Yhdysvaltain 45. presidentti kritisoi mediaa. Myös hänen kannattajansa tekevät niin. Onko media oikeasti ikään kuin yksillä rattailla varustettu kulkuväline, jonka on mahdoton hyväksyä sitä tosiasiaa, jossa Yhdysvaltain presidentti on valittu vaaleilla?
Jakaako media kansakuntaa ja kansakuntia? Käyttääkö se sokeasti valtaansa? Vaarantaako se nyt sellaista, joka aiemmin oli pyhää ja johon tuli asennoitua puolueettomasti ja hyväksyen perustuslailliset oikeudet valita demokraattisesti johtajamme. Myös heidän äänestäjiensä oikeudet ja vapaus käyttää medioita sekä luottaa niiden narratiiviseen kerrontaankin.
On kysyttävä myös miksi Yhdysvaltain 45. presidentti joutuu turvautumaan sosiaaliseen mediaan? Miksi hänen äänestäjänsä Yhdysvalloissa ovat häneen tyytyväisiä. Syventääkö media konfliktia ja tekeekö se sen tahallaan ja tarkoituksella?
Lähes kaikki sotamme ovat nykyisin mediasotia. Huono uutinen on ainut hyvä uutinen. Onko mediamme konfliktihakuinen ja hakee peliteoreettisia rakennelmia tarkoituksella? Jos vastaus on myönteinen, onko nykyinen mediayhteiskunta, jossa media käyttää absoluuttista valtaa, vaarallinen ja koko ajan kriisissä?
Käydäänkö tällaisessa uudessa mediayhteiskunnassa koko ajan kamppailua ikään kuin kaikesta olisi puutetta, rahasta, vallasta, rakkaudesta, kunniasta ja pyhistä arvoistamme, joista käydään veristä kamppailua. Lisäksi tavalla, jossa ihmisiä nimitellään, rakennellaan stereotyyppejä, käytetään joko vihapuhetta tai väheksyntää, tunnekielemme inhopuhetta.
Kun yksi peli on palattu alkaa uusi armoton peli, jossa pelin säännöt määrää moraaliton peluri ja se peluri on aina toimittaja. Kun toimittaja on yhden pelin lopettanut, hän aloittaa seuraavan ja kertoo myös sen säännöt.
Jos ne eivät kelpaa, suljetaan sellaiset ulos mediapelistä. Tutkimusten mukaan tällaisia moraalittomia pelaajia on noin 20 % väestöstä. Ei toki alkuunkaan kaikki meistä ole vailla moraalia, narsismiltaan häiriintyneitä tai psykopaatteja pelureita.
Liki 80 % meistä on ihan tolkun ihmisiä, jotka kaipaavat tolkun viihdettä ja asiaa, järkevää puhetta ja inhopuhe tai vihapuhe ei tule edes mieleen. Pelejä ei pelata ja oma yhteisö ei ole jatkuva taistelutanner, jossa rakkaudestakin olisi koko ajan puutetta tai rajallinen määrä. Kyllä se on ehtymätön luonnonvara. Lisääntyy sitä viljeltäessä.
Entäpä jos alkaisimme panostaa sellaiseen, joka lisää kansakunnan omaa moraalia ja kannattelee seuraavan sukupolven arvoja ja kasautuvaa moraalipääomamme. Pelaaja voi pelata pelejään mutta hyväksyen kansakunnan normit, arvot ja moraalipääoman tuomat ja joskus ikävältä tuntuvat velvoitteetkin.
Vaalit nyt ovat sellainen asia ja tietyn kunnan rajojen alueella asuvien on yhteisesti hoidettava liki tuhannen lain ja asetuksen asettamat tehtävät. Se ei ole inhokkien ja vihapuheita hakevien tehtävä ensinkään. Kun mukaan tulevat jatkossa myös maakuntamme, tehtävien määrä ei taatusti vähene ja harva näistä töistä palkkaa saa, saati tänään yhteisönsä arvostusta.
Tässä jos missä median ja toimittajien on syytä katsoa peiliin ja pohtia, miksi näiden puolueiksi kutsuttujen ja medioissamme haukuttujen on hankala löytää ehdokkaita vaaleihimme saati heille äänestäjiä. Elleivät nyt ole toimittajalle mieleen.