Kun sodan alla Jean Sibeliuksen tytär Heidi Blomstedt soitti isälleen kysyen vanhimman poikansa vointia, tämä vastasi Juhanan voivan hyvin mutta hänen suojelusenkelinsä olevan kovin väsyneen. Lapsena, ja myöhemmin myös aikuisena, Juhana Blomstedt oli nopealiikkeinen ihminen.
Elokuun alussa enkeli lopulta uinahti ja kuvataiteilija, professori Juhana Blomstedt nukkui 72 vuoden iässä.
Kosmopoliittinen kulttuuriperhe
Juhana Blomstedt syntyi taiteilijasukuun, arkkitehti ja professori Aulis Blomstedtin ja keramiikkataiteilija Heidi Blomstedtin (o.s. Sibelius) esikoispoikana. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli taiteilija Anja Blomstedt (o.s. Erkko) ja toinen puoliso Jertta Blomstedt (o.s. Roos).
Blomstedt valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1961, jossa hänen opettajanaan oli muun muassa Sam Vanni. Hänen ensimmäisessä julkisessa teoksessaan Helsingin suomenkielisen työväenopiston juhlasalissa (1958) oli jo nähtävissä Blomstedtille tyypilliset geometriset muodot ja selkeät perusvärit.
Minulle Blomstedt tuli tutuksi kuitenkin toista kautta ja lähinnä systemaattisen työskentelyn mestarina. Niinpä vaikka Juhana Blomstedtin työt ovat erittäin laaja-alaisia, lavastuksista maalauksiin ja taidegrafiikkaan tai visuaalisilta asuiltaan vaihtelevia, geometrisista ja jyrkistä kontrasteista figuratiivisiin väri- ja muotoarvoihin, 1960-luvun lopun tieteen systeemiajattelu ja sen sarjallisuus tuli kuvataiteilijan tunnusomaiseksi kulmakiveksi.
Minneapolis (1972), Nemesis (1983), Luola (1988)
Blomstedin 70-vuotisjuhlanäyttely oli Taidemuseo Tennispalatsissa vuoden 2007 lopulla. Siellä oli mahdollista saada käsitys taiteilijan koko tuotannon varrelta, muun muassa laaja katsaus Luola-, Genesis- ja Möbius-sarjoihin. Niissä näkyi innovatiiviselle persoonalle tyypilliset etsivän luonteen yllättävät käänteet. Etenkin 1970-luvun alun töissä näkyy Yhdysvaltain ja Meksikon kauden jäljet ja niiden myöhempi vaikutus ehdottoman visuaalisesta kohti paluuta Pariisiin ja eurooppalaista ajattelua, ilmaisua osana länsimaista strukturalismia, kokemusta ja kommunikaatiota.
Kirjoittaessani uudesta mediayhteiskunnasta kulutin runsaasti aikaa lukien samalla Juhana Blomstedin syvällistä kirjoitusta muodon arvoista ja unelmaa valosta sekä havaintoja länsimaisesta kulttuurimuistista. Kokemuksemme Meksikosta, Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta, omalla kohdalla etenkin Brasiliasta, olivat yhdenmukaisia. Blomstedt oli myös syvällinen opettaja ja taidekirjoittaja.
Kuunteleva silmä (1981-82), Nummi (1995), Unelma valosta (1997)
Blomstedt edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1982. Tuolloin viimeistelin ensimmäistä väitöskirjaani ja yhdistin omat kokemukseni etnisistä ryhmistä minimalistisiin väripintoihin, mytologisiin teemoihin ja ikivanhojen kulttuurien tapaan kokea ympäristönsä ympäristöpsykologian näkökulmasta, jossa myös äärimmäisen pienet yksityiskohdat tulevat esille ja ovat osaa yhteistä kollektiivista tajuntaamme. Tuon ajan noenmustat ja luunvalkoiset työt muistuttivat ajasta, jossa matkaa ei voinut päättää muuten kuin sitä jatkamalla ja lähestyen päätös päätökseltä sitä päämäärää jonka jo sisäisesti aavistikin.
Luovan ja innovatiivisen ihmisen matka on aina määrätietoista, intuitiivista ja polveilevaa, mutta samaan aikaan systemaattisen järjestelmällistä, Blomstedtin tapauksessa matemaattisen sarjallista ja rehellistä, oli aiheena sitten maailmankaikkeus, arkkityyppinen kuva tai pelkästään satunnainen mielikuva.
Blomstedtin taide on runoutta ja kommunikaatiota, nykyisin uuden median tapa kertoa perinteinen esteettinen tarina, ajan ja paikan ikivanha konteksti myös ajattomassa ja paikattomassa globaalissa virtuaalimaailmassamme. Teos syntyy ja täydentyy vasta kun katsoja on siihen uppoutunut, on osa tätä Claude Levi-Straussin kuvaamaa yhteistä kulttuurien metaforaa, toiminnan ja ajattelun melodioita, musiikin metaforan kautta ja ikään kuin suoraan Sibeliuksen musiikista, äidin välittämästä geneettisestä sillasta ja muuttuen muodoksi ja väreiksi, Blomstedtin poikkeuksellisen kurinalaiseksi elämäntyöksi.
Strukturalistinen länsimainen kuvataiteilija
Blomstedin töissä koko elämänkaaren mitta on lopulta strukturalistinen, jossa symboliset toimintasäännöt ohjaavat inhimillistä ajattelua ja toimintaa alkaen arkisista askareistamme, kaupankäynnistä ja edeten taiteellisiin merkkiteoksiin ja alkuasukkaiden myytteihin, tieteellisiin uskomusjärjestelmiimme.
Juuri rakenteita painottavassa muodossaan Blomstedt edusti länsimaisen ajattelun ja taiteen pitkää linjaa, jonka tukipylväitä ovat Platon ja Immanuel Kant. Klassisessa modernismissa vaikutteet ovat tulleet pelkistetystä visuaalisesta kuvakielestä, Paul Kleen, Piet Mondrianin ja Victor Vasarelyn kaltaisten mestareiden diffuusina jatkona. Itse Blomstedt mainitsi myös Edvard Munchin ja Alberto Giacomettin suuret humanistit, ihmisyyttä ja olemassaoloamme kuvanneet taiteilijat. Tätä kautta syntyi ihmismielen sinfonian hakeva länsimaisen taiteen ja tieteen yhteinen linja ja lainaten taiteilijan sanoja “Päätös päätökseltä lähestyn sitä mitä aavistan”.