Nepotistisen maailmankuvan paluu koronan pelossa
Aku Ankassa Walt Disney teki merkittävän havainnon, jota hän käytti Tupun, Hupun ja Lupun tarinansa avainhahmon etenkin jenkkityylisessä narraatiossa, tarinan kerronnassa. Hän nimesi heidän holhoojansa ensiksikin ankaksi ja toiseksi poikia veljenpojiksi. Ei hänen, Aku Ankan, omiksi jälkeläisiksi. Kyse kun oli oikeasta jenkkityylisestä yhteiskuntamallista. Se levisi Suomeen kuin häkä päähän. Syntyi Yhdysvaltain itäisin osavaltio ilman kritiikin häivää.
Sama jatkui myös Akun suhteessa vaikkapa vauraaseen ja kitsaaseen setäänsä, pankkiiri Roope Ankkaan. Hän ei ollut vahingossakaan isähahmo vaan setä, Aku onneton oli hänen veljenpoikansa hänkin.
Isän suhde lapsiinsa on kokonaan toinen kuin sedän, ja veljenpojat voivat hekin hivenen kiusatakin sellaista hahmoa, joka ei ole isä vaan setä. Samalla sedät voivat suhtautua veljenpoikiinsa toisin kuin jos kyse olisi omista pojista ja heidän kasvatuksestaan.
Amerikkalainen tapa asennoitua nepotismiin on pitkän linjan tuotetta ja suomalaiset lapset ovat lukeneet Aku Ankkaansa kohta enemmän kuin mitä perinteiset jenkkilapset konsanaan etenkin värillisinä ja vähemmän ankoista ja heidän normistostaan sekä moraalistaan piittaavina. Suomessahan Aku Ankkaa on luettu hartaammin kuin mitään muuta mediaa, saati aapista tai katekismustamme. Sen syvin olemus on lapsiamme koulivana tärkeämpi kuin mikään muu menneitten vuosikymmenten hengentuote,
Nepotismi on Wikipediasta kuvaukset lainaten (ital. nepotismo < lat. nepos, pojan- tai tyttärenpoika, myös veljen- tai sisarenpoika) ja tarkoittaa sukulaisten suosimista politiikassa, liike-elämässä ja muilla yhteiskunnan osa-alueilla esimerkiksi henkilövalinnoissa tai taloudellisten etujen myöntämisessä.
Nepotismista puhutaan yleensä kielteisessä sävyssä, sillä sen katsotaan olevan hallintoa heikentävä korruption muoto. Kun hallinto suosii omia sukulaisiaan, tärkeisiin asemiin voi päätyä epäpäteviä henkilöitä. Kun kansalaiset havaitsevat tämän, he menettävät luottamuksensa hallintoon.
Toisaalta nepotismin on katsottu voivan tuoda vakautta ja poistaa valtataistelujen vaaran silloin, kun vallanpitäjä on saanut kerättyä ympärilleen lojaaleja sukulaisiaan tukemaan häntä. Liike-elämässä yritysjohtajan omilla lähisukulaisilla voi olla juuri sellaista liike-elämän tuntemusta, jota suvun omassa liikeyrityksessä tarvitaan. Maaseutuyhteisössä tämä oli tunnetuin ja ainut yhteisöllisen elämän toimintamallimme yhdessäolo-organisaationamme, toisin kuin kaupunkiorganisaatioissamme (communal society / associational society). Näin myös kuntaliitokset ja yhteistyö oli hankalaa tai liki mahdotonta. Esiintyi riitoja ja tappeluja, käräjiä käytiin kyläkunnittain ja joku niistä kohosi kirkonkyläksi.
Biologit rinnastavat eläinten sukulaisvalinnan nepotismiin. Moni eläin on valmis heikentämään omia selviytymismahdollisuuksiaan, jos se pystyy samalla parantamaan sukulaistensa selviytymismahdollisuuksia – sitä enemmän mitä läheisempää sukua toiset ovat. Esimerkiksi preeriakoirat huutelevat varoitushuutojaan petojen lähestyessä vain omille sukulaisilleen mutta eivät vieraille preeriakoirille.
Perhe tai suku on aina ollut ihmisyhteisön perusyksikkö, ja ihmisten sukulaisvalintavietti on saanut ihmisiä suosimaan omia lähisukulaisiaan. Rooman tasavallassa ja keisarikunnassa ylimystö siirsi valtansa tyypillisesti jälkeläisilleen ja sukulaisilleen. Jotkut pitävät epäpätevien johtajien nimittämistä Rooman valtakunnan tuhon tärkeänä syynä. Euroopan kuningashuoneissa kruunu on siirtynyt vanhemmilta lapsille.
Sana nepotismi tulee latinan kielen sanasta nepos, ’veljenpoika’. Sanaa alettiin käyttää keskiajalla, kun paavit ryhtyivät nimittämään ”veljenpoikiaan”, usein aviottomia lapsiaan, korkeisiin kirkon virkoihin. Tällaisista kardinaaleista käytetään nykyään nimitystä ”kardinaalinepos”.
Nykyajan tunnettuja esimerkkejä poliittisesta nepotismista ovat esimerkiksi Nehrun–Gandhin suvun valta Intiassa ja Suharton valtakausi Indonesiassa. Yhdysvaltain presidenteistä John F. Kennedy ja Donald Trump ovat nimittäneet poliittisesti kokemattomia lähisukulaisiaan tärkeisiin asemiin hallinnossa.
Etninen nepotismi on Tatu Vanhasen käyttämä termi, jolla hän tarkoittaa etnisiä ryhmiä laajennettuna sukulaisryhmiksi, joiden jäsenillä on Vanhasen mielestä ihmisluontoon perustuva taipumus suosia sukulaisia tai liittoutua konfliktitilanteissa heidän kanssaan joitakin toisia etnisiä ryhmiä vastaan.
Edellinen Wikipedian kuvaus nepotismista ei ole tiiviinä tekstinä hakenut nepotismin niitä piirteitä, joita Yhdysvallat ja Aku Ankan Disneyland pitää sisällään, eläinhahmojen esittäessä siinä meitä ihmisiä ja lasten lukiessa näitä tekstejä aikuisista nyt puhumattakaan. Moni aikuinen kun pitää näitä tarinoita ja hahmoja hyvin rakastettavina ja Neuvostoliiton päämiehen vieraillessa Yhdysvalloissa vuosikymmeniä takaperin, kylmän sodan aikoihin, hänen suurin toiveensa oli saada tutustua Disneylandiin.
Meillä kaikilla suomalaisilla on varmaan ainakin vähäinen kosketus ja lukuelämys hankittuna lapsena ja ehkä aikuistuttuaankin juuri Aku Ankkaa lukien. Se on epäilemättä vaikuttanut jollain tapaa omiin arvioihimme ja normeihin, hyvän ja pahan tajuntaan, jopa moraaliin ja sen syntyyn. Toki myös käsitys ankoista ja eläimistä ylipäätään saattoi hyvinkin vaikuttaa meihin Aku Ankan ja Disneylandin kautta jopa enemmän kuin myöhempi kasvatus ja koulutus biologian kautta sitä koulussa opiskellen. Ehkäpä jopa maailmankuvamme saattoi saada vaikutteita Yhdysvalloista Aku Ankan kautta jopa enemmän kuin Hollywood maailman tuotteena. Nykyinen sosiaalinen media kuvineen ja peukutuksineen, riitoineen ja loukkaavine tölväisyineen muistuttaa Aku Ankan lukijoistamme.
Pohdoin tätä ilmiötä liki vuosikymmen sitten Forssassa hetkellä, jolloin kaupungin hallinto oli ajautunut kiusalliseen pienkaupungille leimalliseen mediakohuun. Lainaan tätä kirjoitustani tänään, jolloin valtaosa omaa käyttäytymistämme on ollut sidoksissa pandemiaan ja muuttanut monen elämän täydellisesti siitä traditiostamme, jossa pelko ei ole ensimmäinen mediayhteiskunnan uutinen ja samalla arjen ja juhlan elämäämme ohjaava holhoaja.
Muistutamme yhä enemmän lapsia, joita ohjaillaan, mutta suhde näihin ohjailijoihin on lähempänä sedän tai tädin suhdetta hallintoalamaisiinsa kuin Kekkosen aikana vallinnut sotien jälkeinen psykososiaalinen ilmastomme.
Kekkonen kun oli kiistatta isähahmo ja kansa lapsia, joita oli holhottava ministereineen, mutta mukana oli myös mediamme myllykirjeineen. Jopa vähäisenä vätyksenä tänään pidettävä toimittaja reppana saattoi saada häneltä isällisen ojennuksen. Vain Kari Suomalainen piirroshahmoineen saattoi leikkiä tulella ja hovinarrin tapaan keventää tuon ajan poliittista ilmastoamme.
torstai 30. elokuuta 2012
Forssan kaupunginjohtajan sairausloman myötä on noussut pintaan kiinnostavia suomalaiskansallisia ilmiöitä ja kaupungille nauretaan osana sen peräkylän tautia, nepotismia. Pienissä teollisissa yhdyskunnissa ja maaseudulla näitä tapaa tuon tuosta ja ne eivät oikein sovi modernin yhteiskunnan elämään. Ne ovat jäänteitä vuosikymmenien takaa, joskus jopa vuosisatojen sosiaalisen pääoman tuotteita.
Disneymaailman kardinaalinepos
Nepotismilla tarkoitetaan työtehtävään pätevimmän henkilön sivuuttamista suosimalla sukulaisia ja ystäviä. Toki sukulaisia voidaan suosia työelämässä muutenkin tavalla, joka on sopimatonta. Ilmiö tuli yleiseksi erilaisten dynastioiden ja Paavin kirkon sisällä, joissa alettiin vaalia suvun säilymistä vallassa. Syntyi käsite “kardinaalinepos”. Paavin omia “lapsia” alettiin kutsua veljen- ja sisarenpojiksi hieman samaan tapaan kuin disneymaailman liki sukupuolettomia ankanpoikia.
Paavihan ei voinut saada omia perillisiä ja sama käytäntö otettiin Ankkalinnaan. Ankkalinnasta tuli tehdä myös satiirinen kuva yhteiskunnasta, jossa on koomisia piirteitä, pois pyyhittäviä ja korjattavia. Sukupuolettomat ankat ja veljenpojat ovat osa Paavin kirkkoa. Käytäntö päättyi paavi Innocentius XII toimesta vuonna 1692. Tuolloin annettiin nepotismin kieltänyt bulla ja se tuli yleiseksi normiksi myöhemmin myös muuhun läntiseen kulttuuriimme.
Suomi ja Forssa, monet seutukaupunkimme ja vähän suuremmatkin, elivät kuitenkin ikivanhaa alusmaan syrjäistä elämäänsä. Meillä kyllä luettiin myöhemmin ahkerasti Akua Ankkaa, mutta sen ironia tai satiiri ei aina avautunut lukijalle. Kun elät Ankkalinnassa, et voi havaita sen omituisuuksia. Maailma kun on oltava sellainen, jolta se näyttää lähiyhteisössä.
Nyt kaukoympäristö nauroi Forssan Ankkalinnalle. Lounais-Hämeessä on toki paljon muutakin, jolle kaukoympäristö hymyilee tai suhtautuu suopean ymmärtävästi, rötöksistä huolimatta. Lounais-Häme historiallisena maakuntana on syytä säilyttää organisaatioineen koskemattomana siinä missä museotiemme ja museorautatie. Takavuosina etenkin opetusminiteriö kansliapäällikkö oli tästä erityisen innostunut ja mukana oli myös sisäministeriön korkeimmat virkamiehet. Yhdysvallat on täynnä reservaatteja, jotka ovat museoita.
Kennedyn klaani
Myöhemmin, poliittisten liikkeiden kautta, poliittisten hahmojen sukulaiset alkoivat edetä pätevimpien ohi ja etenkin Yhdysvalloissa Kennedyn ja Bushin perheitä syytettiin yleisesti nepotismista. Toisaalta klaania haluttiin myös tukea. Taustalla oli jälleen historialliset arvot ja niiden sosiaalinen pääoma. Juuri kuolleen, kuussa ensimmäisenä ihmisenä vierailleen ja kolme tuntia siellä käyskennelleen Neil Armstrongin oli vaikea sopeutua tällaiseen teatraaliseen rooliinsa koko loppuelämänsä ajan. Samoin venäläisen Jury Gagarinin, avaruudessa ensimmäisen kerran käyneen ihmisen.
Museoitu ihminen tai yhdyskuntarakenne ovat monelle ongelmallisia, siinä missä huimasti muuttuva, dynaaminen ja innovatiivinenkin. Diktaatori Sadam Hussein tunnettiin hyvin sukulaisten suosimisesta ja Kiinassa perheitä on pyritty pitämään yhdessä osana nepotismia. Malediivien presidentillä on eräänlainen nepotismin maailmanennätys. Maan hallituksessa on ollut parhaimmillaan yksitoista perheen jäsentä tai muuta lähisukulaista sekä muissa korkeissa hallintoviroissa hänen läheisiä ystäviään. Hänestä ilmiö on hauska eikä sitä kuuluisi arvostella.
Yhdessäolo-organisaatio ja asiaorganisaatio
Maaseudulla ja pienissä supistuvissa teollisissa yhdyskunnissa sen yhteisöllinen, Gemeinschaf -tyyppinen yhdessäolo-organisaatio, vastakohtanaan kaupunkimainen Gesellschaft -tyyppinen asiaorganisaatio, suosii sukulaisuutta ja sen perua ovat verkostot, joita kutsutaan nykyisin hyvä veli tai sisar -verkostoiksi. Pohjanmaalta ja maaseudulta syntyisin oleva elinkeinoasiamies, entinen pääministeri Esko Aho, suosi tällaista organisaatiota ja piti sitä suomalaisena vahvuutena. Hieman samanlaisia kopioita kun löytyy maaseutumaiseen ympäristöön rakennettujen piilaaksojen ja tiedepuistojen yhteydessä.
Niissä vain vahvuutena on huippuosaaminen, ei sukulaisuus ja hyvä veli -verkostot, joilla huippuosaajat siirretään piilaaksosta sen vieressä olevaan metropoliin, josta löytyy niin ikään vielä suurempia luovan luokan teknopoliksia. Näin Jokioisten agropolis hävisi mennen tulleen Helsingin ja Viikin tiedepuistolle. Sen henkinen ilmapiiri oli Helsingistä tulkiten väärä. Hyväksyin sen ja vein ideani kirjana Suomesta maailmalle. Sehän ei ollut ”idea” ja ideakilpailuun syntynyt lapsekas vastaus uudesta yrityksestä, vaan poikki- tai monitieteinen toimintamalli visioineen ja strategioineen sekä yhteiskunnallisine toimintamalleineenkin sellaisessa kulttuurissa, jossa mukana on muutakin kuin Aku Ankan lukijoitamme ja sadun luomaan tautiin sairastuen.
Etninen nepotismi
Usein taudin takana on aatteellinen ja arvomaailman antama moraalinen ehto tai ns. etninen nepotismi. Tällöin etninen ryhmä tai ammattikunta laajenee sukulaisryhmäksi ja alkaa ohittaa demokraattisen ihanteen vaatimuksen. Suomi on täynnä uusia etnisiä nepotismin ongelmiamme. Etnisestä nepotismista on kirjoittanut Suomessa eniten professori Tatu Vanhanen.
Etnisten ryhmien sisäiset ja väliset konfliktit ovat tyypillisiä tällaisia nepotismin aiheuttamia ikäviä varjopuolia, ja niihin liittyy usein myös korruptiota ja rikollisuutta. Syrjäisen maan on vaikea kitkeä sitä toisin kuin maailman metropolit tekevät. Tällainen korruptio on rakenteen sisällä ja siihen liittyy pieniä palveluksia ja vastapalveluksia järjestelmällisenä lahjontana.
Sitä esiintyy myös Suomessa virkamiesten, poliitikkojen ja liike-elämän piirissä, jolloin syntyy käsite pelistä tai suhmuroinnista kansankielellä. Kansa ei ole vain oikein enää mukana uuden nepotismin vauhdissa ja sen käsitteissä. Sama pätee median ylläpitämää hysteriaa ja usein yhden asian ilmiöitämme. Metropolien sisällä tällainen ei ole mahdollista.
Pienuus takaa nepotismin
Suomessa suhmurointi ja pelin politiikka liittyy läheistä vanhoihin poliittisiin rakenteisiin ja samalla myös pysähtyneisiin pieniin kuntayksikköihimme. On liki mahdotonta toimia tavalla, etteikö “sokea Reettakin” huomaa, kuinka mukana julkishallinnon päätöksenteossa on vain muutama henkilö ja näiden edun tavoittelu omalle pienelle sidosryhmälle tai suvulle, hyvä veli verkostolle.
Aiheesta on tehty paljon viihteellistä kansallista komiikkaa. Näin nepotismille ja sen verkostoille on pyritty nauramaan, kun sitä pitäisi käsitellä oikeudessa. Pienet ja suljetut yhteisöt, työpaikat, eivät oikein tiedä, mitä tulisi tehdä ja miksi silloin, kun nepotismi on niiden sisälle rakennettu ainut vahvuus, Esko Ahon kuvaamalla tavalla. Etenkin maaseudulla takavuosien maalaisliitto edusti tätä toimintakulttuuria siinä missä pienten teollisuusyhdyskuntien demaritkin. Punamulta syntyi tästä yhteisestä sosiaalisesta pääomastamme. Kansanrintamaan vaadittiin mukaan myös kommunistit.
Sisään muuttajan painajainen
Näiden verkostojen ulkopuolelle jäävät ovat muuttaessaan sisään suljettuun organisaatiorakenteeseen vaikeassa tilanteessa, demokratian ja ammatillisen osaamisensa näkökulmasta, ja usein myös kiusaaminen on osa tätä samaa nepotismin verkostojen elämänmuotoa ja arvomaailmaa. Kiusaamalla nepotismia rikkovasta harmista päästään usein eroon. Museaalinen ympäristö alkaa pitää itse itseään yllä ja syntyy keskushallinnon haluama noidankehä, reservaatti.
Tällainen organisaatio, yhdyskunta omalakisena kummajaisena, alkaa kärsiä poismuutosta ja supistumisilmiöistä. Perussuomalaisten nousun yhteydessä tutkijoiden piirissä puhuttiin mahdollisuudesta rikkoa näitä vanhoja nepotistisia rakenteitamme pinttyneessä poliittisessa puoluekentässämme. Tavoite oli liian kunnianhimoinen. Arvoista puhuttaessa onkin puhuttu yleisesti siitä, millaisen käytännön muuttuva puolueinstituutiomme ottaa ikävän ilmiön, nepotismin, estämiseksi.
Demokratiassa suotavaa olisi, että rohkeat ja moraaliset ihmiset uskaltavat nousta puolustamaan sitä, mikä on oikein ja arvokasta. Se mitä olemme kokeneet kunnanjohtajamme sairastumisen aikana Forssassa, ei ole ollut ainakaan arvokasta, tuskin edes välttävän hallintomallin antavaa naapurikunnillemme ja liike-elämälle. Media valaisee aihetta tunnistaen kourallisen henkilöitä suhmuroimassa itselleen virkoja ja jopa kuukauden työrupeama on ihan hyvä saavutus. Samalla yksi näkyvä ura näyttäisi kariutuvan jo ennen alkuaan ja toinen painuvan kohti iltaruskoa.
Lähettänyt Matti Luostarinen 30.08. 2012