Joukko päätoimittajia oli panemassa medioitamme ruotuun, jossa on vähän ikävä astian maku. Kun samat mediat ovat olleet takavuosina, vain muutama vuosi takaperin, poliittisen agendansa ja puolueensa kannattajia, haukuskelevat kilpailijoita toki edelleen käyttäen törkeyksiä, joita vain taitava kirjoittaja voi käyttää, vaikenevat silloin, kun pelkäävät pelaavansa uutisellaan kilpailijan pussiin, tekevät juttunsa mainosten ja ilmoitusten kautta ja niitä tukien ja sieltä leipänsä ansaiten. Kukaan ei ole niin kiero kuin ihminen alkaessan rajoittaa sanomisen vapautta muilta kuin itseltään.
Kilpailu kovenee
Mediakilpailu on kovaa ja yle-vero tarjoaa ylivertaisen kilpailijan. Roskalehdet ovat roskalehtiä nyt ja eilen eikä niitä voi suitsia ilman sensuuria. Tulevaisuudessa vain entistä vahvempia sosiaalisen median tukemina. Kansalaismedia kun on Suomessa juuri sen näköistä kuin ovat kansalaisetkin. Sosiaalistahan se ei ole sellaisena kuin suomalainen tuon käsitteen ymmärtää saati mediaa, jos media on sama kuin suomalainen tapa ymmärtää maakuntalehden usein narratiiviset kertomukset. Olin ensimmäinen joka otti käyttöön käsitteen ”ei sosiaalinen epämedia”. Some kun ei sovi omaan kieleemme lainkaan kulttuurisesti väärin ymmärrettynä.
Kansalaismediastamme (some) löytyy jokaiseen junaan ja niiden vaunuihin menijöitä. Rinnakkain kirjoittelevat niin media-alan tutkijakoulutuksen saaneet tohtorit kuin vessan seinille aiemmin kirjoitelleet kansalaisemme. Kumpi on enemmistönä näkyy myös mediayhteiskunnan vaaleissamme. Hän, joka tuntee nämä välineet, käyttää niitä myös valtansa tavoitteluun ja niin myös tänään Yhdysvalloissa ja varmasti runsaan rahan avustamana. Tiedon ja totuuden kanssa tällä psykososiaalisella ilmiöllä ei ole mitään tekemistä.
Donald Trump tekee diilin, jossa jopa puhuttu kieli on muutettava palvelemaan tätä köyhtynyttä keskiluokkaa tai kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle jäävää kansanosaa ymmärtäväksi. Oscar gaala ei enää oikein kiinosta heitä sekään. Siinä kukkii monenlaista villiintyvää tai jalostettua kukkaa samalla kedolla. Ääripäässä ovat myös kriminaali toiminta ja sen koko ajan kasvavat taidot, joita kehnosti hoidettu yhteiskuntapolitiikka ja sen eliitti on ajattelemattaan ruokkinut.
Ahneen ja itsekkään yhteiskunnan lopputulos on aina lopulta rapautuvan median kautta parhaiten peilautuva tutkimuksen kohde. Donald Trump käyttää kieltä, jonka köyhtyvä kansakunta ymmärtää. Herättelee heitä vaaleihin. Suomessa totuuteen herätään aina vähän myöhässä ja reagoidaan silloin samalla väärin, väärään aikaan ja väärin mitoittaen sanomiset ja tekemiset. Hallitus pyrkii kääntämään laivan suuntaa ja yhteiskuntasopimuksen osapuolet ovat edelleen erimielisiä hekin. Paluu konsensus Suomeen ei ole mahdollista. Ympäröivä maailmamme kun ei sellaista hybridiyhteiskuntana enää tunnista lainkaan mediayhteiskunnan toimintaympäristönä. Sellaista staattista ja pysyvää mallia kun ei voi enää syntyä, valmista maailmaa.
Rikkaan miehen sanaa uskotaan
Kun Trump tai perussuomalaiset leimattiin liki narreksi median toimesta, muuttuuko käytäntö kun kansa äänestää heidät käyttämään valtaa? Onko valta se joka pyhittää tiedon ja totuuden, niiden painoarvon? Onko niin että rikkaan miehen sanaan uskotaan? Onko vilua soitettava taas katolla ja Trump voi tutustua republikaanisen puolueensa johtoon kun on ensin ottanut itselleen Yhdysvalloissa kansan antaman vallan? Kummaretaanko häntä silloin? Tekeekö hän silloin uuden diilin voittaakseen Clintonin? Varmasti tekee ja se on juuri tiedon ja vallan välinen yhteinen liitto Yhdysvalloissa ja myös meillä Suomessa. Olemme edelleen Yhdysvaltain itäisin osavaltio, jolloin Nato joukkojen vierailu tahtoo kohta unohtua kokonaan nuoremmilta ministereiltämme. Ei sitä noteerata enää Venäjälläkään ellemme sitä varta vasten tahdo ja julista medioittemme, niitten oikeitten, suurena uutisena.
Kun Nokian renkaita testataan ja saksalaisia autoja, niiden päästöjä, onko tieto oikeaa niin kauan kuin joku osoittaa sen huijaukseksi ja osoittaja on kokonaan muu taho kuin medioita lähellä oleva marinadi ja lehti-ilmoitusten, mainosten tekijät? Mukana ei ole valtion tutkimuslaitos vaan kokonaan ulkopuolinen taho jälleen kerran. Ei ole syytä purra ruokkivaa kättä, jonka leipää rakenteellisessa korruptiossa kylpevät insituutiot ovat syöneet ja tietoa tuottaneet. Jos siitä kirjoittaa, sitä ei tietenkään julkaista. Se ei ole sitä oikeaa tietoa ensinkään.
Kun talonpojat ajavat traktoreineen Helsinkiin lukien Maaseun Tulevaisuutta, jonka päätoimittaja erotettiin Hesarin vastaavasta tehtävästä, onko hänellä nyt tietoa, joka on oikeaa ja Hesarissa tieto oli väärää? Lukevatko talonpojat varmasti oikeaa ja arvoiltaan tai yhteiskunnalliselta näkemykseltään värittymätöntä tietoa? Entä demarit ja vihreät oppositiossa ja lakkokenraalit omissa medioissaan? Onko kansalaisyhteiskunta oikeassa kansalaismedioissaan vai väärässä? Olisiko väärä tieto karsittava medioistamme ja rajattava oikeaan, joko hallituksen tai opposition tietoon? Oikean median tietoon. Neuvostoliitossa sellainen löytyi ja tänään Pohjois-Koreasta.
Tieteen ja poliitikon tieto
Asiansa osaava tiedemies ei voi koskaan olla varma tietonsa lopullisesta totuudesta. Viimeistä sanaa ei ole koskaan sanottu. Hän ei sitä myöskään pyri muille sellaisena vakuuttamaan, ellei ole narsismiltaan häiriintynyt ihminen. Sen sijaan poliitikko tekee niin koko ajan. Kyse on tiedon erilaisesta käytöstä ja jakamisesta, normeista ja moraalista. Miten tekee media ja toimittajat, päivittäin tietojaan omaan arvomaailmaan ja yhteiskunnalliseen näkemykseen suodattavat ihmiset? Mikään ei ole niin vanha kuin eilisen päivän lehti. Sen tieto oli aikaan sidottua ja tänään sen voi polttaa toisin kuin kirjamme. Näin kirja on instituutiona erilainen kuin lehti. Uutisankkurimme televisiossa kertoi kuinka työ siellä on puoliluovaa ja luovaan työhön hän pääsee kirjoittaessaan dekkareitaan. Ymmärrän häntä hyvin. Kun olen kirjoittanut tämän loppuun, alan itsekin sen jälkeen luovan työni.
Kuka määrittää millaisen sananvapauden kautta syntyy OIKEAA tietoa ja kenen tieto on sananvapauden VÄÄRÄÄ käyttöä ja tulisi rajata tai estää kokonaan. Julkisen Sanan Neuvostoko vai raastupa, käräjäoikeuden tuomarit ja lautamiehet? Liikutaanko nyt alueella, jossa aikanaan katolinen kirkko kertoi, mitä Galileo sai löytää tai Luther kirjoittaa teeseinään? Mihin suomalainen päätoimittaja pyrkii halutessaan rajata sanomisen vapauden niiltä, jotka ovat muuta kuin mediatutkijoita kritiikkiä esittäessään? Mukanahan on myös tyypillisiä vessan seinään kirjoittelevan kulttuurin hankkineita kansalaisia. Onko heillä oikeus jatkaa kirjoitteluaan mutta nyt maailman suurimpaan vessan seinään nettinä?
Onko kysymys sanan vapaudesta ja sen sanojasta paljon suurempi kysymys kuin Ranskassa koettu satiirinen lehti ja sen ympärillä käyty toimittajien reagointi liikuttavalla tavalla aiemmin tuntemattoman lehden sananvapautta puolustaen. Oliko kyseessä poliittinen ele vai uskottava maailmankuva ja sen arvot ja normit, moraali? Oliko taustalla myös kyyninen satiirikko?
Onko nyt päätoimittajiemme kohdalla kyse sittenkin sanomisen oikeudesta silloinkin, kun kyseessä on taatusti virheellinen ja väärä tieto ja tai arvoiltaan ja asenteiltaan epäilyttävä eikä oman median tai arvojen mukainen tieto lainkaan. Valtaosa kirjoittelee mielipiteitään toimittajien tapaan eläen. Toimittajan mielipide päätoimittajana on vain valistunut arvaus.
Kuuluuko samomisen vapauteen ja tulkintaan myös yhteiskunnalliset ja kulttuuriset erot, jolloin oma kultuurimme ja sen kapea kielialue on omalaatuisensa, onomatopoeettisen ja suvuttoman kielemme rajaama, ja monet aasialaiset, venäläiset tai afrikkalaiset kulttuurit kokisivat sen kokonaan toisin kuin me. Kaikki eivät sitä ymmärtäisi lainkaan lukutaidottomina ja olisivat tästä tuskasta vapaita.
Olisiko hyväksyttävä myös sellaista, joka vaatii meiltä oleellisesti laajempaa ymmärrystä kuin mihin olemme oman maamme sisällä ja hyvin suljetussa mediaympäristössä oppineet toimittajina ja median omistajina, ylläpitäjinä, tutkijoina hyväksymään.