Mediasodan vaalit ja demokratia

 

Viikonloppu on takana ja sen urheilullinen anti oli suomalaisille komea. Peetu Piiroinen, Enni Rukajärvi, Kaisa Mäkäräinen, Mika Poutala. Kaikille mitalit ja kirkkaimpana Peetun ”isosti ja kliinisti” otettu kulta. Eikä mennyt kehnosti Kanadassa naishiihtäjiltämme ja Matti Heikkinen sijoittui hänkin viimeisellä etapilla toiseksi ja sitä edellisen voitti. Krista Pärmäkoski otti mitalin ja koko naisjoukkueemme on valmis haastamaan norjalaiset Lahdessa vuoden kuluttua.

Väärin rakennettu urheilukupla

Uskon vahvasti että myös Heikkinen saa seuraa Iivo Niskasesta ja kumppaneista. Viestijoukkue on lopulta iskukukykyinen. Eniten yle ja MTV panosti kuitenkin alkavan formulakauden esittelyyn. Nukuttiin medioissamme onnemme yli. Media ei osannut odottaa tällaista ja eli etukäteen rakennetussa kuplassaan. Näin on ollut jo uskomattoman kauan.

Kukaan ei ollut kiinostunut myöskään viestistä Twitterissä, jossa toimittaja koomikko rukoilee kuinka Jeesus tulisi ja tappaisi kaikki, tarkoittaen Timo Soinin pitämää ruokousaamiaista ja sen vieraita. Se ei ollut hauska ensinkään ja väärän henkilön ja mediakuplan suunnalta tulleena se olisi saanut aikaan poliittisen myrskyn, mediamylläkän, jonka tuloksena olisi vaadittu päitä vadille. Soinia ja hänen puoluettaan saa kohdella miten sattuu ja siitä vain palkitaan mediakilpailussa, vinoksi rakennetussa maailmassa.

Näin, väärään kuplaan ahtautuen, medialtamme jäi seuraamatta myös Saksan vaalit ja Yhdysvaltain medioitten välinen rankka taistelu vallasta ja sen käytöstä, jossa mukana on myös jokunen presidenttiehdokas ja heillä pari omituista puoluettakin. Sen sijaan meillä seurattiin marsseja ja mielenosoituksia koko pitkä viikonloppu. Jo aikoja sitten järjestettyjä mediafarsseja ja sen häirikköinä olivat vain talonpojat ja hurjan kalliina nähdyt traktorit. Joku oli sentään ottanut vanhan kyntöpelinsä näytille, kirjoitti Hesari. Missä ovat kettutytöt silloin kun navettaan ei saada sähköjä? Entä heitä seuraava mediamme?

Missä vanhat kunnon NBC, ABC ja CBC – Archie Bunker perheineen

Mediavaalit sotkivat vanhat totuudet ja Rupert Murdochin FOX hylkäsi Trumpin ja häntä tukee nyt etenkin CNN, Murdochin äänitorvena Foxin ohella The Wall Street Journal ja vanhat kunnon NBC, ABC ja CBC eivät ole enää ainoita ja turvallisia vanhan maailman kanavia jenkeille. He ovat vallan ihmeissään missä mennään, mikä maa ja valuutta. Elettiinhän meilläkin kauan parin kanavan varassa ja luotettiin Lindin Arvin uutisiin. Epäiltiin kykeneekö MTV tekemään luotettavia poliittisia uutisiamme. Tällainen aiheuttaa kansalle Yhdysvalloissa traumoja.

CNN on haastanut nämä liberaalimmalla politiikallaan ja tätä journalismia on vanhan maailman kanavien seuraajat moittineet vasemmalle muuttuneesta journalismista. Toimittajien liberaalista taittovirheestä kirjoittaa tänään Helsingin Sanomat ja on viimein asian ytimessä, kiitos Saska Saarikosken, Pentti Saarikosken pojan. Hän ei voi elää rakentamassaan kuplassa. Hän kun syntyi sinne. Vanhempiaan kun ei voi valita, geenejään ja kasvuympäristöään.

Maantiede meni uusiksi sekin

Kun Hesari samalla kyselee opetusministeriltä, Sanni Grahn-Laasoselta, mitä mieltä hän on liki tuhannan professorin tyrmäyksestä, tämä ei tietysti vastaa lainkaan. Lähettä vain postia. Ajatus, että sama kysely olisi ruodittu Forssan Lehdessä ja Hämeessä on mahdotonta. Päätoimittajan tyttäreen ei voi koskea maksoi mitä maksoi maakunnassa, joka syntyikin juuri Esko Aaltosen työnä ja lehden levikkialueen näin muodostaen. Hän sen myös risti Lounais-Hämeeksi ja ministerin kavuympäristöksi. Se oli hänen sosiologinen kokeilunsa leikkien maantieteilijää samalla. Se on kokeilusta maksettava kova hinta hapuillen nyt monen maakunnan rajoilla.

Esko Aaltonen ei ymmärtänyt kuinka silloin oli kyse ns. saptiaalisesta alueesta. Ei regionaalisesta. Kun ei maantiedettä, biologiaa, yhteiskuntatieteitä, humanismia jne. lueta rinnakkain, nämä käsitteet jäävät vieraiksi tieteenä. Jokainen alkaa tolkuttaa omaa asiaansa, viisauttaan, omassa kuplassaan ja samalla sättiä muita, muuttua vihapuheen seterotyipoiden käyttäjäksi. Nyt tällaista oppimäärää esitetään lukioonkin. Ei vain yliopistoon ja superkouluhimme lapsille kyläyhteisöjä samalla sammutellen.

Talous- ja sosiaalimaantiede ei tuolloin, Esko Aaltosen aikoihin, tunnistanutkaan Suomessa muuta mediaa ja maaailmankuvaa ennen kuin tuli sosiaalinen media ja alkoi hämmentää vanhaa soppaa uudeksi. Siis sama ilmiö kuin suuressa kuvassa Yhdysvalloissa, tapahtui Suomessa myös paikallisesti. Alueet kun ovat sisäkkäisiä, ei rinnakkaisia. Regionaalisen alueen voi piirtää rajoineen kartalle mutta ei enää spatiaalista vääristämättä tahallaan ja trollina totuutta. Syntyi hupaisat suomalaiset karttaharjoitelmat, Paras-hankkeet ja sotesopat, maakuntamallit ja nyt rajat kiinni elämöinti. Kun taannutaan ja tuhaudutaan niin se tehdään sitten Suomessa kunnolla ja osana pragmaattista toteutusta valoa tupaan säkeillä kantaen tai seninät vaihtoehtoisesti kaataen. Rakennemuutos ja innovaatio ovat poliitikon ja shellin baarin pohdinnoissa rankkoja käsitteitä.

Kahden kuplan malli

Kansa jakautui kahtia ja heidän vihaansa lietsoi kuuluminen jonkun median kuplaan ja keskustelu yli ja ohi tuon kuplan muuttuikin riitelyksi, vihapuheeksi ja lopulta poliitikkojen käyttämäksi välineeksi hankkia mediasodissa pisteitä, ääniä. Syntyi moraaliton keskustelu, vihapuheet, stereotyypit, rasismi ja Yhdysvaloissa tämä sotki amerikkalaisen politiikan kaikki vanhat totuudet siinä missä vaaleissa Saksassa ja myös Suomessa. Suomessa vain toisenlaisen median tuotteena ja sen kanssa sosiaalisena mediana kilpaillen.

Koko demokraattinen järjestelmä ja sen vanhat instituutiot kriisiytyivät jo 2000-luvun alussa. Kirjoitin tästä silloin kaksi kirjaa. Niiden blogit luki liki miljoona ihmistä jo silloin. Kirjoittelu perinteiseen printtimediaan loppui. Kahta isäntää ei voi palvella. Toinen kun valehtelee tai puhuu puolitotuuksia suunnattuna tietylle lukijajoukolle ilmoituksineen  ja mainoksineen.

Kun tästä kirjoitti runsas vuosikymmen tai kaksi takaperin sitä ei ymmärretty  aluksi juuri lainkaan. Oli otettava uudet käsitteet, cluster art, käyttöön. Sosiaalinen media ja sen strategia ja talous olivat liian vaikeita ilman konkreettisia välineitämme niiden käyttäjänä, kuvia ja Juhani Ahon lastuja, blogejamme. Juhani Aho teki meillä ensimmäiset mediahaastattelutkin. Se oli pitkä loikka silloin. Nyt tehtiin vielä paljon komeampi loikka koko paradigman, maailmankuvan,  vaihtuessa. Ei vain Matin ja Liisan maailman mullistaneen rautatien tuloa ihmetellen.

Uusiksi ovat menneet myös median vanhat taisteluhaudat ja Suomessa maakunnallisen median poliittiset asetelmat. Kuva Saksan osavaltioissa on vain toinen kuin Yhdysvalloissa mutta saman mediasodan tulosta. Politiikka joutuu seuraamaan mediaansa ja sosiaalisen median uusia kuplia ja jälkiomaksujien käyttäytymistä. Siis toisin kuin mitä toimittaja Saska Saarikoski lehdessään (HS 14.3) esittää omasta toimittajan ja kirjoittajan bunkkerista maailmaa tähyillen.

Media ei ole nyt vain synnitön seurailija vaan härski vallan käyttäjä ja vieläpä reaaliaikaisesti ja kuplansa tarkoituksella rakentaen, kun mukaan liitetään FB, Google, Amazon ja monet muut meillä Suomessa etenkin mukamas harmittomista peleistä tunnetut ihmisten ajansyöjät ja piilovaikuttajat. Siellä omasta kuplasta katsottuna vastapuoli on aina vihollinen ja tätä kuvaa nyt ruokitaan lasten kohdalla oikein urakalla lakkauttaen myös kyläkouluja ja yliopistojamme. Kun vilppi ja valehtelu on sallitua kilpailuetu hankitaan silloin varmasti moraalittomalla tavalla ja syöden monen sukupolven aikana syntynyttä moraalipääomaamme.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts