Alpo Suhonen hyökkää rajusti henkilöni kimppuun puoluevalintani vuoksi muuttaen sen jopa vihapuheen kaltaiseksi raivoksi. Hän ei tunne lainkaan suomalaista puoluekenttää ja loikkii ensin vihreistä demareihin ja nyt näyttäisi hakevan taas uutta paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa maailmalle jääkiekkovalmentajaksi eksyneenä ja kodittomana muukalaisena. Suhonen ei ole ainut juurensa kadottanut muukalainen entisen kotipaikkakuntansa kouluttajana ja neuvojana tuntematta mitä Suomessa tapahtui hänen harrastaessa jotain kokonaan muuta kuin yhteiskuntamme muutosten seurantaa Hangosta Petsamoon siihen tieteen ja tutkimuksen kautta perehtyen. Se kun ei ole likimanikaan sama kaikkialla Suomessa. Eikä kaikkialla pelata jääkiekkoa. Jääkiekko ei ole likimainkaan kuva yhteiskunnasta ja sen muutoksista. Se on vain seuraus ja marginaalinen ilmiö, ei sen enempää viihteenämme. Kuten ei kirjastolaitoskaan ja sen kokemat muutokset. Maailma sieltä silmäillen Konosen fiktiivisinä kokemuksina Forssan kirjastossa vuosikymmeniä viettäen. Senkin muutos on vain merkki muualla jo paljon aiemmin tapahtuneesta ja kaipaisi ehkä hieman ponnisteluakin hoitajaltaan.
En minä Alpo Suhonen puoluettani valinnut, kuten väitätä (FL 22.6) vaan isäni, joka oli sitä perustamassa vuonna 1959 Pieksämäellä. Olin mukana vain lausumassa näille miehille runoja alle kymmenvuotiaana lapsena, unohdetuille pienviljelijöille ja Karjalan evakoille. Enkä minä vanhempianikaan valinnut. Sittemmin puolue on välillä hajotettu ja ostettu tukemaan vallankäyttäjää, kun oletettu tai tehty kriisi maassa on sitä edellyttänyt, Kekkosen ajan noottikriisistä alkaen. Tässäkään ei ole mitään uutta auringon alla. Eilen Jussit Niinistö ja Halla-aho pohtivat medioissamme puolueittensa yhdistämistä ja myös keskustapuolueen siinä samalla, jolloin puolue olisi kirkkaasti maan suurin. Sitä ei kerrottu Forssan Lehdessä, jota foorumia taas Ilkka Kononen vaatii, jotta hänkin voisi maan ja maailman asioita seurata vastatessaan Sirkka-Liisa Anttilalle ( FL 22.6). Suhosen tapa yhdistää keskusteluun lotista Stalin, Hitler ja Mao kertoo juuri kuinka vaarallista on liikkua vesillä, jossa kahden henkilön kilpailu samasta kohteesta synnyttää riidan, jossa kilpailijat saattavat tuhota toisensa, sillä kilpailun kohde ei ole yhtä tärkeä kuin itsen ja toisen välinen arvovaltakiista. Kollektiivisella tasolla ilmiö on tuttu terrorismista ja Girardin teorioita onkin sovellettu mm. Pohjois-Irlannin nationalistien ja unionistien konfliktien ratkaisuun. Jääkiekossa ja suomalaisessa jalkapallossa pelaavat ihan eri säännöt ja strategiat kuin luonnontieteissä tai ihmistieteissä tänään poikkitieteisesti tutkien ja fiktiivisessä romaanissa urjalalainen kirjailija ei kerro sitä totuutta hänkään, jota sisällissodistamme tieteessä tänään kerrotaan. Se että mukana mainitaan etenkin yksi Suhosen valitsemista puolueista, kapinan aloittajana, on tietysti sivuseikka, jonka kiekkovalmentaja ohittaa fiktiivisen pakinankirjoittajan tapaan Konosen opeilla. Hyödytöntä tästä on jatkaa ilman teoreettisesti uskottavaa perustaa ja tiedettä. Populistista pulinaa.
Forssan Lehti paikallisena pitäjälehden tapaisena mediana julkaisee mitä sattuu viiden pitäjän alueelta ja poimii mukaan myös jotain maassa ja maailmalla tapahtunutta. Se ilmestyy nykyisin Hämeenlinnassa painettuna ja on rakentanut Forssan talousalueelle ”kuplan”, jossa ihmiset ovat eläneet lukien tätä mediaa vuosisadan. Se on huomattavan kapea tapa tutustua maahan ja maailmaan. Se myös näkyy ja tuntuu vanhan taantuvan teollisen yhdyskunnan sisällä ja sen agraarin ja maatalousvaltaisten maaseutualueiden pitäjissä Humppilassa, Jokioisten ja Tammelan kunnissa sekä Ypäjällä. Sitä jopa pelätään, sen leviämistä muualle pilaten paikalliset yhteisöt. Maailma ikään kuin näyttäisi loppuvan lehden levikkialueeseen rajautuen. Pari prosenttia suomalaisista asuu tällä alueella. Suomessa muutama promille maailman väestöstä. Rajat kuitenkin avautuvat railona ja ne ovat turvalliseksi koettuja ahdistavanakin elämänä. Mediayhteiskunnassa nämä ”kuplat” syntyvät medioittemme tuotteina. Nyt nämä mediat ovat muuttuneet täysin ja joillakin ikääntyneillä suuren ikäluokan kasvuympäristön kokeneilla on vaikeuksia sopeutua tähän muuttuneeseen mediaympäristöön sekä sen vaatimuksiin. Syntyy populistista pulinaa, vihapuhetta, 60 vuotta takaperin hajonneet ”puolueet” kansanliikkeinä eivät ymmärrä, kuinka olisi jo aika rakentaa maata ja maailmaa yhdessä, unohtaen ikivanhat puoluehajaannukset ja järjetön vihanpito, Suhosen kaltainen raivo maailmalta kotiinsa palanneena muukalaisena. Omien korvien välissä tapahtuvat ikääntymisen aiheuttamat ilmiöt päihteineen Suomessa eläen, ja etenkin Forssassa, on sekin ihan vain suomalainen tai forssalainen ilmiö. Ettei vaan näitä ilmiöitä löytyisi muualtakin Suomesta? Ja selitä samalla mistä syntyy suomalainen vihapuhe ja miksi sen ylläpito on joillekin niin arvokas osa omaa maailmankuvaa ja nyt kuudentoista puolueen ja pitäjänlehtien Suomessa. Mitä homogeenisempi ja pienempi maa, sitä enemmän vihanpitoa ja pitäjänlehtiä mutta etenkin puolueita Suomen ja Islannin tapaan huutaen ja ulvoen. Tietenkin myös Väyrynen ja Harkimo vaativat omalle ulvovalle suurelle egolleen oman puolueensa muutenkin heille liian ahtaan maan sisälle. Monikulttuurinen ja viidenkymmenen osavaltion Yhdysvallat tulee toimeen pienemmälläkin ulvonnalla ja kahdella puolueellaan. Kiina ja Venäjä yhdellä. Heillä kun on aivan oikeita ja todellisia ongelmia hoidettavana ilman kujeilua demokratian kanssa leikkien ja pilaillen medioineen.