Koska syntyy me too -ilmiö syntyy myös vastailmiö.
Koska naiset lisääntyvät keskenään miehet tuottavat itsestään klooneja.
Dikotomia (kahtiajako tai kahtiajakautuneisuus) tarkoittaa kohteiden kahtiajakamista sen mukaan, onko niillä jokin ominaisuus vai ei. Jokainen kokonaisuuden osa kuuluu siis jompaankumpaan ja vain jompaankumpaan puoleen tätä kahtiajakoa. Jaon kaksi osaa ovat usein hyvin erilaisia ja niistä on käytettävissä termi ”vastapuolet”. Tällainen dikotominen ajattelu ja ääriliikkeet on nyt vallalla. Ei mitään muuta.
Jos on vasen niin on myös oikea. Jos on positiivinen on myös negatiivinen. Jos on liberaali on myös konservatiivi. Jos on sosialisti on myös kapitalisti. Jos on hyvä on myös paha, orjakulttuurissa. Jos on hyvä on myös huono, herrakulttuurissa. Jos on päivä on myös yö.
Dualismi (latinan sanasta duo ’kaksi’) on oppi kahtalaisuudesta tai kahtiajaosta. Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Se on harhaa mutta juuri nyt vallalla.
Taolaisuudessa jin ja jang -kuvio symboloi luonnon ja taolaisuuden dualismia ja se leviää Aasiasta.
Filosofiassa, tarkemmin ontologiassa, dualismilla tarkoitetaan kahden itsenäisen alkuperusteen eli substanssin olettamista. Yleensä tällä viitataan maailman kaksijakoisuuteen hengen ja materian välillä. Näin ajatteli muun muassa René Descartes. Tosin sitten tuli jumalallinen neuvonantaja ja syntyi deduktio miehen palellessa 30-vuotisen sodan aikana rintamalla. Ruotsin kuningatar ihastui hänen oppeihinsa.
Tuon ajan maailmassa voitiin näin ajatella olevan niin henkeä kuin materiaa. Vaikka perinteisesti henkisen puolen on sittemmin ajateltu liittyvän jollakinlailla jumaluuteen, voidaan sillä käsittää myös maailman abstraktit ilmiöt ottamatta kantaa siihen, ohjaako jokin niitä tai mistä antimateria on peräisin. Näin siis pohdittiin ja moni pohtii edelleenkin.
Abstraktioihin voidaan laskea myös tunteet erotettuina fyysisistä reaktioista. Maailman kaksijakoisuuden voidaan ajatella ulottuvan siis myös tunteen ja järjen vastakohtaan. Siitä tuli muodikas tapa jakaa kaikki kahtia. Miehet olivat Marsista ja naiset Venuksesta. Upeaa.
Uskonnonfilosofiassa dualismilla tarkoitetaan kahden yhtä alkuperäisen alkuolennon tai alkuvoiman, usein hyvän ja pahan, olettamista. Orjakulttuuriin sitä siirrettiinkin ja herrakulttuurissa käytettiin sanaparia hyvä ja huono. Imperialismin aikana maailmaa hallittiin näillä sanapareillamme.
Dualismin vastakohta on monismi, yhtenäisyyden oppi, sekä joskus myös pluralismi eli monijakoinen todellisuuskäsitys, useiden alkuperusteiden olettaminen. Siinä lähestyttiin jo pohdintaa, jossa sosiaalinen media ja koneet yhdiostävät määrättömän määrän asioita samaan henkilöön megadatan avulla. Se on ihmeellinen asia, tiede tänä päivänä ja eilen. Ero on huikea. Face Book kävi kauppaa meillä ja tiedoillamme. Sen perustajana oli liki murrosikäiset lapset, ei likimainkaan heidän opettajansa. Ja jälki näkyy ja tuntuu.
Olemme siirtyneet mediayhteiskunnan hybridivaiheen äärimmäisen dikotomiseen tai dualistiseen maailmankuvaan. Se on joko tahi ajattelua ja ääriliikkeitten syntyä. Kukaan ei ole kiinnostunut enää teesistä ja antiteesistä, saati että vaivautuisi tekemään näistä synteesiä. Edes keskiaikaiseen tapaan pohtimalla.
Dialektiikka (m.kreik. διαλεκτική τέχνη, dialektikē tekhnē) on antiikin kreikkalaisten keksimä ja filosofien käyttämä keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, kumoamaan ristiriitaisia näkemyksiä tai voittamaan vastapuoli väittelyssä. Eri filosofit ovat käyttäneet sanaa eri aikoina erilaisessa merkityksessä omien mieltymystensä mukaan. Sana dialektiikka on etymologisesti muodostettu kreikan kielen verbistä dialegesthai, joka tarkoittaa ’keskustella’.
Virtuaalisessa maailmassa ei keskustella vaan heitetään omia herjoja ja mielipiteitä, muutaman sanana virheellisiä lauseita, puutteellisia. Sillä ei ole väliä miten ne ymmärretään, kunhan olet esillä.
Antiikin kreikkalaisista ajattelijoista erityisesti sofistit, Sokrates (sokraattinen menetelmä), Platon ja Aristoteles ovat jääneet filosofian historiaan dialektiikan merkittävinä kehittäjinä. Kreikkalaiset filosofit korostivat yksilöllisesti erilaisia puolia dialektiikasta ja sen merkityksestä.
Logiikka ja dialektiikka olivat uuden ajan alkuun asti synonyymeja toisilleen. Myöhemmin dialektiikka on liitetty läheisemmin retoriikkaan, kun taas logiikka on saanut viattomamman roolin (ks. logiikan historia Googlaten).
Logiikan ja dialektiikan välille on tehty erottelu, jonka mukaan logiikka tutkii kokemusta edeltäviä ajattelun lakeja. Dialektiikka sen sijaan tutkii kahden yhdessä ajattelevan ihmisen muodostamaa yhteisöä.
Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä oman aikamme megadatoja käsittelevien robottien työhön. Se on kokonaan toinen maailma ja muuta kuin kahden ihmisen välistä väittelyä. Sellaiseen tyhmyyskilpailuun nämä robotit eivät toki osallistu.
Dialektiikka ottaa huomioon molempien keskustelijoiden kokemukset, ennakkoluulot ja taustaoletukset. Näin ollen dialektiikka mahdollistaa sen, että filosofisen keskustelun lähtökohdat voivat olla ihmisten arkisissa uskomuksissa ja käytännössä. Tässä roboteilla ei ole ennakkoluuloja ja tunteita pelissä lainkaan. Ei uskomuksia saati kehnoa muistia.
Kun yritämme ratkaista oman aikamme suuria ongelmiamme meidän tulisi palata hetkeen ja henkilöihin jotka muistamme nimistä Sokrates, Platon, Aristoteles, Kant, Hegel, Marx, Schopenhauer sekä dialektiikkaan, kykyyn ajatella loogisesti sekä päättelyyn. Unohtamatta Descartesin oppeja ja deduktiivista tieteen ihannetta induktiivisen rinnalla. Sen jälkeen unohtaa kaikki tämä ja kuvitella, kuinka tätä kaikkea käsittele 7000 miljonaa ihmistä helposti yhdistävät aivot ja määrätön määrä tietoa, jokaisesta erikseen ja kaikista yhdessä.