Cultoromics viittaa poikkitieteiseen tapaan käyttää genomiikkaa ja sen tietojen käsittelymenetelmiä, geenien rakenteen tutkimusta yhdistäen ne sanojen ja kulttuurin tutkimiseen. Google on skannannut suuren määrän maailman kirjallisuutta, nyt jo liki 15 miljoonaa kirjaa, maailman kaikista liki 130 miljoonasta Gutenbergin jälkeisestä hengentuotteesta.
Ensin ei ollut sanaakaan
Tuo määrä tarjoaa tutkijoille aineistoja, joita toimittaja Kimmo Pietiläinen (HS 1.2) esittelee ansiokkaasti lehdessään sen kulttuurisivulla. Biologit, ensimmäisten joukossa Peter Richerson ja Robert Boyd, ovat kuvanneet, kuinka kulttuuri on evoluution tuoma mukauma. Toki tuon saman viisauden ovat esittäneet kymmenet muut tutkijat olettaen ihmisen olevan joko ympäristöönsä sopeutuva eläin tai ympäristö joutuu alistumaan ihmisen tahtoon. Kulttuurievoluutio on hyvin yleinen ja tuttu käsite. Biologit ja luonnontutkijat painottavat sitä eri tavalla kuin kulttuuritutkijat.
Oleellista on, että kulttuurien ja ihmisten sopeutumisen keskeisiä elementtejä ovat sanat. Niinpä keräämällä suuria määriä sanoja, miljoonien kirjojen tuottamina, niitä voidaan yhdistelminä tai erikseen käsitellä hieman samaan tapaan kuin genomitutkija geenien rakenteita.
Kulturomiikka uutena tieteenä
Kulturomiikassa käytetään yhden grammin, kahden grammin, kolmen grammin jne. yhdistelmiä ja tehdään näistä havaintoja. Jonkun sanan levinneisyyttä ja syntyä tai katoamista voidaan seurata hieman kuin meemien maailmassa, jossa kulttuurin oletetaan syntyvän ikään kuin geenien kaltaisten prosessien ja dna-rakenteiden klooneina ja muutoksina. Jotkut kulttuurin rakenteet menestyvät ja ovat kilpailukykyisiä, toiset katoavat ja häviävät. Tulkinta on hyvin vanha, mutta välineet sen tutkimiseen uusia ja haastavia.
Harvardin yliopiston opiskelijat käyttivät juuri Googlen tarjoamaa aineistoa. Heillä oli otantana runsas 5 miljoonaa kirjaa ja liki 500 miljardia sanaa. Se tuntuu suurelta ja sellainen se onkin, ellei muista, että meitä ihmisiä on netissä jo 2000 miljoonaa ja käytämme eri kulttuureissa satoja kieliä ja kulttuurimme tuottavat uutta sanastoa, samalla vanhoja kadottaen, valtavat määrät koko ajan.
Pelkkä englannin sanasto kasvaa vuosittain vajaalla 10 000 sanalla ja samaan aikaan sanoja myös katoaa. Sanasto on kuitenkin kasvanut viimeisen 50 vuoden aikana liki kaksinkertaiseksi. Kielioppi muuttuu toki paljon hitaammin.
Lisäksi kielessämme on koko ajan sanoja, joita sanakirjamme eivät sisällä. Tällaisia sanoja on yli 50 % enemmän kuin parhaat sanastomme antaisivat ymmärtää. Näin kieli on “genomina” hyvin dynaaminen ja muuttuva käsite, ja seuraamalla sanoja, niiden yhdistelmiä, voimme tehdä runsaasti sellaisia päätelmiä, joilla tutkia myös kulttuurimme kehitystä ja symbolirakenteita, symboli-innovaatiota ja niiden leviämistä reaaliaikaisessa maailmassamme. Innovaatioista suurin on juuri symboli-innovaatio ja erityisesti sanat.
Darwin -asteikko
Artikkelissaan Kimmo Pietiläinen esittelee esimerkkinä tiedeyhteisön nimihenkilöitä ja heidän nimensä leviämistä ns. Darwin -asteikon avulla. Darwin saa tässä asteikossa 1000 mD:n (millidarwin) mitan, johon muita sitten verrataan. Kyseessä on Darwin-nimen esiintymisen keskitaajuus hänen aikuisiästään aina vuoteen 2000 saakka. Arvatenkin Darwinia on nimenä käytetty valtavasti missä tahansa kirjallisuudessa ja kaikissa medioissa.
Listalle pääsee kaikkiaan runsas 4000 tiedemiestä, joista korkeimman mD -luvun saa filosofi Bertrand Ruussel, loogikko ja matemaatikko, joka kuoli vuonna 1970 liki satavuotiaana vanhuksena. Hän ohittaa jopa Darwinin liki puolella “metrillä” ja saa siis luvun 1500 mD. Heidän jälkeensä kolmantena tulee Albert Einstein (878 mD) ja neljäntenä sekä kirjailijana että matemaatikkona tunnettu Lewis Carroll eli Charles Dogson.
Kymmenen pientä suomalaispoikaa
Tilastomatematiikan ja valistuneen arvauksen mukaan suomalaisia listalle tuli päästä melkoinen joukko, ottaen huomioon kulttuurimme tuotteliaisuus, ja kirjoja rakastava kulttuurimme, kirjastolaitos ja lukutaito, pisa -menestyksemme. Toisaalta tiede ei ole kirjallisuudesta suosituin ja kielialueemme on vaatimaton. Tutkimuksessa ei ole käytetty lainkaan suomen kieltä, ainoastaan suurkieliä englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, kiinaa, venäjää ja hepreaa.
Suomalaisista parhaiten menestyy filosofi Ilkka Niiniluoto 13 mD:n tuloksella ja kaikkiaan listalla on kymmenen suomalaista. Rolf Nevanlinna, Gunnar Nordström ja nobelistimme A.I.Virtanen saavat tuon pienimmän mahdollisen listalle oikeuttaneen yhden mD arvon.
Se siis tarkoittaa millin mittaa, kun Darwin oli metrin mittainen ja Russel puolentoista metrin ja kevyen kärpässarjan miehen kokoinen tässä punnituksessa.
Bertrand Russel olikin myös oikeasti hentorakenteinen, mutta toki normaalin miehen mittainen, ja Darwin puolestaan hieman kumara ja ujonoloinen, sulkeutunut arka ihminen. Sen sijaan millin mittaiseksi kutistuneet suomalaiset tiedemiehet olivat kaikkea muuta kuin mikroskoopin alla tarkasteltavia, eikä mittaus anna heille oikeutta sen enempää ihmisenä kuin tiedemiehinäkään. Päätäin kokoinen suomalainen on loukkaus, vaikka tiede olisikin joskus saivartelua.
Poliitikkomme puntariin
Jos vastaava mittaus olisi tehty vaikkapa jalkapalloilijoillemme, heidän menetyksenä Pelen ja muiden historian suuruuksien rinnalla olisi vielä vaatimattomampi kuin tiedemiestemme. Noin 4000 joukkoon tuskin mahtuisi muita kuin pari nimekkäintä Jari Litmasen ja Sami Hyypiän edustaessa millin mittaisia suomalaisia suurten, nyt yli kahden metrin mittaisten miesten joukossa.
Niin paljon oma kulttuurimme jalkapalloilijoista kirjoittaa, että tiedemiehet ja filosofit jäisivät todennäköisesti tässä kilvoittelussa todellakin höyhensarjaan. Harva filosofi ja tiedemies kerää stadionin täyteen väkeä, oli esiteltävä löydös vaikka kuinka kiehtova.
Entä muu kulttuurielämänne edustajat ja poliitikot? Miten menestyisivät Elias Lönnrot, Runeberg, Sibelius ja Edefelt tai Kekkonen ja Mannerheim omassa maailmassaan? Kiintoisaa olisi myös tietää kuinka pitkiä ovat nykypoliitikkomme Jutta Urpilainen, Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen sellaisessa joukossa, jossa korkeita pisteistä tulisi Kaarle Suurelle, Napoleonille, puhumattakaan Hitlerin ja Stalinin saamista komeista raameista. Hitlerin nimi vilahtaa vähän jokaisessa novellissa ja romaanissa.
Kulttuurin kehitystä voi varmaan mitata monin eri välinen, joista sanat ovat varmaan kiintoisia siinä missä nimemmekin. Tosin Darwin jo sukunimenä on kovin yleinen siinä missä Freud ja heidän harvavointi nimikaimoista on ongelmallista. Intimiteettivarkaudet ovat siinä mahdollisia ja Kiinassa tai Yhdysvalloissa samaa nimeä kantavat miljoonat ihmiset. Siinä muitten yli kasvava, metrien mittainen tapaus millin mittaisten tai paljon pienempien rinnalla, varjostaa omalla olemuksellaan muita, ja on intimiteettivarkaista pahin mahdollinen.
Talkshown suomalaiset isännät
Sanojen käyttö on ammattina vaikea. Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta täyttää kuusikymmentä vuotta ja on ehtinyt olla tervehdyttävänä johtajana, sanojen käyttäjänä, liki kymmenessä yrityksessä. Hänen mukaansa yritystä olisi johtajan vaihdettava 5 vuoden välein. Kymmenen vuotta samalta johtajalta on jo aivan liian pitkä aika, kaikki sanat ja sanayhdistelmät tunnetaan. Paras johdettava on riittävän särmikäs ihminen, ja vastaavasti ikävin tapaus on “jees” -tapaus, konkarin kuvaamana. Markkinatalouden suurin voimavara on johtajan vaihtuminen ja muutokset ilman tulosta ovat vain hyvien työntekijöiden väsyttämistä, kertoo syntymäpäiväsankari (HS 1.2).
Keskon johtaja pahoittelee sanojaan, kertoo olevansa jatkossa varovainen siinä mitä sanoo, lukevansa kaiken mieluusti vielä papereilta, muiden kirjoittamana. Hänestä ei tulisi hyvää talkshown isäntää, kyky arvioida omaa sanomaa on puutteellinen, ruoskii mies itseään. Aiemmin Audi-miehenä tunnettu piti saman surullisen puheen sen jälkeen, kun pelkkää hyvää tarkoittaneet sanat olivat valuneet ymmärtämättömän median myllyyn. Hyvää molemmat miehet varmaan tarkoittivatkin, ehkä liiankin hyvää ja turhan ankarasti yrittäen. Se on suomalaisen miehen perussynti naisseurassa.
Talkshawn isäntänä aloittanut Harry “Hjallis” Harkimo otti omassa ohjelmassaan syliotteen Timo Soinista ja kehotti tätä, paitsi laihtumaan, myös huolehtimaan kunnostaan tavalla, joka on uskottavaa, eikä turhaa populistista pulinaa.
Harkimo on suomalainen talkshow -isäntä herran armosta. Hänessä on yhtä paljon väriä ja sulavuutta, herrasmiehen elkeitä, kuin Jörn Donnerissa juontamassa viisiosaista Mannerheim -dokumenttia, jossa tarkoitus oli sukeltaa syvemmälle ratsastavan patsaan sisäiseen elämään ja persoonaan. Se, että koko tarina oli leikekokoelma vanhoja, maamme historiasta kertovia, jo liiankin tuttuja filminpätkiä, oli odotettu. Sarja sai yleisilmeen, jossa väsynyt mies kuvasi toista, jo sotiemme aikana ja niiden jälkeen monella tavalla sairasta ja väsynyttä miestä ja tämän matkoja. Tätä kautta se oli myös uskottava, paikoin liki liikuttava kertomus, ja löysi kohteensa Donnerin oman persoonan kautta.
Pentikäinen oppimestarina
Miten sitten toimittajan tulisi kuvata asiansa jotta hyvä tulisi? Päätoimittaja Mikael Pentikäinen on kertonut, kuinka tullaan hyväksi tulevaisuuden toimittajaksi (HS 1.2).
Otin kirjoituksen talteen, koska siinä on kuvattu myös se, miten tullaan hyväksi tutkijaksi, miksei tänään ihmiseksi ylipäätään. Niin lähellä hyvän toimittajan ja tutkijan roolit tänään ovat toisiaan ja sosiaalisten medioitten kautta osa kenen tahansa ponnisteluja.
Ensimmäinen ohje
Hyvä tutkija ja toimittaja, sosiaalisten medioitten käyttäjä ja seuraaja, haluaa olla avoimesti ihmisten kanssa tekemisissä ja palvella heitä. Hän on utelias ja haluaa pikemminkin ymmärtää kuin luulla ymmärtävänsä. Tämä sopii myös poliitikon ja hyvän johtajan ohjeeksi. Pentikäisen ensimmäinen ohje on tuttu jostakin, mutta mistä, jäin pohtimaan?
Toinen ohje
Hyvällä poikkitieteisellä tutkijalla ja toimittajalla, johtajalla, sosiaalisen median käyttäjällä, on laajalti tietoa ja ymmärrystä. Hän on nöyrä ja tunnistaa myös tietämisensä rajat. Johtaja joka tietää muita enemmän, saa pian tuntea tekevänsä kaikkien tehtävät ja kantavansa vastuun sellaisesta, joka oli tarkoitettu kokonaan muille ihmisille. Jälkimmäinen osa on omasta katekismuksestani ja osa elämänkokemusta.
Kolmas ohje
Hyvällä toimittajalla ja tutkijalla on rohkeutta olla tyhmä ja tietämätön, kyky kypsyä ja selvittää, uskallus mennä sinne missä tapahtuu ja sukeltaa tarvittaessa jäiseen avantoon. Tietä kulkeva on tiensä vanki, avoinna vain umpihanki. Oma todistaminen, oma löydös, itse tehty virhe ja sen oikaiseminen, on paras tapa nähdä ja havainnoida, olla myötäelävä ja saada tietoa sieltä, mistä sitä ei uskonut koskaan saavansa.
Neljäs ohje
Hyvällä toimittajalla, tutkijalla ja johtajalla, poliitikolla, hallintoihmisellä, on taito kuunnella, lääkärin korvat, eikä vain olla kuuntelevinaan. Hän osaa kuunnella monella kielellä, vieraan kulttuurin omituisella tavalla painottaa asiansa, omasta kulttuurista täysin poikkeavalla ja silti hyväksyttävällä murteella.
Viides ohje
Hyvä toimittaja, tukija ja sosiaalisen median käyttäjä, johtaja ja johdettu, osaa kuunnella kymmeniä eri lähteitä, ei vain yhtä ja tuttua, sitä omaa ja opittua, yhteisen konvention turvallista, sopulilauman tai maan tavan tunnistavaa. Alkuperäinen hypoteesi, deduktiivinen perusoletus, a priori malli, voi olla väärä, ja usein se sitä onkin. Kaikki ei kuitenkaan ole kultaa mikä kiiltää ja kultakaivoksen löytäviä on vähän. Sellaisen perässä ei pidä kulkea, joka on mukamas intuitiivista vainua. Tutkijan ja toimittajan työ on juuri työtä, kirjaimellisesti.
Kuudes ohje
Hyvä tutkija, johtaja ja poliitikko, talkshown -vetäjä, toimittaja, ei pelkää liikaa ketään mutta kunnioittaa kaikkia. Hän tuntee valtavan määrän tiedonhankintakeinoja, analyysitapoja, omat oikeutensa hakiessaan uutta tietoa, jopa kenenkään aiemmin sitä havaitsemaa tai löytämää. Hän ei anna tuumaakaan periksi, vaikka juuri pahimmalla hetkellä koko maailma tuntuisi hylkäävän. Uuden tiedon tai kielletyn lähestyessä vastustus on aina kaikkein voimakkainta. Se mistä ei voi puhua, siitä on tehtävä pääotsikko ja lööpit, tutkittava vielä sen viimeisinkin virhepoikkeama ja residuaali.
Seitsemäs ohje
Hyvällä toimittajalla ja tutkijalla on itseluottamusta kertoa tietonsa, vaikka se järisyttäisi maailmaa ja veisi perustan hänen aiemman maailmankuvansa paradigmaiselta luulottelulta. Kun tämä vaihe tulee, ikää on tutkimusten mukaan noin 75 -vuotta ja maine korkeimmillaan Googlen mittaamana sekä mD -asteikossa.
Kahdeksas ohje
Hyvä tutkija ja toimittaja ei etsi totuutta kuten poliitikko, yrittäen vakuuttaa sillä muita. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin kertomisen taito, sanat ja symbolit. Jos ne ovat vaihtuvia ja uusia, kerronta muuttuu entistä moniulotteisemmaksi, mutta samalla rikkaammaksi. Oma maailma muuttuu oppimisen myötä, muuttuvien sanojen ja symbolien kautta, rikkaammaksi. Sen kuvaaminen tieteen ja journalismin keinoin on kaiken ydin. Juuri tällä tavalla Darwin ja Freud, Einstein ja Russel ovat saavuttaneet globaalit mittansa ja omat tiedemiehemme, tutkijamme ja journalistimme, poliitikkomme, ovat millin mittaisia ja mikrokosmokseen jääviä.
Yhdeksäs ohje
Hyvän tutkimuksen, kirjan ja sen fiktion ja faktan välillä on vain kuvitteellinen ero jonka historia häivyttää. Tarina syntyy aina lukijan ja kulttuurin tarpeiden mukaan ja on aina sen rakentama. Genomitutkijan on tunnettava myös makroekologiaa, GM-tutkijan ekologiaa, sosiologin psykologiaa ja biologiaa, matematiikkaa ja rakastuttava niihin kaikkiin palavasti.
Kymmenes ohje
Hyvää tutkimusta, journalismia lukiessaan, sosiaalisen median käyttäjälle tulee ymmärtämisen iloa, vaikka itse asia ei kiinnostaisikaan, tai olisi jopa vastenmielinen ja kaukana viihteestä. Parhaimmillaan tässä kuvat ja videot, grafiikka, uuden tekniikan tarjoamat välineet, luovat vuorovaikutteisen prosessin, jossa suora ja reaaliaikainen raportointi on mahdollisti missä tahansa ja usein paikan päällä.
Tutkimusta ja journalismia voi tehdä missä tahansa ja koska tahansa. Aivoja ei voi panna narikkaan tai toimia kellokortin kanssa, kuten kuvitteellisessa virkamiestyössä. Ei sellaista enää ole ollut vuosiin. Totuus on kerrottava parhaan tiedon mukaan, viimeisten ja alkuperäisten lähteitten avulla, ei pilaten juttu luottaen viimeisimpään sähköisen viestin harhaan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Objektiivisuus on tutkijan ja toimittajan tavoite. Koska kohteena on subjektiivinen ihminen objektiivisuus ei ole mahdollista. Se on hyväksyttävä silloin, kun elämme ihmisenä ihmisten joukossa ja aistimme ovat rajalliset. Täydellistä totuutta ei ole olemassa.
Tutkija ja toimittaja ovat helposti kiinni siinä teemassa, jota kulloinkin lähestyvät ja samalla sen puolestapuhujia, raskaana omaan aiheeseen. Kaikkialla näyttäisi olevan samasta asiasta raskaana olevia ihmisiä tai siihen liittyviä tapahtumia. Syntyvä kertomus on kuin romaani, joka syö kuin sika.
Tutkija ja toimittaja joutuvat ottamaan etäisyyttä kohteeseensa. Tässä johtaja ja poliitikko poikkeavat eniten näiden kahden ammatin harjoittajista. Joskus on kirjoitettava aiheista, jotka ovat ikäviä, ja josta kaikki eivät pidä. Aika harva pitää lopulta totuudesta, vaikka haluaakin jonkun sen tietävän ja kertovan tarvittaessa. Se edellyttää ammattietiikkaa ja puolueettomuutta, jossa et ole kenenkään kaveri.
Lopuksi, discussio
Mikael Pentikäinen korostaa juuri etiikan merkitystä. Se on oikea lähtökohta. Se ohittaa jopa kerronnalliset taidot. Huikeat uudet työkalut eivät yksin riitä, tarvitaan myös journalismia ja tutkimusta, jossa eettisyys on moraalisena selkärankana. Tulevaisuudessa sitä sekä arvostetaan että kaivataan aiempaa enemmän.
Sosiaalisen median välineet oppivat massat tietävät yhä paremmin, millaista aineistoa niin tukija kuin toimittaja käyttävät. Sosiaalisen median käyttäjät ovat erityisen herkkiä juuri sille, käyttääkö toimittaja tai tutkija asemaansa eettisesti oikein.
Uusi mediayhteiskunta on antanut näille molemmille valtaa, jota on käytettävä oikein.
Oma tai mieluisa viiteryhmä ei saa vaikuttaa mitenkään siihen, miten tutkija tutkii tai toimittaja julkaisee artikkelinsa.
Uusi mediayhteiskunta on tullut paradigmaiseen vaiheeseen, jonka tuorein esimerkki on arabivaltioiden sosiaalisten medioitten aiheuttamat kansannousut ja vallan vaihdokset.
Jotta ymmärtäisimme, miten tällaiset prosessit syntyvät, ja kuinka niitä tulisi ohjailla tutkimuksen ja tiedottamisen välinein, tällainen murroskausi vaatii valtavasti uutta koulutusta jossa, Mikael Pentikäistä nyt suoraan lainaten, yhdistyvät journalismin parhaat perinteet ja uuden maailman taidot.