Päivä, jolloin tätä kirjoitan, on maaginen 12.12. 2012. Selaamalla aamun lehtiä ja nettiuutisia tämä päivä jää historiaan sellaisen kansakunnan kertomuksena, jossa lapset kyllä osaavat lukea ja kirjoittaa sekä tunnistaa luonnon ihmeitä jo varhain, mutta matematiikan osaaminen alkaa jo kangerrella. Näin kertoo kansainvälinen suuri, liki 60 valtiota läpikäynyt koulututkimus pienillä, vuoden pari koulua käyneillä lapsilla.
Motiivi tapettu ja oraalla
Ja sitten tulee se pääuutinen. Suomi sijoittuu kirkkaasti viimeiseksi kauas Aasian ja Afrikan, Euroopan ja Amerikan mantereiden lapsista, kun kyse on heidän motivoitumisestaan. Motiivi lukemiseen on kadonnut 90 %:lla ja matematiikka jaksaa kiinnostaa enää kuuta prosenttia tulevia luovia lahjakkuuksiamme.
Mikä vaivaa sitä osaa kouluamme, joka on liitutaulun ja liitua kuljettavan käden välissä? Kun tulos on näin masentava ja samalla varmasti pysäyttävä, yhden kansakunnan dramaattisten tulosten vuoksi epäilemättä myös oikea, jossain on todella pahasti jotain pielessä. Oppivatko lapset luku- ja laskutaitonsa vanhempiensa toimesta kotona ja koulu on pelkästään masentava ja luovuuden, itseään toteuttavan lapsen motiivin täydellisesti tappava jo parin kouluvuoden jälkeen?
Eikö nuo ensimmäiset vuodet ole tarkoitettu juuri motiivin rakentamiseen ja kaikki muu alkaa vasta tämän päälle rakentaen? Eikö juuri luovuus ja innovatiivisuus, koulun kyky siirtää lapselle oleellisin osa elämisen eväistä, synny juuri ensimmäisten vuosien aikana. Millaisen kasvatuksen ja elämänkokemuksen opettajat ovat itse hankkineet vai siirtyvätkö he vain koulunpenkiltä pänttäämästä koulunpenkille?
Omat kokemukset pelottavat
Itse muistan koulun olleenkin tällaisen tapauksen ja jatkuneen sellaisena aina lukion viimeiselle luokalle. Oletin sen kuuluvan koulun tehtäviin. Se jatkui myös työpaikoilla samana masentavana kiusaamisena. Työpaikalla oli kuppikuntia, oikeana itseään pitäviä ja muita halveksivia heimolaisia, ryhmiä, yhden asian ihmisiä. Perusriidanhaluisia kuin Timo Soinin harmina Turussa, Tampereella ja Vantaalla. Kaikki puolueet läpikäyneitä ja kykenemättömiä normaaliin yhteiseen yhdistystoimintaan. Kun kokee olevansa yksin oikeassa, kaikki muut ovat silloin väärässä. Koulussa opettaja on oikeassa ja masentaa kaikki väärässä olevat lapset.
Sitäkin osasi odottaa ja siihen valmistautua työelämässä. Oman sukupolveni kohdalla syy meni sotavuosille ja opettajia sekä työnantajia ymmärrettiin rintamaoloilla ja sotaa käyneen maan traumoilla. Tämä selitys ei vain sovi enää tälle sukupolvelle. Syyt ovat nyt kokonaan muualla. Näitä syitä ei pidä koko ajan psykologisoida ja jättää lapsia yksin. Lapsen motiivia uuteen sekä uteliaisuutta ei pidä tappaa. Juuri sieltä suunnalta tulee yllättäviä näkökulmia, kysymyksiä vailla valmista konventionaalista vastausta, kuppikunnan keksimää tietoa, jossa kaikki on sittenkin muilta imitoitua “totuutta”.
Aneeminen ja visioton Suomi
Koko kotimainen tulevaisuuskeskustelumme muistuttaa tätä samaa masentavaa olotilaa ilman vähäisintäkään visiota, joka olisi muuta kuin mennen vuosituhannen tuotteita. Filosofi Himanen tuotti jopa hallituksen tilaaman “Sinisen kirjan” joka pysähtyi pohdinnoissaan 1990-luvun Nokian nousuun. Oman sukupolvemme ongelmat eivät ole toki tuottavuudessa ja hyvinvoinnissa vaan globaalissa ympäristön saastumisessa ja haasteissa, jotka edellyttävät hyvin motivoituneita ja visionsa tuntevia ihmisiä ja heidän vastuunkantoaan. Eikö tässä ole visioille taustaa riittävästi?
Forssan Lehdessä (12.12) maakuntajohtaja kertoo kuinka Lounais-Hämeen visiot ovat Ypäjän hevosissa, Humppilan lentokentässä, Jokioisten MTT:n osaamisessa jne. Mitä visioita nämä ovat maailmassa, jossa hetkessä pystytään tuottamaan hankkeita, joiden vaikuttavuus on 5,4 miljoonan ihmisen kokoisen kansakunnan talouden täydellisesti muuttavia niin haluttaessamme. Mitä me oikein odotamme? Mayakansan viimeistä päivääkö? Kyllä se päivä koittaa aikanaan jokaisen kohdalle odottamattakin. Elämää on elettävä tässä ja nyt. Ei menneessä eikä tulevaisuudessa vaan pragmaattisessa tekemisessä juuri nyt.
Rajattomien mahdollisuuksien maailma
Meitähän on kohta 10 miljardia ja yhtä monta suuta ruokittavaksi. Oikeammin ihminen tulikin maapallolle vasta suurena invaasiona omana aikanamme. Onko kaikki motiivi siirrettävä sinne missä ovat ihmisetkin ja Suomi alkaa kaivaa opettajineen ja johtajineen oman sankaritarunsa hautaa?
Suomi on aina ollut masentajien ja kiusaajien luvattu maa ja ilmiö, jossa se kirjataan kansanvälisten tutkimusten mukaan alkavan jo koulussa, ei ole toki uusi. Vain tuloksen dramaattisuus, viimeinen kaikista, säikäytti. Olemmeko me noin uskomattoman taitavia masentajia ja kiusaajia? Eikö siitä ole jo käyttöä kansainväliseen menestystarinaan? Ammattimasentajia ja kiusaajia varmaan tarvitaan monessakin keskitysleirin tapaisessa ympäristössä?
Kuppikuntien luvattu heimojen maa
Suomi on myös kuppikuntien maa, jossa motiivinsa menettäneet alkavat tehdä kiusaa jakautumalla leireihin ja heimoihin, jossa vieraan tuoma ajatuskin on torjuttava jo oraalla vain koska se on syntynyt väärässä leirissä. Tästä kuppikuntaisuudesta ja motiivin tappavasta kasvatuksesta on päästävä irti ja rohkeaan innovoivaan ja luovaan visiointiin.
Kun presidentti esitti keinoja hyvinvointiyhteiskuntamme ja syrjäytymisen hoitoon, oli odotettavaa kuinka varmasti kohta salamoi vasemmalla ja punavihreitten naisten suunnalla. Kun Timo Soini avaa suunsa, kohta on karvat pystyssä ja taas suunta on liki sama. Jos sen esittäisi Osmo Soininvaara, juttu olisi kuin hunajaa. Kyllä sellaisessa maassa masentaa osataan ja motiivi viedään, oli kyse keskustasta demareista, vasemmasta tai oikeasta laidasta, liberaaleista tai konservatiiveista, vanhoista tai nuorista. Suvaitsemattomuus oman heimon ulkopuolisia kohtaan yhdistää omaa pientä kuppikuntaa ja ajattelu kapeutuu ja näivettyy olemattomaksi kun olisi aika visioida uutta. Kaikki uusi kun on ammuttava alas. Näin kehitys pysähtyy ja syntyy taantumaa syventävä noidankehä.
Itse ihailen suomalaisista Antti Chydeniuksen kaltaisia persoonallisuuksia, jotka hajottivat itsensä kaikkeen mahdolliseen ja onnistuivat samalla liki kaikessa mihin ikinä ryhtyivätkin. Motivoitunut ja muista kiinnostunut ihminen on opettajana ja johtajana, visioivana innovaattorina, moneen suuntaan itseään jakavana persoonallisuutena, ainut keinomme selvitä tästä eurooppalaisesta lamasta, jonka syvin aalto iskee koulujemme kautta kohta myös omaan nousukauden kykyymme tuottaa luovalla tavalla uusia ratkaisuja kansakuntamme ja talousalueemme käyttöön.