Acies Vulcania: Tulirintama
25.09.2023
Oikein hyvää Kullervon päivällä alkavaa ja Mikkelinpäivään päättyvää viikkoa, Miina Sillanpään päivään samalla. Olen kirjoittanut Miinasta ja Mikkelinpäivästä sekä Kullervosta useammankin kerran, joten jätän nyt väliin, niin sopimatonta kun se onkin. Sen sijaan palaan eilen kirjoittamaani ja samalla minulle tutumpaan aiheeseenkin sekä syventämällä sitä syksyllä 2008 kirjoittamalla artikkelilla. Aihe kun on kohdallani laajentunut useammaksikin kirjaksi ja niiden tiivistäminen mutamaan sivuun on aina uskaliasta ja tahtoo johtaa oman aikamme sosiaalisissa medioissa turhanaikaiseen usein poliittisluontoiseen maalittamiseen.Siinä sanoista tehdään ruoskaa – ”A verbis ad verbera.” Väsyneet aivot hakevat vain riitaa. – ”A losso rixa quaeritur.” Usein vielä täysin järjettömästä käsin ja manalan varjosta tulirintama kooten. – ”Ab surdo, Ab umbris infernis, Acies Vulcani.” (Vergilius).
Kirjoitin eilen maantieteestä ja regionalismista, karttojen harhoista. Maantieteen kohdalla puhumme usein horisontaalitasosta ja sen rinnalle onkin otettava yhtenään vertikaalitaso ja historia. Tätä tarkoitusta varten selasin kirjoituksiani aiheesta ja päädyin syksyyn 2008, jolloin samaan aikaan esiintyivät niin Matti Klinge, Osmo Jussila ja taustalla oli Ylikankaan reipas esiintyminen jatkosotamme tiimoilta. Tänään nämä sotamme, ja etenkin talvisota, ovat saaneet osakseen huomiota, ja lopputuloksena on ollut liittyminen Natoon. Vielä vuonna 2008 syksyllä sellainen olisi ollut ajatuksenakin mahdoton. Menetetyksi mainitun vuosikymmenen aikana on siten täytynyt tapahtua muutakin kuin sota Ukrainassa. Voisiko tämä olla se kultainen keskitie? – ”Aurea mediocritas.” (Horatius). Tai kirottua kullanhimoa. – ”Auri sacra fames.” (Vergilius).
Vertikaali- ja horisontaalitieteet kulkevat käsi kädessä myös Ukrainan sotaa seuraavien asiantuntijoiden ja medioittamme julkaisuissa. Epäilemättä niistä tehdään myöhemmin suuri määrä tutkimuksia ja väitöskirjojakin. Tähän keskusteluun menneen ajan suuret nimemme eivät ikävä kyllä voi enää osallistua. Se tulisi käydä nyt pohtien myös algoritmien antamia arvioita. Jo mennyt vuosikymmen oli ongelmallinen ja jäi historiaan menetettynä vuosikymmenenä, mutta toki samalla hybridiyhteiskunnan kouristelunakin. Itse olen käyttänyt kirjoissani molempia käsitteitä jo kansilehdellä. Pidän sutta korvista. – ”Auribus teneo lupum.” (Terentius).
Mutta kuka muistaa mikä sai historiantutkijat barrikadeille syksyllä 2008? Oliko tuo esiintyminen niin merkittävä, että se tulisi muistaa myös tänään, pohtiessamme vuoden 2023 tapahtumia ja niiden taustoitusta? Vai olisiko viisasta varoa? Lähimpien vihat ovat tunnetusti kiivaimpia. – ”Accerima proximorum odia sunt. (Cicero).
Emeritusten vallankumous 08.09. 2008–25.09. 2023
Historiantutkijat barrikadeilla – ”Acervatim multa frecuentana” (Cicero) –
Kooten kasapäin monia ajatuksia.
Tuskin muste ehti kuivua Ylikankaan esiintymisestä ja reippaista otteista kertoa rehellisesti, mitä jatkosodan rintamalla tapahtui ja kuinka sodan viimeiset vaiheet elettiin, kun Osmo Jussila (s. 1938) julkaisi kirjansa ”Suomen historian suuret myytit”. Mirkka Lappalaisen (HS 28.11.2007) mukaan kirja on liian nopeasti kirjoitettu ja kiireellä toimitettu. Loukata toista, sen me osaamme – ”Ad nocendum potentes sumus.” (Seneca).
Koulussa historian myyttejä opiskelleet historian harrastajat lukevat akateemista asiaproosaa ja ”pemfletteja” veret pysäyttävänä ja havahduttavana lukukokemuksena. Edes Matti Klinge ei saa omilla kirjoituksillaan myyttien murtajana samanlaista kokemusta aikaan kuin emeritus professori Osmo Jussila nyt uusilla paljastuksillaan. Kun maltamme odottaa tästä vielä vuosikymmenen, kuuntelemme toisiamme ehkä suopeammin korvin. – ”Aequis viribus.” (Livius).
Jussilan näkemykset ovat rajuja ja kuvaukset myyttien synnystä oivaltavia. Valtio, autonomia ja sortokausien myytit, ovat poliittisen historian tutkijalta maantieteilijän tai valtiotieteilijän maailmankuvaa ravistelevia. Kansallismieliset ja ”Ruotsi-Suomi” käsitteistöön rakennetut nationalistiset näkemykset olivat lopulta vain aikansa akateemista historiankirjoitusta ja myöhemmin kouluopetuksemme suurta harhautusta. Niitä lukiessa ja tenttiessä meni lapsuus ja nuoruus hukkaan. Vai menikö sittenkään? Onko tämä jälkihoito tarpeen? Vai paheneeko tauti lääkitsemällä? – ”Aegrescit medendo.” (Vergilius).
Maantieteessä vastaavat pyrkimykset ja kirjoitukset tyrmättiin kriittisen maantieteen tulkintana armotta vielä 1980-luvulla. Maantiede oli, ja on toki edelleen sidottu tiukemmin ihmisten fyysiseen kosketukseen kuvitteellisiin rajoihin (fyysisiin tai kuvitteellisiin) sekä luonnonmaantieteen geopoliittiseen historiaan, ettei sen pyhiä auktoriteetteja voinut koskea joutumatta akateemisten noitavainojen kohteeksi. Raja railona aukesi ja oli fyysinen kokemus. Geopoliittiset rajat olivat todellakin fyysisiä mutta tukivat kansallista maakunta- ja kansallishenkien yhteistä psykofyysistä ja determinististä topeliaanista uskontoa. Niinpä niitä oli syytä kuunnella ”suopein korvin.” – ”Aequis auribus.”
Maan ja kansallisuuden menneisyyden rakentaminen myyttien varaan on ilmiönä vaarallinen. Historian ja maantieteen, geopolitiikan reaaliaikainen ymmärrys ja päivittäminen, on osa kansallista asettumistamme globaaliin yhteyteen ja oikean kompassin hakemista vaikkapa Nato -keskustelussamme ja EU-politiikassamme. Me teimme aikanaan päätöksiä, myös sotaan ja rauhaan liittyviä, joiden taustalla oli myyttinen maailmankuva. Kynnellä koetteluun asti ja yhtäläisin voimin – ”Ad unguem” – ”Aequis viribus.” (Livius).
Nyt on varottava, ettei meistä tehdä, taas kerran, vain marginaalista maata ja kansakuntana alaviitettä kansainvälisessä politiikassa. Siihen ei ole nyt samoja syitä kuin 1800-luvulla olisi toki ollut. Nyt ei tarvita enää myyttejä ja niiden varaan rakentavia aluepoliitikkoja. Matkailu on ainut elinkeino, jossa sadut ovat luvallisia, mutta sielläkin sepitteellä on oltava joku tolkku. Kyllä oikeus valaisee lopulta itse itsensä. –”Aequitas enim lucet ipsa per se.”
Maantiedon oppikirjoissa stereotyyppiset kansojen ja valtioiden kuvaukset olivat tavallisia vielä 1970-luvulla. Sotien aikaan ja ennen niitä kuvakset olivat äärimmäisen rasistisia. Julkaisin muutaman kirjoituksen, koskien näitä kirjoja, 1980-luvulla Turun Sanomissa ja Kalevassa mm. otsikolla ”Valkoisten mutakuonojen maa”. Tuolloin esimerkit oli otettu maantieteen oppikirjoista, joissa ihannoitiin skandinaavista ja saksalaista rotua, mutta vähäteltiin vaikkapa japanilaisia, kiinalaisia ja tietysti venäläisiä ja Itä-Euroopan valtioita ja kaikkia afrikkalaisia. Tasaisella mielellä ja yhtäläisellä oikeudella. – ”Aequo animo.” (Julius Caesar) – ”Aequo ture.” (Cicero).
Se oli sotaan valmistautumista ja valmentautumista, jossa viha heikkoutta kohtaan oli hyvin suomalainen ilmiö ja kumpusi jo tuolloin kilpailuyhteiskunnan vietistä, sairaaksi viedystä oman kansan ja rodun ihannoinnista. Siinä mustat kuvattiin neekereinä, kerrottiin kuinka nämä oppivat jotain matkimalla ja ihossa on ”inhottaa neekerin haju”. Japanilaiset olivat lapsellisia ja kansainvälisen kauppaan sopimattomia, mutta saksalaiset Jumalan valittu kansa, tiede korkealla ja filosofit sitä samaa, jota on mahdollista nähdä jopa oma aikamme Nietzschen ihailussa ja siinä nationalismissa, jota Nietzsche ja etenkin Schopenhauer aikanaan saksalaisissa pilkkasi. Nuo kirjoitukset oli lainattu suoraan maantiedon oppikirjoistamme. Toisinaan on mukavaa olla sekopää, tai huomata, kuinka ”jotain parempaa tapaat metsästä kuin kirjoista” – ”Aliquando insanire iucundum est.”(Menandros). Aliquid melius invenies in sylvis quam in libris.” (Bernhard Clairvauxlainen).
Elämme ajassa, jossa herooiset sankarit ja myytit kaatuvat, historia ja maantiede kirjoitetaan uudelleen, jolloin oma paikkamme löytyy lopulta ajattoman ja paikattoman virtuaalimaailman uusien kompassien osoittamassa oikeassa yhteydessä. Joiltakin tämä käännös sujuu nopeasti ja helposti. Ohjauspyörien rattaissa ovat mukana tasauspyörästöt. Ilman näitä tasauspyörästöjä käännösten tekeminen näkyy ja näyttää kömpelöltä. Se on annettava emerituksille ja oman pesän sekä konventionsa vartijoille anteeksi. Sanotaan, että on luettava paljon, mutta ei kaikenlaista. – ”Aiunt enim multum legendum esse, non multa.” (Pliinius nuorempi).
Demokratian kriisikö? (11.09.2008). Oikea ja yhteiskunnallinen ilmastonmuutos ovat eri asia: Viisas ei koskaan vihastu – ”Numquam sapiens irascitur.” (Cicero).
Aluksi lämmin kiitos runsaasta palautteesta. Niitä voi jättää myös suoraan omalle verkkosivulleni ja sen postiosoitteeseen, kuten useimmat toki lähettävätkin www.mattiluostarinen.fi tai www.clusterart.org. Eiköhän tämä riitä. – ”Nunc hactenus.” Sokrates on minulle rakas mutta totuus on vielä rakkaampi. ”Amicus Plato sed magis amica vewritas. (Aristoteles).
Oikeusministeri Tuija Brax puhui kuin vuodelle 2023 loikaten. Hän käytti yllättävän dramaattisen puheenvuoron Aamulehdessä (AL 23.2. 2008) suomalaisen demokratian kriisistä. Brax viittaa puheenvuorossaan heikkoon äänestysaktiivisuuteen, nuorten kokemaan voimattomuuteen ja uskoon omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, kansakunnan yhteenkuuluvuuden rapistumiseen ja yleensä demokratiassa elämisen kokemisen tärkeyteen mielipidemittauksissa. Suomalaiset väheksyvät niissä omaa demokratiaansa. Tuleva vuosikymmen vaati liki kymmenen hallitusta ja todetaan myöhemmin menetetyksi. Tuomas Akvinolainen voisi puhua olemuksen vastaavuudesta – ”Analogia entis.” Vergilius taas kehottaisi uudistamaan rohkeutemme – ”Animos revocate.” Ganga taas vaatisi orjanaista paistamaan hänelle lettuja. – ”Ancilla fac mihi lagana!”
Mittausten mukaan olemme monissa näissä asioissa Euroopan hännillä, usein jopa viimeisenä. Viittasin tähän itse omassa kirjoituksessani lainaten samalla Suomen Kuvalehden kirjoitusta SDP:n kriisin yhteydessä (SK 15.2. 2008). Vuonna 2023 olemme Naton jäsen. Miten tässä näin pääsi käymään? Perussuomalainen on valtiovarainministerinä. Hän on huolissaan Suomen velkaantumisesta ja jakaa huolen kokoomuksen kanssa. Pääministeri on hänkin porvari ja vihervasemmisto on oppositiossa. Tärkein sanotaan nyt USA:n vaakunassa: ”Annuit coeptis” – On suosiollinen yrityksillemme.
Ensimmäisenä kriisin oli torjumassa tänään Helsingin Sanomat (HS 27.2) pääkirjoituksessaan. Lehti vähättelee kriisiä ja pitää Braxin puheenvuoroa satunnaisten tietojen poimintana. Lopuksi lehti kertoo, kuinka nuorten kiinnostus politiikasta on harhaa. Nettiviestinnän aikana nuorten osallistuminen on vain saanut uudet muodot. Tässä lainasin eilen kirjoituksessani Timo Tuikan artikkelia (HS 25.2) ja samalla omaa julkaisuani vuodelta 2007. Demokratia on saanut uudet kasvot nettiympäristössä. Tämä koskee toki myös mediaa ja koko yhteiskunnallista toimijoiden näkyvyyttä. Tähän Brax tuskin halusikaan puheenvuorollaan puuttua, vaan perinteiseen demokratiaamme ja sen kriisiin. Joka on kaikkialla ei ole missään. – ”Nusquam est, qui ubique est. (Seneca).
Ikävä kyllä Brax (vihr.) oikeusministerinä on oikeassa ja Helsingin Sanomat nyt väärässä. Brax on samalla huolissaan poliittisen epävakauden tuomasta rikollisuudesta juuri Suomessa. Millaisena Brax luonnehtii vuoden 2023 Suomea ja Eurooppaa? Miten menetetty vuosikymmen muutti Suomea? Onko poliitikko edelleen ”yhteiskunnallinen eläin” – ”Animal sociale.” (Aristoteles).
Eduskunnasta on tullut kansan ”retuperä” pienoiskoossa. Konsultit ahdistelevat sitä virkakunnan talouden ja hallinnon hoidossa. Samaan tilaan ovat joutuneet monet pienet kunnat ja niiden oma virkamieskoneisto. Ne eivät halua, tai uskalla, ottaa enää konsultteja nurkkiinsa. Seppo Tiitisen tavoin kunnanjohtaja voi kertoa, kuinka ongelmia ei ole, eikä hänen aikanaan tulekaan. Vastuun voi kaataa Paras-hankkeelle ja sen veturikunnalle. Kun näin tehdään, Sisäministeriö on vastuuviranomaisista viimeinen. Kuntia ei voi jättää heitteille, vaikka työt on viime vuodelta jätetty tekemättä. Kunnallinen demokratia ei voi olla yhdessäkään pienpitäjissä mielivaltaa, anarkiaa. Joskus kuitenkin joudutaan mahdottomiin tilanteisiin, ja silloin tarvitaan apua. Kun olemme vuosikymmenen laskeneet leikkiä, tutkiskelkaamme nyt vakavia asioita. – ”Amoto quaerasmus seria ludo”. (Horatius).
Sdp:n kannattajat eivät halua muutosta puolueensa linjaan, toimintatapoihin tai julkikuvaan. Kaikki on nyt niin kuin pitää, eikä piiruakaan muuteta tutkimuksen mukaan. Se on kuin Helsingin Sanomista lukisi. Toki puolueen puheenjohtaja saisi olla kokenut, luotettava, esiintymiskykyinen ja vakuuttava, kuten Eero Heinäluoma tai Tarja Filatov. Kun Heinäluoma ei ole käytettävissä, valittakoon eilisen päivän lämmitettyä kaalikeittoa ja Filatov. Pandemia-ajan johtajuus meni Ukrainan sodan myötä poikkeukselliseen naisarmeijan esittelyyn maailmalle. Kuinka tästä eteenpäin oppositiossa? Uudistakaa rohkeutenne – ”Animos revocate”, kehottaisi Vergilius.
Apu -lehden Yrjö Raution mukaan SDP:llä olisi nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistua ja hankkia itselleen kadottamansa yhteiskunnallisen uudistajan, aloitteentekijän rooli. Se joka sillä on joskus ollut ennen vallan ja kuoleman suudelmaa. Yhteiskunnallinen ilmastonmuutos etenee nyt kuitenkin joka päivä ja etsikkoaika alkaa käydä puolueella vähiin. Saattohoitopuolueen kuva on rasite, josta ei virkamieskoneisto päästä puoluetta pihdeistään, olivat nämä sitten valtion tai kunnan leivissä, ammattiyhdistysliikkeen järjestötoiminnassa. Työväenliike ei pysty marketissaan taistelulauluaan päivittämään. Forssan kokouksen jälkeen on toisteltu kuinka ” vuonna kaupungin perustamisen jälkeen.” – ”Anno ab urbe condita.” Ja siihen se sitten jäikin. Rakkauden lopettaa aika, ei järki. – ”Amori finem tempus, non animus, facit.” (Pubilius Syrus).
Pienet Lounais-Hämeen kunnat antoivat odotetut lausuntonsa sisäministeriölle ja Forssa omansa. Ministeriössä niitä ei lueta. Aluetaloudessa Forssa kantaa nyt veturin vastuun ja pienet vikisevät vierellä pelaten kaksilla korteilla. Yhteinen vihollinen yhdistää hetkeksi. Hallituspolitiikassa ja sen ohjelman laadinnassa sellainen on mahdollista aina välikysymykseen saakka. Sitten vikinä loppuu. Sama pätee liki kuuttakymmentä Forssan kaltaista pientä seutukaupunkia ja sen ympärille syntyneitä maalaiskuntiammekin. Niissä asuu vielä yli miljoona suomalaista. Heidän varassaan on kansakunnan luonnonvarat ja niiden hoito. Ei kulutus. Uudistakaa rohkeutenne – ”Animos revocate.” (Vergilius). Herran vuonna 2023. Anno Domini 2023. Älkää jääkö tuleen makaamaan toiseksi menetetyksi vuosikymmeneksi.
Sama poliitikko ei voi olla hakemassa tukea Loimaan suunnalta, hajottaa Hämeen yhteistyötä Hämeenlinnan suunnalla ja tukea sekä veturia että sen vaunuja hajottaen ja näin halliten. Sellainen havaitaan ja siihen reagoidaan. Nyt veturin on vedettävä välittämättä siitä, mitä aluetaloudesta vastuuta kantamattomat sanovat viimeisessä vaunussa. Näin joutuu tekemään myös Helsinki pääkaupunkina ja Hämeenlinna maakuntakeskuksena. Aluetalouden hoitoon tarvitaan pääomia ja riihikuivaa rahaa, ei retoriikka ja imagotutkimuksia. Käyttäkää Yhdysvaltain vaakunan mottoa. ”Annuit coeptis.” – Suosiollinen yrityksillemme.
Oppositiopolitiikkaan ja suomalaiseen luonteeseen kuuluu haukkua veturi aina ja joka paikassa vauhdin puutteesta tai liian ärhäkästä menosta. Siinä on jotain samaa kuin Kaari Utrion kirjoittamassa mainiossa kolumnikokoelmassa, jossa kiilusilmä feministi tekee aina kaiken väärin ja jää lopulta junasta kokonaan pois. Juominkien johtaja ei sovi uudistuva talouden hoitajaksi. ”Abiter bibendi.” Ei myöskään hienouden arvioija. – ”Abiter elegantiae”. Kaikkein vähiten enemmistön suosiota kalasteleva vätys. – ”Arbitrio multitudinis.” (Cicero).
Poliittinen peluri ja eläin saa tuosta ristiriidasta omat äänensä vuoroin sytyttämällä ja vuoroin sammuttamalla itse pyromaanina ja ylimpänä pelastajana puuhastellen. Se on taitavana pidetyn poliitikon tai johtajan narsistisen luonteen manipuloivaa ”mesomista”. Oikeassa ilmastomuutoksessa luonnon lait eivät tottele tällaisten ihmisten poukkoilevaa ja moraalitonta menoa, politiikan ja demokratian kriisiä. Demoninen meno ei ole luovaa ja innovatiivista. Se on vain hulluutta. Aasi hieromassa aasia tai aasi lyyran äärellä on sama asia. ”Asinus asinum fricat” – ”Asinus ad lyram.”
Nyt se on yhteinen suuri ongelmamme, josta nuoret kantavat jatkossa vastuun ja elävät sen kanssa päivittäin etenevässä oikeassa ilmastomuutoksessa, tulevassa katastrofissa. Ei pidä sotkea dramaattisesti ja käyttää kriisiä sekä katastrofia käsitteinä väärissä asiayhteyksissä oli poliitikko siten vihreä tai hieman punertava. Parempi olla muuttumatta, kuin muuttua väärässä paikassa väärän väriseksi. Jos SDP kokee tulleensa tiensä päähän, se katoaa yhteiskunnallisena liikkeenä työnsä tehneenä, ja antaa tilaa uusille innovatiivisille liikkeille. Sama pätee kaikkiin muihinkin poliittisiin liikkeisiimme ja niiden äänestäjiimme. Uskaliaita Onnetar suosii ja nyökkää rohkeille yrityksillemme. Onnetar suosii rohkeaa. – ”Audaces Fortuna iuvat” – ”Audacibus adnue coeptis” – ”Audentes Fortuna iuvat.” (Vergilius).