Monelle meistä Urho tuo mieleen ”Urkin” ja Urho Kekkosen jatkuneen pitkän valtiollisen kautemme. Mieleen jää etenkin Kekkosen lausahdus: ”Jos ulko- tai sisäpolitiikasta toisen on oltava rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka.” Urho käytti ulkopolitiikkaa sisäpolitiikkansa välineenä ja kampesi maata tavalla, joka oli hyvin savolaisen miehen kaltaista, jolla on myös poikkeuksellisen fiksu vaimo.
Kekkonen on torpan poika Pielavedeltä. Hänestä on kirjoitettu niin paljon etten käy miestä esittelemään. Aikalaisilla on hänestä niin vahva käsitys ettei se siitä muuksi enää muutu. Kilpailijaa Veikko Vennamoa lainaten, suurmies suurine vikoineen. Suurella miehellä täytyy olla myös näkyvät virheetkin kilpailijan niitä edes etsimättä tai esittelemättä.
Syntyy myyttinen historiantulkinta ja miehestä samalla oman aikansa kuva, Kekkosen aika. Valta sokaisee sekin, täydellinen täydellisesti. Voidakseen johtaa kansaa on sille käännettävä selkänsä. Urhollekaan ei riittänyt se että hän menestyy, muiden on epäonnistuttava. Lisäksi Suomi kaipasi sotien jälkeen sankareita eikä valtaa ole ilman vihaa.
Myös Urholle valta oli lopulta tärkeämpää kuin suosio. Kun hän sitten sairastui, suuri ja mahtava putoaa tunnetusti pisimmän matkan. Siinä hyvää seurasi kateus, huonoa häpeä ja haurasta vanhusta aika, jota ei voinut rangaista. Myös kansakunnan kohdalla aika lopulta paransi sen, mihin järki ei kyennyt. Niin tapahtuu nytkin.
Kiersin Pielaveden opiskelijoiden kanssa joskus kesällä 1980-luvun puolella nuorena professorina ja jatkoimme sitten läpi Ylä-Savon. Pielavesi oli järjestänyt ideakilpailun taloutensa kohentamiseksi ”Pielavesi pinnalle” ja erehdyin vastaamaan siihen ja samalla tuli mahdollisuus käydä kuntaa läpi haastatellen savu savulta.
Ylä-Savossa on merkittäviä huippu-urheilijoita mutta myös kirjailijoita, kuvataiteilijoita, muusikkoja ja hevosia, huippu poliitikkojakin ja kirjailijoita. Se on luonnonmaantieteellistä rajavyöhykettä, jossa kulttuurit ovat kohdanneet, mutta myös miekalla piirrettyä rajaa. Kieli muuttui sekin savolaiseen tapaan ja sama pätee geeneihin.
Maaperä on emäksinen, Siilinjärvellä Euroopan ainut fosforilähde kaivoksena. Yhteydet ovat tapahtuneet vesiteitä ja tuhansia saaria on mahdoton linnoittaa. Suomen viikinkiaika oli sekin poikkeuksellista Savossa. Oma sukuni maksoi veronsa luostarilaitokselle. Kloster nimi on tuttu myös muualta Euroopasta ja maailmalta.
Kluostarinen sukunimenä suomennettiin huomattavan myöhään ja K kirjaimena katosi vasta omana aikanamme. Urkki kävi lukionsa Kajaanissa, ei Iisalmessa. Kainuuun joki ja meri Oulujärvenä ja jokena oli sudettisavolaisten asuttamaa.
Oulu sai Ruotsin kuninkaan toimesta savolaisen asutuksen. Se näkyy ja kuuluu siellä tänäänkin ja Oulussa rakensimme uutta kampusaluetta sekä teknologiakylää, tiedepuistoamme. Sen globaalissa hallinnossa toimiminen avasi ovia sellaiseen, johon Oulusta ei ennen ollut asiaa. Maailman tiedepuistoissa majailivat maailman kärkiyliopistot ja niiden innovaatiot sekä alan yrittäjät, Suomesta tuolloin merkittävimpänä Nokia. Talous- ja suunnittelumaantieteelle tällainen ympäristö oli rikkain mahdollinen toimintaympäristömme oli kyse Kiinasta, Amerikasta tai Euroopasta, mutta myös Afrikasta. Ne tulivat tuolloin tutuiksi siinä missä tieteen sovelluksetkin.
Moni kokee Oulun savolaisten pääkaupunkina, ei Kuopiota. Liikkuvia ja kaskea polttavia, tervaa tuottavia oli helppo siirrellä paikasta toiseen. Purjekunnat ylläpitivät merenkulkutaitoamme. Terva teki veneistä ja hamppu purjeista kestäviä ja matka aina Atlantin yli oli mahdollista. Purjekunnalle oli maksettava vero tai maksettava omalla työllä aironpaikaksi viikinkiveneeseen.
Niistä suurin purjekunta hukkui Kallaveteen juhannuspäivänä vuonna 1850. Mukana veneen peräsimessä isoisäni isoisä sekä hänen vaimonsa omaa sukua Reinikainen. Molemmat noin 50 vuoden iässä. Kaikkiaan 30 ihmistä hukkui. Heidän poikansa Olli Luostarinen pelastui kävellen kohti pohjoista. Hän oli silloin 14 vuotias. Siis isoisäni isä.
Olisi taas aika tavata hänen ja hänen vaimonsa Maria Mykkäsen perilliset. Meitä on melkoinen joukko. Äitini on hänkin omaa sukuaan Reinikainen. Voisin käyttää kymmeniä eri sukunimiä, kun seuraan sukupuuni syntyä ottaen huomioon myös äidit, en vain sukunimen periytymistä.
Niistä kiintoisimpia ovat Tavast, Berg, Ståhlberg ja Pihlman. Kaikki ovat joko kirkollisia tai sotilassukuja, Pihlman heitä professorina kouluttanut pyhien kielten ja retoriikan tutkija. Toki sieltä löytyvät kaikki mahdolliset ammatit. Suomalaisuus ja savolaisuus on moninaisuutta. Urho Kekkonen oli hyvinkin tyypillinen savolainen sanankäyttäjä ja aikansa lapsi.