Loimijoki kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen sen lounaishämäläisenä savialueen sivujokena. Loimijoen koko valuma-alueen pinta-ala on 3 138 km². Joki virtaa Tammelan, Forssan, Jokioisten, Ypäjän, Loimaan ja Huittisten alueilla ennen yhtymistään Kokemäenjokeen. Nykyisen Loimaan alueella joki kulkee entisistä kunnista myös Alastaron, Vampulan ja Loimaan kunnan alueilla. Loimijoen sivujokien varsille jäävät pääosin nykyiset Punkalaitumen ja Humppilan kunnat ja entisistä kunnista Koijärvi, Metsämaa ja Mellilä. Jatkossa on vaikea sanoa, mitkä näistä kunnista tulevat jatkamaan itsenäisinä ja kuinka muuttuva aluehallintomme vaikuttaa Loimijokilaakson elämään.
Sivujoet ja järvisyys
Loimijoen suurimpia sivujokia ovat Forssan Koijärvestä alkunsa saava ja Alastarolla Loimijokeen laskeva Kojonjoki (valuma-alue 465 km²), Punkalaitumelta alkunsa saava ja Huittisissa Loimijokeen yhtyvä Punkalaitumenjoki (valuma-alue 425 km²), Mellilästä alkunsa saava ja Alastarolla Loimijokeen laskeva Niinijoki (valuma-alue 223 km²), Huittisissa, aiemmin Vampulan ja Huittisten rajalla, Loimijokeen laskeva, Punkalaitumelta alkunsa saava Kourajoki (valuma-alue 228 km²) sekä Tammelasta alkunsa saava ja Jokioisissa Loimijokeen laskeva Jänhijoki (valuma-alue 203 km²). Pienempiä sivujokia ovat Matkusjoki Vampulassa Huittisissa (valuma-alue 64 km²), Hanhijoki Alastarolla Loimaalla (valuma-alue 91 km²), Petäjoki Loimaalla (valuma-alue 66 km²) Loimaalla, Ypäjoki (valuma-alue 59 km²) ja Kuusjoki (valuma-alue 71 km²) Ypäjällä sekä Haapajoki (valuma-alue 53 km²) Jokioisilla. Näin Wikipediasta nämä pinta-alat varmistaen ja niihin luottaen.
Järviä on Loimijoen alajuoksun ja sen sivujokien valuma-alueilla vähän. Kojonjokeen laskevat Koijärven ohella Valijärvi (87,3 ha) Tammelan ja Forssan rajalta ja Kiipunjärvi (60,7 ha) Humppilan ja Jokioisten rajalta. Jänhijokeen laskevat Rehtijärvi (39 ha) Jokioisissa sekä muun muassa Jänijärvi (81,7 ha), Heinijärvi (126,5 ha), Särkijärvi (117,8 ha) ja Saloistenjärvi (185,8 ha) Tammelan luoteisosista. Loimijoen lähdejärven Pyhäjärven Tammelan ylänköön rajoittuva valuma-alue sen sijaan on järvisempää. Järvisyys Forssan Kuhalankosken yläpuolisella alueella on 10,52 % kun koko Loimijoen valuma-alueen järvisyys on vain 2,74 %. Tammela järvineen on alueen ehkä tunnetuin matkailukohde ja Forssa aikanaan Tammelasta (emäpitäjästä) syntynyt ja Kuhalankoskesta Wahrenin perustamaksi mainittu suomalaisen tekstiiliteollisuuden käynnistäjiä ”pumpulienkeleineen”.
Olen kirjoittanut niin Wahrenista, Willebrandista että Forssasta niin paljon, etten tässä yhteydessä enää palaa Forssan ja Lounais-Hämeen historiaan. Pitäydyn Loimijoen esittelyyn, mutta siinäkin vain viitaten julkaisuihin, joita Loimijoki-ohjelman ja projektini yhteydessä on syntynyt pääosin tutkimuksen ja tieteen julkaisuina. Toki mukana on myös paikallisen median, mutta myös kansainvälisen median havaitsemia uutisia, koskien jokiemme yhteisiä tutkimus- ja kehittämisohjelmia ja niiden taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia, ympäristöllisiä ilmiöitämme. Joet ja niiden ohjelmat, jokilaaksojen synty ja merkitykset ihmisen (homo sapiens) elämälle kun yhdistävät koko ihmisen toiminnan ja kulttuurin kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin muodot alkaen niiden latvoilta ja päätyen usein metropolien hedelmällisiin joen meanderoiviin suistoalueisiin.
Latvavedet
Loimijoen lähdejärven Pyhäjärven (2 284 ha) koko valuma-alueen pinta-ala on 639 km², josta järven lähivaluma-alue käsittää 115 km² ja Pyhäjärveen idästä Saarensalmen kautta laskevan Kuivajärven (824,9 ha) valuma-alue 524 km². Vielä tässä vaiheessa joen tila on järvineen parempi kuin sen jatkaessa läpi Forssan ja sen teollisen historian. Savialueen harmaa väri vaihtui aikanaan tekstiiliteollisen alun aikoihin, kertoen millaisia menetelmiä kankaitten värjäyksessä käytettiin. Tänään vesi on edelleen savisen harmaa, joka ei suinkaan kerro sen olevan likaista eikä välttämättä edes runsaasti savialueen maatalouden ravinteita sisältävä. Tämä hajakuormitukseksi nimetty on tarkemmin tutkien usein pistekuomaa lähdeveden kirkkaasta salaojaputkesta. Niiden ravinnepitoisuudet voivat vaihdella hyvinkin paljon, jolloin tutkijan tehtävänä oli selvittää, mistä tämä kuorma oli peräisin. Sen korjaaminen kun oli mahdollista, ja tuli viljelijälle yllätyksenä. Näin oli monen muunkin ympäristön laatuun ja hoitoon liittyvän ilmiön kanssa paneutumalla siihen riittävän täsmällisesti ja siirtäen sen monitieteisen laboratoriomiljöön ammattilaisten tutkittavaksi.
Kuivajärveen laskee etelästä Tammelan Liesjärvestä (943,9 ha) alkunsa saava Turpoonjoki, johon laskee Ilmetynjoen kautta Pääjärvi (118,6 ha) Tammelan, Lopen ja Hämeenlinnan, aiemmin Rengon rajalta. Turpoonjoen vesireitin latvajärviä ovat Liesjärveen laskevat Kyynärä (66,8 ha), Tapolanjärvi (125,7 ha) ja Ruostejärvi (173,6 ha) Tammelassa sekä Salkolanjärvi (270,6 ha) Somerolla, aiemmin Somerniemellä. Turpoonjoen koko valuma-alue on 235 km². Nämä vesistöt tulivat aikanaan tutuksi myös Keski-Euroopassa ja Kiinassa, siinä missä Kokemäenjoki ja sen pienet taajamat. Mukana kun oli Euroopan suurimpia jokia ja Kiinassa taas jokien historia ja metropolien koko oli suomalaisen mittakaavan mukaan ikään kuin asuisimme kaikki suomalaiset Forssan kaupungissa. Tästä huolimatta jokien tila ei ollut niin lohduton kuin mitä se meillä olisi ollut satojen miljoonien jokideltalla tuhansia vuosia eläneenä.
Kulttuuriset erot ja asenteet sekä arvot jokeen ja sen veteen voi olla melkoisen poikkeava siirryttäessä Loimijoelta Keltaiselle joelle Kiinassa. Kirjoitin vain pari päivää sitten kiinalaisesta maakunnasta, jonka nimi tarkoitti jotakuinkin samaa kuin alue joen eteläpuolella. Loimijoen eteläpuolella, vain vajaan sadan kilometrin etäisyydellä, alkaa Helsinki ja Forssan talousalue on viiden maakunnan rajalla. Sillä on ollut dramaattinen vaikutus tämän maamme rikkaimman talousalueen oman aikamme taantumaan ja ongelmiin ylläpitää jokensa puhtaana. Kyse on suomalaisesta regionalismista ja tavastamme nähdä taloutemme ja sosiaaliset rakenteet karttoja väritellen ja rajoja rakennellen. Se ei ole maantiedettä lainkaan. Maantietoa ehkä mutta ei tiedettä ensinkään. Loimijokiohjelma globaalina ilmiönä toi mukanaan tieteen Loimijokilaaksoon. Sitä vieroksuttiin ja pelättiin sen vievän poliittista valtaa paikalliselta päättäjältämme. Keski-Euroopassa ja Kiinassa ei pelätty.
Pohjoisesta Kuivajärveen laskee Tammelan Pehkijärvestä (188,6 ha) alkunsa saava Myllyjoki, johon laskee Kaukjärvi (201,5 ha) Tammelan ja Forssan rajalta. Pehkijärveen laskevat pohjoisesta Vaihijoki ja Teuronjoki. Vaihijoen latvajärviä ovat muun muassa Liesjärvi (89,4 ha) Tammelassa ja Lunkinjärvi (115,6 ha) Tammelan ja Forssan, aiemmin Koijärven rajalla. Teuronjoen latvajärviä ovat muun muassa Ojajärvi (129,2 ha) ja Rautijärvi (72,3 ha) Tammelassa, Kanajärvi (206,2 ha) Tammelan ja Hämeenlinnan, aiemmin Kalvolan rajalla, Sotkajärvi (211,2 ha) Hämeenlinnan ja Hattulan rajalla, aiemmin Hattulassa, sekä Pukarojärvi (85,2 ha) ja Suojärvi (58,0 ha) Hattulassa. Etelästä Pehkijärveen laskee vielä Oksjärvi (300,8 ha). Myllyjoen koko valuma-alue on 265 km².
Koijärvi muistetaan Suomessa vihreän poliittisen liikkeen synnystä, ei juurikaan muusta. Itse olin tuon liikkeen syntymän aikoihin Kemijoen sivujoella Ounasjoella varmistamassa, ettei sille kävisi kuten Loimijoelle. Samoin hoitamassa Iijoen latvoilla ja keskijuoksulla virheelliset ja paikallista väestöä loukkaavat joen raiskaukset sekä korvaamatta jääneiden vahinkojen hoidon etenkin maamme suurimman joen, Kemijoen rakentamisen yhteydessä. Aivan riippumatta siitä oliko joen pilaaja joko Pohjolan Voima tai Kemijokiyhtiö. Yksityinen pääoma tai valtio.
Vedenlaatu
Loimijoki virtaa Suomen parhaiden maanviljelysalueiden halki ja savipitoisten maiden takia joen vesi on sameaa. Taajamien ja teollisuuden jätevesien vuoksi joki oli aiemmin pahoin saastunut ja uimakiellossa, mutta 1980-luvulta alkaen joen tila on parantunut ja nykyisin sitä hyödynnetään esimerkiksi virkistyskalastusalueena. Kalastan itsekin kaiken aikaa asuen Forssassa pääosin Kaukjärven syvänteitä samalla tutkienkin.
Se on tyypillinen ruhjeeseen syntynyt pitkä ja kapea, lähdepohjainen suoranainen kala-allas, josta olen saanut Suomen suurimman kalan karppina, suurimman hauen ja kuhan. Forssassa kalastusta ja kaloja pelätään. Järvi ja kalastus on elementtinä vieras, toisin kuin Pohjois-Savossa syntyneen kokemana ja jo lapsena koko ajan kalastaen.
Ilmiö on erityisen vaikea pääkaupunkiseudullamme syntyneitten kohdalla. Tätä varten rakensimme agropolis strategian ja samalla vielä esittelypuiston MTT:n (Luke) yhteyteen. Saimme tätä varten tukea Brysselistä. Pyrimme houkuttelemaan paikalliset kunnat ja niiden poliitikot mukaan yhteisiin ohjelmiinne. Emme oikein onnistuneet.
Ne (ohjelmamme) kyllä levisivät Eurooppaan, Aasiaan ja Amerikkaan, jopa Afrikkaan, mutta ei omalle talousalueellemme. Innovaatiot ja niiden leviäminen sekä verkostot ja klusterit olen esitellyt satojen artikkeleiden ja kymmenien kirjojeni kautta. En puutu siihen enää tässä yhteydessä itseäni toistaen. Tiedän että niitä luetaan siellä missä ihmisiä on enemmän ja asuvat jokilaaksossa, usein vieläpä sen meanderoivassa suistossa ja yliopistojen kampusalueillamme.
Kosket ja voimalaitokset
Osa Loimijoen koskista on sähköntuotannossa, osa tuotantokohteista on hylätty kannattamattomina.
Forssassa on kaksi patoa. Kuhalankosken voimalaitos poistui käytöstä 1970-luvulla. Putouskorkeus oli niin pieni, että laitoksen pyörittäminen ei aikaudella ollut kannattavaa. Itse pato toimii joen alkulähteen, Tammelan Pyhäjärven korkeudensäätöpatona. Kuhalankosken voimalaitos yhdistettiin sähköverkkoon 35 vuoden tauon jälkeen alkuvuodesta 2010. Voimalaitos toimii alkuperäisellä koneistollaan, joten sen sähköteho jää parhaimmillaankin noin 200 kilowatin suuruusluokkaan. Voimalaitoksen toiminnoista huolehtii yksityinen kommandiittiyhtiö, mutta kiinteistö on kaupungin omistuksessa.
Olin tekemässä kaupungin valtuustossa ja hallituksessa päätöstä, jolla kosken rapautuneita ja syöpyneitä voimalaitoksen alapuolisia rakenteita tutkittaisiin ja samalla korjattaisiin. Näin myös tehtiin. Se oli minulta ikään kuin viimeinen palvelus tälle uuden koulun ja monitoimitalon samalla saavalle väestöltään ikääntyvälle talousalueen keskukselle ennen maakuntahallinnon uusia aluevaalejamme. Samalla pandemian alun myötä sanouduin irti liki vuosikymmeneksi venyneestä ”yhdyskuntapalvelusta” ja keskityin jälleen niihin tehtäviin, joihin olin hankkinut myös poikkitieteisen koulutuksenikin.
Vieremänkoskessa sijaitsi aikanaan osuuskaupan mylly. Pato on muokattu ”keinokoskeksi”. Toiminnassa ollessaan mylly otti käyttövoiman sellaisenaan joen virtaamasta, eli sähköä pato ei koskaan tuottanut. Vanha myllyrakennus on edelleen pystyssä, mutta pahoin ränsistyneenä. Vuoden 2012 lopulla ilmoitettiin, että rakennus on myyty ja uusi omistaja aikoo rakentaa sinne nykyaikaisen pienvesivoimalaitoksen. Valmistuessaan Vieremänkoski tuottaisi noin 200 kilowattia. Projekti ei kuitenkaan ole edennyt. Se eteni vasta valtuustopäätöksin ja varmistaen myös alueen turvallisuus.
Jokioisten voimalaitos on modernisoitu, ja se on sähköntuotannossa. Laitos on nykyisin Koskienergia Oy:n omistuksessa.
Alastarolaisella Sallila Energialla on Loimijoessa kaksi voimalaitosta: Sallilan voimalaitos Vampulassa Huittisissa ja Vuolteen voimalaitos Alastarolla Loimaalla.
Vesikoskessa Loimaalla on toiminut Vesikosken sähkön omistama Vesikosken voimalaitos. Sallila energia osti Vesikosken sähkön 1990-luvulla, mutta myi voimalaitoksen.
Voimalaitoksista ja niiden historiasta, niiden rakenteista ja koskisodista olen eniten Suomessa kirjoittanut tutkija, jolloin tätä osuutta on turha jatkaa näiden pienvoimaloiden esittelyssä. Jo lapsena suomalaiset pojat oppivat pienten purojen patoamisen ja vesileikit. Niillä on taipumusta säilyä aikuisuuteen ja pohjoisen suurten jokien rakentajat siirrettiin myöhemmin perustettavan ympäristöministeriön, ja sen viraston lohen poikasia lauhdevesialtailla kasvattaviksi ja uimaan opettaviksi asiantuntijoiksemme, sekä samalla pilattujen jokiemme entisöijiksi. Samalla perustettiin ympäristöministeriö ja se sai koskirakennusinsinööreistämme ensimmäiset asiansa osaavat virkamiehetkin.
Loimijokilaaksolle valtakunnan arvomaiseman arvo
Loimijokilaakso ja sen viljelymaisema Lounais-Hämeessä valittiin Suomen arvokkaimpien maisema-alueiden harvalukuiseen joukkoon nyt syksyllä 2021. Toki laakso on ollut maakunnallisesti arvokkaiden joukossa jo aiemminkin ja globaalisti arvostettu alkaen Loimijoki-ohjelmasta, joka valittiin Suomesta ensimmäisten ohjelmien joukosta EU:n Life-rahoitteisiin hankkeisiin pian unioniin liittymisemme jälkeen.
Samalla ohjelmamme valittiin johtamaan yhteiseurooppalaista EU:n ”European rivers network” -ohjelmaa, jossa mukana oli suuria ja läpi Euroopan virtaavia suurjokia ja Pohjoismaista Emåjoki ja tunturijoki Kalix, briteiltä Tweedjoki rajajokena Skotlantiin. Sen sijaan ohjelman johtajaksi ei kelpuutettu yhtä brittien nimekkäistä yliopistoista ja Lontoosta vaan MTT ja nykyinen Luke Lounais-Hämeestä. Kunnat olivat tuolloin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja joutuivat vetäytymään ohjelmasta, johon myöhemmin liittyi myös jokia Kiinasta (Susdev China).
Muutin Lounais-Hämeeseen 1990-luvun alussa vetämään tätä ohjelmaa ja kiitän nyt niitä osapuolia, jotka tuolloin uskoivat hankkeeseemme ja sen mahdollisuuksiin. Ensimmäisenä kuitenkin jokilaakson tuhansia viljelijöitä ja heidän sitoutumistaan ohjelmaamme. Teimme useita haastatteluihin ja opastukseen liittyviä käyntejä Loimijoen maatiloilla, otimme valtavan määrän näytteitä, analysoimme ja haimme uusia viljelymenetelmiä. Tästä kiitos etenkin Mustialan opiskelijoille ja opettajille, myöhemmin korkeakoulun kampusalueen verkostomme jäsenille MTT:n ja nykyisen Luken rinnalla. Samoin kunnille ja koko Kokemäenjoen vesistöalueen elinympäristöstään huolta kantaville tahoille, etenkin jokilaakson viljelijöillemme.
Tieteen ja tutkimuksen sekä hyvän hallinnon ja ammattinsa osaavien kouluttajien ja opiskelijoiden, mutta etenkin ympäristöstään huolta kantavien viljelijöiden kiitettävästä osallistumisesta ja sitoutumisesta ohjelman toteutukseen Loimijokilaakso ei olisi tänään esimerkillisellä tavalla viljelty, laaja ja yhtenäinen jokilaakso, jossa yhdistyvät kulttuurimaisema ja arvokkaat maisemakohteet sekä niiden suojelu samaan aikaan ensimmäisenä Suomessa ja Euroopassa tilakohtaisesti tehtyihin ja tutkittuihin ravinteiden kierron sekä joen kunnon yhteiseen, kymmenien tutkijoiden ja kouluttajien saumattomaan, viljelijöiden yhteistyöhön.
Ilman tätä verkostoa emme olisi yltäneet, meitä ei olisi valittu, johtamaan eurooppalaista jokivesistöjen kunnostukseen haettua johtajaa. Näihin jokiohjelmiin kun oli, ja on edelleen, mahdollista liittää liki kaikki mahdollinen taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen aktiivisuus, joita etenkin Euroopan ja Kiinan suurimmat jokilaaksot satoine miljoonine ihmisineen edustavat. Tänään tällä tuloksella ja osaamisella, verkostolla, agropolis strategialla, on enemmän käyttöä kuin koskaan aiemmin.
Sydämellisesti kiittäen
Matti Luostarinen, Loimijokiohjelman vetäjä alkaen vuodesta 1990