Millaisia ihmisiä on koottava samaan verkostoon tai klusteriin, jotta syntyy innovaatiokeskus. Ovatko ne nykyisin pysyviä vai hajoavatko kun tehtävä on suoritettu? Syntyvätkö ne sattumoisin ja globaaleina vai auttaako joku niiden syntymisessä? Millaisia ihmistyyppejä ja persoonallisuuksia vaaditaan, jotta innovaatioklusteri olisi verkostona täydellinen?
Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka käsittelee kirjana tällaisia kysymyksiä ja antaa niihin myös vastauksen. Se oli samalla toinen väitöskirjani koottuna nipusta aiemmin julkaisemiani tutkimuksia. Moni on sen lukenut täältä netistä ja myös muualla kuin Suomessa. Sen tuloksena syntyi seuraava kirjani ”Social media economy and strategy” joka on kahdella kielellä, mutta ne eivät vastaa lainkaan toisiaan sisällöltään. SE on oppikirjana tärkeimmissä yliopistoissamme.
Yliopiston kampusalueet ovat ympäristöjä, joita voinee pitää maailman tärkeimpinä innovaatiokeskuksinamme. Jos sellainen alueelta puuttuu, se ei voi löytää (vastaanottaa) niitä innovaatioita, jotka ovat liian ”korkealla” puutteellisesti varustetun yhdyskunnan käyttöön. Koko ja massa ei siinä ratkaise vaan taito rakentaa riittävän toimiva solmukohta (nodaali) vastaanottamaan globaaleja innovaatioitamme. Onko eduskunnan kuppila tällainen ympäristömme? Epäilen suuresti.
Innovaatiopolitiikka on oman tieteen lajinsa ja meiltä puuttuu sellainen ministeristö kokonaan. Samoin kyky hyödyntää innovaattoreitamme ja heidän tuotteitaan. Innovaatiokeskuksella ei ole juurikaan käyttöä, jos sen tuotteet leviävät talousalueeltaan reaaliaikaisesti maailman turuille.
Mikä meillä jarruttaan innovaatiokeskusten syntyä? Missä kaikissa asioissa Suomessa on vahva itsesensuuri ja miten se liittyy menneen Suomen sosiaaliseen pääomaan ja kulttuuriin, jossa VAIETAAN kahdella kotimaisella kielellämme. Mistä kaikesta me vaikenemme? Mitkä aiheet ovat Suomessa ehdottoman kiellettyjä ja kuka ROHKENEE PUHKAISTA tämän kuplan omassa suljetussa suomalaisessa mykkyydessämme, epigeneettisessä pimeiden geenien maassa. Vai kuvitteleeko joku, että tämä koskee vain yhtä asiaa, maahanmuuttoa tai seksuaalisuutamme? Ettei se olisi monin verroin vaikeampi ongelma suomalaisille. Todellinen viikinkiajoilta jo syntynyt ongelmamme.
Toki saa puhua mutta savolaisella tavalla, peitetyin sanakääntein. Se on tätä tolkun ihmisen puhetta, kontinkielenä lapsena ymmärrettyä. Kolkun tontti, kohminen intti. Ennen kuin vaalit ovat ohi, kontin pohjalta löytyy muutakin kuin härkäviikkojen herkkuja ja nuutinpukkien tuomisia. Se on tätä suomalaista innovaatiopolitiikkaa ja sen herkkujamme.
Iltalehdessä oli pääkirjoitus, joka peräänkuuluttaa keskustelua maahanmuutosta ja josta on karsittu pois lopulta sen ydin ikään kuin ulkopuolisen sensuroimana. Aivan kuin joulukuusesta sen latva näin loppiaisen jälkeen. härkäviikkojen alkaessa. Tai oikeammin, annettu se poistamalla kirjoitukselle lopulta sen kaipaama ideologinen ydin. Tehden se todella näkyvästi. Tosin ikään kuin vahingossa ja tehden näin myös tahatonta komiikkaa, tosin kömpelöä. Jos jokin asia on vaikea ja mahdoton puhua, kirjoittaa, siitä on siis vaiettava. Meni varmasti perille. Kekkosen aikana se oli ainutta mediaamme.
Jari Tervo viihdetaiteilijana ja visailumestarina tuo sitä esille rovaniemeläisen taidoilla. Samalla käynnistämme härkäviikkojen kunniaksi tuon visailusarjan uudelleen ikään kuin kaluten härkäviikolle jääneitä porsaan luita ja odottaen nälkäisten ja aggressiivisten nuutinpukkien vierailua talo samalla ryöstäen ja raiskaten.
Mainitsen usein faktorit ja tarkoitan faktorianalyysiä. Suurissa aineistoissa piilossa olevia ”muuttujia”. Aloitan poikkeuksetta suurten aineistojen (esim. valtavasti ihmisiä ja heihin liittyviä tuhansia vaikkapa kysymyksiin vastauksia) käsittelyn ajamalla sille faktorianalyysin, yleensä useita. Vasta sen jälkeen voi jatkaa vaikkapa klusterianalyysillä. Kun puhun tai kirjoitan klustereista tarkoitan sillä tiedettä.
Cluster art on minulle tiedettä siinä missä taide osa tätä samaa ihmisen toimintaympäristöä ja tapaa käyttää vaikkapa medioitamme tai ymmärtää ylipäätään viestintää ja sen ”ulottuvuuksia”, siis näitä faktoreita ja luokittuen tiettyyn klusteriin. En ikinä ajattele ihmisen liittyvän vaikkapa johonkin puolueeseen tai muihin sellaisiin rakenteisiin, joiden takana on menneen maailman mytologiaa tai luokituksia, jotka eivät ole luonnontieteitten kautta ja sen menetelmin tunnistettavissa. Myös silloin (ja etenkin silloin) kun kyseessä ovat ihmistieteet ja ihmisen laatimat menetelmät sen tulkintaan ja kehittämiseen innovaatioympäristönämme.
Faktorianalyysi on tilastollinen menetelmä, jonka avulla voidaan kuvata tietyssä muuttujajoukossa esiintyvää varianssia pienemmän muuttujajoukon avulla. Tarkoituksena on löytää ja tulkita havaittavissa olevaa muuttujajoukkoa kuvaavat ei-havaittavat, piilevät muuttujat eli faktorit. Faktorianalyysiä on kahta tyyppiä, eksploratiivista ja konfirmatorista.
Eksploratiivisessa faktorianalyysissä tavoitteena on löytää ja tulkita piilevät muuttujat, kun taas konfirmatorisessa faktorianalyysissä pyritään samaan tilastollista vahvistusta ennalta määritellylle hypoteettiselle piilevälle muuttujarakenteelle. Robotit hoitavat nämä tehtävät tänään ja hetkessä.
Klusterointi, klusterianalyysi on erittäin käyttökelpoinen ja myös nykyisin käytetty mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Vaikkapa ryhmiteltäessä ihmisiä erilasiin persoonallisuus- tai kuluttajaryhmiin jne. jne. Kun kerään vaikkapa taidetta, klusteroin sen ensin ja rakennan sitä kautta uutta Cluster art kokonaisuutta. Ne voivat olla vaikkapa lasitaiteesta otettuja kuvia ja niiden yhdistämistä edelleen ilmiöön, jolla ei ole mitään tekemistä ko. taiteen kanssa ennen aineistojen faktorointeja ja uusien klustereiden rakentamista.
Ne voivat olla vaikkapa kuvia luonnosta, linnuista tai musiikin ja kirjallisuuden yhdistämistä kuvataiteeseen. Mutta missä ihmeessä luuraavat tämän osaamisen poliitikkomme? En ole urallani tavannut Suomessa yhtään edes alan harrastelijana saati likimainkaan alan huippua edustaen, kuten maailmalla heitä tapaan.
Timo Soini lainaa blogissaan kirjoitustaan vuodelta 2009. Eilen luetuin kirjoitukseni oli vuodelta 2007. Ei siinä ole mitään kummallista. Oikein hyvää yötä ja härkäviikkojen alkua. Akulle ja Aukustille lämpimät onnittelut. Aku Ankkaa lukien ovat monet suomalaiset viisastuneet.
Onko Timo Soinin kaltaiset maisterisjätkät nyt huippuamme poliitikkoina? Tai insinööri Oulusta, teknopoliksemme tuote yrittäjänä? Tuottajat ja kouluttajat ovat innovaatioympäristössämme eri asia, kuin nämä tuotteet, tehtäessä avainpolitiikkaa kansakunnan innovaatiopolitiikan johdossa. Onkohan tätä mahdoton medioissamme ymmärtää?