Tulvat kuriin Itämerta puhdistettaessa
Kevättulvat ovat alkaneet ja vesi nousee Loimijoella pelloille kauas ravinteita kesäisin sitovien suojavyöhykkeiden ja -kaistojen taakse. Laskelmien mukaan koko vesistöihimme huuhtoutuvasta typpi- ja fosforikuormasta valtaosa joutuu vesitöihin ja mereen juuri nyt tulvavesien kuljettamana. Vaikka luvut vuosittain vaihtelevat kevät- ja syystulvien osuus on keskimäärin 70-90 % koko vuotuisesta ravinnehuuhtoumasta. Nyt Loimijoella päädytään yli 90 % arvoihin, vaikka kesä olisikin hieman sateisempi. Se on paljon puhuva tieto niille, jotka osoittavat maataloutta kesäisin sormellaan puhuessaan Itämeren ravinteista. Kun korjauksia tehdään, on puututtava oikeaan asiaan ja jätettävä marginaaliset vähemmälle.
Loimijoki-ohjelma
Ennen EU -jäsenyyttämme teimme MTT:n ohjaamana Loimijokilaaksossa tilakohtaisia tutkimuksia, joita jatkoimme myöhemmin uusien EU-ohjelmien käyttöönoton jälkeen. Loimijokiohjelman vetäminen oli oman Hämeen muuttoni syy liki tarkalleen kaksi vuosikymmentä takaperin.
Loimijokilaakso on tyypillinen voimakkaasti viljelty savipeltojen valuma-alue, jossa ei ole juurikaan tulvia estäviä laajoja järvialtaita. Juuri nyt viljelijöillä ei ole paljoakaan tehtävissä estääkseen ravinteiden joutumisen Kokemäenjoen kautta Pohjanlahteen ja Itämereen. Tulvien torjunta on tärkein maataloutta koskeva yksittäinen keino estää ravinteiden joutuminen mereen, ja ne tulisi kyetä hoitamaan viemättä keskustelua Itämeren tilasta syyllistäen yksittäisiä viljelijöitämme. Viljelijä ei voi tälle 90 %:n ravinne valumalle yhtään mitään. Se on poissa hänen toimeentulostaan ja keväinen kirous pelloilla.
Pisteistä tulevaa hajakuormaa
Kesäisin tilanne on toinen, jolloin hajakuormaksi kutsuttu maatalouden typpi- ja fosforivaluma syntyy eri puolilla Suomea erilaisella mekanismilla, johtuen jo yksinomaan viljelyn aktiviteetista ja rakenteesta, maaperästä, hydrologisista ja biologisista eroista sekä vanhoista maaseudun sosioekonomisista yhteisöllisistä kulttuurivaikuttajista. Hämeen tai Pohjanmaan savilakeuksilla tilanne on hyvin erityyppinen kuin vaikkapa järvi-Suomen vaara-alueiden pienten peltokuvioiden maaseudulla moreeni- tai turvemailla työskennellen. Eroja on myös viljelytavoissa, asutuksessa ja maankäytön historiassa.
Ympäristö koetaan järvien rannoilla ja koskipaikoilla, suvantoaltailla, meren rannalla ja kuivalla kankaalla, vuorten laaksoissa eri tavalla. Ympäristön arvostukset ja asenteet, suhde lähiympäristöön, syntyy kuitenkin psykologisesti hyvin samankaltaisten prosessien tuloksena. Suomeen ympäristöpsykologia, -sosiologia ja -talous tulivat melkoisen myöhään tutkimus- ja oppiaineina. Nykyisin ympäristöjuridiikka alkaa olla kysytympi opiskeluala kuin ympäristöbiologia. Itse suosittelen ympäristöalan asiantuntijoille hyvin laaja-alaista opiskelua, jossa erikoistuminen tapahtuu myöhemmin tuntien riittävästi koko tieteenalan poikkitieteistä ajattelua, kaikkien tieteenalojen yhteisenä toimintakenttänä.
Paikallinen, kansallinen ja globaali
Loimijokilaaksossa tutkimuksemme kohdistui noin tuhanteen maatilaan. Olimme erityisen kiinnostuneita fyysisten, kemiallisten ja biologisten prosessien rinnalla viljelijöiden asenteista ja arvoista, niiden muutoksista vertaillen EU:n tuomaa monikansallista lainsäädäntöä koko maasta saataviin tuloksiin. Mukana oli myös tulevan Hämeen ammattikorkeakoulun oppilaita tutkijoiden apuna. Forssan lehti kirjoitti aiheesta kymmeniä artikkeleja 1990-luvun laman ja “tähtikuntien” kuihtuvaa ohjelmaa sekä agropoliksen käynnistymistä seuraten.
Sosiaalisen median orastava alku
Prosessin ehkä tärkein anti liittyi tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnan merkityksen korostumiseen rinnan medioitten tiedon jakamisen ja leviämisen (diffuusio) kanssa. Mediayhteiskunta, tänään sosiaalinen media, oli ehkä tärkein yksittäinen prosessin ohjaajista ja syntyi agronet internetin rinnalla. Tämä “uusmedia” oli liki tulvaveteen verrattava ilmiö prosentein laskien ja se oli jo tuolloin voitava erottaa marginaalisista ilmiöistä.
Kun tutkijat ja opiskelijat kävivät tilat läpi selvittäen samalla tilakohtaisesti ja yhdessä laajempien valuma-alueiden tilojen toimenpiteitä yhdistäen, asenteet ympäristön hoitoon muuttuivat Loimijokilaakson koetiloilla Tammelasta Forssan ja Jokioisten kautta Ypäjälle oleellisesti, verrattuna valtakunnalliseen keskiarvoon. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman alueen omaa, tutkimuksen tuloksista tapahtuvaa tiedottamista. Se rajoittui kuin veitsellä leikaten Forssan Lehden levikkialueelle.
Koko ohjelmasta ei tiedetty Helsingin Sanomien levikkialueella mitään ja agro -alkuiset käsitteet olivat viheliäisiä jo symboli kokemuksinakin Helsingistä katsoen. Tulva tuli mutta väärältä suunnalta ja viivästyen. Paikalliset innovaatioaallon jarruttajat olivat odotetusti vaikeampia kuin kansalliset ja kansainväliset.
Internet ja Agropolis levisivät maailmalla Googlen tavoin ja sähkövirran tyyppisenä innovaationa. Kukaan ei tänään kysele sähkövirran käytön hyveistä ja paheista, tavastamme käyttää sitä sopimattomalla tavalla tai opettaen sen käyttöä viisaan vanhemman neuvoin, kuten internetin kohdalla käyttäydymme.
Ympäristö on kaiken keskiössä
Maatilojen ja kylien yhteinen aktiviteetti Loimijoen yläjuoksun korjaamiseksi muuttui vertailualueita oleellisesti positiivisemmaksi ja myös keinovalikoima lisääntyi ja kattoi sekä fyysisiä, biologisia, taloudellisia ja sosiaalisia yhteistyömuotoja koko jokilaakson ympäristön tilan korjaamiseksi.
Parhaimmillaan näitä yhteisesti toteutettuja hankkeita oli käynnissä useita kymmeniä ja ongelmana oli lähinnä rahoituksen hankinta nopeasti lisääntyneen ja muusta maasta tai Hämeestä poikkeavan uuden aktiviteetin toteuttamiseksi. Ilmiö on yleinen, ja liittyy ongelmalliseen innovaatioprosessien yhteisöllisen toteutuksen hoitoon, kun ne poikkeavat laajemmasta esim. kansallisesta jo valitusta korporatiivisen valtion toimintamallista, tässä tapauksessa maatalouspolitiikasta EU jäsenyytemme alkaessa. Korporatiivinen valtio ja hierarkinen hallinto jarruttivat uusmedian ja sosiaalisen yhteisömedian ympäristöohjelman sisäänajoa Loimijokilaaksossa loppuun saakka.
Tulvan suuta on aina yhteisöä ja innovaatiota ruokkiva suunta
Kun ongelmat maatiloilla ovat ympäristön hoidossa liki salapoliisityöhön verrattavaa tutkimusta, niiden korjaaminenkin vaatii suurilla, satojen tilojen yhteisillä valuma-alueilla, peltolohkoilla ja yksittäisissä erityistapauksissa sellaista osaamista ja korjausliikkeitä, jossa uudet ratkaisut on mahdollista hyödyntää kohdentamalla rahoitus innovaatioprosesseja, tutkimusta ja koulutusta, yhteisöllisyyttä ruokkivaan suuntaan, tänään siis sosiaalisten medioiden suuntaan ja ne tuntien.
Yksittäinen viljelijä ei voi edes aavistaa kuinka erot ravinteiden määrissä saattavat olla kymmenkertaisia salaojaputkista otettavissa näytteissä silloin, kun vesi on vuoripuron kirkasta ja toimenpiteet tilalla on tehty hyvin ja moitteettomasti.