Onni suosii rohkeaa – ”Audentes fortuna iuvat”
16.04.2023
Kerran vuodessa opiskelijat täyttävät rantakohteiden baarit ja yökerhot. Loman nimi on spring break, ja sillä on huono maine. Nuorille sillä on yksi tarkoitus: unohtaa murheet ja antaa palaa. Onni suosii rohkeaa – Tieto lisää ruskaa. Eikä makuasioista voi kiistellä. ”Difficultatem facit doctrina” – ”De gustibus non est disputandum”.
Spring break on noin18-25-vuotiaiden collegeopiskelijoiden lomaviikko, jonka aikana nuoret suuntaavat Yhdysvaltain eteläisiin osavaltioihin. Siis sellaisiin kuin Texas, Alabama ja tietysti Florida rantakohteineen. Tarkoitus on rentoutua ja juhlia. Kaukana vanhemmista, opettajista ja muista elämää rajoittaneista ikävistä asioistamme.
Se on kuin uusi puolue, joka on vanhaa perua, mutta löytänyt 1960-luvun juurensa. Hän on kuin 1990-luvulla syntynyt tamperelainen pääministeri ja vallankumouksellinen punavihreä aate harteillaan. Suorat sanat ja nahkatakki niitä peittäen. Juhlat, jotka järjestetään pääministerille varatussa kiinteistössä. Aivan kuin isovanhemmat ennen vanhaa vallatessaan. Florida on idässä ja sieltä valo, Jumala on kuollut. ”Ec oriente lux” – ”Deus Mortuus Est”.
Heristellen sormia kokoomuslaiselle setämiehelle ja palauttaen Sixten Korkmanin opit takaisin hallituksen ohjelmapaperiksi. Tältä näyttää spring break ja Suomen yleisradion keski-ikäisen toimittajan yhteispeli hallitusta maalle rakentaen. Siinä on hiven punamultaa ja suomettumisen aikaisia nuoruuden muistoja. Rakkautta ensi silmäyksellä. ”Ex visu amor”.
Opiskelijoiden spring breakilla on Yhdysvalloissa huono maine. Se yhdistetään ylenpalttiseen juhlimiseen ja dogailuun, huumeisiin. Uutismedioitten otsikot kertovat katastrofista, kaaoksesta ja sekasorrosta. Tänä vuonna eniten huomiota sai Miami Beach ja kymmenet takavarikoidut aseet, ammutut nuoret. Muistuttaa talvisodan hengestä syntyneenä 1940-luvun Suomessa. Hanki elämä ja kerralla kuntoon. ”Fac ut viva” – ”Illico perfectum!”
Alkoholin käyttö rannoilla on kielletty kokonaan. Kaikki kuitenkin juovat. Hittijuomana on BORG, black-out range gallon. Vettä vodkaa, esansseja ja elektrolyyttejä. Mieleen tulee oma nuoruus ja kenttäkurssit Hailuodossa. Elektrolyytit ehkäisivät krapulaa. Kerran joku oli anastanut varastoista spriipullon näköisen formaliinipullon. Syntyi paniikki. Moni oksensi paniikkiaan. Formaliini myrkky löytyi opiskelijajoukon kinginä esiintyneen pojan repusta. Tuolloin kuolleet opettivat eläviä ja silloin oli juotava. ”Mortui vivos docent – ”Nunc est bibendum.”
Näitä sokka irti juhlia elettiin etenkin 1970-luvun alussa ja varmaan vielä tänäänkin. Katariina Parhi on kirjoittanut suomalaisesta huumeaallosta kirjan ”Saadaan vähän kamalaa”. Helsingin Sanomat esittelee ensimmäistä suomalaista huumeaaltoa historioitsijana. Kirja esittelee Suomen ensimmäisen huumeaallon ja tuo kuuluviin nuorten huumeidenkäyttäjien ja hoidon pioneerien äänet. ”Anna ikuisen valon loistaa heille”. ”Lux perpetua luceat eis”.
Vielä 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa toiminnan taustalla oli ajatus auttaa nuoria itsenäistymään ja ottamaan vastuuta sekä palauttaa kadonnut yhteys perheeseen, sukulaisiin tai muihin turvallisiin ihmisiin. Elimme kirjailija, psykiatri, poliitikko, erikoislääkäri Claes Anderssonin aikaa. Maaseutu alkoi autioitua ja nuoret pakenivat pääkaupunkiseudulle ja kovin usein myös Ruotsiin. Juhannuksena heitä tapasi kokkotulillamme.
Jörn Donner esiintyi elokuvineen ja myöhemmin kirjoineen, televisio tarjosi hänelle estradin. Hän istui tuolillaan rennosti kierien kuin käpy selän alla kiusaten. Ensimmäinen huumeaaltomme ja sen hoitojärjestelmät olivat hyväksyttyjä noudatellen sosiaalisia rakenteitamme. Näin on toki tänäänkin. Anna ikuisen valon loistaa heille. ”Lux temporis acti”.
”Tietyt asiat eivät ole hirveästi muuttuneet. Olen yhä enenevissä määrin alkanut miettiä, ettei ole oikein minkäänlaista jakoa menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Menneisyydessä on niin paljon sellaista, mikä selittää nykyisyyttä.” Kertoo tieteenhistorioitsija ja kirjailija Katariina Parhi Helsingin Sanomissa (HS 13.04.2023). Tuolloin syntyneenä saa kokemuksen, jossa kuolleet opettavat eläviä. ”Mortui vivos docent”.
Mitä kerran on ollut, sitä vastakin on.
Käytöshäiriöt kulttuuritapahtumissa ovat yhä vakavampia, todetaan brittikyselyssä. Ihmiset ovat yleensä hyvin humalassa ennen saapumistaan ja suhtautuvat esiintymiseensä kuin keikkaan. Siinä on tuulahdus hallituksesta, jossa mukana seikkailee menneitten vuosikymmenten painolasti. ”Älä sotke ympyröitäni” – ”Noli turbare circulos meos!”
”Minua ja kollegoitani on pahoinpidelty. Olemme keskeyttäneet tappeluita, estäneet ihmisiä virtsaamasta istuimelleen ja meille on huudettu”, kertoo The Guardianin haastattelema nimetön teatterityöntekijä. Valtaosa kertoo asioiden olevan nyt huonommin kuin ennen koronapandemiaa.
Miten on sitten Suomessa?
”Edessä on isoja kysymyksiä”. otsikoi Helsingin Sanomat pääkirjoituksensa (HS 15.04.2023). Nyt kysymyksillä tarkoitetaan kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon hallitustunnustelijan 24 kohtaa käsittävää ”Orpon listaa”. Otsikkona voisi olla ”Raha ei haise”. ”Pecunia non olet”.
Televisiossa yleisradion haastattelema asiantuntija tunnetaan toki mielipiteiltään jo 1970-luvulta. Ne eivät muutu vaan ovat samaa Sixten Korkmania kuin mitä opimme hänestä ensimmäisen huumeaaltomme aikoihin. Se oli vasemmistoradikaalien ja punavihreiden demareiden, mutta myös kunnon taistolaisten elämöintiä yliopistoissamme. Heistä tuli myöhemmin ministereitä, professoreja ja pankinjohtajiakin. ”Rahat vai kolmipyörä?” – ”Pecunia an tribirota?”.
Oleellista oli kuitenkin sosiaalinen tausta ja sen tuoma turva, niin 1960-luvulla, kuin myös nyt vuonna 2023. Vallankumouksellisen nuoren, tulevan pankinjohtajan isä oli kansliapäällikkö ja Donner sukuineen eli turvallista lapsuutta ja nuoruutta, tapahtui se miten tahansa juopunutta vallankumoustaan hoitaen. Rentun ruusu kukki muuallakin kuin kotkan ruusun tarhassa tai Hämeenlinnassa. Kekkonen hoiti Paasikiven jäljiltä maatamme. ”Millainen kuningas, sellainen lauma” – ”Qualis rex, talis grex.”
Näin ei ollut pienviljelijän lasten kohdalla ja matkustaen työn perässä Ruotsiin. Toki tämä sama pätee maahanmuuttajien kohdalla myös vuonna 2023. Tässä havainnossa tieteenhistorioitsija Katariina Parhi on oikeassa. Elämme kahdessa eri maailmassa, ”mikä oli todistettava”. ”Ouod erat demonstrandum”.
Samoin perussuomalainen puolue ja sen kaiken tämän jo kokeneet äänestäjämme. Mitä kerran on ollut, sitä vastakin on. Tuleva pääministerimme ei voi ”yrittää nyhjäistä tyhjästä, vettä hohkakivestä” (Aquam a punice postulare)”.
Todennäköisin vaihtoehto on kahden suurvoittajan vaihtoehto ja mukaan tulevat pienpuolueet tuskin löytävät porvareina itselleen hallituspohjaa vaaleissa hävinneistä. Sellaisen näyttely Kekkosen jälkeisessä ajassa ja Naton itäisen rajan hoitajana on jätettävä menneen maailman muisteloihimme. Mikä tahansa latinaksi sanottu ei enää vaikuta syvälliseltä. ”Quidquid latine dictum sit, altum videtur”.
Näin Sixten Korkmanin ja vasemmistotoimittajien malli, jo ennen vaaleja esitetty, muistuttaa paluuta 1960-luvun maisemiin sekä samalla epäily siitä, etteikö Suomi pysy kaksikielisenä, ja mieluiten vielä useita muitakin kieliä oppineena, ei ole kynnyskysymys. Ei myöskään kansainväliset sopimukset, koskien niin Ahvenanmaata kuin Eurooppa yleensä. Talouden hoidossa ja työmarkkinoilla puolueet talousoikealla löytävät toisensa luonnollisesti parhaiten. Se että perussuomalaiset on sijoitettu myös salissa kokoomuksen oikealle puolelle, kertoneen myös mistä on kysymys. Uudet edustajamme esiintyvät äänestyksissä, jättäen tyhjän lapun sijaan laputtoman merkin omasta läsnäolostaan. Olemme tomua ja varjoa, sanoisi Horatius. ”Pulvis et umbra sumus”.
Tässä sinipunan esittely hallituspohjaksi medioissamme on paluuta aikaan, jolloin meillä oli vain Urho Kekkonen ja hänen puolueensa sekä sanoma, joka tuli suomettumisen kautta tutuksi myös muulle Euroopalle ja Yhdysvalloille. Suomi ei voi suomettaa Natoa, kertoi myös Yhdysvaltain presidentti. Edessä on todellakin isoja kysymyksiä, mutta samalla pieniä ihmisiä. Mikä oli myös vaaleissa todistettava. ”Quod erat demonstrandum”.
Toimittajan pienuus on media-ajan perinteisen median ongelma, kykenemättä näkemään uuden ajan koittoa ja sen sosiaalisen median ja tekoälyn maailmassa, robotiikassa. Perussuomalaiset menestyivät vaaleissa pienellä budjetilla ja käyttäen uusinta teknologiaa. Vastaavat vaalit kun on käyty Suomessa aiemminkin.
Televisio ja professori Risto Sänkiaho ei vain saanut näistä vuoden 1970 vaaleistamme tolkkua, Seppo Kääräisen kummisetänä esiintyen, uskottavaa tulosta ulos ilman korpikansan avustusta. Vasta pienviljelijä Pohjois-Karjalasta, Eino Poutiainen, oikaisi ja kertoi lopullisen tuloksen ja SMP:n voiton. Siinä aurinko paistoi kaikille. ”Sol omnibus lucet”.
Pienten ihmisten on opittava uusi mittakaava ja oman maansa tavat ja tottumukset sekä paradigmainen maailma ja sen kautta avutuvat kansalliset vaatimuksemme selvitä uusista haasteistamme. Yksin emme niistä selviä. Oppi (tieto) tuo vaikeudet, tieto lisää tuskaa. ”Difficultatem facit doctrina”. Meistä on apua muille vain oman menestymisemme kautta ja avulla.
Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa – ”De visu; de auditu; de olfactu”.