Maakuntavaalit, kuntayhteistyö ja ammattikiusaajat.

Kuntayhteistyö ja ammattikiusaajat

Seurasin juuri Timo Soinin haastattelua ja se toi mieleeni Walter Scottin lausahduksen ”Aika on vuorovesi eivät odota”. Tunsin Soinin varhain Veikko Vennamon puoluetoimistosta ja myöhemmin perustamassa omaan puoluetta mutta vanhoille kivijaloille. Uuden nousun ja nousuveden odottaminen vei aikaa vuosikymmenet. Ja koko tuo odottaminen ja laskuveden yllättävä hetki teki ministerin salkusta lopulta sen ainoan merkittävän, jota Soini nyt myös haastattelussaan muisteli.

Will Rogers havaitsi jo ennen meitä, kuinka ”Puolet elämästämme kuluu siihen, että yritämme saada kulutetuksi sen ajan, jonka olemme yrittäneet säästää hosumalla läpi elämän.”  

Palaan nyt jälleen vuosikymmen sitten kirjoittamaani. Miksi taas sinne? Koska olemme menettäneet kansakuntana ja osin myös globaalisti kokonaisen vuosikymmenen. On ikään kuin käynnistettävä sieltä, missä menetimme kompassilukemamme tai kartan lukeminen ei onnistunut lainkaan.

Näin kävi myös Timo Soinille ja monelle häntä haukkuneelle tai häneen uskoneelle. Heiltä kun puuttui ymmärrys siitä, kuinka aika on ihmisen keksinnöistä kehnoin, kuten aikanaan litteä maapallo tai aurinko kiertämässä maata. Niinpä mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä ja et ole vielä kyllin vanha, jos kykenet pettymäänkin.

Olen ollut mukana maantieteilijänä ja sosiologina, luontoa ja ihmistieteitä monitieteisesti yhdistellen suunnittelumaantieteilijänä kymmenissä ohjelmissa, joissa kyse on kuntarakenteemme uudistamisesta. Jotta tämän voisi oppia, saada aikaan tulosta, Mark Twainin opit on osattava.

Siinä usko on luottamusta siihen mitä ei usko. Kulta ja raha avaa siinä kaikki kuvitteellisetkin portit – paitsi ei taivaan. Bob Marleyta lainaten, politiikka ja kirkko ovat samanlaisia. Ne estävät ihmistä tietämästä.

Jumalat eivät toki luoneet kumpaakaan, mutta molempia me käytämme silloin, kun kyse on politiikasta ylittäen Suomessa kuntarajamme. Siinä vain uskonto estää köyhiä murhaamasta rikkaita, Napoleonia lainaten. Niinpä kuntarakenteita muutettaessa vastassa ei ole vain kartta ja regionaalinen alue, vaan sen rinnalla on myös sisäsyntyinen ja spatiaalinen aluekin juurineen.   

Tätä ilmiötä hyödyntää kiusaaja kuntayhteistyössämme. Kiusaaja tietää kuinka totuudella on monet kasvot, mutta valheella vain yhdet. Ja kiusaaja hyödyntää tätä totuutta medioissamme tai ilman niitä.

Hän valehtelee ja näin tehdessään hän saa puolelleen peräti 25 kiusaajalle pyhitettyä strategista etua. Ne sinun on tunnettava ja sen rinnalla kymmenen kuntarakenneuudistuksen teesiä. Tässä ne on lueteltu tiiviissä paketissa. Muuta SINUN ei tarvitse muistaakaan. Se ei kuitenkaan riitä, että olet idealisti, matkalla jonnekin mutta tietämättä minne.  

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kiusaaja kuntayhteisössä

Workplace Bullying instituutti teki laajan tutkimuksen kiusaamisesta työpaikoilla. Olen kirjoittanut kiusaamisesta paljon. Suomi kun on kiusaajien yhteiskunta. Kiusaaminen on jopa aikamme pahin syöpä, yhteiskuntaa kalvava tauti. Koko ajan saa seurata niin perinteisen kuin sosiaalisen median kautta ilmiöitä, jotka ovat pelkkää kiusaamista. Kiusaamista ovat työsyrjintä, ikäsyrjintä, seksuaalinen häirintä, koulukiusaaminen ja lopulta poliittiset liikkeemme ja niiden tapa provosoida kiusaajat liikkeelle, loanheittoon ja ala-arvoiseen elämöintiin.

Kiusaajan 25 strategiaa

Luettelen seuraavassa 25 yleisintä Workplace Bullyingin luettelemaa keinoa tai taktiikkaa, strategiaa, jolla kiusaajat toimivat työpaikoillamme, mutta toki myös nyt kuntavaalien, maakuntavaalinen jne. kentillä, turuilla ja toreilla, sosiaalisen median avoimilla kanavilla. Pohdi oletko itse törmännyt yhteenkään näistä ilmiöistä? Jos mukaan tulee useampia, jos olet jopa itse niiden kohteena, on aika tehdä asialle jotakin. Jos taas tunnistat olevasi kiusaaja, epäilen, oletko vilpitön? Pääsääntönä on kuitenkin narsismin häiriöt ja sen havaitseminen omalla kohdalla taitaa olla mahdotonta?

1) Yleisin (71 %) kiusaajan taktiikka on syyttää kiusattua sellaisista virheistä, joita ei oikeasti ole olemassakaan tai jotka ovat niin tavallisia, ettei niihin kukaan edes kiinnitä huomiota. Kiusaaja siirtää kiusatulle sellaisia moraalisia ja eettisiä velvoitteita, joita ei ole olemassakaan muussa kuin ehkä vanhatestamentillisessa mielessä vuosituhansia takaperin. Näin kiusatulta odotetaan pyhimyksen käyttäytymistä. Kukaan kun meistä ei ole virheetön.

2) Vihamielisyys ja uhkaava käytös, provosoivat eleet ja temput ovat toinen tapa ja strategia, jolla kiusaaja vainoaa uhriaan (68 %). Kun pääosa meidän tunnemaailmastamme leviää sanattomana, aggression voi osoittaa ja suunnata kohteeseen käyttäen kehon kieltä. Poliitikot osaava nämä kaksi tapaa kiusata vastustajaansa ja saavat sitä kautta pisteitä omilta kannattajiltaan. Seuratkaapa eduskunnan lähetekeskusteluja tai vaalipaneeleja, oman puolueesi edustajien reaktioita vastapuolen puheisiin. Politiikka on toki muutakin kuin kritiikkiä ja kiusaamista.

3) Kolmas tapa kiusata (65 %) on pyrkiä mitätöimään uhrin ajatuksia ja tunteita kokouksissa, työyhteisön yleisissä tiloissa, medioissa, sosiaalisen median lyhyissä huudahduksissa, jossa tuhansia vuosia vanha filosofinen oppirakennelmakin on mahdollista mitätöidä tyyliin “voi voi ja huh huh“. Näin menee Einsteinin suhteellisuusteoriakin nurin. Suomalainen poliitikko ei oikein muuta näytä osaavankaan kuin hihkaista “populismia, populismia”.

4) Eristäminen ja pois sulkeminen, mykkäkoulu (64 %) on sekin myös Yhdysvalloissa tutkien hyvin yleinen eikä vain suomalainen tapa kiusata lähimmäistään. Politiikassa siihen näyttävät syyllistyvän niin oikean kuin vasemman laidan kulkijat, konservatiivit kuin liberaalitkin arvomaailman edustajat. Arvomaailma ei kerro mitään poliitikon persoonallisuudesta, lahjoista, taipumuksista, koulutuksesta, luovuudesta ja innovatiivisuudesta tai sosiaalisista kyvyistä. Ota niistä selvää. Älä äänestä kiusaaja oli hänen arvomaailmansa mikä tahansa. Kiusaaja yhteisten asioitten hoitajana on yhteiskunnalle kallis sijoitus demokratiassa. Nyt ei ole varaa valita kiusaajia. Kuntien ja kuntayhtymien budjetti kipuaa jo lähelle valtion budjettia, ja velanotto on ollut tyypillistä jopa syömävelkana. Narsismiltaan häiriintyneet egoistit eivät ole oikeassa paikassa kuntapäättäjinä.

5) Hallitsemattomat mielialan vaihtelut ja niiden esittely ärsyttäen tarkoituksella (61 %) kiusattua ja uhria on taitavalle kiusaajalle helppo nakki. Siihen ei vaadita kuin hitunen teatraalista taitoa ja alan koulutusta. Kaikki edellä kuvatut tapaukset kuitenkin jokainen meistä on tavannut vaikkapa kouluympäristössään. Näin ainakin, jos koulu käytiin 1950-luvulla ja yliopistoon siirryttiin 1970-luvun alussa. Kumpikaan ympäristö kun ei ollut sotien jäljiltä erityisen sofistikoitunut.

6) Omien sääntöjen tekeminen lennosta kiusatulle (61 %) on yhtä yleistä kuin teatraalinen provosointi. Kiusaaja välittää itse piut paut näistä keksimistään säännöistä ja on muutenkin omalakinen olento. Kun on joutunut vuosikymmeniä ihmisiä syvä haastatellen nauhoittamaan, tuhansia ja taas tuhansia keskusteluja näin tallentaen, niiden kuuntelu on joskus huvittavaa etenkin psykopaatin kiusaajan ja narsistin päästessä täyteen vauhtiinsa kertoen satujaan ja tarinoitaan, teatraalista elämää ja sen mutkikkaita, itse aiheutettuja onnettomuuksia. Älä ikinä mene äänestämään teatraalista hysteerikkoa istumaan politiikan teon ja yhteisten asioitten hoidon pitkäpiimäiseen seuraan. Älä ikinä katso ihmisten ulkonäköä, kun pohdit, miten nämä voisivat hoitaa tuhansien ihmisten yhteisiä asioita. Ellet pidä Nikita Hrustsevia tai Winston Churchillia erityisen viehättävinä persoonallisuuksina, ruman komeina miehinä.

7) Häiriköivä kiusaaja haluaa huomion omaan työhönsä ja saavutuksiinsa, vaikka näyttöjä ei ole nimeksikään (58 %). Kun tällaisen kanssa istutaan yhteisissä kokouksissa, pääosa ajasta tahtoo mennä narsistisen persoonallisuuden hoitoon. Jos mukana on vielä ihmisillä leikittelevä persoonallisuus, narsistia naurattava naurusnaamainen olento, päätöksiä ei synny ja alkaa uuvuttavat neljä vuotta, jonka aikana kunnat köyhtyvät ja budjetti sen kuin vain paisuu paisumistaan. Varo äänestäessäsi, ettei avainpaikoille kunnanhallitukseen synny tällaisia tutkapareja. Olet kyllä tavannut sellaisia avioliittoina, jossa tuloksena ei tule olla uudet tuhannet työpaikat tai kuntien yhteiset sote-alueet, kaavoituksen hoito ja sen aktiivinen seuranta. Perhe-elämän strategia ei sovi kunnanhallitukseen ja lautakuntiin.

8) Kun narsisti ei saa riittävää huomiota omalle työlleen alkaa ankara ja jatkuva kritisointi kohdistuen kaikkia muita kohtaan (57 %) joilla on eri tavoite kuin hänellä itsellään. Näin kaikki kaavoituksesta vastaavat ovat yhden ihmisen mielipiteen vankina, vaikka tämä ei tunne kaavakartan merkintöjäkään. Mieti onko ihminen, jota äänestät, varmasti narsismiltaan terve ja kypsä ihminen eikä vain huomion- tai vallanhaluinen narsisti.

9) Perättömiä huhuja ja juoruja levittelevä ihminen on kiusaajista Suomessa tavallisin (56 %). Terve ihminen ei levittele ikäviä juoruja lainkaan. Jos ihmisistä ei ole hyvää sanottavaa, silloin ollaan hiljaa. Terve ihminen ei hae rauhaa itsensä ulkopuolelta. Hyvä neuvo kuuluu niihin loukkauksiin, jotka poliitikon on parasta unohtaa. Jos tiedät ihmisen levittelevän juoruja, jätä pois äänestettävien joukosta saman tien. Näin teet palvelun yhteiskunnalle ja kuntayhteisöllesi.

10) Kiusattua uhria vastaan kannustavat ihmiset ovat vaarallinen ryhmä työyhteisössä, koulussa ja politiikassa (55%). Nämä ihmiset kun eristävät juuri innovatiivisimmat ja luovimmat tapaukset sivuun ja jäljelle jäävät tyhjät raamit, toisinaan ajattelijat ja jälkiomaksujat. Sillä vauhdilla ei kunnan markkinointi edisty siten kuin pitäisi. Se että pysytään liikkeellä ei auta veturin asemaan joutunutta kaupunkia. Muut kun menevät myös ja kehittyvät.

Kunta ja politiikka kuntien välillä muistuttaa formulakisoja. Forssa on jäänyt siinä viimeisten joukkoon. Sellainen talli vaatii melkoisia korjauksia alkaen tallipäälliköstä ja edeten renkaitten vaihtajiin. Pelkkä Kimi Räikkönen kuskina ei auta, jos talli on Heikki Kovalaisen talli. Jokainen yksityiskohta on hiottava kuntoon ja moottorin toimittajan on oltava senkin insinööreineen ykkönen. Ei mikä tahansa tusinatoimittaja. Nyt menneellä kaudella rikottiin jopa karkeita tallimääräyksiä ja omat kuskit kolaroivat ja vielä oman tallin varikolla. Sille naurettiin kansallisissa medioissamme.

11) Sosiaalinen ja fyysinen eristäminen työtovereista on Suomen laissa jo kriminaalia ja sellaista ei tapahdu, voisi ainakin luulla (54%). Se on kuitenkin Yhdysvalloissa kiusaamisena yleinen ja helppo osoittaa käräjillä. Kun vaalit oli viimeksi ohi alkoi Forssassa suhmurointi, jota kiusattu ei unohda ikinä. Älä ikinä valitse sellaisia ihmisiä päättämään yhteisistä asioista, joiden visio oman kunnan ja talousalueen yhteisistä eduista ei ulotu edes yli yhden vaalikauden. Sellaisen ihmisen moraali ja eettinen selkäranka ei ehkä sisällä mitään arvomaailmaa.

12) Ihmisten tulosten mitätöinti ja niistä julkinen valehteleminen ja vähättely ovat osa kiusaajan strategioita (53 %). Politiikassa vaalien aika on juuri tätä ja siihen osallistuvat etenkin mediat. Jokaisella toimittajalla on omat poliittiset mieltymykset ja intohimot. Ne näkyvät kyllä vaalikiiman kohotessa huippuunsa. Kun äänestät, varo aina rahalla ostettua huomiota. Se on kaikkein turhinta, mitä yhteisten asioitten hoidossa luottamustehtävissä vaaditaan.

13) Huutaminen, vähättely ja naurunalaiseksi saattaminen (53%) on kiusaajan keinona tuttua etenkin koulusta mutta toki myös työpaikoilta. Yllättäen tämä nousi esille vielä vaiheessa, jolloin perussuomalaisia kasvoja nostettiin esille netissä. Se kertoi kuinka luokkayhteiskunta elää vielä ja voi hyvin. Luokkayhteiskunnassa kiusaaminen on osa kasvatusta ja elämä itse. Jos haluat pitää luokkayhteiskunnan rajoja ja lisätä niitä, äänestä kiusaajia. Mitä tylsempi ja halveksittavampi tapaus, sitä enemmän ääniä hänelle.

14) Kunnian varastaminen muiden tekemästä työstä, imitointi ja plagiointi, on tyypillistä yhteiskunnallista kiusaamista (47 % ). Jos alat epäillä, ettei ko. henkilö ole ehkä aivan itse tehtävästä suoriutunut, rakentanut lentokenttää, tuulimyllypuistoa tai tietä Helsingistä Poriin, älä heti mene antamaan ääntäsi hänelle. On mahdollista, että hänen töihinsä kuuluukin pyrkiä vaikuttamaan poliittisesti juuri työpaikkojen luomiseen ja asuinympäristön viihtyvyyden lisäämiseen jne. Ei niistä pidä niin kauheasti toitottaa.

15) Tyypillisintä kiusaamista Suomessa on valehdella uhrin työsuorituksista (46 %). Jos joku on saanut aikaa jytkyn ja toista odotetaan, kaikki kunnia hänelle ja hänen osaamiselleen. Jos jytky on levinnyt myös maan rajojen ulkopuolelle, sitä aletaan arvostaa, se on harvinaista herkkua suomalaisessa politiikassa. Pelkällä imitoinnilla se ei siirry muihin puolueisiin. Jokaisella puolueella kun on puoluekartallamme kohtuullisen selkeä paikka missä toimia ja tehdä tulosta. Jos paikka on väärä voi vaaleissa vaihtaa aina puoluetta. Se on demokratian tarjoama keino ja vahvuus.

16) Kun muuta ei enää osata häirikkö alkaa jurnuttaa kuinka uhri ei tottele hänen mielivaltaisia käskyjään. Jos tällainen pääsee pahaksi, syntyy jopa puoluehajaannus. Kaikki kun eivät ole välttämättä häirikön ja kiusaajan kanssa samaa mieltä. Jos työyhteisö kaipaa koko ajan pahaan oloonsa uhria, se jatkaa tätä samaa menoa aina maailman tappiin saakka. Takavuosina meillä oli puolue, joka eli näin ja sai myös tukea äänestäjiltä. Kuitenkin koko ajan aina vain vähemmän.

17) Luottamuksellisten tietojen levittely kiusatusta ja uhrista on sekin yksi keino ja melkoisen yleinen (45 %) Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan. Politiikassa luottamus on tärkeää ja äänestäjän on syytä pohtia, voiko muut luottaa hänen äänestämänsä henkilön kykyyn pysyä ikävissäkin asioissa luottamuksen arvoisena. Jos valtaa on viety, syntyy helposti kiusaus vaikeuttaa koko yhteisön elämää pyrkien nöyryyttämään jakaen luottamuksellista tietoa.

18) Jos kiusattu ja uhri tekee valituksen kiusaamisestaan, se kostetaan (45 %). Käytännössä näin tapahtuu aina. Kiusaamista kun ei olisi ilman siihen liittyvää persoonallisuutta ja työympäristöä, yhteisöä, joka sen on sallinut tapahtuvan. Demokratiassa vaalit kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden puhdistaa ilmapiiriä vaihtamalla kiusaajat ja pyrkien oikaisemaan tulehtunut työilmapiiri, poliittisesti umpikujaan ajautunut yhdyskuntarakenne. Nyt sellaisen paikka on juuri Forssassa ja Lounais-Hämeessä. Forssa ei mene sellaisiin vaaleihin kuin moni muu kaupunki Suomessa.

19) Herjaaminen ei kuulu vain koululaisten maailmaan. Sukupuoli, puhe, ikä, kieli, vammaisuus jne. ovat tavallisia pilkan kohteita myös Suomessa (44%). Usein yhdenkin oikean henkilön läsnäolo lopettaa tällaisen lyhyeen. Se on kuin arvostetun rehtorin saapuminen luokkaan. Joillakin on karismaattinen kyky lopettaa pilapuheet, kiusaaminen. Jos löydät karismaattisen henkilön, jolla on halua toimia kuntapolitiikassa, sellainen on harvinainen lisä ja vauhdittaa päätöksenteon prosesseja.

20) Toisarvoisten töitten määrääminen on narsistisen kiusaajan tyypillisin tapa pitää kiusattua yhteisön sylkykuppina (44%). Hänen työaikojaan voidaan vaikkapa seurata samalla ja tehdä niistä minuuttiaikataulu. Luottamustehtävissä tätä on vaikea toteuttaa niin, etteikö sylkykuppi häviä yhden kauden valtuutettuna istuttuaan ja sen kokemuksen viisaampana. Sen sijaan virkamiesten kohdalla myös luottamusjohto joutuu seuraamaan, miten työt tehdään ja kuinka virkamiehet suoriutuvat tehtävistään. Kun luottamushenkilöstöä valitaan, on hyvä muistaa, että valittavilla on myös kokemusta vaikkapa johtajana olemisesta ja myös hyvin erilaisista työyhteisöistämme. Maailmaa monelta suunnalta nähneet luottamushenkilöt tahtovat vain olla harvassa. Aikaa ei oikein riitä poliittisiin tehtäviin.

21) Epärealistiset vaatimukset ovat kiusaajan työkalupakin tuttuja välineitä (44%). Kun määräät yksin puurtavan ja eristetyn hankkimaan vaikkapa virastolle rahaa palkkansa verran kerrottuna se sadalla ja kieltäen tätä samalla poistumasta huoneestaan, syntyy luultavasti ongelmia. Kun työmäärät, määräajat ja vastuu eivät kulje käsi kädessä, kyse on varmasti ammattikiusaajan helvetiksi muuttamasta työyhteisöstä ja sen surullisista seurauksista. Jos niihin ei puututa, vaalit on oiva keino puhdistaa ilmapiiriä. Vaaleilla on omituinen merkitys koko yhteiskunnan koneistoon, sen rasvaamiseen, ja nyt kaivataan uutta potkua ja uusia näkökulmia, jytkyä.

22) Kun perätön kampanja kiusatun savustamiseksi on jo käynnistetty (43 %) eikä työnantaja ole puuttunut asiaan, johtaja ja johtoryhmä on silloin osa ongelmaa. Demokratiassa sen vaihtaminen on yhtä helppoa kuin vaaleissa käyminen. Se on demokratian hyviä puolia ja tekee siitä niin arvokkaan ja arvostetun valtiomuotona ja nyt myös paikallishallinnon oikeutenamme. Siitä ei pidä tinkiä.

23) Kiusatun uhkailu ja erottaminen ovat sairauden viimeinen vaihe (43%). Sen saavuttamiseksi on tehtävä vahinkoa, joka kuntataloudessa on ongelma lopulta koko yhteisölle. Kun väki alkaa kaikota, yritykset hakea muualta parempaa sijoittumispaikkaa, jotain on varmasti vinossa.

24) Kun kiusatun ja samalla koko tiimin työpanosta aletaan sabotoida, yhteisö alkaa tehdä itsetuhoisaa työtä ja se muistuttaa jo laajennettua itsemurhaa. Kun koko yhteiskunnallinen toiminnan relevanssi katoaa ja vanha puolueet eivät löydä enää paikkaansa uudessa yhteiskunnassa, ne joutuvat kriisiin. Puolue instituutiona alkaa hävitä ja sen rinnalla myös demokratia alkaa oireilla. Politiikan palauttaminen politiikan sisälle on silloin äänestäjän käsissä. Jos hänkin lyö sen laimin, mitään ei ole tehtävissä.

25) Kun äänestäjäkin jättää työnsä tekemättä tai tekee sen kehnosti, kiusatun uhrin asema on mahdoton (40 %). Kun avainpalaajien kiusaaminen johtaa heidän työnsä sabotointiin yrittäjä katoaa kaupungista ja maakunta alkaa tyhjetä. Tällöin ollaan jo yhteiskuntarakenteen viimeisellä portilla. Ihmiset ovat kyllä edelleen olemassa, ainakin vanhukset, mutta eivät enää elä.

Tätä tarkoitusta varten kirjoitin kuntavaaleja varten 12 teesiä. Varoin kirjoittamasta manifestia tai reformia. Ne on jo moneen kertaan luettuja ja kehnoiksi koettuja. Tulivat ne sitten idästä tai lännestä.

Kuntarakenneuudistuksen teesit 1 Kuntauudistuksen keskiössä on ihminen, kuntalainen. 2 Kuntien erilaisuus on suomalaisen innovaation, uudistumisen, tärkein elementti 3 Kuntarakenneuudistus, rajojen siirto, ei pelasta julkista talouttamme. Lypsävää lehmää ei saa teurastaa. 4Globaalia ja euron ongelmaa ei poisteta kunnissa. Ajattele globaalisti toimi lokaalisti, ei päinvastoin 5 Opetusta ei pidä leikata ja ikääntymisestä on tehtävä vahvuus. Ne ovat ainoita todellisia vahvuuksiamme. 6 Kuntien yhteistyötä ei pidä kriminalisoida. Suurempi kuntakoko vain lisää sen tarvetta, ei päinvastoin. Rajat säilyvät aina kiroineen. Laput silmillä vaihtoehto on vaarallisin 7 Ylhäältä annetut ohjeet rapauttavat kansalaistaidon ja ovat vaarallisia, ylimielisiä. Sosiaalinen pääoma kunniaan ja kiusaaminen kuriin. Asiantuntijoita ei saa pelätä. 8 Poliittiset virkanimitykset, nepotismi ja harmaa talous lopetettava. Parhaat voimat töihin. 9 Lähiyhteisössä opitaan lähiyhteisön taidot, käyttäytyminen ja pelisäännöt. Tätä kansalaistaidon oppia ei saa rapauttaa virtuaaliyhteisön opeilla. Luovuus, yrittäjyys, moraalinen selkäranka syntyy tästä pohjoismaisesta hyvinvointi-ideologiasta. 10 Kaikkea ei ratkaista politiikalla. Kanasalaistaidot on nostettava kunniaan ja yksilöille siirrettävä vastuuta arkijärven terveessä käytössä. Tämä ei maksa mitään mutta muuttaa kaiken. 11 Perussuomalaiset ottavat vastuun myös moraalisesta ja eettisestä auttamisesta. Jokaisella on vastuu ihmisenä ja jokainen elämä on pyhä. Kun rajoja muutetaan, tehtäköön se tieteen keinoin ja ekologisesti kestävällä tavalla, minimoimalla liikkumista 12 Luottamus omaan elämään ja demokratiaan on palautettava. Jokainen ajamassa omaa etuaan ei ole perussuomalainen arvo. Eikä epäonnistuminen kaiken loppu. Kunta on ystävyyttä, kaveruutta, suvaitsevaisuutta, työtä ja palveluja yhdessä toimien.

Lähettänyt Matti Luostarinen 16.10.2012

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts