Kirjoitan nyt hetken itsestäni enkä yleisellä tasolla kuten yleensä. Se on luvallista kun kyseessä on oma kotisivunikin. Forssan Lehteen tai Hesariin en tätä kirjoitusta siirtäisi mistään hinnasta. Minut kun haukuttaisin siellä omahyväiseksi narsistiksi, joka kertoo koulutuksestaan. Olevansa siis opetettu koira, eikä vailla oppia eläimenä, homo suvun jäsenenä. Oman onnensa seppä ja oman tiensä kulkija, jossa tie ei minua olisi valinnut, vanhempiani ja asuinpaikkaa, kulttuuria johon syntyä. Itse olisin oman tieni valinnut vanhemmista alkaen. Tällaisiakin ihmisiä tapaa vielä vuonna 2020. Ovat oman onnensa seppiä etenkin lottovoiton saatuaan.
Ihmiset kun ovat kuten opetetut eläimet, ei sen ihmeellisempää. Jos koulutus on kovin yksipuoleista, asuinpaikka ja sen kultuuri sitä tukenut, toiminnan voi arvata edustavan kulttuurista, sosiaalista pääomaa, kieltä ja sen kantojakin. Vitsit lääkäreistä ja insinööreistä ovat nekin erilaisia kuin papeista tai miehistä erilaisia kuin naisista, ruotsalaisista erilaisia kuin norjalaisista tai venäläisistä.
Facebook esittelee minut sivullani tänään akateemisena, joka on aloittanut opiskelunsa Turun yliopistossa vuonna 1975 sosiologina ja yhteiskunta- tai valtiotieteissämme. Ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Akateemiset opinnot käynnistyivät vuonna 1971 Oulun yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa biologian ja maantieteen opintosuunnalla tarkoituksena valmistua sieltä vanhemmaksi lehtoriksi kuuden vuoden aikana suomalaiseen lukioon.
Opinnot sujuivat kuitenkin perheen perustamisen myötä vikkelämmin ja olin maisteri kolmessa vuodessa ja vuonna 1975 jo opettamassa ikäisiäni yliopiston opettajana Oulussa ja sen dynaamisessa yliopistossa. Turkuun siirryin professori Erkki Aspin pyynnöstä johtamaan tutkimusohjelmaa Kemi- ja Ounasjokilaaksossa ja samalla käynnistyi myös lisäopinnot aiemmin kyllä jo Oulussa aloitettuina myös silloisessa valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Oulu pysyi edelleen kotikaupunkinani 1990-luvulle saakka.
Väitöskirjan olisin toki voinut tehdä joko Ouluun tai Turkuun jolloin valitsin Oulun ja luonnontieteisen tiedekunnan, silloin vielä filosofisen tiedekunnan nimellä kulkevana. Oulun yliopisto kun tunnettiin vahvana luonnontieteitten osaajana, siinä missä myös insinööritieteitten ja lääketieteen luonnontieteitten soveltajanamme. Sitä arvostettiin Suomessa enemmän kuin ihmistieteitämme. Lisäksi 1970-luvlla käytiin veristä sotaa näiden tieteitten välillä maailmalla nimellä ”Big Science War”. Oli siten valittava myös puolensa tässä sodassa. Valintani vahvuutta kuvaa myös toimimiseni samaan aikaan hallituksemme määräämänä korkekouluneuvoston jäsenenä juuri luonnontieteissämme sekä ensimmäisenä Suomen Akatemian tutkijana uudessa ympäristötoimikunnassammekin. Ei sinne yhteikuntatieteilijää olisi huolittu.
Tänään tuon ”Big Science” sodan jäljet näkyvä Yhdysvalloissa ja etenkin Suomessa, toki myös muualla Euroopassa, mutta välittäen se meille poliittisena joko talousvasemman tai talousoikean kautta elämöiden poliitikkoinamme ja toimittajina medioissamme. Se on ruma virhe, joka unohtaa kuinka nämä osapuolet ovat syntyneet kuten opetetut koirat koulutetaan kouluissamme ja lukioissa, yliopistoissamme akateemisina ihmisinä. Taustalla on joko nainen ja hänen humaani ja mukamas ”pehmeitä” tieteitä edustava koulutuksensa ja mies koulutettuna luonnontieteitten tai sen sovellusten kautta insinöörinä ”koviin” tieteisiimme. Ei koulutus ja tiede ihmisen sukupuolta ja persoonallisuutta miksikään muuta.
Lukioissa jopa kuvataiteitten valinta poikana oli akkamainen teko ja siitä sai kuulla kuten tänään Forssassa, jossa pojat houkutellaan lätkäkjätkinä urheilulukioon ja kukaan ei uskalla lähteä taidelukioon. Se on koulutetun koiran tapa myös vanhempina ja opettajinamme elää omassa maailmassaan ja toimia kuten on aikanaan isät ja äidit opettaneetkin. Jopa värit voivat kertoa onko kyse feminiinisestä vaiko maskuliinisesta tavasta taittua auringonvalosta spektrin eri osiimme väreinämme. Luonnontieteillä on siihen parempi vastaus myös kuvaamataiteet ammatikseen valinneen pohdittavaksi ja kohta myös digiaikamme uudeksi muuttavana ihmeenä.
Se että väittelin yhteiskuntatieteissä vasta 50 vuotiaana, yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin kuin luonnontieteissämme, oli seurausta tästä kahtijaostamme. En halunnut tulla turhaan häväistyksi ja haukutuksi Suomessa tai Hämeessä asuen sekä Forssan Lehteä tai Hesaria, Kalevaa lukien. Sivistysvaltion syntyminen Suomessa vei aikaa enemmän kuin yhden sukupolven, kaksi vuosikymmentä, eikä se ole sitä kaikkialla vieläkään. Jako kulkee nyt menneen maailman punavihreän ja ties minkä värisen talousoikeiston oppeja mukamas seuraten. Siellä suunnalla historian peikot varoittelevat liberaaleja IKL:n ajan elämöinnistämme. Vasemmalla pelot ovat pienempiä eikä puolueitamme ole ainakaan vielä toistaiseksi kokonaan kielletty. Vahvan uskonnollinen maailmankuva ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan erityisessä suosiossa puhdasoppisimmillaan ainakaan Riihimäellä syntyen ja kansanedustajaksi edeten.