Jari Tervo haastatteli kirjailijakollegaansa, siviilinimeltään tuiki tuntamtonta Pohjois-Suomesta, Tornionjokilaaksosta syntyneenä ja siellä kasvaneena, johdatellen häntä tuttuun tyyliinsä ikään kuin ohjaten huonosti harjoiteltua elokuvaa.
Häneltä puuttuvat kuitenkin ne käsitteet, joilla ohjaaja kouluttaa tai professori opettaa joutumatta turvautumaan puppusanageneraattoriin ja kirjailijalle tyypilliseen toimittajana jo opittuun sanojen käytön parodiaan, josta myös suomalaiset takavuosien kirjailijat on tunnistettu juoupuneena uurastuksestaan.
Sekoilu sanoilla päättyy lopulta päihteisiin ja mielisairaalaan. Ilmiöllä on toki tieteellinen nimikin, taudin kuvana etenkin läheisille surullinen, mutta samalla tuiki tavallinen Suomessa syntyneenä sekä kaamoksessa eläen.
Tervon haastateltava tunnetaan myös nimellä Rosa Liksom. Kuka on tämä pohjoisen kirjailija, kuvatateilija ja monin palkinnoin muistettu suomalainen Jari Tervon tapaan Pohjois-Suomesta etelään muuttanut mutta mielellään Siperiasta kuin kodistaan puhuen ja Kööpenhaminan menneen maailman hippimenosta kertoen, vuonna 1958 syntynyt nainen?
Kuten Tervo, joka puhuu ja kirjoittaa puuta heinää häpeilemättä, myös kirjailija Ylävaara ovat pienen maan pienen yhteisön ja ahdasmielisen yhdyskunnan tuotteita laestadiolaisesta kylästä. Hän kuvaa Siperiaa kuten Torninojokilaaksoa yhdellä käsitteellä ja sivuuttaa maantieteen ja kartan, sadat kulttuurit ja kielet käden heilautuksella.
Se on hyvin Suomen Lapissa syntyneen, mutta ei saamelaisen tapa tehdä niin taidetta kuin käyttää kieltään, kirjoittaa. Etenkin matkailussa tällaisen kielen ja kuvauksen käyttö on välttämätöntä turisteja palvellen. Jouluna sitä käytetään jopa itse uskoen tarinoihimme. Mennyt vuosikymmen oli tämän tyhjän puhujien kielen kultaista aikaa, jolloin samalla menetimme paikkamme etenkin koulutuksessa ja luovuudessa, siis inovaatiotaloudessa, maailman kärjen tuntumasta.
Tämän tyhjän kielen seuraaminen istuen Forssan valtuustossa oli ”tuttu juttu” jo monesta yhteydestä Suomea kokien ja kiertäen, mutta samalla yhdyskuntapalveluni kevyellä tavalla ohitettu vuosikymmen. Suomalainen ”politiikka” on tyhjien tynnyreiden kuminaa, jossa vuosikymmenen viimeinen vuosi oli koronan ja pandemian vuoksi kovin erilainen. Pystyin näin välttämään joka ikisen kokouksen ikäihmisten joukkoon kätkeytyen ja odottaen kotiarestin jatkumista mahdollisimman kauan. Se oli parasta mihin tämä koronahallituksemme kykeni.
Tervo on tässä kielessä, puppusanojen tuotossa, haastateltavaansa monin verroin taitavampi ja hän viekin haastateltaviaan haluamaansa suuntaan kuin pässiä narussa. Jopa näyttelijä joutui näyttelemään Tervon ohjauksessa ja hänestä tuli Jouko Turkan oppilas. Turkka hallitsi tämän ylivertaisesti, mutta vain Suomessa sitä käyttäen. Ruotsissa se ei enää onnistunut eikä Venäjällä kannata edes yrittää.
Siksi suomalaiset ovatkin itsenäinen puskuraivaltio poliittisine kielineen ja sanoineen, onnistunut ratkaisu poliittisen kielensä kanssa taiteillen lännen ja idän välissä suomettuneena. Siis maailman onnellisin maa.
Briteillä tämä ei onnistunut EU:n sisällä ensinkään. Turha sen syitä ja seurauksia on heille Suomesta opettaa ja ihmetellä, hävetä omaa osaamme samalla ja se myös ikävällä tavalla ulos huutaen. Kertoen mitä virheitä ovat tehneet ja kuinka heitä siitä nyt rangaistaan Hesaria tänäänkin lukien.
Vuosikymmen on loppumassa ja tästä meille suomalaisille ei jäänyt mitään kerrottavaa koronan ja seitsemän hallituksen ohella. Tämä oli meille menetetty vuosikymmen, jonka kruunasi viimeisen vuoden korona ja oman konkurssimme alku. Britit ja imperiumi kielineen, kulttuureineen, hoitavat asiansa taatusti meiltä kysymättä, mutta miten on suomalaisten kanssa jatkossa?
Mikä saa suomalaiset intoutumaan nyt parantamaan maailmaa ja avautumaan meille muutaman stereotypian kautta omaa pientä maailmaa ja maantiedettä kuvaten ihmisineen, muutamalla rivillä huijaamaan, käytössämme vain tunnesanamme ja niiden taikuus?
Wikipedia kuvaa Rosa Liksomia näin: Rosa Liksom sai jonkin verran julkisuutta esikoisteoksensa, novellikokoelma Yhden yön pysäkki (1985), yhteydessä. Tuolloin hänestä ei vielä tiedetty juuri mitään. Rosa Liksomin toinen novellikokoelma Unohdettu vartti (1986) julkaistiin hänen näyttelynsä avajaisissa Galerie Pelinillä. Rosa Liksom pukeutui tapahtumassa useiden näköishahmojen tapaan sotilasunivormuun, minkä vuoksi häntä ei tunnistettu tai pystytty haastattelemaan. Rosa Liksomin kaksi ensimmäistä novellikokoelmaa ovat luettavissa kuvauksina vähäosaisista ja syrjäytyneistä. Hänen alkutuotantonsa vastaanotettiin suomalaista todellisuutta kuvaavina dokumentteina. Teoksissa Tyhjän tien paratiisit (1989), BamaLama (1993) ja Kreisland (1996) Rosa Liksomin tyyli muuttui aiemman tuotannon teemoja ja ajan puhetapoja parodioivaksi.Rosa Liksomin kirjalliset teokset loivat lyhytproosan käsitteen, ja hän jatkoi tyylilajissa usean teoksen verran saaden myös seuraajia. Viidennen lyhytproosateoksen BamaLama jälkeen Rosa Liksom irtautui lajista ja kirjoitti romaanin Kreisland, joka Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majanderin mielestä olisi ansainnut Finlandia-ehdokkuuden. Rosa Liksomin imago on nähty jonkinlaisena kokonaistaideteoksena, jonka osia hänen tuotoksensa ovat. Erityisesti Kreisland on kirvoittanut tällaisia tulkintoja. Rosa Liksomin taiteilijakuvaa voidaan pitää analogiana hänen tuotantonsa sarjalliselle, itseään parodioivalle esitystavalle.Rosa Liksomin tuotanto on nähty niin pohjoissuomalaisena kansankuvauksena kuin sen parodiana. Rosa Liksom hyödyntää kirjoituksessaan stereotyyppisiä pohjoisuutta luonnehtivia kielikuvia, jotka hän kuitenkin kääntää parodisesti päälaelleen. Erityisesti parodian kohteena on pohjoisen maisema modernin melankolian kuvana. On esitetty, ettei tätä muutosta huomattu heti, sillä Rosa Liksomia moitittiin muun muassa kaunokirjallisuuden ja vakavuuden hylkäämisestä. Liksomin on todettu päässeen tuotannossaan irti pohjoissuomalaisesta ja kansallisesta kontekstista ja saaneen eräänlaisen maailmankansalaisen leiman. Lappilaisesta taiteilijasta, Reidar Särestöniemestä, kertovan Reitari-romaanin (2002) jälkeen Rosa Liksom on jälleen palannut ”strobomaisen lyhytproosan” pariin novellikokoelmallaan Maa (2006).Rosa Liksomin kirjallista tyyliä kuvataan usein postmodernismiksi. Rosa Liksomin tuotannon keskeisiä teemoja ovat nainen, vallankäyttö ja seksuaalisuus. Rosa Liksom mainitaan usein toisen tornionjokilaaksolaisen kirjailijan, Timo K. Mukan, temaattisena perijättärenä: muun muassa väkivalta ja ahdistus ovat molempien teoksissa toistuvia aiheita.Rosa Liksom on paremman ja motivoivamman ruotsinopetuksen puolesta toimivan svenska.nu-verkoston valtuuskunnan jäsen. Liksom oli nuorena (1974) Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton jäsen.”
Liksom osallistui Forssassa Koijärvellä vihreän liikkeen syntyyn. Samaan aikaan Lapissa käytiin koskisotia ja kosket suojeltiin lailla, korvaukset maksettiin kiitos ns. karvalakkilähetystöjen ja samalla perustettiin ympäristöministeriö.
En havainnut Liksomia noilla seuduin Kemi- ja Iijokilaaksoa, enkä koko ko. aikana vihreän liikkeen aktivisteja Lapissa. Reidarin toki tapasin kotonaan ja Iijokivarresta kirjoittavan joskus vierailevan niin ikään Taivalkoskella. Olisiko Liksom ollut matkalla Jäämeren rannoilla, Siperian radalla, Silkkitiellä vaiko ehkä Kööpenhaminassa?