Suomen Kuvalehdessä (Osmo Soininvaara) on oivallinen kirjoitus kuntiemme palvelurakenteesta ja sen kaikkien kehnoimmasta mallista, jossa kunnat tekevät ns. vapaaehtoista yhteistyötä. Tämä yhteistyö on kaikkein tehottomin tapa hoitaa jatkossa palveluiden tarjonta myös syrjäisimmissä kunnissamme. Samalla sellaiset yhteistyön muodot, joissa palvelut tarjotaan kuntien kirjavassa yhteistyössä, johtaa valvomattomaan ”isännättömään rahaan” ja kohtuuttomiin kustannusten nousuun. Näistä erikoissairaanhoidon kuntayhtymät ovat paras esimerkki.
Soininvaara esittää ratkaisuksi maakunnallisia liittoja. Samaa asiaa olen itse esittänyt ja vuosikymmenet ja emeritus professori Heikki Kirkinen niin kauna kuin muistini riittää. Viimeksi professorit Kirkinen ja Hannu Katajamäki olivat asiasta huolissaan Helsingin sanomissa kolme vuotta sitten (HS 12.8, 25.8, 2003). Itse kirjoitin tuolloin otsikolla, jossa ”Suomi ei voi enää kloonata aluehallintonsa malleja” (FS 31.8.2003 IS 31.8.2003). Valtio ei voi keskitetysti päättää paikallis- ja aluehallintomme asioista. Maakuntavaltuustot ja -hallitukset sen sijaan voivat tehdä sen ja edustuksellisesti, jolloin samalla päästään monenkirjavista kuntayhtymistä, isännättömästä rahasta ja epämääräisistä seutukunnistamme sekä tehottomasta vapaaehtoisesta yhteistyöstä. Kirkisen mukaan ”Vanhoillisin linnoitus on ollut ja on etenkin sisäasianministeriössä, josta virkamiesten linjakäsitys kulkee lääninhallitusten sekä erilaisten keskusten kautta alueellisen ja paikallisen tason päätöksentekoon”. On aika selvittää hyvinvointipalveluiden ja tietoteknisen vallankumouksen merkitys rajojen vartiosta piittamatta. Uudet rajat eivät voi rakentua sen enempää sellaiselle väitetylle ”yleiseurooppalaiselle” alueelliselle yhteisöllisyydelle, jota ei ole olemassakaan kuin historialliselle traditiolle, jota uusi tietotekniikka, liikkuvat ihmiset ja työvoima eivät arjen elämässä enää käytä. Rajat ja regionalismi eivät saa olla esteenä ja jatkuva ongelma siinä prosessissa, jossa taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet muuttuvat nyt nopeasti ja edellyttävät joustavuutta uusilta verkosto- ja klusterirakenteilta.
Presidentinvaalit toivat esille maaseudun asian ainakin hetkellisesti. Mielestäni Halosta ja Niinistöä ei oltu riittävästi informoitu maaseutumme aluerakenteen nopeasta muutoksesta. Julkisten palvelujen varaan rakentuneet maaseudun verkkomaiset keskukset ovat lopullisesti harvenemassa ja katoamassa. Väki vähenee ja nämä palvelut keskittyvät suuriin taajamiimme.
Julkiset palvelut eivät nykyisin houkuttele suuria asiakasvirtoja. Tärkeämpiä palveluja ovat kaukaakin haetut elämyspalvelut ja näiden yhteyteen rakennetut monipuoliset palvelukeskukset. Emeritusprofessori Lauri Hautamäki kirjoittaa näistä ansiokkaasti Helsingin Sanomissa (HS 31.1.2006).
Perinteisten maaseutukeskusten ulkopuolelle on syntynyt uusia yrittäjäkyliä tai oikeammin niiden verkostoja tai ryhmiä (klustereita). Kehitystä ovat vetäneet toistensa läheisyyteen asettuneet matkailu ja kauppa. Läheisyys luo miltei välttämättömyyden verkostoitumiselle. Suomessa on jo yli sata hiihtokeskusta, joista on kehittynyt suuria vapaa-ajan keskuksia ja jopa kaupunkeja. Kansainvälisesti tunnetuimpia matkailukeskuksia ovat Saariselkä, Levi, Ylläs, Ruka, Himos, Tahko, Kalajoki, Koli, Punkaharju, Ähtäri, Alahärmän Power-Park, Jämi, Fiskars jne. Kauppakylät syntyvät pääosin liikenteen solmukohtiin, Forssassa 2-tien ja 10-tien yhtymäkohtaan ns. Autokeitaaan ympäristöön, mutta joskus myös syrjemmälle kuten Tuuri ja Tervajoki Etelä-Pohjanmaalla.
Honkajoella on maan suurin maanrakennuskonekeskittymä ja teollisuuden yrityskyliä löytyy mm. Ylihärmä maatalouskoneklusterina, Alajärvi alumiiniteollisuusklusterina sekä väljempinä verkostoina esim. Keski-Pohjanmaan elektroniikka, Kauhajoen materiaalikäsittely-, Ylä-Savon metalli- sekä Pohjois-Satakunnan konepajaklusteri. Näiden syntytapa on hieman erilainen kuin korkeaan osaamiseen perustuva Jokioisten ja Lounais-Hämeen Agropolis ja elintarvikeklusteri (MTT:n laboratoriot). Lihaklusteri on tästä kasvava esimerkki ja ekologinen klusteri yrittäjineen toinen hyvinkin valtakunnallinen, mutta paikon tiiviitä klustereita hakenut osaamisympäristö. Matkailun kohdalla ekologinen klusteri esiintyy usein luontoyrittäjyyden klusterin alla ja on verkostoitunut myös matkailun koulutukseen ja tutkimukseen.
Yrityskylät ovat jo kauan ennakoineet maaseudun rakenteen nopeaa muutosta. Ne ovat kasvaneet nopeasti eikä niihin ole ehditty edes kiinnittää huomiota saati tutkia prosessin syntyä ja kehityslogiikkaa. Byrokratia on kohtuuttomasti keskittynyt verkostoon, jonka taustalla on muinainen kuntajakomme ja julkisen hallinnon palvelut. Kiintoisaa on että uudet keskukset sijaitsevat nyt usein entisten keskusten ulkopuolella, eikä niihin ole kiinnitetty huomiota valtakunnallisessa maaseutupolitiikassa.
Uuden aluerakenteen kehittämisessä tarvitaan nyt tukea. Näin siitäkin huolimatta että ne ovat ulkopuolella nykyisen aluerakenteen perustana olleen vanhan keskus- ja vaikutusalueluokituksemme sekä sen palveluvarustuksen. Maamme keskukset jaettiin siinä eritasoisiin luokkiin Helsingistä aina kylätasolle saakka. Tämä luokitus on puhuttanut mm. kuntarajojen yhteydessä ja vienyt monesti harhaan.
Ensinnäkin näitä vanhoja rajoja ei enää ole ja toiseksi innovatiot ja uudet yritysryppäät eivät synny juurikaan tämän vanhan rakenteen sisällä vaan uusiin yrityskyliin osana luonnollista, positiivista yritysten verkostoitumista ja yrityskylien suurklustereita. Samalla näyttää purkautuvan vanha imitoiva ja ylhäältä alas johdettu aluetaloutemme rakenne. Oleellista on miten vanha aluerakenteemme sopeutuu nyt syntyvään uuteen rakenteeseen etenkin suurten kaupunkien ympäristöön syntyvien suurten ostoskeskusten yhteydessä
20.03.2006
Matti Luostarinen