Täysin punainen sivu, miehen koura ja kohti naisen sääriä. Helsingin Sanomat 19.10 ja joskus sen ainut luettava kulttuuritoimitus. Otsikkoina väriltään valkoiset ja mustat ”Vallan himo: ” Väkisin viinaa, Hotellihuone, Seksuaalinen hyväksikäyttö, Raiskaus, Kenellekään ei kertonut (uhri).”
”HS sai luvan julkaista elokuva-alalta ahdistelua kokeneiden kertomuksia.”
Ja lehti kertoo kahden sivun verran. Hieman aiemmin samat jutut mutta rumempana kohteena nuoret tytöt ja urheilu. Sankareina muskeleitaan pullistelevat voimistelijat. Näkyvimpänä moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari. Ennen Neuvostoliitosta nyt Valko Venäjä kotimaanaan. Yksi uhreista nykyisin ukrainalainen nainen.
Seuraava aukeama on mustavalkoinen ja kertoo mitä tämän samaisen jättivaltion, Neuvostoliiton poliitikot Stalinin johdolla, suunnittelivat Suomi -neidon menoksi.
Pojat ovat poikia sanalisi kokoomuslainen yrittäjänainen Forssan valtuustossa. Se on sillä kuitattu.
Ei ole. Pojat ovat rikoksistaan vastuunsa kantavia miehiä ja miehissäkin on hurjan suuria eroja. Jos on naisissakin. Takana on valta, joka sokaisee ja täydellinen täydellisesti. Mitä pienemmät aivot otsalohkon kohdalla ja suuremmat takaraivossa, sitä surullisempaa on liskoaivojen jättämä jälki.
Ainut keino on sivistys, sivistys ja sivistys. Lukeminen ja taas lukeminen, opiskelu ja siihen panostaminen. Juopot ja juntit elokuvan tekijöinä ovat menneen maailman tuotetta. Sama pätee kaiken aikansa pullistelulle uhraavan urheilijan kohdalla.
Median laatu ratkaisee miten näitä sinulle välitetään mediayhteiskunnassamme. Siis toimittaja ja hänen taitonsa, lahjansa, älynsä ja kyvyn oivaltaa, normisto ja moraali.
Otan esimerkin.
Forssan Lehti lainaa pääosin uutisensa STT:n toimittajien kautta. Helsingin Sanomilla on vara palkata omia toimittajia. Syntyykö eroja jutuissa, saman mittaisissa?
”Kontisen viereltä suomalaisten vävypojaksi” kirjoittaa toimittaja Reima Rautiainen John Peersin matkasta pelaamaan tennistä Henri Kontisen parina Forssan Lehdessä. Lihavoitu kakkosotsikko kertoo kuinka ”John Peers löysi tenniksen vasta kriketin jälkeen”. Hän siis pelasi aiemmin krikettiä Australiassa ja valitsi tenniksen sitten ikään kuin vahingossa vasta 18-19 -vuotiaana ”tennikseen ajautuen” kirjoittaa Forssan Lehti.
Vastaava artikkeli on tehty niin ikään haastatellen tenniksen superpariamme Helsingin Sanomissa toimittaja Toni Pönniön toimesta (19.10). Otsikko on nyt: ” ”Vakava” John Peers kehuu ”rentoa” Henrik Kontista.” Molemmat toimittajat olivat samassa tiedotustilaisuudessa. Sitä on vaikea uskoa.
Siis yleensä juroiksi kuvatut suomalaiset ovatkin nyt rentoja ja avasivat vakavan ja ahdistuneen John Peersin matkan maailman huipulle. Lisäksi hän kertoo idoleistaan ja perheestään, vuosi sitten avioitumisestaan ja lapsesta, jotka muuttivat miehen elämän täysin hieman Kimi Räikkösen tapaan. Upeaa kerrontaa toimittajalta.
Taustoitus antaa lukijalle mielikuvan missä mennään. Romaani kun kirjoitetaan samoin ja ruokitaan lukijan omaan mielikuvitusta. Hän kun itse laatii lopulta tarinansa omaan sanavarastoonsa, tunnesanoihin ja maailmaansa sen siirtäen. Se on aina lukijansa näköinen kirja.
Sitten oleellinen. Hänen, John Peersin, koko perhe ja suku on täynnä pelkkiä tennisässiä ja ammattilaisia vanhemmista sisariin. Hänkin pelasi jo lapsena tennistä ja se oli osa juuri tätä sosiaalista elämää, pääomaa ja perheen kulttuuria. Kuten niin usein Australiassa, mutta John Peersin kohdalla erityisen vakavasti otettavaa, kuten tiedesuvuissa tai muusikkojen suvuissa, maanviljelijä perheissämme Suomessa.
Lopullinen lajivalinta kallistui sitten tennikseen. Kun tämän jättää Forssan Lehdessä kokonaan kertomatta, koko idea ammattien erikoistumisesta ja huipun saavuttamisen taidosta käännetään päälaelleen. Sellaisesta ei voi oppia muuta kuin virheitä ja tehdä itselleen vahinkoja.
Huipun kun voi saavuttaa Forssassa ikään kuin lottovoittona ja päätyen ammattiin 20 -vuoden iässä lopettaen kriketin peluun. Loppu Forssan Lehden jutusta onkin sitten puhetta saunavihdoista ja narratiivista maaseutulehden romantiikkaa suomalaisten vävypojasta.
Se puree Forssan Lehden levikkialueella ja muuta siellä ei kaivatkaan. Ihmeitä ja romantiikkaa, trollien raksutusta, tyhjästä syntyvää menestystä ja sen tavoittelua ilman eväitä, tuskaa, vaiva ja sosiaalista pääomaa, kulttuuria, työtä ja lukemista, oivaltaminen kun on harvojen herkkua.
Lehti jättää kertomatta jopa sen että John Peersin edellinen pari oli maailman ykköspelaajan Andy Murrayn, kolminkertaisen grand slam -voittajan VELI, Jamie Murray.
Miten monilahjakas urheilija päätyi maailman kärkipelaajan veljenä liki tuntemattoman Kontisen pariksi? Toimittajan on esitettävä oikeita kysymyksiä saadakseen oikeita vastauksia.
Niillä kun oma tärkeä yhteiskunnallinen tehtävänsä, ei hömpällä. Hömppäjuttu on vain ajan haaskausta.
Suomen vävystä ja saunavihdoilla tarinaa hoitaen. Se on viihdettä joka pilaa median tehtävän. Hukkaan heitettyä aikaa lukijalta.
Olen kirjoittanut moneen otteeseen miten Forssan Lehti pilasi koko maakunnan hömpällään ja vastaa siitä mitä vaikkapa poliitikot alueellaan osaavat tai eivät tiedä yhtään mitään maailman tapahtumien taustoista. Pelkkä opittujen käsitteiden hokeminen on turhuuksien turhuutta sekin ilman hyvää taustoitusta.
Niinpä poliitikot huutavat toisilleen kokouksissaan aivan kuin päätä leikattaisiin. Kuuntelevat juoruoja ja siirtävät niitä lehteensä ja kokouksiinsa. Näissä juoruissa ei puhuta ihmisten hyveistä tai tapahtumien todellisista taustoista.
Ne on annettava oikein, jolloin lukijan medianlukutaito kehittyisi samalla oikeaan suuntaan jo lapsena. Valtuustoon valittavien arvovaltakiistat johtavat vain syntipukkien hakemiseen hallituksessa ja se toki tiedettiin jo 1900-luvun alussa.
Helsingin Sanomat kertoo kuinka Peers on valintaansa tyytyväinen. Oikeammin hänen taustajoukkonsa analysoivat tilanteen kun yhteistyö Andy Murrayn veljen kanssa päättyi.
Miehet täydentävät kentällä toisiaan ja tulos, jossa noustaan maailman kärkeen, ei voisi parantua valintoja muutellen. Jatkossa sitä paikkaa joutuu puolustamaan ja siis myös kehittymään parina edelleenkin.
Kontinen kykenee ”ihmeellisiin asioihin” ja niistä suurin ei tapahdu vain kentällä vaan myös John Peersin korvien välissä. Vakavasta ja perheen asettamien paineitten alla eläneestä pojasta kasvoi rennompi, eikä hän ota kaikkea kentällä tapahtuvaa enää kuoleman vakavasti.
Isyys pani lopuksi elämän tärkeysjärjestykseen. Kentällä hän on tennisammattilainen mutta kotona ja siis kentän ulkopuolella isä. Se on malli myös monien paineitten alla eläville nuorille naisille. Kaikkea ei voi ehtiä vuorokauden aikana. Pysähdys kun tulee, kun elämä on liian täynnä suorittamista ja sosiaalisia paineita.
Kun yksin elävänä ei taritse asettaa elämälleen mitään rajoja, kaikkea pitää silloin ahnehtia ja ehtiä, vuorokauden ympäri, ja samalla päivittää elämää instagrammiin tai naamakirjaan.
Kun tällainen terve nuori ihminen väsyy, kyse on itse asetetuista paineista ja odotuksista. Siinä tunnollisin ihminen väsyy ensimmäisenä, ei rennosti elävä Henri Kontinen. Hän vain purkaa tietämättään John Peersin painajaista, suvun odotuksia, sosiaalista painetta Andy Murrayn veljen entisenä parina. Takaraivo ei enää jyskytä. Nyt voi jo toimittaja mainita saunankin.
Kun rima on kaikkialla korkealla, teit mitä tahansa, tarve hioa kaikki elämänsä osa-alueet kohti maailman huippua on varmasti työlästä. Eikä siinä riitä vain pelkkä työ: mukana on myös tiedostava elämäntapa, treenattu olemus, hiottu ruokavalio, kaunis sisustus, maailmaa nähnyt ihminen, joka on myös läsnä oleva vanhempi ja puoliso. Kaikki tämä vie aikaa ja se on poissa yöunesta.
Nuori keski-ikäinen nainen voi tehdä kaiken mikä kiinnostaa, periaatteessa. Se on upea asia. Ongelmana on vain aika ja geenimme. Henri Kontisen kohdalla ura ja perhe ei määrittele koko henkilöä mutta ei myöskään tennis. Elämässä kun kulkee mukana muitakin asioita. Jotain on osattava jättää myös tekemättä ja Kontinen sanoi hyvästi kaksinpelilleen. Upea valinta loukkaantumisten jälkeen. Miehen taustat olivat silloin kunnossa.
Suorittamisesta luopuminen on taito, joka näyttää helposti hukkuvan kunnianhimon, ahneuden tai tavoitteellisuuden alle, kirjoittaa Erja Yläjärvi kolumnissaan (HS 19.10). Se on hyvä kolumni, kiitos siitä Erja.
Välitä tämä tieto vielä kokoomuksen ja keskustan avainministereille ja kaikki alkaa taas sujua. Sinisten uhrilampailla kun ei tässä mimesisten, jäljittelytaipumusten ja pakanoitten maailmassa, kiusaamiskulttuurissamme, ole enää minkään maailman paineita ja hyvin se heiltä silloin sujuu.
Koko tämän oleellisen Forssan Lehti jättää kertomatta. Nuoren ihmisen kasvutarinan maailman huipulle. Malliksi lounaishämäläisille nuorille. Kun näin jatkuu vuosisadan ja palataan Wahrenin elämään, sen kuvaamiseen, syntyy Lounas-Häme ja sen syvä taantuma, teollisen yhdyskunnan historian asettamat paineet ja pakko. Ei sellaisessa pakossa mitään synny.
Lehden kirjoittajat, Rutakon kojjootit Sonkajärveltä, sekä lyhyet syvää negaatioita lisäävät trollien möläytykset, eivät ole ammattinsa osaavien toimittajien työtä printtimediassa lainkaan. Lainaukset STT:n toimittajilta ovat nekin luokattomia.
STT:ltä lainatut pinnalliset jutut antavat ikävät eväät toimia tavalla, jossa lounaishämäläinen media ei ole tukemassa alueen kohoamista muiden seutukuntien kärkeen mediayhteiskunnan kilpailussa kohti parempaa taloutta, työllisyyttä ja elinympäristöämme lasten ja vanhusten asuinympäristönämme.