Syksyllä 2012 tein havainnon vaarallisista ilmiöistä ja niiden lisääntymisestä. Luettelinkin muutaman tuon ajan vaarallisen ilmiön.
Tänään tätä luetteloa olisi mahdottoman helppo jatkaa alkaen hybridiyhteiskunnan ja uusien medioittemme kyvystä löytää vaarallisia ilmiöitä liki mistä tahansa, alkaen rokotteista ja virusten salaliitoista. Mikä on informaatiota ja mikä disinformaatiota, siitäkin käydään sotaa.
Luonto ja sen ymmärtäjät ovat solmineet yhteisiä liittoumia ja tiede on pantu sekin palvelemaan perinteisen tehtävänsä rinnalla vaikkapa ihmisen tuhoamiseen tarkoitettuja laitteita, kuten nyt erilaisia myrkkyjä, pommeja ja ties mitä konnuuksia. Kansakunnat ovat tekemässä ilkeyksiä toisilleen ja kilpavarustelu pahenee.
Jo Aristotelee aikanaan oli taitava erilaisten sotakoneitten suunnittelija ja ne vaikuttivat kaikkea muuta kuin sofistikoidun ja ihmisen elämää arvostavan neron tavasta käyttää nerouttaan. Ydinvoimakin ja suhteellisuuteoria valjastettiin lopulta osaksi ihmisen vaarallisimpia aseita tuhota elämä Tellukselta. Kuuma sota vaihtui kylmäksi sodaksi sekin. Sotakoneet ovat koneisto arvostetuimpia ja kalliita.
Mikä saa meidät pohtimaan moraalittomia ja lajiamme uhkaavia aseita rinnan lääkkeiden ja humanitaarisen avun kanssa? Ihminen on ainut laji, joka surmaa oman lajinsa jäseniä ja vieläpä suurina massoina. Onko ihminen lajina jotenkin vinksahtanut? Tuliko evoluutiossa pahakin virhe? Voisiko sen ehkä korjata?
Onko oma uusi uljas digiaika ja hybridiyhteiskunta täynnä media-aikamme siunaamia kirouksia ja miksi meitä kiinnostavat juuri jopa viihteenä ja peleinämme kauhu sekä lopulta kauhun tasapainoksi kutsuttu maailmankuva? Miksi suomalaiset ovat tyhjentämässä omaa maataan ja palvovat pääkaupunkiseutuaan, joka on koko maan ympäristöä eniten pilaavakin. Eihän siellä kukaan maaseudusta ja luonnosta muuta ymmärräkään kuin omana viihteenään turistina.
Palaan tuohon vaarallisten ilmiöittemme maailmaan syksyltä 2021. Miten harmittomia olivatkaan pelot ja kauhut silloin verrattuna tämän ajan tappaviin viruksiin, salaliittoihin ja epäonnisiin ponnisteluihimme voittaa näitä ihmiskunnan kirouksia. Onko ihminen lajina itse syypää näihin kirouksiiimme?
tiistai 11. syyskuuta 2012
Kimi Räikkönen on Autosport nettisivuston mukaan vaarallinen mies. Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali kertoo tienneensä aina, kuinka suomalaisella on omituinen taito hiipiä hiljaa kohti kärkeä ja iskeä lopuksi mahdottomalta näyttävässä tilanteessa itsenä mestariksi. Näin kävi Kimin ajaessa mestaruutensa punaisella Ferrarilla. Kimi sai mennä rallipoluille, mutta palasi Lotuksella vaiheessa, jolloin oli lupa siirtyä takaisin kiusaamaan muita. Räikkönen osaa ajamisen ja taktiset kuviot. Jäämies ajaa heti mestaruudesta ja tietää kuinka kausi on pitkä ja joka kisassa olisi saatava sopiva määrä pisteitä, ei romutettava autoa. Yksi kisan voitto ei kesää tee mutta keskeytykset vievät mestaruuden. Rallipoluilla säännöt ovat samat. Kun Kimi jää lopulta eläkkeelle, mitä sinne jää jäljelle? Pelin politiikka ja raha joka ratkaisee voittajan.
Vaarallisia miehiä
Timo Soini on medioitten mukaan maailman vaarallisimpien miesten joukossa hänkin heti Barack Obaman jälkeen. Hänelläkin on taipumusta hiipiä hiljaa ja kertoilla, kuinka kaislikossa suhisee, jotain salaperäistä on taas tapahtumassa, jytky odottamassa. Jytkyn saavuttaminen politiikassa vain edellyttää vielä pitempää jäämiehen taitoa ja malttia. Matka on ultramaratonia vastaava ja vaatii välillä pikataipaleilla nuoruuden radikalismia ja liberaaleja aatteita, jotka varmasti tulevat matkan varrella koetelluiksi. Jytkyn tekijä on varmasti vaarallinen mies, kun takana on vuosikymmenien koulittu taito ja talli, joka osaa sekä voittaa että hävitä, olla sekä oppositiossa, kadota kokonaan ja tulla takaisin, olla hallitusvastuussa. Barack Obama taas tuli ehdokkaaksi hiljaa kiiruhtaen akateemisesta maailmasta ja pohjustaen messiaanisen ehdokkuutensa huolella. Sittemmin messiaanisesta ihmisestä tuli byrokraattinen hallintomies ja vaarallisen miehen maine sen kun kasvoi. Sotien sankarit ja aggressiiviset paimentolaiskulttuurin edustajat eivät olleet tsingiskaaneina vaarallisia, vaan heidät kesyttäneet kaupunkikulttuurin byrokraatit, hyvä hallinto ja sen normit, moraali ja laki, paikalleen asettuneet talonpojat, kauppa ja hyvin hoidettu logistiikka, tieteet ja taiteet, järjestäytynyt moderni talousmalli. Sen uhka on vain demokratian rappio ja sen korvautuminen vanhalla nepotismilla lieveilmiöineen. Kuka näitä demokratian rappion siemeniä levittää? Miksi suomalainen ei opi edes kovasta kokemuksesta milloin mennään rappiolle ja ketkä siitä hyötyvät.
Vaarallisia naisia
Vaarallisten miesten rinnalle tuli vaarallisia naisia. Tänään julkishallinnon kuntapuolueesta valtaosa on naisia ja edustaa oman virkansa professionaalista vallankäyttöä. Se ei ole enää demokratiaa. Demokratia kun tarkoittaa hyvää juridista hallintoa ja sen edustajia sekä poliittista valtaa. Professionaalinen valta sotkee nämä toisiinsa ja syntyy intressikonfliktisia ryhmiä. Intressikonfliktiset ryhmät ajavat kunnan tai maakunnan rajojen sisällä omia etujaan. Nepotistiset ryhmät tai veljeskunnat, etnisen nepotismin valtaryhmät, hyväveli verkostot, ovat näistä ikivanhoja muistoja, mutta elävät vahvaa nousua omassa ajassamme. Miksi nepotismi ja intressikonfliktiset ryhmät alkoivat uhata demokratiaa? Mikä ajassamme rapauttaa demokratian? Mistä taantuma johtuu? Kun seuraa paikallista mediaa, Forssan Lehteä, syntyy vaikutelma juuri vaarallisista naisista. Kun kunnanjohtaja on hetken sairaslomalla, valta on siirtynyt suvereenisti maakunnan vahvoille naisille, jotka kutsuvat itseään voikukan kaltaiseksi muuntautumiskykyiseksi aluskasvustoksi. Oikeammin kyseessä ovat intressikonfliktiset ryhmät, joita nämä naiset ovat hyödyntäneet ottaakseen vallan tavoitteena rappeuttaa demokratian hyveet. Tällainen valta syö myöhemmin vaikeiden päätösten oikeutusta, jossa mukana ovat muut kuin kuntapuolueen palvelut ja edut. Se vieraannuttaa ihmiset demokraattisesta päätöksenteosta, jossa vähemmistö tekee päätöksiämme, hoitaa enemmistön asioita niistä mitään tietämättä tai niistä kuulematta, välittämättä. Puuttuu vain, että hallituksessamme on kohta vain näitä samoja nuoria naisia ja näyttämässä mallia, miten maata johdetaan. Ennen oli ihan viisaita iäkkäitä miehiäkin mukana.
Virta kohti tuntematonta
Seuraavat kuntavaalit pidetään 47 päivän kuluttua. Viime kunnallisvaaleissa kävi 61,3 uurnilla, nyt odotetaan kaikkien aikoja pohjanoteerausta. Syynä on vaaliväsymys, täydellinen tietämättömyys kuntapalvelujen sisällöstä ja koko kuntarakenteemme tulevaisuudesta, puolueiden vaikeudella saada täysipäisiä päättäjiä sellaisiin poliittisiin ryhmiin, jotka ovat syvässä kriisissä ja demokratia rapautunut. Valtakunnan tason poliitikkoja haetaan edustajiksi, jotta ainakin naama olisi tuttu, olkoonkin etteivät nämä kuntapolitiikkaan osallistuisikaan. Kuka kunnissa päättää ja mistä, on jäänyt epäselväksi. Vielä epäselvempää on se, missä kuntien rajat jatkossa kulkevat ja mitä mieltä ehdokkaat ovat aiheesta, joka on heillekin vieras ja tuntematon. Olisi hyvä tietää, mitä muuta kunta jatkossa tarjoaa kuin vaalikahvit torilla ja lain määräämät minimipalvelut jos niitäkään? Olisi hyvä tietää sekin, mistä nämä minimipalvelut tarjotaan ja kuinka paljon niistä maksetaan ja kenelle? Selitykseksi ei riitä nyt Euroopan talouskriisi eikä emujäsenyys. Meppivaalit tulevat myöhemmin ja eduskuntavaaleihin on aikaa liki kolme vuotta. Nyt mennään kuntavaaleihin ja jos palvelut heikkenevät, onko syy ehkä jo neljä vuotta takaperin tehdyissä virheissä ja väärässä ihmisessä kunnanvaltuustossa? Jos säästetään, missä säästetään ja nostetaanko ehkä veroprosenttia? Entäpä kun maahan perustetaan 21 maakuntaa ja valta siirretään muutamalle kaupungille? Sitäkö tässä haetaan?
Loogisesti oikein mutta 180 astetta väärin
Lounais-Hämeessä, toisin kuin muualla Suomessa, poliittinen virta ei vie vaarallisia miehiä kohti perussuomalaisia vaan kokoomusta. Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Lounais-Häme toimii kaikessa loogisesti oikein, mutta 180 astetta toisin kuin muu Suomi. Mediamaailmassa paikallinen maakuntalehti kertoo, miltä maailma näyttä, ja Lounais-Hämeessä se on nurinkurinen. Jos aluetta uhkaisi tsunami, pako kohdistuisi ikivanhoja kauppareittejä kohti rannikkoa, kun muut pyrkisivät kohti pohjoista ja itää, maanpinnan muotoja seuraten ja turvaa korkeilta paikoilta hakien. Lounais-Hämeen korkein paikka kuuluisi olla Forssassa, ei Humppilassa eikä Ypäjällä. Kun nepotismista puhutaan, Jokioisissa on syytä katsoa peiliin ja pohtia, mitä tehdä intressikonfliktisille ryhmille. Tammelan tapa elää saarekkeena Hämeenlinnan ja Forssan välimaatossa sekä Someron naapurina on yhdyskuntarakenteellinen kummajainen. Urjalan tapaan voi vain ihmetellä, mistä valtuutetut siellä oikein päättävät? Lista, mistä valtuutettujen tulisi päättää, on pitkä ja neljäksi vuodeksi lohduton. Kuntavaakunan kiillotus ei ketään kiinnosta valtuutettuna jos raha menee muualle kuin oman kunnan käyttöön.
Kaari Utrio,Väinö Linna vaiko Sofi Oksanen?
Miesten vallankäyttöön on liittynyt Lounais-Hämeessä Kaari Utrion kuvaamia naissuvun historian kauhukuvia, mutta myös telavisiosarjojen laatuviihdettä viimeisimpänä renessanssiajan Borgian suursuvun Paavin kirkosta esittämää nepotismia. Nepotismi aiheuttama rappio ja korruptio, julmuudet, oli kirkkovallan aikaan Euroopassa pahimmillaan paaviksi ponkaisseen Rodrigo Borgian aikaan. Historia on kuvannut hänen vaimonsa Lucrezian kavalaksi, vaaralliseksi naiseksi. Kun käytäväjuonittelu ja raakuudet menivät liian pitkälle, Vatikaani joutui puhdistautumaan 180 asteen virheestään ja laadittiin bulla, jossa nepotismi ja Paavin “veljenpojat” ja “tyttäret” kiellettiin. Suomeen tällainen ei oikein alusmaana koskaan kotiutunut ja nepotismia, rakenteiden sisään syntynyttä korruptiota, väkivaltaa, pidettiin jopa hyveenä. Kylien väliset tappelut ja sisällissodan kauhut saatiin poikki sotien vielä julmemmalla kauhulla. Se alkoi kilpailla demokratian kanssa ja sivuuttaa hyvän hallinnon. Tänään demokratian rappio ja puolueinstituutiomme passiivisuus iskee niiden omaan nilkkaan. Sitä saa mitä tilaa. Nyt pääosa kansasta ei enää tiedä, mistä valtuutetut päättävät? Kumpi on kuvannut suomalaista yhteiskuntaa paremmin, todellisemmin Hämeessä asuen; Kaari Utrio vai Väinö Linna? Molemmat eivät ole nyt historiakuvauksissaan oikeassa. Kirjoittaako Sofi Oksanen historiaa uskottavammin? Mikä tekee Sofi Oksasesta vaarallisen naisen, maailmanmaineeseen nousevan? Miksi hän haukkui WSOY:n ja sai potkut? Oliko Sofi Oksanen oikeassa, vaarallinen nainen?
Mario Puzo ja Vito Corleone
Mari Puzon romaanissa “Kummisetä” kertoo kuvaavansa kotiseutuaan, juuriaan ja yhteisön rakkauttaan, muistojaan Corleonesta, sukutarinasta, ei niinkään mafista. Se on lopulta hyvin lähellä Borgiat suvun kertomusta ja kardinaalien tapaa verkottua nepotistisesti sukuina yhteen ja käyttää valtaa, jossa Mario Puzin romaani liittyykin myöhemmin yhteen katolisen kirkon paavihistorian kanssa. Syntyi nepotistisia rakennelmia, jossa myöhemmin myös eurooppalainen kuningasvalta, ylimysvalta, haki maan ja taivaan valtiutta ja merten taa tämän rappion siirtäen. Olen kirjoittanut tästä vaiheesta ennenkin, kuningasvallan ensimmäisestä merkittävimmästä henkilöstä. Kun ihmiset hakevat demokratiassa valtaa, tietämättä tai kertomatta, mihin sitä käyttävät, heitä ei pidä äänestää. Kuntavaaleissa tämän kertominen on mahdollista hyvin konkreettisesti ja ymmärrettävästi. Suomessa kirkko ja kunnat ovat liittyneet aina läheisesti yhteen sekä osaksi pienten yhteisöjen, sukujen, valtaa ja tänään tutkimusten mukaan noin joka toinen ei usko äänensä merkitykseen kuntapolitiikassa. Ymmärrän heitä hyvin. Oikeammin pääkaupunkiseudulla kuntapolitiikan merkitykseen ei uskota juuri lainkaan, eivätkä suuret joukot tiedä, mistä kunnissa ylipäätään päätetään. Vantaalla viime vaaleissa vain 54 % äänioikeutetuista antoi äänensä ja tänään Vantaa on velkainen kaupunki. Vantaan kaupunginjohtaja on oppilaitani 1970-luvun Oulun yliopistosta. Hän oli myös Oulun kaupunginjohtaja ja HUS:n johtaja. Nämä johdettavina olivat kovin erilaisia tapauksia ja 1980- ja 1990-luku eri asia kuin 2010-luku. Menetämme koko tulevan vuosikymmenen. Demokratian ja puolueinstituution rappio osuu päällekkäin ja vaikeuttaa vaikeitten päätösten oikeutusta entisestään. Kunnissa, jossa vähemmistö päättää pelin politiikassaan enemmistön asioista, ei ole eduksi kenellekään, vähiten Vantaalla. Jos äänestysprosentti olisi siellä noussut viime vaaleissa 80 %:iin, päätökset olisivat taatusti olleet muuta kuin nyt menneellä vaalikaudella, pohtii Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Minttu Mikkonen (HS 11.9), ja on varmasti oikeassa. Hälyttävää on tieto, että lähes joka kymmenes suomalainen 15-vuotias nuori ei ole tänään edes lukutaitoinen. Ja luku kasvaa kaiken aikaa. Näinkö oli tarkoituskin?