Liberaali populismi nousussa

Ranskassa presidentin vaaleissa ovat vastakkain konservatiivin populisti oikealta ja liberaali populisti keskustasta tai ehkä sittenkin hiven talousvasemmalta. Siis tyypillinen kansakunnan jakava ja vanhat puolueet sivuuttava vaali. Hollannissa vanhat puolueet romahtivat niin ikään ja lähellä oli myös siellä nyt Ranskassa nähtävä näytelmä.

Yhdysvalloissa vastakkain oli konservatiivi populisti, joka voitti naisehdokkaan, joka ei ollut riittävästi liberaalin populistin kaltainen. Taustalla oli myös painlasti, joka liittyi hänen puolisoonsa.
Niinpä hänet voitiin leimata vanhan vallan ja establismentin edustajaksi, eliitin valtaa tukevaksi. Esivaleissa jopa ikääntynyt vasemmistolainen liberaali vanhus antoi hänelle tuhdin vastuksen ja sai ääni etenkin nuorilta koulutetuilta naisilta.

Sen sijaan hieman aiemmin Kanadassa vaalit voitti liberaali populisti ja hän oli suosittu etenkin ranskankielisillä alueilla. Jo silloin ounasteltiin Ranskan hakeutuvan samaan suuntaan ja haettiin poliitikkoa, jolla olisi vetoa etenkin liberaali populismin suunnalla. Jo tuolloin Suomessa odotettiin etenkin vihreiden hankkiutuvan tuolle linjalle kalastelemaan liberaali oikeiston ääniä eikä vain vasemmalle kallistuen.

Näillä poliitikoilla kun tiedetään olevan tänään tilausta enemmän kuin konservatiivi oikeiston populisteilla. Suomessa heitä on pidetty sivussa etenkin sotiemme aiheuttamien traumojen seurauksena. Oikeistoliberaali kun voitiin helposti leimata populistina ja tätä puolueemme varoivat.

Syntyi tungosta vasemmistoliberaalien suuntaan ja sen rinnalla konservatismiin, joka levisi kyllä sekä oikealle että vasemmalle. Tänään tilanne voisi jo olla toinen etenkin nuorten äänestäjien kohdalla.

Kriisiin ajautunut puoluelaitoksemme on joka tapauksessa uudistumassa ja alkaen odotetusti alueilta, joiden rakenteelliset ongelmat ovat jatkuneen kauan. Ne näkyvät kyllä kartoillamme ja poliittiseen maantieteeseen olisi syytä panostaa nyt tutkimuksessa aiempaa enemmän. Nythän tätä tutkimusta ja tiedettä harrastaa maassamme ani harva ja geopolitiikan osaaminen ja tuntemus on jäänyt sekin retuperälle. Näin siitäkin huolimatta että valtamedia, ei vain sosiaalinen media, tukee tätä aaltoa erittäin vahvasti. Ja sillä on komea perintö alkaen Ståhlbergin ajoista. Toinen maailmansota vain tärveli sen maineen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts