Luin Forssan Lehdestä kuinka Sirkka-Liisa Anttila aloittelee muistelmiensa kirjoittamista. Varoitin häntä aiemmin, kuinka romaanin kirjoittaminen on petollista muutaman sellaisen kirjoittaneena. Se kun syö kuin sika.
Sama pätee muistelmien kirjoittajan kohdalla. Siihen on keskityttävä ja luettava vain muistelmille sopivaa kirjallisuutta, ei medioitamme saati sosiaalisen median kirjoittajia. Paikalliseen politiikkaan ei pidä ministerin tasoisen muistelijan erehtyä muistelmiaan tehdessään. Ei ainakaan Forssassa eläen.
Pave Maijanen eli 70-vuotiaan elämän. Se on ihan hyvä saavutus tuon ammatin harjoitajalle. Poliitikot ja Paavit elävät vanhemmiksi. Koetan valaista syytä tähän pitkän iän eroon.
Yleensähän nämä musiikin tuottajat tahtovat väsyä Suomessa jo ennen 50 -vuoden ikää. 70 -vuotias trubatuuri suomalaisena on melkoinen nestori. Kova työ ja kovat huvit. Rillumarei aika sen käynnisti tangokuninkaineen ja sitten tulivat nämä suurten ikäluokkien viihdyttäjät. Viihdyttäjän ammatti on kuluttava.
Samalla kun kirjoittelen muistelmiani pohdin sitä, miten kirjoittaa 1950-luvusta 2000-luvulla syntyneelle. Taidan jättää Helsingin olympialaiset väliin. Sen sijaan 1800-luvulta voisi jotain kirjoittaakin. Sukunimen synnystä. Ihmisen juuret ja identiteetti syntyi samaan aikaan kuin ensimmäinen väitöskirjani spatiaalisen ja regionaalisen eroista ja ihmisen juurista kirjoittaen. Myöhemmin aiheesta tehtiin myös saman niminen romaani ja TV-sarja, ”Juuret”. Suomalaiset alkoivat tutkia omia juuriaan. Se on ihan hyvä harrastus.
En pidä tuosta sanasta ”harrastus”. Se tuo mieleen puuhastelun. Jos ryhdyn johonkin tutkijana, kirjailijana, puutarhurina, kalastajana jne. en puuhastele. Jos sellainen käy mielessä, jätän tämän tehtävän muille enkä mene pilaamaan ”puuhastelulla” niiden työtä, jotka ottavat sen vakavasti, ovat siihen kutsuttuja. Näin myös muistelmien kirjoittaminen on ammattimiehen työtä eikä puuhastelua.
Jos ei olisi joka päivälle jotain kirjoitettu, nyt ei muistaisi mitään. Tai muistaisi vääriä asioita ja nekin väärin. Omaan muistiinsa ei auta muistelmien kirjoittajan luottaa, jos nyt ei ole poliitikko muistelmassa kykyään toimia vaikeissa tilanteissa toimintakykyisenä ja palautuen nopeasti. Muistelmia kirjoittava poliitikko ei ole nyrkkeilijä, joka voittaa joka matsin ja nousee aina verissä päin uuteen otteluun edellisessä tyrmättynä. Tyrmäys on kirjattava muistelmiinkin. Ihmiset kun rakastavat tappion kärsineitä sankareitaan, ei menestystä Suomessa ensinkään. Sodissa on opittu tulemaan toiseksi. Hävitty sota mutta voitettu rauha.
Kuvaten Voltairen maailmaa, se muistuttaa epäsoinnulle omistettua temppeliä, jossa jokaisesta meistä on jotain kaikista meistä. Silloin omat erehdykset nyt on ainakin osattava antaa muille anteeksi. Jos olisi kuuluisa, olisi kuuluisa kuuluisuudestaan ja siitä ei jää paljoa kerrottavaa.
Ja kun ei ole nero, eikä oikein kuuluisakaan, ei ole oikein vihollisiakaan joita haukkua. Omat erehdyksetkin voi antaa jo nyt muille anteeksi. Kun nyt elää kyllin vanhaksi, jokainen kuviteltu voittokin kääntyy lopulta tappioksi.
Jos taas kuvittelee olevansa nero, se kääntyy varmasti hulluuden puolelle Suomessa sitä tulkiten. Orson Wellesin tapaan voisi aloittaa huipulta ja kuvata uurastavansa pitkän tien pohjalle saakka. Se on hyvin suomalainen kertomus ja kipsikuvaksi viety elämä.
Jos olisi suumies siinä taas paheitakin pidettäisiin hyveinä ja tyytyisi Mauno Koiviston kaltaiseen menestykseen, joka on pelkkä matka, ei määränpää lainkaan. Sellaisessa elämässä ei ole niin kova elää imagonsa mukaan. Ja Koiviston minä tunsin hyvin, kuten nyt suomalainen presidenttinsä tuntee, ja myös hänen opettajansa Forssasta, tai ainakin hänen sukunsa, samassa laitoksessa väitteleenkin, Esko Aaltosen perustamassa.
Niinistö taas oli Forssan nimismiehenä täällä tunnettu ja Iisalmessa oli pelkkiä formulakuskeja, Seppo Kääriäisen äänestäjiä ja Immo Kuutsan valmentamia hiihtäjiä. Kuka 2000-luvulla syntynyt heistä olisi kiinnostunut? Ei kukaan. Ehkä Tepon Jaska aikanaan, ei nyt enää hänkään.
Klaes Karppinen sen sijaan olisi kiinnostava hiihtäjä ja Mikko hänen pojan poikanaan heidän matikan opettajanaan Iisalmessa. Tosin hänkin on jo kuollut. Richard Nixonin tapaan voisi todeta kuinka minusta olisi tullut mahdottoman hyvä paavi. Tosin ei nyt Donald Trumpin tasoista. Sellaista tasoa ei pidä tavoitella muistelmissaan.