Uudet vaalitko?
Puolueet kiistelevät uusien vaalien järjestämisestä. Kysytään avittiko vaalirahoitus nykyisen hallituksen syntyä ja vaikuttaako lainsäädännön syntyyn joukko ihmisiä, joiden kytkennät taustainstituutioihinsa eivät kestä päivänvaloa. Jos näin olisi, lait eivät ole moraalisesti oikeutettuja ja tämä rapauttaa niiden uskottavuutta, ei niinkään koko demokratian ja poliittisen instituution. Sen uskottavuus alkoi järkkyä jo paljon aikaisemmin uuden mediayhteiskunnan myötä.
Edelleen kysytään onko kaikki vasta jäävuoren huippua ja kyseessä on eräänlainen kansallinen käytäntö, ei niinkään korruptio. Lisäksi blogiteksteissä moni ihmettelee kansan tehtävää valvoa edustajiaan ja heidän nuhteettomuuttaan lain laatijana ja korjaajana. Ikään kuin tehtävät olisivat kääntyneet päälaelleen. Kaikkeen tähän on varmaankin jokin syy, joka on muutakin kuin pelkkä ilkeys, moraalittomuus tai rappio saati tietämättömyys ja muistamattomuus, tahallinen tai tahaton pelin politiikka. Entäpä jos kokeilisi olla hyväntahtoinen ja hakea selitystä?
Maan tapa
Säätiöt ja yhdistykset tukemassa puolueinstituutiota ovat olleet maan tapa. Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokoski lainaa säätiön perustamisasiakirjan muistiota, jossa maalaisliiton Arvo Korsimo perustelee säätiön sanamuotoa sellaiseksi, jossa yritysten ja liikelaitosten on helppoa jakaa sille lahjoituksia (HS 24.9). Maalaisliittolaisen säätiön tarkoitus olikin tukea puoluetta, joka oli samalla kansanliike ja säätiö osa maaseudun lasten koulutusta, työpaikkojen luomista ja modernisaatiota sodan jälkeisessä uudisraivaajahengessä.
Korsimo toimi tällaisena puoluesihteerinä ennen Seppo Kääriäisen aikoja. Tänään toimittaja, joka haluaa tietää savolaisten mielipiteen, soittaa Seppo Kääriäiselle. Hämäläisten ja Forssalaisten mielipide selvinnee kysyen Sirkka Liisa-Anttilan vastausta. Ainakin kun kyseessä on keskustapuolue.
Gonzo-journalismi
Kääriäistä moni vertasikin Korsimoon. Ei se ihan huono samaistumiskohde Gonzo-journalistilta ollutkaan. Tarkoitus oli silloin viedä keskustelu sivuraiteille pääasiasta, henkilöidä se ja yhdistellen faktaa ja fiktiota. Siis samaan tapaan kuin Veikko Ennala teki Hymy-lehdessä tai Jari Tervo romaanissaan Koljatissa.
Gonzo-journalismi ja pakinat tulivat Suomeen noina aikoina 1970-luvulla Yhdysvalloista Hunter Thompsonin kirjoista. Nyt kaikki lehdet, aikakauslehdet ja televisio, blogistit ovat pelkkiä Gonzo-journalismin neroja yhdistellessään juttuihin myös oman elämänsä.
Näin teki myös Veikko Ennala tai Mattiesko Hytönen. Pienet faktat ja fiktiot yhdistetään omiin havaintoihin, näennäisiin pikkuseikkoihin, omaan elämään, perheenjäseniin ja itse päätapahtuma hämärtyy tai katoaa, menettää merkityksensä. Kun sähköinen digimedia siirtyy paperimediaan syntyy Gonzo-journalismia.
Perinteisen median keskiössä kulkee digimedia, sähköinen lehti ja sen Gonzo-journalismi. Itse prosessi kutsutaan diffuusioksi ja se tapahtuu nopeasti, reaaliaikaisesti. Sellainen muuttaa elämämme asenteita ja arvoja huomaamattamme.
Puoluelehdistä markkinointiin ja Gonzoon
Vielä 1950-70 -luvuilla puolueillamme oli vahva puoluelehdistö, jossa käytiin aatteellinen sananvaihto. Myöhemmin se katosi, lehdistötuki siirtyi sekin osaksi puoluetukea ja vähäinenkin itsenäisyys hävisi. Puolueille syntyi omat verkkosivustonsa blogeineen ja ne kilpailevat rahasta saman puolueen lehden kanssa.
Sananvapauden ylläpito tuolla suunnalla katosi ja se siirtyi muille, usein viihteellisimmille medioille. Viihdetaiteilijat siirtyivät politiikkaan tuntematta koko aluetta ja sen yhteiskunnallista sisältöä, historiaa, yhteiskuntapolitiikan avainkäsitteitä ja -sektoreita. Mainos ja markkinointi tuli osaksi lainsäädäntötyötä, puoluevirkailijat osaksi muuta yhteiskunnan eliittiä, josta hakivat omat elämänkokemuksena ja yritysjohtajilta optionsa. Oma edunvalvonta ja vaurastuminen oli oltava sama kuin viiteryhmällä vieressä.
Alkoi vieraantuminen siitä kansasta, joka kansanliikkeet aikanaan perusti. Urpilainen kertoi köyhyysrajaksi 3000 euron palkkaa. Ministerit hankkivat miljoonien hintaisia asuntoja, joku alkoi opiskella ajamaan autolla vasta 60-vuotiaana, kun oma kuljettaja katosi mustan auton ohjaimista. Oli syntynyt poliittinen eliitti joka oli osa muuta, varakkaampaa ja monella tavalla osaavampaa eliittiä.
Kahden maailman törmäys
Säätiöiden ja yhdistysten luvatussa maassa kasvava uusi poliitikkojen eliitti sai koulutuksensa toisessa maailmassa kuin heidän äänestäjänsä. Intrenetin yleistyessä ja uusmedian myötä tuo vieras maailma avautui toki myös medioillemme ja yllätyimme sen omituisesta tavasta operoida politiikan teon eliitin sekä kouluttajana että vaalityön rahoittajana. Kaksi maailmaa kohtasivat toisensa, vanha ja uusi. Melkein mikä taahnsa summa ja paljastus oli ministerin kuvaamana ”marginaalinen”. Ilmiö oli vain kateutta ja kansan pahansuopaa juoruilua, jota saattoi jopa psykologisoida ja kuului ”toimen kuvaan” tai ”lajin luonteeseen” formulatähden luonnehtimana.
Sitä vauhditti suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle ja viihdetaiteilijoiden tutustuminen tehtäviin, jotka olivat heille vieraita ja alkoi syntyä tragikoomisia virheitä. Rahaa alettiin ohjailla omille ja kaverin tileille, yritysjohtaja kertoi konsultoiden miten menetellä. Politiikan huipulla ei työskennellyt enää valtakunnan eliitti saati moraalisesti arvostettu ja arvoiltaan tunnettu ihminen. Kun alkoi äänestää itseään tai julkimoa, tulos ei voinut olla hääppöinen vaativassa ja alati vaikeutuvassa lainsäätäjän tehtävässä. Itse tehtävän hoitivat asiantuntijat ja virkamiehet.
Paniikki pahasta
Hysteerinen käyttäytyminen ja paniikki ei ratkaise mitenkään tällaisen ongelman syntyä. Se oli ennustettavissa ja alkoi jo ennen kesää 2008 ja ensimmäisiä “paljastuksia”. Paniikki jakaa vain puoluelaitoksemme kahtia, joko vanhasuomalaisiin, maailman sivu sovellettua käytäntöä pönkittäviin sekä uussuomalaisiin, joiden historiallinen muisti ei ulotu edes 1980-luvun poliittisen kenttämme uudistuksiin, saati EU:n tuomiin kokonaan uusiin käytäntöihin ja jopa puoluelaitokseen siellä, jolla ei ole juurikaan kosketuspintaa omaan historiaamme.
Konservatiivinen Keskustahan edustaa siellä entisenä maalaisliitona liberaalista aatemaailmaa ja jakautuu siten jo tuota kautta kahteen eri arvojen ääripäähän, suomalaiseen ja yleiseurooppalaiseen.
“Ees taa, ees taa”
Vasemmiston tapa reagoida ongelmaan, seuraten sitä sekä perinteisen printtimedian ja toisaalla uusmedian blogien välityksellä muistuttaa liikettä “käy ees taa ees taa tiellä taistojen”. Myös sitä näyttävät kahlitsevan sekä vanhasuomalaisten, ukkoutuneitten yhdistysten ja ay-liikkeen toimintamallit sekä toisaalla vihertävät ja radikaalit uudistusaatteet. Sielläkin radikaalin politiikan teon keskiö on siirtynyt työväentaloista nettiin.
Kun uudistukset tapahtuvat digiajan keskiössä, museoitunut liike muuttuu vain virheiden summana ja kulkee innovaattorina aiemmin esiintyen nyt väärään suuntaan. Syntyy “ees taa” -liike, johon varallisuus ei taatusti tee pesäänsä. Gonzo-journalistin pakina ei muuta sitä miksikään, päinvastoin. Jokainen pysähtynyt ”ees taa -liike” tarvitsee apua ja konsultoivan neuvojan, ei vain karismaattista puheenjohtajaa ja mainosrahoja, markkinointia. Käsite ”Barack Obama” on vuosikymmenten tuote Yhdysvalloissa.
Mediayhteiskunnan hallitukseen
Elämme mediayhteiskunnassa, jossa erot suomalaisten blogistien ja yhteisösivujen käyttäjien aatemaailmassa ja mielipiteissä eivät näyttäisi nyt poikkeavan riippumatta seurasiko niitä Hämeessä, Savossa, Karjalassa tai Pohjanmaalla. Nokia tuottaa sen palveluja käyttäville uudessa Nokiassa laitteita yhdessä Microsoftin ja Facebookin, yhteisösivustojen kanssa.
Maan hallitus elää tuossa maailmassa, sen toimitusjohtaja on vastuussa tuon aikakauden osakkeenomistajille konsernissa, jonka nimi on Suomi.
Uuden median, kansalaismedian, aatemaailman ja arvostusten mukaan maan hallitus nyt joko kaatuu tai jatkaa toimintaansa. Tätä kriisiä ei voi mitenkään verrata 35 -vuotta takaperin tapahtuneisiin hajotusvaaleihin ja syykin on dramaattisempi, kahden maailman ja etenkin mediamaailman yhteentörmäyksessä eilisen päivän elämään ja haamuihin, jotka on syytä päivittää omaa aikaamme vastaaviksi ja mieluiten visioiden vähän tulevaakin.