Presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe ja HS:n kirjeenvaihtaja Laura Saarikosken havainnot naisen asemasta Yhdysvalloissa, toivat esille kaksi menneen vuoden ja tulevan vuoden suurta teemaa. Aloitan Saarikosken kirjoituksesta (HS 31.12) sen otsikolla ”Suomalainen nainen tajuaa Yhdysvalloissa olevansa mies.”
Laura Saarikoski vietti viran puolesta Yhdysvalloissa neljä vuotta, ja jo aiemmin saman ajan, sekä näki sen kaikki osavaltiot. Hänen havaintonsa, siirrettynä lopuksi Helsingin Sanomiin (31.12), on erittäin arvokas. Se kannattaa suomalaisen naisen ja etenkin miehen lukea. Hänen kollegansa koulussa ja kotona, työssä ja sen ulkopuolella, ei olekaan eurooppalainen tai aasialainen nainen, amerikkalainen nainen vaan suomalainen mies. Jos sen ymmärsi jo lapsena, se auttoi myöhemmin merkittävästi. Freudin opit kun menivät Suomessa solmuun.
Hänet, suomalainen nainen miehenä, on sellaisena myös otettava kaikkine karvoineen, loistavana asiansa taitavana tai täydellisenä mätämunana sekä kaikesta siltä väliltä. Kuten miehen kanssa toimien. Suomi kun on kieleltäänkin suvuton, ja lisäksi tämä verbaalinen kielemme, se jolla ajattelemme ja unemmekin näemme, on luontoa matkiva, onomatopoeettinen, lirisevä ja loriseva sanoineen. Olemme oiva keino hakea sellaista, johon muilla ei ole mahdollisuutta sekä geeneiltämme että opitun kielemme käyttäjinä. Tätä ominaisuutta, geeneissä perittyä, ei pidä hukata saati väheksyä, hävetä ja vaieta kuoliaaksi.
Jos sinulla miehenä on ollut vaikeuksia naisten kanssa, se johtuu pääosin tästä. Sama koskee vielä vaikeammin tänne pyrkiviä, vieraan kulttuurin edustajiamme. Suomessa miehen ja naisen välinen suhde on aivan muuta kuin Venäjällä, Ruotsissa tai Yhdysvalloissa, joista saamme vääriä malleja ja opimme virhekäyttäytymistämmekin, alamme käyttäytyä aggressiivisesti tai alistuvasti ja kaikki ei näytä olevan likimainkaan kunnossa. Olemme saaneet jo varhain opettajina oppimme Yhdysvalloista, pragmaatikoilta filosofeilta, joiden opit eivät toimi Suomessa kuin osittain.
Tänään, kun tietoa tulvii tuuteista ympäri maailmaa, turvarakenteita ylläpitävä poliisi, tuomari, lääkäri ja hoitaja, opettaja ja professori yliopistoissamme joutuu pelkäämään työpaikallaankin ja erakoituu, siinä missä negatiivisia uutisia rakastava toimittaja saa koko ajan uutta tuulta purjeisiinsa. Hyvästä rengistä on tullut huono isäntä.
Laura Saarikoski on ottanut valtavan riskin, kertoessaan meille sellaisen totuuden, jonka geneettinen kielemme ja myöhemmin verbaalinen sanastomme on meiltä piilottanut lajina vuosimiljoonat. Tässä suomalaiset ovat taiteilleet aina rajan molemmin puolin sitä aina ymmärtämättä.
Silloin kun kyseessä on yliopiston ja tutkimuslaitoksen, minkä tahansa instituution tehtävät, miestä ja naista on Suomessa kohdeltava samalla tavalla ja tasavertaisesti. Näin meitä on aina opetettu suomalaisina myös agraarissa yhteiskunnassamme ja liki luonnonkansana ennen näitä sivistysvaltion viimeisimpiä vaiheitamme. Niistä on oltava ylpeä. Niitä on osattava käyttää nyt oikein vahvuuksinamme, kehitettävä myös kansainväliseen käyttöön ja palveluun.
Tilanne ei ole kuitenkaan ympäri maailmaa likimainkaan sama kuin mitä meillä Suomessa. Ei edes Yhdysvalloissa, ei edes kunnolla samaa vuosisataa eläen sen osavaltioita kiertäen ja pitäen silmänsä avoinna. Lukekaa Laura Saarikosken pitkä, rohkea kirjoitus ja ottakaa siitä opiksi. Se ei ole koskaan myöhäistä. Ihminen on oivaltava ja oppivat otus ja hakee keinoja, jotka ovat tähän uuteen ympäristöön istuvia. Kauan kasvanutta rakkautta, sukupolvelta toiselle siirtynyttä moraalia, ilo sellaista on puolustaa, alkamatta riidellä. Ulkopuolinen maailma ei saa saattaa meitä pois tolalta, juuriltamme.
Ranskan riemukaarelta ja vuosisataisesta traditiosta, vapauden ja veljeyden, tasa-arvon tulesta on päädytty polttelemaan nyt autoja, keltaliiveihin pukeutuen, jossa paras vaikuttaakin nyt huonolta. Eurooppalaiset arvot on pantu puntariin kertomatta, mikä olisi se parempi vaihtoehto demokratiallemme, käynnisti presidentti Sauli Niinistö uuden vuoden puheensa.
Presidentin puhe oli jäsennelty useamman suuren otsikon alle, perinteisellä tavalla. Jäsentelyn toinen osa kertoi maailman moninapaistumisesta Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltain osalta, jossa Amerikka on myös sulkeutumassa. Suomen tehtävä on päästä yhteisiin pöytiin ja YK:n avustamana. EU on heikko eikä kykene yksin, vaaditaan yhdessä pyrkien parempaa, kertoi presidenttimme.
Suomen tehtävä on edelleenkin sama kuin Kekkosen aikanaan kertomana. Ei tuomarin vaan lääkärin. Vaaditaan kykyä kuunnella, vaikka kuulija onkin usein nyt Suomassa nainen, miehen roolia Suomessa kuitenkin elävä, vaikka emme toisiamme aina mielipiteinemme hyväksyisikään. Toinen vaihtoehto ovat uusien puolueitten ja ratkaisujemme muuttuminen niiden ääriliikkeiksi symboleineen. Näitä vaarallisia merkkejä on näkyvissä nyt myös Suomessa. Keskustelua vääristellään, valepuhetta ja valemediaa syntyy päivittäin, miesten ja naisten tuottamana. Viha ottaa vallan ja syntyy julmia tekoja, kuten vuosisata takaperin. Olisiko näistä Laura Saarikosken havainnoista nyt apua? Uskotaanko häntä ehkä paremmin kuin minua? Tai jos ei häntäkään, niin ehkä presidentti Sauli Niinistöä?
Presidentin puheessa muuttoliike maahamme sai merkittävän osan. Hän jakoi sen perinteisesti työperäiseen, pakolaisuuteen ja turvapaikkaa hakevaan. Ne on pidettävä toisistaan erillään, kuten Niinistö mainitsi jo vuosia takaperin. Kaikilla muuttajilla ei ole pelkästään hyviä aikeita ja mukana on myös epäinhimillisiä tekoja leimaamassa koko muuttajien edustaman ihmisryhmän. Tästä on päästävä eroon, pyrittäessä saamaan maahan myös luottamus työperäisen muuton ja turvapaikkaa hakevien välillä. Molemmat on hoidettava joka tapauksessa.
Meidän on opittava miten ajatella, ei sitä mitä ajatella. Siinä on valtava ero. Mediamme ruokkii meitä syyllistymällä tuohon jälkimmäiseen ja halpaan tapaan tehdä helppoa rahaa ja negatiivista uutisantiamme, helppoa ja halpaa tapaa myydä populistista retoriikkaa, politiikkaa viihteenä tai hakemaamme tietoa negaationa, oppimatta ikinä kykyä ajatteluun, ei vain pohdintaan siitä, miten ajatella median tuotteistamme, valmiiksi muka ajateltua journalismiamme. Hulluille jaetaan varmasti puuroa.
Tätä kansallista turvaa tehtäessä, olemme itsekin alkaneet käyttäytyä aggressiivisesti juuri tätä turvaa tarjoavia kohtaan; poliisia, terveydenhuoltoa, opetusta ja koulutustamme uhmaten. Jotain on nyt pielessä, totesi Niinistö. Ja jälleen vastaus voisi löytyä Saarikosken havainnoista. Aistit kun on pidettävä avoinna, oivallettava ja osattava myös käyttää aivojaan ajatteluun, ei vain viihteen ja ajatusten kohteiden hakemiseen, nukkua elämänsä ohi. Tässä suomalainen nainen on mies, Saarikosken havaitsemana. Se on hyvä havainto. Sen kohdalla on nyt maltettava pysähtyä ja pantava oma maailmankuvamme viimeinkin sille kuuluvaan järjestykseen Suomessa asuen.
Turvarakenteiden kohdalla on kyse aina luottamuksesta ja tämä luottamus hankitaan lapsena. Sanat ja esimerkkimme, teot näkyvät, moni toki yrittää, väsyy, luovuttaa tai kapinoi. Samalla väki vanhenee, luonnon kantokyky on osoittanut rajallisuutensa jo aikapäiviä, ilmastomuutos on oire tästä aineellisen hyvinvoinnin kääntymisestä kohti ahneutta. Kun pysähdyt ajattelemaan itsenäisesti yhden asian kohdalla, toinen asia vaatii sitä välittömästi sekin.
Mistä me saisimme uuden hyvän, entistä paremman, lopetti presidentti ja luotti isällisesti ihmismielen kekseliäisyyteen ja runoilijan sanoihin sekä toivotti Jumalan siunausta. Suomalainen nainen ymmärsi tämän viestin aivan samalla tavalla kuin suomalainen mieskin. Ratkaisu ongelmalle taitaisi löytyä tästä omalaatuisesta ominaisuudestamme. Se on vahvuus, johon on nyt tartuttava ja siihen myös luotettava.
Matti Cluster Luostarinen