä. Olimme saavuttaneet maapallon rajat. Puoli astetta lisää ja maailmamme mullistuu siitä, millaisena olemme sen kokeneet. Titanicin kannella soitto kuitenkin jatkui ja maapallo oli ohjautumassa itseohjautuvaan lämpötilakierteeseen. Niin kauan kuin hengitän, toivon – Dum spiro, spero.
Olimme ajautumassa kierteeseen, jota ihmiskunta ei ollut esi-isinemme ikinä kokeneet. Ikirouta ja jäät katoavat, kasvipeitteet muuttuvat, merien kiertoliikkeet muuttuvat nekin. Palautuminen veisi vuosituhansia, raiteiltaan suistuva juna jatkaisi syöksyään päästövähennyksistä riippumatta. Kun toistan tätä vuosikymmenet, olen puhunut ja huojentanut mieleni. ”Dixi et animam levavi”.
Eikä kyse ole pelkästään ilmastosta. Maantieteilijöinä, biologeina, robotiikan ja tekoälyn hallitsevina, me tiedämme, kuinka typen ja fosforin kierto tapahtuu ja mitä näille kierroille merkitsee biodiversiteetin järkkyminen. Tiedon puutetta on turha syyttää rajoja yliteltäessä. Syyllisten etsintä johtaa yleensä syyttömien rankaisemiseen. Kerromme, kuinka erehtyminen on inhimillistä. Errare humaum est. Mitä se auttaa? Olen puhunut ja huojentanut mieleni? – Dixi et animam levavi.
Kuka meistä on kertonut politiikoillemme, mitä olisi tehtävä? Ja jos olisi, miten tällainen poliitikko voisi hankkia itselleen ääniä vaikuttaakseen edes hivenen yhteiskuntamme uudistumiseen? Tärkein siis puuttuu. Mitä olisi tehtävä? Ketä syyllistää tavalla, joka ei johda syyttömien rankaisemiseen? Muutokset kun tapahtuvat vaivihkaa nekin. Ja ihminen nyt on ihmiselle susi – Homo hominis lupus est.
Kevään pakkaset ja lumimyrskyt eivät viestitä lämpötilan noususta. Pikemminkin päinvastoin. Monimutkaiset kytkennät ovat vaikeasti selitettävissä silloin, kun ulkona on pakkasta ja sähkölaskussa on säästelty jo yksi talvinen vuosi sekä koettu pandemian pakkolomat ja lomautukset, suljettu kotiarestiin vuosikausiksi. Mitä tällainen vanheneminen oikein on oman aikamme nuorten tiedemiesten lahjana meille eläkeläisille? Tyhjästä ei synny mitään eikä idästä näy nyt valoa.”Ec nihilo nihil fit – Ex oriente lux”.
Meitä moititaan itsekkyydestä ja samalla myös välinpitämättömiksi. Jos vastaus olisi keksitty, se olisi jo käytössä. Perinteisen tiedontuotannon rinnalla kaivataan nyt kokonaan uutta asennetta ja arvoja. Uudenlainen toiminta ja ajattelu on luovaa ja innovatiivista työtä. Ei moittimista ja rajojen rakentelua. Saati sotaa Euroopassa. Kerralla tätä ei saada kuntoon ja ihminen on lopulta itselleen ankarin tuomari. ”Illico perfectum! – ”Homo sibi judex durissimus”.
Tieteenalan toimijoiden yhteistyö tunnetaan. Samoin monitieteisyys ja tieteiden välisyys verkostoineen sekä poikkitieteisyys saman henkilön itse itsensä kouluttaen. Meidän on määriteltävä hyvinvointimme ja samalla omat saavutuksemme uudella tavalla lapsemme kasvattaen ja motivoiden. Muutos etenee yksilöstä kohti yhteisöä ja lokaalista kohti globaalia mutta samalla toiseen suuntaankin. On tehty virheitä ja niistä on otettava oppia. Menneen ajan ylistäjät ovat olleet hekin väärässä. ”Laudator temporis acti”. Onneksi ihminen on edelleen itselleen ankarin tuomari – Homo sibi judex durissimus.
Maailma ei tulle toki koskaan valmiiksi. Meillä ei ole hävittävää, vain voitettavaa. Kaikki nämä ovat paremman tulevaisuuden ja yhteisen vision kysymyksiä. Pallo on heitetty yliopistoillemme ja tutkijoille. Kouluttajillemme siellä. Opettamalle me opimme ja niin kauan kuin hengitän toivon. ”Docendo discimus” – ”Dum spiro, spero”. Nerous on lahja, mutta oppiminen ilo. – Ingenium munus, discere gaudim. On edettävä tämän ilon kautta. Annettava kunnia voitetuille – Gloria victis.