Oman aikamme nettideittailu ja intialaiset sovitut avioliitot eivät poikkea käytännössä tosistaan, toteaa kirjoittaja Helsingin Sanomissa. Hän on oikeassa. Molemmissa tapailut syntyvät sopimuksen kautta ja muistuttavat kaupallista tapaa solmia suhde.
Rehellisempi hindu
Jos ensimmäinen ei onnistu koetetaan seuraavaa. Intiassa vain toiminta on suorempaa ja rehellisempää eikä sitä rasita ennakkoluulot ja psykologiset esteet, vanha kulttuuri. Siellä ilmoitetaan netissä, miten suvun maisterispoika etsii itselleen viehättävää, koulutettua naista, jonka maailmankuva on kunnossa. Pojan mahdollinen tuleva vaimo voi tavat vaikkapa suvun kokoontuessa suomalaiseen tapaan etsien talonpojalle morsianta.
Parisuhde on rakenteellinen ja kulttuurinen ilmiö, maan tapa. Samoin on vaikkapa korruptio, josta Euroopan parlamentin oululainen jäsen Liisa Jaakonsaari kirjoittaa lainaten tuoretta Transparency International raporttia (HS 26.7). Etenkin euronsa kanssa ongelmissa olevat valtiot ovat tyypillisiä lahjonnalle ja väärinkäytöksille, kirjoitta Jaakonsaari. Julkisten hankintojen korruptioherkkyys rehottaa ja Kreikassa toimii 43 monikansallista yritystä, joista yksikään ei ilmoita, paljonko se maksaa veroja Kreikan valtiolle.
Yksikään Euroopan valtio ei pääse puhtain paperein. Lähinnä tätä ovat Ruotsi, Norja ja Tanska. Siis nämä Pohjolan euroon kuulumattomat naapurimme. Suomi kuuluu toiseen koriin, jossa seuranamme ovat Saksa ja Britannia sekä Sveitsi. Tiesivätkö muut Pohjolan maat enemmän kuin me, mihin lusikkansa pistäisivät yhteisessä valuutassa? Varoivatko nämä omaa moraalikatoaan?
Varpusten tanssia
Jaakonsaaren tulkinta, etenkin Suomessa, kallistuu institutionaalisen kulttuurin sisään rakennettuun korruptioon, maan tapaan. Siitä on saatu surullisen paljon näyttöjä. Näytöt ovat yleensä jäävuoren huippua. Oleellista on, että korruptio vaivaa koko Eurooppaa.
Pienet kunnat, kuten Pohjois-Karjalan piskuinen saaristokunta Rääkkylä ja Lounais-Hämeen Humppila, ovat joutuneet esille aiheista, jotka muistuttavat mätäkuun juttuja. Niiden yhteydessä on mainittu myös korruptio ja samalla myös sellaisia rakenteellisia ilmiöitä, joissa pieni joutuu ponnistamaan pyrkien pitämään itsemääräämisoikeutensa edes jotenkin uskottavana.
Kun pienten kuntien hankkeet alkavat ohjautua paikallisista kansallisiin ja lopulta globaaleihin hankkeisiin, mukaan tulee kuntahallinnolle vieraita elementtejä. Suunnittelija puhuisi eri tason alueellisista relaaltiosta, konflikteista, jossa vastakkain ovat vaikkapa yksityinen ja julkinen sekä paikallinen ja kansallinen, nyt myös kansainvälinen intressi tarpeineen. Kun hanke alkaa toteutua, globaali intressi tahtoo ajaa kansallisen ja paikallisen yli. Kurkien tanssi alkaa.
Suomen vaikutusvalta on Euroopassa Anneli Jäätteenmäen lausuntoa lainaten, vahvasti liioiteltua ja pelkkä myytti. Euroalusta ohjaavat Saksa ja Ranska kriisin aikana.
Tällaisessa intressikonfliktisessa ympäristössä, jos sellainen kuntaan hankitaan, muuttaa elämän pienkunnassa, paikallisessa yhteisössä, helposti helvetiksi. Sama koskee toki myös vaikkapa työympäristöä ja työnantajaa, joka ei kykene hahmottamaan näitä vaikuttajia ja niiden osuutta Liisa Jaakonsaaren kaltaisella poliittisella kokemuksella sekä paikallisessa, kansallisessa että kansainvälisessä ympäristössä erikseen. Silti Jaakonsaarenkin analyysi on subjektiivinen mielipide, ei enempää eikä vähempää ja me liitämme nimen eteen paljon kertovan epiteetin Sdp.
Kokematon liittää nämä sisäkkäiset rakenteet toisiinsa, jolloin puurot ja vellit ovat sekaisin. Tässä media-ajan ilmiöt ja päällekkäisyys ovat varmasti auttamassa.
Konfliktinen maailma on sille mannaa, tapa tehdä juttuja. Jokainen uutinen on aina jonkun tehtävä. Se vaatii myös luovaa mielikuvitusta, ei vain jatkuvaa argumentoitua dataa. Jonkun on lehti myös ostettava, jotta ilmoitus ja mainos menisi perille.
Tieteellisiä artikkelijulkaisujamme lukee netissä vain muutama sata vuodessa. Ne ovat tylsiä, edes kirjoittajat itse eivät näytä avaavan omia juttujaan netissä ne tarkistaakseen. Jos avaisivat, lukijoita olisi paljon enemmän. Eivät siis lue edes toistensa juttuja. Jos lukisivat, lukijoita olisi yksistään yliopistoissamme ja korkeakouluissa tuhatmäärin. Jotain on pielessä.
Tieteelliset argumentit
Tieteellisen tekstin lukeminen, oman vuosien työn tuhannes läpikäynti, ei ole deittailua eikä sellaista parinmuodostusta, jossa kokemukset on saatu elokuvista, Hollywood -elämästä. Intialainen tai kreikkalainen, espanjalainen, kulttuuri eivät ole likimainkaan suomalaista nähneetkään.
Oma lähiyhteisö ja sieltä hankitut kokemukset “miltä maailma näyttää” ei saa sotkea kun tehdään päätöksiä suuren mittakaavan liki neljän kilomerin kiitoradan logistiikkakeskuksesta. Medioissa kun herää epäily, kuka maksaa ja mihin tarkoitukseen? Koskisotiemme kohdalla kaikki jokilaaksossa asuvat olivat osallisina riidoissa. Paikalliset vaikutukset olivat kokonaan erilaisia ja vahingot erkaantuneet sähkön tarpeesta Etelä-Suomessa. Päättääkö Helsinki periferioistaan? Entä Bryssel mitä Helsingissä tehdään?
Kun joki hukuttaa altaineen kotisi tai se siirtyy kilometrejä sivummas, elinympäristö on pilattu lopullisesti. On ymmärrettävää, että haluat sanoa siitä painavan sanasi. Kun mukana on tuhansia talouksia, niiden sivuuttaminen on mahdotonta, vaikka hanke olisi kuinka houkutteleva energian tuottajalle. Lopulta kokonaisvaikutukset ja niiden yhteinen arviointi ratkaisee, oletamme. Mutta millä tasolla? Paikallisella, kansallisella vai globaalillako?
Verkkomedioissa tällaiset hankkeet läpivalaistaan tarkkaan ja niiden tausta selvitetään myös silloin, kun niiden tuli olla salaisia. Näin näyttää käyvän niin Humppilassa, Rääkkylässä kuin missä tahansa sellaisessa julkishallinnon yhteisössä, jossa aiemmin on voitu elää umpioidussa, omassa totuudessa. Onko media ulkopuolella tämän kritiikin?
On monta totuutta ja niiden kanssa on elettävä, haettava yhteistä demokraattista ratkaisua, jossa myös vähemmistöllä on oltava mahdollisuus vaikuttaa oman elinympäristönsä käyttöön ja muotoutumiseen. Aina näin ei ole ollut.
Eurooppa ja globaali maailma ei ole likimainkaan sitä, mitä oletamme tai hahmotamme, Kardemumman yössä ja sen onnellisessa lopussa. EKP:n johdosta Mario Draghi voi puheellaan rauhoittaa markkinoita hetkeksi. Hän tekee kaikkensa, ja hänen tehtävänsä on kertoa, kuinka se myös tulee riittämään. Riittääkö se, on kokonaan eri asia. Jos Soininvaara sanoo euron kaatuvan, onko hän jotenkin paremman tiedon varassa? Voiko hän vaikuttaa euroon enemmän kuin EKP? Ketä me uskomme ja miksi? Onko meillä jo varma asenne ja pönkitämme sitä vain uudella tiedolla, valikoimme tietomme? Jos näin on, miksi tuottaa lisää tietoa? Sehän lisää vain tuskaa.
Kuka tutkii?
Olisiko meidän tutkittava, miten eurolle käy, uusia vaihtoehtoja, ja kuinka toimia jos eroamme talousliitosta? Kuka silloin tutkii? Voiko se olla vahvasti euroon sidottu taustayhteisö vaiko ehkä mielestämme täysin sitoutumaton instituutio? Onko sellaista? Onko valuutta väline, jossa kaikilla on oma lehmä ojassa?
Timo Soini esitti yhteisen tutkimuksen teettämistä aiheesta. Se olisi toki kuulunut tehdä jo aikapäivä, mutta kuka ja miten? Millaisia rajauksia tutkimuksen tilaaja antaisi heti alussa tutkijoille? Onko meistä, asiantuntijoistamme, joku ehkä arvannut aiemmin millaiseen kriisiin valuuttamme joutuu myöhemmin? Jos ei ole, miten tutkimukset voisivat valaista tulevaa?
On parempi kuitenkin hakea eri vaihtoehtoja, skenaariota, kuin mennä aivan sumussa ja luodaten poliittisiin agumentteihimme, asenteisiimme. Ne eivät ole viimeisen kolmen vuoden aikana vakuuttaneet. On parempi ainakin pysähtyä ja saada lisää argumentteja, joista osa on nyt tuntemattomia ja vailla keskustelua.
Demokraattinen keskustelu on avattava, mutta sille on syytä jakaa myös oikeita eväitä. Valtiovarainministeriömme tutkijat olisivat ehkä liian lähellä keskiötä ja sen tutkimuksia voitaisiin tulkita irtautumiseksi eurosta. Olisiko yliopistot parempi väline kuin monella tapaa kätensä sitoneet tutkimuslaitokset?
Huumetutkimus
Yhdeksäntoista eurooppalaista kaupunkia joutui syyniin jätevetensä kanssa. Tarkoituksena oli selvittää tätä kautta miten Euroopassa käytetään huumeita, etenkin erityisen vaikeaa metanfetamiinia. Tässä vertailussa mukana oli myös Suomesta Helsinki ja Turku.
Eurooppalaisista kaupungeista ylivoimaisesti eniten metanfetamiinia käytetään Helsingissä ja hyvänä kakkosena tulee entinen pääkaupunkimme Turku. Ero vaikkapa Tukholmaan, monen suomalaisen kokemaan paheitten pesään yhdessä Kööpenhamina kanssa, oli kolmekymmenkertainen, kertoo tutkimuksessa mukana ollut Jenny-Maria Brozinki Åbo Akademista.
Jos itse olisin saanut fosforin ja typen pitoisuudet suomalaisen pellon salaojissa kolmekymmenkertaisiksi verrattuna tanskalaisiin tai ruotsalaisiin peltolohkoihin, olisinko vaiennut havainnosta? Miksi? Koska työnantajani ei olisi ehkä suonut tuollaista tulosta tai rahoittajani. Olisiko oma sisäinen itsesensuurini estänyt tuloksen julkaisemisen? Jos näin olisi, onko se maan tapa?
Tiedämmekö jo etukäteen millaisia tuloksia saamme tutkimuslaitoksiltamme? Onko olemassa harmitonta tutkimusta ja vaarallista? Onko vaarallinen tutkimus sellaista, joka kohdistuu juuri konfliktisiin ja vaikeisiin asioihin, on omaan maailmankuvaamme, toivomaamme tapahtumaa muuttavaa ja siksi sopimatonta?
Toki edellisessä esimerkissä olisi toinenkin syy pohtia sanomisiaan. Sille ei löydy uskottavia perusteita. Meillä ei käytetä lannoitteita alkuunkaan niin paljon kuin mitä Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa. Luku ei voi olla oikea. Jos se todella olisi totta, silloin haaskaisimme luonnonvarojamme ja olisimme taitamattomia. Ilmiölle olisi tehtävä heti jotain, selittämällä se järkevästi, ja korjattava ravinteet talteen. Niitä ei saa päästää mereen.
Millä siis selittää metamfetamiinin valtavat määrät kaupunkiemme päästöissä?
Mitä on tämä metamfetamiini? Miten se vaikuttaa elämäämme? Paitsi että eliöstömme on ehkä kaloineen Helsingin ja Turun suunnalla täynnä kiellettyä myrkkyä. Saamme euforian syödessämme torilta ostetun kalan tai ravun.
Ehkä se tulee kuitenkin konjakista, viinistä? Siinä yhdessä teelusikallisessa on enemmän elintarvikemyrkkyä kuin kaloissamme.
Huumeiden historia Suomessa
Huumeet rantautuivat jo varhain Suomeen lähinnä lääkkeiksi. Tähän tarkoitukseen niitä toki käytetään edelleenkin. Kun tiettyyn huumeeseen jäätiin koukkuun, uutta alettiin käyttää vierotukseen; kokaiinia morfinisteille, heroiinia morfinisteille ja kokainisteille, opiaattien käyttäjille metadonia ja niin edelleen. Riippuvuus huumeisin syntyi siis joko laillista kautta tai laittomasti käyttämällä väärin, huijaamalla, väärentämällä, varastamalla ja niin edelleen. Se oli tuottoisaa kauppaa ja osa kansallista instituutioiden rakennettamme. Siis jälleen kerran maan tapa.
Koulutetun kansaosan käyttöön huumeet tulivat ensin ja lähinnä lehtien välityksellä. Muu kansa seurasi myöhemmin mukana. Huumeiden käyttö nautintoaineina levisi Suomeen hyvin nopeasti. Olemme diffuusinen maa ja myrkkyjä oli helppo saada niin idästä kuin lännestä, niin Viipurin kuin Turunkin kautta hyvin varhain. Ihmiset toivat niitä mukanaan matkoilta, liikuimme ahkerasti ja olimme hyviä purjehtijoita.
Teologian tohtori Anders Chydenius oli eurooppalaisen oopiumin valmistuksen kärkinimiä. Tutkimukset lisäsivät lääkekasvien viljelyä ja tuolloin kyse oli aluksi lääkkeistä. Elias Lönnrot löysi oopiumille suomalaisen nimenkin, unileipä.
Hierarkinen diffuusio levitti huumeita
Huumeet levisivät aluksi lääkkeinä mm. koleraan ja hengitysteiden vaivoihin. Maalla toimiva kulkukauppiaat ja armeijan palkkaamat välskärit. Vasta vuonna 1888 myrkkyjen ja rohdosten myyntiin tulivat lain määräämät myyntipisteet. Suomen huumekauppaa koskeva lainsäädäntö syntyi kovin myöhään eikä kokaiini kuulunut sinne aluksi lainkaan.
Vuodesta 1930 aina 1960-luvun alkuun Suomessa käytettiin vaikkapa heroiinia Mikko Ylikankaan mukaan enemmän kuin missään muussa valtiossa asukasta kohden laskien. Sekä morfiini- että heroiinitabletit kuuluivat joka kodin lääkevarustukseen ja opiaattien käyttö lisääntyi etenkin talvi- ja jatkosodan aikana.
Se oli yleisin lääke yskään, reumaan ja särkyihin. Heroiini oli edullinen yleislääke liki mihin tahansa vaivaan ja mummon yskänlääkettä oli lääkekaapissa, jota myös lapset saivat hinkuyskäänsä. Suomalaisia huomautettiin tästä maailmalta, mutta olimme kovakorvaisia.
Huumeet kuuluivat tuolloin institutionaaliseen rakenteeseen ja maan tapaan, hierarkiseen ja ylimieliseen kulttuuriin. Kun rohto oli halpaa ja toimi, miksei köyhä maa ja sen kansa sitä käyttäisi, ajateltiin.
Myötäeläminen tuskissaan vieroitusoireiden ja harhojen kanssa elävien kohtaloihin ei ollut oikein suomalainen tapa sekään sotien jälkeen. Kansa oli raaistunut ja kylmää, vaitonaista, tunnevammaista, jota päihteet pahensivat. Olemme tässä ehkä hieman tunteeton ja toisen tuskaa ymmärtämätön kansakunta edelleenkin, ikään kuin epigeneettisesti tämän vanhemmiltamme perineitä.
Raittiusliike
Oikeastaan vasta raittiusliike alkoi kiinnittää huomiota myös huumeisiin. Morfiini oli vielä 1800-luvun lopussa yläluokan huvina, joten se jätettiin rauhaan.
Morfiinia sai helposti väärentämällä reseptejä tai tuomalla Venäjältä. Pietari ja suomalaisille tietysti kansainvälinen Viipuri olivat myös morfiinin leviämisen tyypillisin tie. Kokaiinia pureskeltiin pyrkien vähentämään tupakan kulutusta. Sillä oli verisuonia supistava vaikutus, kävi puudutukseen ja silmävaivoihin, kuten jo Freud oli havainnut. Se kävi myös morfinistien vierotukseen.
Suomalaiset seurasivat tiedettä ja tekivät sitä toki itsekin.
Pervitiini
Armeijassa suomalaiset oppivat tuntemaan suurina massoina metamfetamiinin. Sitä kutsuttiin pervitiiniksi. Se levisi etenkin Saksan armeijan mukana ja oli amfetamiinia voimakkaampi euforisen tunteen antaja. Ensimmäisen kerran synteettinen stimulantti eritettiin vuonna 1893 Japanissa. Pervitin oli sen saksalainen tuotemerkki. Rintamasotilaat kutsuivat sitä “höökipilleriksi”.
Höökipilleriä alkoivat käyttää etenkin rekkakuskit, kotirouvat, urheilijat ja opiskelijat. Wehrmacht jakoi sitä valtavat määrät hyökkäyssodan aikana ja Adolf Hitler oli sen päivittäinen käyttäjä hänkin. Kun Fuhrer käytti, miksei sitten koko kansa?
Suomen armeijalla jaettiin lähes miljoona kappaletta Pervitiiniä vuonna 1941 ja Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana myös rivimiehille. Yhdysvalloissa sen käyttö levisi huimasti 1950-luvulla lääkkeenä mm. masennukseen ja liikalihavuuteen. Nykyisin metamfetamiini on laiton huume käytännössä kaikissa maissa.
Vaikutukset
Mitä sitten Helsingissä tai Turussa tapahtuu kun ihmiset popsivat Pervitiiniä, metamfetamiinia? Ensimmäisenä syntyy monoamiinien tuottama harha siitä taistellako vai paeta. Sydämen syke kasvaa, verenpaine ja -sokeri ovat koholla, pupillit laajenevat. Toisin kuin alkoholin kanssa keskittymiskyky paranee, ihminen valpastuu, ruokahalu vähenee, väsymyksen tunne poistuu. Ihminen tuntee itsensä voimakkaaksi, älykkääksi, syntyy euforinen hyvän olon tunne.
Tällaisia ihmisiä tapaa toki ilman metamfetamiiniakin. Silloin dopamiini on päässyt verenkiertoon yliannoksena ja syynä voi olla vaikkapa käynti saunassa ja avannossa. Tunne on vain tuhannesosa metamfetamiinin aiheuttamasta myrskystä, euforiasta. Sellaista on saatava lisää.
Myöhemmin syntyy amfetamiinia vaikeammat vierotusoireet, masennus, erektio-oireet, kognitiiviset toiminnot vaurioituvat rinnan immuunitoimintojen häiriöiden kanssa, nauttimiskyky häviää, seuraa kuolema. Kyseessä on erittäin vaaralliseksi luokiteltu huumausaine. Sen valmistustapa on kohtuullisen helppoa, puhutaan punaisesta, valkoisesta ja sinisestä prosessista. Nimi tulee lähtöaineesta, joka voi olla joko fosforia, efedriiniä tai jodia.
Historiallinen tausta
Se että myrkkyä tavataan Helsingissä ja Turussa tutkimusten mukaan eniten, kolmekymmentä kertaa enemmän kun Tukholmassa, ja juuri metamfetamiinia, on ollut tiedossa jo kauan. Taustalla on jälleen maan tapa ja historiamme, jossa päihteet ja huumeet ovat kansantautimme. Näistä juuri höökipilleri on kansaomaisin ja päihderiippuvien kohdalla eniten vaikeaa riippuvuutta aiheuttava. Nykyinen lamamme ja sen elämäntilanteet muistuttavat melkoisen paljon 1960-luvun ja 1970-luvun elämästä sekä tuon ajan käyttäytymisestämme.
Suurten ikäluokkien kohdalla heroiini ja höökipilleri tulivat tutuiksi ja niitä pidettiin vaarattomina ja ne siirtyivät vanhemmilta lapsille. Ongelman historiasta kertovat pääkaupunkiseudun huumeriippuvaisten hoitopaikat Kivelässä, Mariassa, Villa Kammiossa, Eirassa, Mehiläisessä, Töölön huvila-alueella, jossa vastassa oli aluksi valtaisa vastalauseiden ryöppy. Emme halua naapuriksemme huumehörhöjä. Sen sijaan haluamme mitaleja Lontoosta ja hinnalla millä hyvänsä.