Nellie Bly (May 5, 1864 – January 27, 1922) was the pen name of American journalist Elizabeth Cochrane Seaman. She was also a writer, industrialist, inventor, and a charity worker who was widely known for her record-breaking trip around the world in 72 days, in emulation of Jules Verne’s fictional character Phileas Fogg, and an exposé in which she faked insanity to study a mental institution from within. She was a pioneer in her field, and launched a new kind of investigative journalism.
Näin kirjoittaa Wikipedia Googlen tämän päivän syntymäpäiväsankarittarestamme. Sen sijaan sankaruus puuttuu omista medioistamme, joista osa jopa alentuu piirtämään Timo Soinin päähän kalotin tämän odottaessa mediavuoroaan Forssan Lehden hengentuotteessa.
Hesari taas odotaa Soinin toimivan puolen miljoonan äänen ja kansanliikkeen johtajana niin ja näin koska vihollinen on pidettävä lähellä. Keskusta ei toimi näin eikä punavihreät ihmiset. Heillä kun ei ole vihollisia. On vain ystäviä..
Miehiä, joiden nimeä ei saa mainita, ei etenkään työnantajan nimeä Forssassa, pohtivat, kuinka olisikaan käynyt vaaleissamme Lahdessa, jos olisi joku saanut enemmän ääniä, ollut joko nuorempi tai vanhempi, kokonaan toinen ihminen tai toisen puolueen ehdokas. Se on sitä tämän ajan kriittistä mediatutkimusta parhaimmillaan.
Siinä väki katoaa kaupungista ja naapurikunnista nopeammin kuin kukaan ikinä ehtisi kerätä ääniä lehden levikkialueelta. Nimettömän miehen, miehen jonka nimeä ei saa mainta, työnantajan viimeisimpänä saavutuksensa ja sitä esitellen.
Mikä tekee yli puolen mijoonan aikuisen ja äänivaltaisen ihmisen kansanliikkeestä ja puolueesta niin vaikean tutkivalle ja kriittiselle mediallemme? Miksi se muuttuu niin emotinaaliseksi ja samalla naiivin epämiellytäväksi kokemukseksi aina, kun kyseessä on joko takavuosien SMP tai Pientalonpojat yksin ongelmineen, tämän päivän Perussuomalaiset?
Miksi se kykenee käsittelemään saman kirjainyhdistelmän empatialla ja ymmäryksellä, tutkivan journalistin otteella, kun kyseessä on vaikkapa Skotlanti? Miksi skottien nationalismi on niin lämmin ja helppo aihe suomalaiselle medialle? Miksi jääkiekkohullut suomalaiset hyväksyvät nationalisminsa ja omat puutteensa, ihan normaalit tunteensa ja niiden käsittelyn kyllä urheilussa, mutta politiikassa se on hankalaa, uuvuttavan tosikkomaista seurattavaa taantuvan teollisen yhdyskunnan sisällä ja metropoleissamme, niissä pienissä sisäänmuuttoalueissamme, maakuntakeskuksissamme.