”Kiitoksia maailman läheisyyden parantamisesta. Tämä on mielestämme juhlimisen arvoista!” Viesti tuli työnantajaltani, tältä naamakirjalta, Facebookilta. Kun se vielä maksaisi jotain saamistaan ilmaisista tuhansista kuvista ja artikkeleista, olisin ymmärtämässä heidän tarkoitusperiään paremmin. Kun mukaan kuuluu myös hankkia levitykseen musiikkia, videoita jne. jne. Tämä kun on lopettamassa luovan kulttuuri jakaessaan sen ilmaiseksi ja kooten varallisuuden yksiin käsiin muiden ammattitaidosta. Vaativasta. Onko se reilua ja laillista puuhaa?
Populismi menestyäkseen vaatii pieniä ja suljettuja yhteisöjä. Ennen ne olivat agraarin tai alkuteollisen yhdyskunnan juoruilevia yhdessäolo-organisaatioita. Nyt ne ovat sosiaalisen median kuplia, ja sama juoruileva yhteisömalli negatiivisine räyhähenkineen ja kylähulluineen palasi, jolloin mutkikas ja kehittynyt asiaorganisaatio jäi taustalle.
Syntyi oman aikamme globaali populismi. Lyhyesti sen kertoen. Tämä organisaatiomalli kun ei muuta salli. Se on siis äärimmäisen lapsellinen ja typerä. Kehittymätön. Samalla maailma jakautui kahtia. Taannuttiin takaisin Suomessa vuosisadan verran. Muualla jopa enemmän. Hybridiyhteiskunnan kouristelu syntyy tästä ilmiöstä, lyhyesti se tiivistäen. Kirjan kirjoittaminen on jo toinen juttu. Senkin voi löytää netistä.
Mediamme haukkua raksuttaa Venäjää mafiavaltioksi ja sen päämiestä mafiapomoksi. Samoin Yhdysvaltain valtiojohtoa. Onko joku maa ehkä jäänyt haukkumatta? Presidenttimme kauhistelee tätä menoa. Kekkosen Suomessa nootti Neuvostoliitosta pani hiljaiseksi. Nouseeko nyt mekkala?
Leikitäänkö Suomessa jotain sellaista, jota emme ole tai sellaista, jota ympäröivä maailmamme ei ole. Me emme ole muuttuneet supervallaksi ja maailma ei ole nyt jollakin tapaa rauhallisempi kuin kylmän sodan aikana. Päinvastoin.
Mihin suomalainen terve järki ja diplomatia on kadonnut medioistamme? Nehän antavat aivan omituisen kuvan, oli kyseessä some tai valtamediamme, asemastamme maailman kartalla, maailmankuvastamme ulkopuoliselle. Sehän on pelkkää järjetöntä mölinää ikään kuin Jukolan pojat aikanaan elellen.
Johtuuko se tästä vuosisataisesta juhlastamme? Olisiko kaikki sen saavutukset juotava nyt sota-ajan suurten ikäluokkien vielä eläessä? Heidän lastensa malja? Vanhempien perintö.
Venäjä on lähettänyt Suomelle nootin Pietarin konsulin, Virpi Hanhikosken toiminnasta, uutisoi Helsingin Sanomat perjantaina. Lehden mukaan Hanhikoski ei halua arvioida, onko hän joutunut osaksi Venäjän hybridihyökkäystä.
Nootti on jätetty jo kesäkuun puolivälissä. Venäjän mediassa on levinnyt väite, jonka mukaan Suomen viranomaiset ja diplomaatit olisivat sekaantuneet sotateknisen materiaalin salakuljetukseen Venäjältä Suomeen. Väitteen mukaan salakuljetusrenkaan organisoinnista epäillään Dmitri Bogatshevia, jolla on myös Suomen kansalaisuus.
Ulkoministeriö kuittasi torstaina Ilta-Sanomille venäläismedian väitteet ”täysin tekaistuiksi”.
Bogatshev pidätettiin Venäjällä lokakuussa 2016, ja hänet on vangittu. Kehen uskoa ja miten on mahdollista, että uskomme kaiken Yhdysvalloista ja Trumpista, hänen perheestään kertovan medioissamme? Mikä meitä suomalaisia nyt vaivaa? Miksi osoittaa miltään sellaisesta, josta ei ymmärrä tuon taivaallista.
Suomen Kuvalehdessä on oivallinen kirjoitus Suomesta ja sen rajavyöhykkeestä nimellä ”Pähkinäsaaren rauhan raja”. Se alkaa jostain Raahen pohjoispuolelta ja jatkuu kohti Pietaria kaakkoon. Lehti kannattaa lukea senkin vuoksi, että siinä on oivallinen kuvaus uusimman ”Tuntemattoman sotilaan” kuvausvuodesta. Se on ollut rankempi kuin itse sota aikanaan.
Tuo raja taas oli, ja on edelleen, maamme luonnonmaantiteellinen (kasvimaantieteellinen yms) raja sekä antropologinen raja, vedenjakajavyöhyke. Kas kun ovat huomanneet miten rajan pinnasta ovat lähtöisin suurhiihtäjät, valtiomiehet, keihäänheittäjät, painijat ja kestävyysjuoksijatkin, rallipolkujen osaajat.
Ajaessani tuon vyöhykkeen yli Forssasta ja Kanta-Hämeestä (Lounais-Hämeestä) Iisalmeen ja Ylä-Savoon kutsun tietä Talebantieksi. Se kun on yhtä pitkä kuin Silkkitie Kabulista Pakistanin rajalle ja kulkee samankaltaisen vyöhykkeen ylikin.
Näitä vyöhykkeitä on paljon muitakin ja suurimpia on Väli-Amerikka Pohjois- ja Etelä-Amerikan yhdistäen. Sieltä löytyy paljon käsittämätöntä ja ihmeellistä. Ja moni asia on siirtynyt sen reunoilta Eurooppaan puhumattakaan Pohjois-Amerikasta tai Etelä-Amerikasta. Sen sodat, riisto ja köyhyys on sekin helppo tajuta.
Sama pätee noihin omiin rajapitäjiemme kuntiin. Joku menetti sodissa liki kaikki poikalapsensa väärään aikaan syntyneenä. Kun näin käy sadoille nuorille miehille, heidän hautaamisensa talvisodan pakkaspäivien aikana on ollut melkoinen urakka kylän muutamalle lapiomiehelle.
Sain lapsilta lahjaksi syntymäpäivänäni Paavo Haavikon ”Kootut runot” ja lisäksi keräilyharvinaisuuden, Haavikkoa sekin. Edellinen lähes tuhatsivuinen järkäle. ”Maailma kaikkineen runouden keisarikunta#, lukee kirjan johdannon otsikossa. Kirjan on kustantanut Teos, ei Otava. Haavikon välit olivat Otavaan viileät ja hankalina kuvattiin suvun eroa yrityksestään, omista juuristaan.
Kirja on julkaistu vuonna 2014 ja taustalla mainitaan perikunta. Mukana on myös ennen julkaisemattomia runoja. Haavikko debytoi samana vuonna 1951 kun synnyin; rakkaudella, metafysiikalla ja kuolemalla. Matka näistä aiheista kohti yleistä todellisuutta teki hänestä kansakunnan oraakkelin 1970-luvulta alkaen.
Persoonallisen kielen rinnalle tuli yhteisöllinen kieli. Kirjoittaessani sadasta monografiasta koottua esseekokoelmaani ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”, käynnistin sen kiittämällä ensin juuri Paavo Haavikkoa. Ketäpä muutakaan vuonna 1951 Suomessa syntyneenä? Paitsi omia vanhempiaan. Se osa tuli kirjan lopussa.
Henri Kontinen, Iivo Niskanen, Leo-Pekka Tähti vai nouseeko Valtteri Bottas tai joku muu, vaikkapa joukkueurheilijamme, juhlavuotemme juhlituksi sankariksi ?
Vuoden 2017 urheilijan (urheilijoiden) teko saattaa olla vielä näkemättä.
Henri Kontinen on selviytynyt Wimbledonin tennisturnauksen sekanelinpelin finaaliin toista kertaa peräkkäin. Kontinen ja brittiläinen Heather Watson voittivat välieräottelussaan Bruno Soaresin ja Jelena Vesninan erin 2-1.
Kontinen ja Watson voittivat ensimmäisen erän 6-4. Toisen erän he hävisivät 6-8 päättyneen katkaisupelin myötä 6-7, mutta ottivat kolmannessa erässä vastustajiltaan luulot pois voittaen erän 6-3.
Viime vuonna Kontinen ja Watson voittivat sekanelinpelin. Samalla Kontisesta tuli ensimmäinen Wimbledonin tennisturnauksen suomalaismestari. Moni juhli sitä ymmärtämättä miksi juhlia. Outo peli ja pelipaikkakin.
Vaikka Kontinen ja Watson ovat puolustavia mestareita, lähtivät he tämän vuoden turnaukseen sijoittamattomina pelaajina. Tämä siitä syystä, etteivät Kontinen ja Watson ole pelanneet yhdessä viime vuoden Wimbledonin jälkeen. Sekin on outoa, jos ei tunne lajin luonnetta. Miksi sellainen olisi tunnettava juhliakseen voittajaa, suomalaista? Tai vihatakseen jotain vieraampaa.
Nelinpelissä Kontinen ja hänen australialaisparinsa John Peers putosivat välierissä. Heti perään tappion jälkeen Kontinen voitti Watsonin kanssa kuitenkin sekanelinpelin puolivälierän.
Kontisen saavutuksia sekanelinpelin finaalipaikkaa ja nelinpelin välieräpaikkaa Wimbledonissa voi jo pitää sensaatiomaisina. Vuoden urheilijaa valittaessa Iivo Niskasen haastaminen on toki vaikeaa. Hiihto on Suomessa perinteidensä takia yhä omissa sfääreissään.
Vai onko sittenkään? Onko tuo ikivanha hiihtäjien ja kestävyysjuoksijoiden vyöhyke katoamassa, autioitumassa? Eikö sen mukana katoa myös sen arvostamat ihmiset ja kulttuurikin? Eikö tennis ja golf, formulat ole jotain hienompaa? Sopiiko sen paremmin nousukkaan ja pikkuporvarin arvoihin? Olisiko vihattavatkin haettava nyt uudella tavalla? Siinä on nyt oltava tarkkana ettei muutu vihattavaksi itse.
Ymmärrämmekö nyt varmasti kaikki suomalaiset, mistä syystä arvostamme vammaisia, vammaisurheilua, hiihtämistä, formuloita ja luemme muka kirjoja, joita emme ole ikinä nähneetkään, puhumme tenniksen sekanelinpelistä kertaakaan sitä itse harrastamatta, liputamme päiviä, joiden sankareita emme tunne ollenkaan ja pidämme ääntä sellaisesta, josta aiemmin äänemme ei kuulunut mihinkään ennen oman aikamme teknologiaa, hybridiyhteiskunnan kouristelua ja kybersotien todellista uhkaa sekä sen luonnetta, vaaroja, joiden tuhovoima on kokonaan toista kuin isovanhempiemme sodissa ja kahnauksissa. Mikä teki kansakunnasta sokean, kuuron ja metelöivän vailla tajua historiastaan ja tulevasta, oman aikansa ilmiöistä ja niiden merkityksestä ?