Kun näyttelijä Leslie Nilsen esittää miestä ja alastonta asetta tänään television maksullisella kanavalla, samaan aikaan käynnistyy ottelu Suomen ja Venäjän välillä panoksena paikka MM-kisojen loppuotteluun. Koomikko Leslie Nielsenin osa ei ole kiitollinen. Raina on moneen kertaa nähty, mutta Suomen peli pitää sisällään edelleen suuren draaman ainekset kävi pelissä kuinka tahansa. Kansa rakastaa draamaa, sinisristilippuja ja nationalismista värisevää Antero Mertarannan ääntä “Ihanaa, ihanaa Leijonat”. Jos sitä ei ymmärrä, ei pidä lähteä poliitikoksi.
Hävinneitten hallitus
Kun Jyrki Katainen kokoaa hallitusta, jota mediat nimittävät jo hävinneitten hallitukseksi, siinä on samaa kuin miehessä ja alastomassa aseessa. Jytky -vaalien suuri draama päättyi Timo Soinin ilmoitettua puolueen jäämisestä oppositioon. Tai niinhän se ainakin näyttäisi, ellei ymmärrä draaman rakentelua kohti tragediaa Homeroksen tapaan.
Ennen draaman kaaren uutta vaihetta puolue oli saanut maan historian suurimman vaalivoiton ja valmistautui ohjelmansa toteutukseen hallituksessa. Toki siihen kuului muutakin kuin vaalit Portugalissa tai Kreikassa. Se vain oli jätetty ulkopuolelle median toimesta. Nationalismiin rakennettu median oman draaman kaaren kuului päättyä hallitukseen, jota johtaa Katainen pääministerinä ja Jutta Urpilainen hänen aisaparinaan mahdollisesti valtiovarainministerinä. Siis Kataisen-Urpilaisen hallitus joka hankki historiansa kehnoimman vaalituloksen. Lisäksi mukana on kolme yhden ministerin salkun hankkivaa sirpalepuoluetta, joista vihreät oli suurin häviäjä suhteellisesti tappioita vertailtaessa. Vain Rkp vaikuttaisi saaneen puhtaat paperit äänestäjiltään. Hallituksessa puhutaan siis pakkosuomea savolaisten sitä kuvaillessa. Se tarkoittaa Helsingin seudun hallitusta, joka edustaa meitä Välimerellä.
Mediayhteiskunnan hallitus
Etelän medioissa uuden mediayhteiskunnan vanhempi siipi purkaa tuntojaan ikään kuin jääkiekon MM-kisoissa, jossa oma maa on kokenut äkkikuoleman ja pudonnut leikistä, jossa panokset olivat ensimmäisen kerran kansainvälistä mediaa kiehtovia. Tällaista näytelmää maalaisliitto-keskusta tai demarit eivät olleet koskaan aiemmin saaneet aikaan edes talvisodan aattona. Näille sukupolville tuttuja olivat lätkäpelit, joissa Neuvostoliitto aiheutti sekavia tilanteita Suomen maalilla ja peli päättyi kaksinumeroiseen tappioomme.
Näitä korpikansan suomalaisia puolueita ei maailmalla tunnettu, eivätkä ne vaikuttaneet syrjäisen Euroopan kolkassa muun maailman menoon. Wall Street Journal ei ollut kiinnostunut Johannes Virolaisen tai Rafael Paasion mielipiteistä. Kreikka ja Portugali eivät pidätelleet henkeään ja espanjalaisille Suomen vaalien tulos oli yhdentekevä. Suomea ei aina edes osattu hahmottaa Euroopan kartalle. Tänään me siellä olemme, ja vielä hetki sitten meillä oli myös ensimmäisen kerran oikeaa poliittista liikkumavaraa, ja meitä kuunneltiin tarkalla korvalla. Samalla Venäjän peleissä Suomi alkoi panna oikeasti vastaan, mutta ei enää Brysselin pelissämme. Muutos tapahtui vasta keväällä 2011.
Syy oli perussuomalainen kansanliike, jota Tarja Cronberg kuvasi Helsingin Sanomissa (11.5) suureksi mahdollisuudeksi entisenä vihreitten puheenjohtajana ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana. Tällaiset moneen kertaan väitelleet kosmopoliitit eivät vihreille kelvanneet puheenjohtajana. Cronberg ymmärsi miten uuden ohjelmakauden ja rakennerahastojen ovet avautuvat ja kuinka Suomella olisi nyt ollut mahdollisuus tehdä maaleja. Ei vain huomata, kuinka vaihe menee maalin edustalla reaaliaikaisessa taloudessa hetkessä ohi. Ja jäljelle jää Leslie Nielsen ja alaston ase. Tapa kertoa, kuinka reunamaakunta Euroopassa on aina alusmaa ja ajopuu, draamasta ja tragediasta ajaudutaan lopulta komediaan. Vanhaa mediaa seuraavat poliitikot elävät aina eilispäivän unessa reaalitaloudessamme, sosiaalisen median strategiassa ja taloudessa.
Kiinnostus kristillisten salkusta kasvaa
Vanhan rainan käynnistäminen suomalaisena hallitusohjelman kokoamisena vie kiinnostuksen jopa vihreitten viimeisiltä kannattajilta ja vain ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisten äänestäjät ovat tyytyväisiä yhteen ministerin salkkuunsa. Rkp elää siinä kuin kotonaan ankkalammikossa vuosikymmenet viihtyneenä. Kevään draaman jännitys jytky -vaaleissa huipentuu jännitykseen kristillisten saamasta salkusta.
Arvomaailmaltaan uusi hallitus näyttäisi edustavan yhtäällä äärikonservatiiveja kristillisdemokraattien äänestäjiä sekä toisessa ääripäässä vihreitten arvomaailmaa, jossa niin lähiyhteisön kuin globaalin maailman näkökulma ei ole kirkon ikkunasta katsottua. Näin vaikutti ainakin ennen vaaleja homokeskustelussamme.
Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Kuka arvoista kyselee kun tarjolla on mustien autojen letkat. Tässä perussuomalaisten tapa käyttäytyä oli Suomessa uutta poliittista kulttuuria sekin. Kun kansan ääni ei kiinnosta niin tehkää oma hallituksenne, joka sai kyllä kansan tuomion historiallisissa vaaleissamme, vastasi Soini. Oli se sitten protesti tai mikä tahansa medioitten kuvaama sopimaton tapa äänestää vaaleissa populisteja köyhän kansan edustajia kahtia jaetussa Suomessa, jossa leipäjonojamme ei enää edes hävetä.
Yhteen eivät oikein hitsaudu demareitten ja kokoomuksenkaan äänestäjien edut suuren vaalitappion jälkeen ja odottaen näytelmää, jossa kahtia jakautuneen kansan oppositio käynnistää oman perussuomalaisten johtaman nationalistisen oppositiopolitiikkansa. Siinä on mukana niin oikean työväenpuolueen edustajia ja heidän tukijoitaan kuin maaseudun kuntien ja maakuntien miehiä ja naisia aitovarsilta. Jos siinä ei demareitten uskottavuus katoa niin missä sitten? Vihreille kaikki on pelkkää taktista peliteoriaa, jossa moraalilla ja arvoilla ei ole sijaa. Sen taudin hoitoon tämä hallitus on oikea paikka.
Kahtia jaettu Suomi
Pääkaupunkiseudun hallitus saa vastaansa maaseudun äänen, mutta nyt myös perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kautta lähiöittemme protestin. Näin tämä yleiseurooppalaiseksi luonnehdittu kansanliike ei sammunut kuviteltuun hallitusvastuuseen vaan sai lisää tuulta purjeisiinsa Leslie Nielsenin kaltaisessa rainassa.
Sosiaalinen media ja sen talous, strategia, kasvavat vyöryn tapaan ja ruokkivat ilmiöitä, joita on ärsytetty kuin nukkuvaa karhua jo useamman vuoden ajan kahtia jakautuneen kansan tuskana. Jos demokratia ei ole siihen vastaus ja keino, siitä tule osa ongelmaa ja se osa on koko Euroopan ongelmaa samalla. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin demokratian kriisi.
Sosiaalisen median sisällä ei voi käydä blokkivaaleja, ei rakentaa vanhojen puolueiden fossiilisia konsensusliittoja, saati olettaa puolueinstituution kriisin korjautuvan sulkemalla ulkopuolelle jotain sellaista, joka ei ole henkilöitynyt toki postmodernissa Suomessa Timo Soiniin vaan muuttuneeseen uuden mediayhteiskunnan tapaan toimia ja odottaa tuloksia reaaliajassa ja vuorovaikutteisesti. Ei suomalainen parlamentarismi voi pelata eri säännöin kuin globaali sosiaalisen median talous ja sen toteuttajat.
Gurut ja oppimestarit kirotaan
Tässä prosessissa vanhan median, suurten mediatalojemme, tapa analysoida reaaliaikaista ja vuorovaikutteista on täynnä vanhan maaliman rasitteita. Demokratian kriisi ei laukea heittäytymällä pohjoisessa oppimestariksi medioittemme tapaan. Se lisää ja syventää vain median omaa kriisiä ja sen esittelemää maailmankuvaa, jossa jopa hallitus voisi olla mahdollista koota niistä murusista, joita kuvitteellisen suurimman puolueen kuvitteelliselle johtajalle vanhassa hierarkisessa maailmassa jää käteen sen jälkeen, kun hän on saanut ohjelmineen rukkaset niin vaaleissa kuin vaalien jälkeisessä hallitustunnusteluissa.
Siinä aatteellisen ja arvomaailman kriisissä kaikki kelpaisi hallitukseen, kunhan sille vain saataisiin näin eduskunnan kuviteltu enemmistö taakse unohtaen kuinka kansa ei allekirjoita tätä sopimusta individualistiseksi muuttuneessa sosiaalisen median taloudessamme. Tuskin edes Leslie Nielsen ajatteli toimia näin alastomana Euroopan ja oman kansakuntansa edessä siinä arvottomassa näytelmässä, joka on muuttunut suuresta draamasta kohti tragedian kautta rakenneltavaa suomalaista komediaa Homeroksen tapaan sitä ohjaten.
Kreikkalaista demokratiaa
Hallituksen kokoaminen on ollut suomalaisittain vielä surkeampaa kuin vaaleihin valmistutuminen lukuisine edellisen vaalikauden skandaaleineen. Nettiyhteisö näkee sen alastomana ja sosiaalinen media paljastaa avuttomuuden, täydellisen kaaoksen, joka syntyy muualta kuin omasta taloudestamme, nationalismistamme. Jostakin syystä reaalimaailmassa suomalaiset eivät kisoissa liputa ja huuda Kreikalle ja Portugalille, eivätkä he meille. Tosiasiat on tunnustettava omassa kriisissämme. Heidän demokratiansa on syntynyt hetki takaperin ja Espanja eli kauan diktaattorin alla sekin. Onko meidän imitoitava siinäkin välimereisen maailman oppeja? Eikö yhteinen euro ja sen kriisit riitä?
Euroopan reuna-alueet kärsivät nyt kriisistä, joka käynnistyi välimereisenä ja levisi Kreikasta, Portugalista mutta myös Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta sekä aiemmin Yhdysvalloista kohti Saharan pohjoispuoleisia islamilaisia perhedynastioiden avulla hallittuja öljyvaltioita. Mitä tekemistä meidän pohjoisella demokratiallamme on tämän kriisin kanssa? Maailmalla on jatkuvasti kymmeniä kriisipesäkkeitä. On pelkkä sattuma, että olemme nyt mukana Portugalin ja Kreikan talouden ongelmissa. Ne ovat olleet olemassa aina ja ilman meidän suurta aktiviteettia osallistua niiden hoitoon.
Ajopuu teoria taas käytössä
Suomen merkitys kuvataan aikanaan emun ja euron synnyssä ajopuuna ja sen pelastusoperaatio kansakunnan jakaneena, jossa perussuomalaisten osuus on koko Euroopan kehitystä kuvaava vaihe, ei enempää eikä vähempää. Perinteisen median tapa reagoida tähän uuden median ja sosiaalisen median talouteen sekä strategiaan kuvataan konservatiivisena ja liki sokeana pisteenä hakea sellaista, jossa reaalitalous ja sen sosiaaliset ja kulttuuristen muutokset on unohdettu kokonaan tai niistä ei edes haluttu kiinnostua mediakratian tuoman vallan sokaisemana ja sosiaalisten yhteisömedioitten aiheuttamien taloudellisten paineitten seurauksena. Prosessin dynamiikasta oli medioillemme pelkkää taloudellista hyötyä.
Näin media ei ollut enää osa ratkaisua vaan osa ongelmaa, jossa ensimmäisenä alkoivat oireilla juuri Euroopan reuna-alueiden valtiot. Alueiden Eurooppa ja sen kirjava kulttuurinen tausta alkoi oirehtia ja oireisiin haettiin lääkkeitä pohtimatta lainkaan, mistä ne olivat alun perin syntyneet ja paransiko nyt sama myrkky oireet, joka oli ne alun perin aiheuttanut. Eivät omat sisäiset ongelmamme siihen katoa, että vaihdamme Moskovan mukanaan tuoman paineen Brysselin aiheuttamaan alusmaan eksistentiaaliseen traumaamme.