Oikein hyvää Mikkelinpäivää ja alkavaa vanhusten viikkoa. Miksi suomalaisen on jäätävä eläkkeelle täytettyään 68 vuotta? Miksi ikäihmisiä on alettu Suomessa kiusata ja liki halveksia, vähätellä ja pilkata? Miksi suomalaiset ihailevat nuoruutta? Tämä on hyvin suomalainen ilmiö ja sitä saa hävetä. Ammattinsa osaavat hoitajat ovat toki asia erikseen.
Ei kukaan niin sukkela ole että ehtisi elämästä nauttia nykyisessä mediayhteiskunnassamme, sen hybridissä pandemiaa seuraten. Mediayhteiskunnan ihmiset kun syttyvät ja sammuvat kuin valot yössä. Ikään kuin nuolisivat hunajaa okaasta ja itse vielä mediansa toimittaenkin.
Elämä uudessa yhteiskunnassamme on hauska juttu matkalla hautaan. Jos sinulla ei ole luonnetta, hanki elänänohjeita ja lue ne mediastasi. Mediat niitä jakavat, toimittajat. Elävät ylihuomisen elämää eilisen hinnalla uusina vallankäyttäjinämme. Toimittajat kun elävät muiden elämää, heidän ohi virtaavaa mutta virtaavaa kuitenkin ja raportoivat siitä sinulle.
Median kuvaama elämä on kuin peili, jossa kaikki lopulta häviävät ja sen harhaan on helppo mennä. Median kuvaama elämä on aina tappio, joka on pahempi kuin kuolema, ja sen kanssa on opittava vain elämään. Uudessa mediayhteiskunnassamme elämisen taito ja kuolemisen taito ovat nekin sama asia. Seuratkaa vaikka Yhydysvaltain vaaleja ja pandemiaa medioistamme.
Uusi vaihe on pelkkä huijaus ja se loppuu median kuvaamalla tavallakin. Vaihtoehdot on siinä annettu jo etukäteen nekin eläen. Vai näyttääkö demokratia ja vaalit iloiselta asialta Yhdysvalloissa eläen ja medioitamme seuraten? Siirry sinäkin mediakratian eläjäksi jos et jo ole siirtynyt. On viisaampi myötäillä sitä kuin joutua sen hampaisiin. Sosiaalisen median talous ja strategia on kuitenkin toinen kuin perinteisen ja sen on noudatettava kansalaismedian tahtoa ja sisältöäkin, sen painotuksiamme.
Media lisää älykkyyttä syömällä lahjakkaita lapsiaankin ja se on sen surullisin tehtävä, ei taatusti kenenkään kadehdittavissa uutena kuolemansyntinämme, niistä ehkä pahimpana. Mediayhteiskunnan vanhus on omistanut elämänsä opiskelulle, sen sinä jo tiesitkin. Nyt kun hän sen 68 -vuotiaana lopulta osaisi, se onkin jo ohi. Enää ei vaadita pitkää uraa nekrologille madioissamme. Työn sankarit ovat katoamassa viihteen sankareitten tieltä.
Onnea eläkeläiselle, mediayhteiskunnan tuotteelle. Opit mediakielen, kuin vieraan kielen, mutta äänsit sitä kaiken aikaa väärin ja siitäkin sinut tuomitaan menneen maailmamme eläjänä. Usko vanhuksenakin kuinka mediayhteiskunnankin elämä on elämisen arvoinen ja uskosi tekee sen todeksi. Olet juuri niin suuri mediayhteiskunnassasi kuin ne asiat, joiden annat siellä häiritä itseäsi ja media huolehtii kyllä tästäkin.
Jos alat siellä osoittaa jotakuta sormella, vaatien myös vastuuseen teoistaan, vastassasi on ei kukaan. Toimittajan elämä kun on pyhiinvaellus, johon sinä et taatusti kykene vanhuksena. Mediayhteiskunnassa, uudessa ja itse luomassamme, on vain opittava kärsimään voidakseen elää. Tässä ei ole mitään uutta aiempaan elämääsi.
Mediayhteiskunnassa kun ihminen on oma päämääränsä ja siitä toimittaja vain viattomasti raportoi ja taustoittaa elämääsi puolestasi. Varjele siinä toimittajan naiiviutta niin kuin omaa innostustasi, nuoruutta sekä hurmiota ja hyvin menee. Ehdit mitä tahansa, kunhan et ala hosua ja pilata mediayhteiskunnan tuotteitamme.
Median elämä kun on aina likainen ja pölyinen käytävä, suljettu molemmista päistään. Ja kun alat haukkua mediaa, muista että idiootit ovat usein oikeassa. Mediayhteiskussa kun aloitat elämäsi komediana ja lopetat sen ainoana näyttelijänä, näytelmäsi ainoana katsojana. Tässä menneen maailman viisaudet ovat tänään yhtä uskottavia kuin ennen mediamaailmamme syntyä. Monet viisaudet ovat vain unohtuneet ja liiankin vaikeita tänään oivalletaviksemme.
Nyt ikääntyvänä vanhuksena muista nauttia taipaleesta, mediayhteiskunnan sinulle tarjoamasta matkasta, matkalla olosta, äläkä mene ansaan, jossa media vartoo perillepääsyäsikin. Totuudella kun on edelleen monet kasvot ja vain valheella ne yhdet ja samat. Mediayhteiskunnan omatunto kun ei enää varjele meitä synneiltämme mutta voi pilata edelleen ilomme.
Teemu Hallamaa Tampereen yliopistosta, sen tiedotusopin laitokselta, teki Helsingin Sanomien nekrologeista gradunsa vuonna 2013. Mitä kuolleet meistä kertovat mediasta luettuina. Tässä lyhyt tiivistelamä:
Lähes viidestäsadasta läpikäydystä muistokirjoituksesta joka neljäs käsittele kulttuurialan toimijoita. Tämä ei ole muuttunut 20 vuodessa. Selkein muutos on naisten määrän lisääntyminen muistokirjoituksissa. Vuonna 1992 vajaat 13 prosenttia muistokirjoituksista käsitteli naista, kun vuonna 2012 vastaava luku on vajaat 23 prosenttia. Naisten nousu työelämässä näkyy siis myös muistokirjoituksissa. Näkyykö myös niiden sisällössä, sitä tiivistelmä ei kerro. Koska olin nuorena idealisti, uskon kuitenkin pientä muutosta tapahtuneen. Mihin suuntaan, siitä nuori idealisti ei osaisi kertoa mutta nyt jo ikääntyneenä paljonkin.
Vapauden hetkiä ei anneta, ne on otettava ja hyvälle ihmiselle maailma on hyvä. Niinpä naiset joko ovat hyviä tai jäljittelevät miestä parempaa. Näkyykö se miesten kirjoittamissa nekrologeissa on kokonaan eri asia. Naisten kirjoittamissa tuskin näkyisi.
Pidentynyt elinaika ei näy muistokirjoituksissa, vaan henkilöiden keskimääräinen ikä on pysytellyt reilussa 70 vuodessa. Tämä kertoo siitä, että enää ei tarvitse tehdä pitkää uraa saadakseen muistokirjoituksen lehteen. Toinen osoitus tästä on työurien monipuolistuminen 20 vuodessa. Jos tästä jotain kirjoittaisi, se olisi ennakkoluuloista syntyvää.
Ennakkoluulot ovat tietämättömyyden lapsia ja niitä näkee etenkin liberaalien kirjoituksissa. Niissä kun liian avarakatseinen ei tahdo asettua riidassa kummankaan puolelle. Ennakkoluulot ovat taas mediayhteiskuntamme tietämättömyyden tuotteita ja pahan ihmisen saavuttama suosio yhtä petollinen kuin hän itse. Pahat kun tekevät sellaista josta hyvät uskaltavat vain uneksia. Näin mediayhteiskunnan moraali on lähempänä sellaista tietoa, jossa tieto on valtaa vain koskiessaan oikeita henkilöitä. Media sanoo laki mutta tarkoittaa kyllä valtaa.