29.5.2014 / 30.8.2022
Mennyttä kesään on pidetty Euroopan hulluna vuotena ja varmasti syystäkin. Siinä on kuitenkin jotain tuttua ja palataanpa vuoteen 1848. Tuota vuotta, kun pidettiin Euroopan hulluna vuotena ja kirjoitin siitä medioihimme, mm. Turun Sanomiin 29. toukokuuta 2014. Tuokin vuosi 2014 kun oli täynnä eurooppalaista hulluutta. Tosin poikkeuksellista kyvykkyyttäkin. Lainaan kirjoitustani suoraan Turun Sanomista. Itseään kun saa lainata, kertoi aikanaan Jörn Donner edes sitä tekstissään erikseen mainiten. Minusta on kuitenkin hyvä tapa kertoa, kuinka juttu on kirjoitettu aikaisemmin vaikka kirjoittaja olisikin sen lainaaja itse.
Miksi sitten lainata tuota juttua juuri tänään?
Vertaillaanpa näitä aikoja ja tapahtumia toisiinsa ja pohditaan, olisiko mahdollista, että Eurooppa voisi ryhdistäytyä kuten tuolloin, kansojen vallankumousten vuonna. Mietitäänpä mitkä tekijät valmistelivat tuota Euroopan merkittävää vuotta. Voisiko omassa ajassamme nähdä merkkejä, jotka ovat ikään kuin enteitä vastaavanlaisille tapahtumille?
Ravistellaanko meitä kuten Napoleon aikanaan ryöstörekillään? Kuka olisi oman aikamme Napoleon? Kenelle voisi olla samantapaiset elkeet ja tarve näyttäytyä Euroopassa ja etenkin nyt Ukrainassa? Saiko hän lopulta koko Euroopan liikkeelle? Mitä tapahtui Ukrainassa vuonna 2014? Joko olemme unohtaneet?
Millaiset olivat eurooppalaiset vaalit vuonna 2014?
Mitä tekevät Kiina, Intia ja Venäjä yhdessä tänään? Onko heillä meneillään mittava sotaharjoitus, yhteinen?
Eurooppa on tunnettu aina sodistaan. Mitä tapahtuikaan vuonna 1848 ja uudelleen 2014? Mitä on tapahtumassa kesällä 2022 ja miten tapahtumat jatkuvat globaalina syksyn ja talven lähestyessä? Mikä yhdistää vuotta 2014 ja Euroopan hullua vuotta vuoteen 2022 ja sen omituiseen kesään alkaen Ukrainasta ja jatkuen kuivuuteen, katoihin, maastopaloihin ja Venäjän aggressioon, sen saartoon ja saarron merkitykseen meille kaikille, myös Itämeren alueella ja Suomessa.
Vuotta 1848 on opittu kutsumaan Euroopan hulluksi vuodeksi. Sitä on kutsuttu myös kansojen kevääksi – ”Printemps des peuples” – ja vallankumousvuodeksi.
Sitä valmistelivat teollistuminen, feodaaliajan rappio, nälänhädät ja kadot, Napoleonin sodat sekä liberalismin, sosialismin ja nationalismin aatteet.
Espanja, Preussi ja Venäjä eivät sietäneet Napoleonin ryöstöretkiä. Wienin tanssiva kongressi oli sekin nimensä veroinen. Kansallisuusaate, Wienin kongressi ja sen “kolme kunniakasta päivää” vyöryivät läpi koko tuolloisen Euroopan. Belgia, Kreikka sekä Puola asettuivat tsaaria vastaan.
Ranska, Saksa, Habsburgien valtakunta ja Unkari, Italia ja Sisilia, Puola ja Valakia – koko Eurooppa oli liikkeellä. Se ulottui myös globaalina, ei vähiten Brasiliaan.
Eugene Delacroix’n maalaus vuodelta 1830 ”Vapaus johtaa kansaa” (La liberte guidant le peuple) tuli tuo ajan näyksi kansakuntien esteettiseen sosiaaliseen pääomaan: symboliikkaan.
Eurovaali 2014 toi mukanaan yli sata eurokriittistä edustajaa. Heitä on liki joka EU-maassa, mutta eniten Ranskassa, Britanniassa ja Tanskassa. Suomessa Perussuomalainen puolue voitti jo viisi vuotta aiemmin.
Ukraina oli tänä vuonna jo liki sisällissodan partaalla ja Venäjä kävi taistelua omasta asemastaan idän ja lännen uudessa globaalissa asetelmassa, jossa sen asema on, jälleen kerran, uhattuna.
Järjestettiin irvokkaita vaaleja, joita oli edeltänyt arabi-islamilainen vallankumousten aalto ja talouden syvä kriisi yhteisen valuvikaisen valuutan kourissa.
Välimerisen Euroopan alueella nuorista puolet oli työttömänä. Suomessa työttömyys läheni puolta miljoonaa. Silti maa oli pysyvän lamankin kourissa ja taantumassa kolmen A:n eurooppalainen valtio luottoluokituksessa. Vain pandemia puuttui ja rutto. No nyt sekin on koettu ja sota Euroopassa, Venäjän kouristelut jälleen kerran.
”Eurooppa osana Euraasiaa ja vanhan imperialisminsa vankina on pian levottomuuden pesäke.” Näin kirjoitin silloin ja näin kirjoitan jälleen, Euroopan jokien kuivuessa ja maastopalojen raivotessa. Venäjän sotiessa Ukrainassa jo yli puoli vuotta saamatta aikaan pikaista voittoaan, päinvastoin.
Euroopan uusin hullu vuosi alkoi jo globalisaation aamuna. Aasia, ensimmäisenä Kiina, oli ottanut asemansa globaalissa kilpailussa.
Yhdysvallat taisteli poliittisen ja taloudellisen asemansa puolesta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Venäjä ei ollut koskaan toipunut tuosta alennustilasta, eikä se ollut ensimmäinen kerta valtaisan maan historiassa.
Sen satelliittivaltioita kosiskeltiin mukaan uuteen maailmanjärjestykseen muistamatta, kuinka niiden historia oli pikemminkin euraasialainen ja slaavilainen kuin eurooppalainen.
Euroopan niemen elämä on ollut sodissa. Suurin muutoksen tuoja oli juuri tuo hullu vuosi 1848. Sen suuret aatteet – alkaen sosialismista, liberalismista ja demokratiasta – joutuivat vuoden 2014 internetin ja uuden sosiaalisen median maailmassa kriisiin.
Samoin ikivanhat instituutiomme. Perinteisen vallan, eli väkivallan, vähättely osana 8 000 miljoonan ihmisen uutta vuosituhatta oli jäänyt vähemmälle huomiolle.
Valtaosa eurooppalaisista ei vaivautunut vuoden 2014 vaaleihin. He, jotka vaivautuivat, perustivat uuden liikkeen, johon tulivat mukaan etenkin britit, ranskalaiset ja tanskalaiset.
Myös suomalaiset saapuivat jo vuonna 2009 omalla piskuisella Perussuomalaisella kansanliikkeellään. Se oli hyvin suomalaiskansallinen ja mukautui myöhemmin yleispuolueeksi vihreän liikkeen, kristillisten tai kielipuolueen, työväenpuolueiden kanssa, vanhan agraarin puolueen rinnalla oppositiossa.
Tähän eurooppalaiseen liikkeeseen kuuluu yli sata meppiä. Se on enemmän kuin kaikki Saksan mepit yhteensä. Sellaista ei voi sivuuttaa: Saksa käyttää meppeineen suvereenia valtaa Euroopan unionin sisällä. Tänään se taistelee tuulimyllyjä vastaan sulkemalla ensin ydinvoimalansa ja tuoden energiaa Venäjän valtavista luonnonvaroista ja niihin luottaen. Samaan aikaan liittyen Venäjän saartajiin. Onko se uskottavaa?
Maailma on vuonna 2014 muuttunut. Eurooppaa ravistelevat valtava työttömyys, uudet globaalit kilpailijat, väestöräjähdys, pakolaisvirrat, Intian vaalit sekä globaali ilmastomuutos, Ukrainan oireilu, Venäjä, uusi maailmanjärjestys ja lopulta rutoksi luokiteltava pandemia.
Euroopan hullu vuosi 2014 on myös sen uuden mahdollisuuden alku, viisauden vuosi, jos se osataan sellaisena käyttää eikä anneta taantuman ja turhauman viedä meitä 1800-luvun alun niille vuosikymmenille, joiden lopputuloksen me jo tunnemme.
Eurooppa Aasian niemenä, osana Euraasiaa ja vanhan imperialisminsa vankina, on pian 10 miljardin ihmisen elettäväksi levottomuuden pesäke. Valta on siirtynyt Kiinaan ja Intiaan, Venäjälle ja Aasiaan, Afrikkaan.
Valtaa on kyettävä käyttämään rinnan niiden voimien kanssa, joiden juuret ovat Euroopan suuressa vuodessa, vuoden 2011 suurissa tapahtumissa ja uuden aikakauden alussa. Tämän ymmärtämiseen ei ole nyt paljoa aikaa tuhlattavaksi.
Kesä 2022 ja sen traumat ja draama on voitava kääntää, jälleen kerran, Euroopan voitoksi. Alkaen Ukrainasta, Välimereisestä Euroopasta ja edeten Itämerelle, Jäämeren hyiseen syleilyyn.
Turkin osoittama poikkeuksellinen kiinnostus Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydestä voisi sekin kieliä juuri suuren muutoksen aallosta juuri Euroopassa.
Raha syntyi ja aloitti kiertonsa Turkista, ensimmäinen suuri filosofi ei ollutkaan Platon vaan kansalainen Klasomenesta, Anaxagoran kaupungista. Näin minä sen muistan aikanaan 1970-luvulla kirjoittaneeni.