Musta perjantai

Yhdysvalloissa kiitospäivän jälkeinen perjantai on vuoden vilkkain kauppapäivä. Tavaraa myydään silloin huomattavilla alennuksilla. Päivää kutsutaan mustaksi perjantaiksi ja se on leviämässä verkkokaupan kautta myös Eurooppaan ja Suomeen. Nyt seurataan mielenkiinnolla millainen “Black Friday” tulee olemaan jatkossa suurten kauppaketjujemme kilpailussa, kirjoittavat päivän mediat.

Koominen suomalainen

Oopperaperintöön on kuulunut ilmiö jossa naiset esiintyvät miehinä. Nyt kuitenkin kansallisoopperamme Lepakko-operetissa koetetaan miten mies sopisi naisen rooliin ja Lepakossa kukaan ei halua olla oma itsensä. Johan Straussin Lepakko-operetin kaikki henkilöt haluat olla jotain muuta kuin mitä oikeasti ovat. Prinssi Orlofskyn roolin laulaa vuorotellen tumma mies ja vaalea nainen.

Sama lehti kertoo kuinka stand-up komiikka on vallannut Suomen eikä yhdestäkään alan koomikosta ole tullut kuuluisaa television avulla ja keinoin. He ovat koomikkoja jo syntyessään. Kun tätä synnynnäistä komiikkaa on riittävästi alkoi syntyä bisnestä, stand up -klubeja ja -festivaaleja. Komiikka levisi verkossa ja Sami Hedbergin sekä Niko Kivelän Youtube-videoilla. Ilmiön kasvusta huolimatta se on pysynyt kulttuuri-ilmiönä paitsiossa vaikka Ismo Leikolan tuore voitto Laugh Factorin järjestämässä “World‘s Funnies Person” -kilpailussa todisti suomalaisen olevan koomisen ilmestyksen myös vieraissa kulttuureissa ja etenkin juuri sinne ilmestyen.

Maaseudun tulevaisuus tekee Helsingin Sanomien entisestä päätoimittajasta Mikael Pentikäisestä maaseudun ja biotalouden ystävää. Nyt hän puhuu ja kirjoittaa maaseudun merkityksestä suomalaisten hyvinvoinnille, avaa suomalaisille EU:n maatalouspolitiikkaa ja etenkin kokoomuksen ministereille sekä kertoo kuinka MTK voi nostaa biotalouden uudeksi Nokiaksemme. Homoista ja naispappeudesta puhuminen ei olisi auttanut häntä europarlamentaarikoksi, hän tunnustaa lehden haastattelussa (HS 27.11). Konsulttina ei saa leipäänsä, joten oli palattava porvarin taskuun, laulettava sen lauluja myös jatkossa Maaseudun Tulevaisuudessa.

Maaseudun tulevaisuus esiintyy myös taidelaitoksessa Leena Klemolan ohjaamana häpeämättömänä faabelina. Osa yleisöstä katosi tämän törkeiden mutta niin rakastettavien hahmojen jatkaessa elämöintiään yli kolmen tunnin ajan. Oulussa sama hoidettiin takavuosina muutamassa hetkessä heitellen maaseudun pellolta pöytään tuotteita yleisön joukkoon ja näin kakasta ja pissasta tuli sen ajan rohkea ja ylpeä suomalaisen osaamisen ilmentymä. Ville Haapasalo osaa hänkin olla muutakin kuin kasakan nauru, johon kansa herää ja hakee uutta asentoa pankollaan.

Uuden ajan sarastustako?

Jussi Valtosen Finlandia-palkinnon voittajaromaani herättää henkiin uuden “tajunnanräjäyttävän” kirjallisuutemme taitekohdan, kertoo Anne Brunila. Ekoterrorismi, eläinaktivismi, akateeminen tutkimus ja uusi teknologia kohtaa siinä tarkkanäköisen ihmissuhteen ja moraaliset pohdinnat, eettisen ymmärryksen sekä onomatopoeettisen, suvuttoman kielemme tarjoamat jännitteet. Opiskelu Yhdysvalloissa on auttanut ja kuusi kirjaan uhrattua vuotta, kertoo kirjailija lehden haastattelussa, mustan perjantain (28.11) aamun avauksessa. “On aika kylmäävää, kuinka varmasti toinen osapuoli on usein tietävinään, mitä mieltä toinen osapuoli on”, kertoo tuore Finlandia-voittaja.

Hyvästi Juti, jääkiekon imago muuttuu, avaa urheilusivu mustan perjantain ja alkaa kertoa kuitenkin ensin kuinka huutokaupat kiinnostavat ja valistaa mikä vanhoissa tavaroissa ihmisen mieltä kiehtoo. Kun sen on ensin oppinut, on aika lukea kaukalouutiset ja todeta kiinnostavuuden syntyvän samoista elementeistä. Musta perjantai on jättänyt kiekkoväelle jotain naulaamatta pukukopin ja kaukalon seiniin. Kasakalla on taipumusta viedä tällaiset naulaamattomat vanhat aarteet ja moraalinen rapautuminen on kuin maaseudun tulevaisuuden uusimmat faabelit Venäjällä niin rakastetun näyttelijän performanssina.

EKP:n pääjohtaja varoittaa euroaluetta jakautumasta ja epäilee kasakankin tajuavan kuinka rakennemuutosten hidas hoito ja epätasainen jakauma tuovat valtioiden välille suuria alueellisia eroja ja rahaliitto kitisee tässä yhtenäisyyden heikossa liitossa. Kun huonon pään takia koko ruumis kärsii, kasakka voi taas pyrki hyötymään deflaatiosta syntyvästä ilkeästä euroalueen irvistyksestä. Hätärahoitusta haetaan ja öljyn hintaa heilutellen kasakan oloa voidaan vaikeuttaa. Kiusaa se on pienikin kiusa.

Ei juu vaiko vaarinhousut

Pimeän perjantain äänestys avioliittolaista jakaa kansan kahtia. Onomatopoeettisella ja suvuttomalla kielellään edustajamme vakuuttivat toisilleen rakkautta. Kun käytettävissä on vain punainen tai vihreä nappi, silloin tuhat ja yksi yötä tai pitkät vakuuttelut puolesta tai vastaan eivät johda mihinkään. Joko olet puolesta tai vastaan ja siihen napin painamisen selittelyyn riittää toki tuhansia aforismeja lähtemättä hakemaan niitä Venäjältä ja heräten kasakan nauruun. Olet joko puolesta tai vastaan vaikka perusteluja olisi molempiin suuntiin ja mahdollisuus menestyä vaaleissa loistavana retorisen taidon haltijana, argumentoijana, populistina, minä tahansa moraalin vartijana tai ihmisoikeuksien puolustajana.

Idän ja lännen välissä majailevat ihmiset ovat myös kalottialueen eläjiä ja ovat oppineet yöpymään kaamoksessa ja pakkasessa vällyjen alla myös evakkoreessä. Sotien aikana yövyttiin rintamalla eri tavalla kuin rauhan aikana ja avioliittoja solmittiin rintamalta käsin. Lapsia alkoi syntyä enemmän kuin sodassa nuoria miehiä kaatui. Nyt nämä lapset ovat elämänsä illassa ja vain muutama ääni ratkaisee, millainen tästä perjantaista heille tulee.

Pääministeri Stubb lähetti oman viestinsä, jollaista ei ole koettu sitten Paasikiven aikojen ja haettaessa syntipukkeja sotiimme. Hän oli yhdistänyt uutta omaksumaansa johtamistaidollista käytäntöä, jossa mukana on sekä polttomoottorilla että sähköllä yskivän auton yhteistä voimaa. Hybridiyhteiskunta oli saapunut murroksensa tuhdimpaan kohtaan ja tällä kohden kohtaavat kansakunnan moraaliset ja eettiset traumat vanhat normistomme ja ihmisoikeudet.

Mukana on kaikuja meille vieraista kulttuureista ja geeniemme antamaa ohjeistusta samalla. Se on kuin sipulia alkaisi kuoria kyeten samalla olemaan kyynelehtimättä poliitikkona tai tämän äänestäjänä. Moraali on kansakunnan ainoaa todellista pääomaa ja sen lisääminen on varmin tapa pitää vartiomies valppaana. On ikävää herätä vartiomiehenä kasakan nauruun. “Tsuhna on ihmisen paras ystävä – siisti, mutta vähän tyhmä”, toteaa Jukka Ukkola Suomen Kuvalehden pakinassaan. Siitä ne mustat perjantait syntyvät.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts