Uuden yhteiskuntamallin aamu – Syvältä sydämestä: ”Ab imo pectore”
24.09. 2023
Maantiede tieteenä on yksi vaikeimmista ja samalla monella tapaa suojeltu salatieteen tavoin geopolitiikasta puhuttaessa. Samoin suunniteltaessa jotain sellaista, jossa taustalla ovat strategiset rajat ja niiden merkitys valtioittemme rajoina. Tänään näkemämme kartat Ukrainan ja Venään välillä ovat syöpymässä mieliimme hiven samaan tapaan kuin joskus lukiessamme omista sodistamme ja rajoista puhuttaessa. Maantiede on ikivanha tieteenä ja alkaen karttojen laadinnasta sekä pohtien maapallon muotoja ja mantereita, merten takaisia maita ja kansoja hakien sekä päätyen kolonialismin synnyn aikoihin. Euroopan asemaan tässä globaalin historiamme ikivanhassa pelissämme. Senecaa lainaten, joka on kaikkialla ei ole missään. – ”Nusquam est, qui ubique est.”
Historia on maantieteelle läheisin tiede. Sitä kuvataan vertikaalisena tieteenä ja maantiedettä horisontaalisena tieteenä. Kompassi ja kello kehittyivät samaan aikaan ja mittasivat samoja ilmiöitäkin sekä tuijotellen tähtiinkin. Tiede ja sen filosofia saivat omat ajattelijamme pohtimaan jotain muutakin kuin arkista tapaa hankkia elantonsa ja täyttäen maa samalla omaa reviiriään varjellen. Eurooppa Aasian niemimaana sai oman paikkansa tavalla, joka on tänään kokonaan muuta kuin vielä vuosituhat takaperin. Suomi oli alkujaan sekin jään peittämä ja paljastui myöhemmin muodostaen nykyisen ”suomaan”, josta löytyy soita kairaten liki trooppisten kasvien jäänteitäkin. Nyt Persiusta lainaten, voi ihmisten huolia, voi miten paljon on turhaa! – ”O curas hominum, o quantum est in rebus inane!”
Maan akseli on sekin vaihtanut paikkaa. Sakari Topeliuksen ”Maamme kirja” on saanut kymmeniä uusia painoksia, ja toki sen kieli on muuttunut siinä missä sanastomme rikastunut. Raamatulle on käynyt samoin. Tänään sanojen ja symboliikan merkitys jopa samoille sanoillekin on kokonaan toinen kuin Topeliuksen aikoihin ja hän voisi varmaan pahoin, jos syntyisi tämän ajan Suomeen. Hän kun ei tuntisi tätä omaksi maakseen eikä ymmärtäisi, mistä puhumme ja millaisin laittein viestitämme. Kulttuurishokki olisi kenen tahansa kohdalla, Topeliuksen aikoihin syntyneenä, vaikeasti hoidettava. Se pätee toki myös omana aikanamme syntyneisiin, uuteen teknologiaan tutustuviin ikäihmisiinkin. Erot kulttuurien ja maanosien välillä, pienalueillakin, regionaalisilla alueillamme, ovat vaikeasti ymmärrettäviä. Ne on itse koettava ja tutkittava, jotta tämän voi hyväksyä, ymmärtää, ja pyrkiä sopeuttamaan myös oma käyttäytymisensä vaikkapa turistina liikkuen. Voi aikoja, voi tapoja! – ”O tempora o mores!” (Cicero).
Toki se on vaikeaa joskus omille isovanhemmillemmekin, olkoonkin etteivät he sitä heti meille kerro ja paljasta. Pidämme itseämme fiksuina ihan vain siksi, että olemme tämän ajan lapsia. Ymmärrämme tämän ajan viestimiä ja teknologiaa. Vai ymmärrämmekö sittenkään? Puhumme robotiikasta ymmärtämättä sen logiikkaa ja algoritmeja lainkaan. Kiedomme taitavasti todet hämäryyksiin. – ”Obscuris vera involvens.”(Vergilius).
Uuden yhteiskuntamallin aamu – Ad nocendum potentes sumus (Seneca)
Loukata toista, sen me osaamme
04.06.2012 – 24.09.2023
Yhdyskuntien ylläpidossa vastuu tulisi siirtää yhä enemmän paikalliselle tasolle ja varoen perinteisiä rajojamme. Rajojen kirot ovat menneen maailman tuotetta eikä niiden ylläpitoon ole meillä enää edes varoja. Kun rajoja on rakenneltu, niiden merkitys on ollut kokonaan toinen kuin nykyiset saavutettavuusluvut palveluja haettaessa tai niitä tarjottaessa. Olemme ikivanhan ilmiön vankeja ja maksamme turhasta. Ihan vain näin ohimennen sanoen. – ”Obiter dictum”.
Kun palveluja tarjotaan, optimaaliset rajat löytyvät hakien jokaiselle kuntalaiselle ja kansalaiselle optimaalinen asema kartalta. Kyllä tekoäly tämän hoitaa. Kyse on sijaintiehdoista ja lokalisaatiomalleistamme. Turhaa liikkumista ja ihmisten kiusaamista on vältettävä. Samoin energian kultusta haettaessa palveluja. Kyse on sosiaalisesta, taloudellisesta ja ekologisesta rajasta. Emme voi olla enää vuonna 2023 sellaisten aluerajojen vankeina, jotka syntyivät keskiajalla tai vielä varhaisemmin omaa historiaamme tuntien. Oman aikamme lokalisaatioteoriat eivät tue sellaisia malleja, jotka olivat tuolloin vielä käytössä. Maantiede tieteenä ei elä enää käyttäen GIS karttojemme rinnalla historiallisia karttojammekin muutenkin kuin kertoessaan juuri tieteenalan historiasta. Me odotamme ajan hoitavan ongelmat. Kuolee akka, poistuu taakka. – ”Obit anus, obit onus.” (Schopenhauer).
Suoritin biotieteilijänä 1970-luvulla luonnontieteitten rinnalla pakollisen maantieteen arvosanan pätevöityäkseni lukion biologian ja maantieteen vanhemmaksi lehtoriksi. Ihastuin maantieteeseen, luonnonmaantieteeseen, kulttuurimaantieteeseen, talous- ja sosiaalimaantieteeseen mutta etenkin suunnittelumaantieteeseen. Suoritin laudatur opinnot noissa kaikissa siinä missä lisäten opintojani yhteiskunta- ja valtiotieteissä. Väittelin molemmissa tiedekunnissa ensin Oulussa ja myöhemmin Turussa. Oulu tunnetiin tiedepuistostaan ja teknologiastaan, Turku vahvana osaajana valtiotieteistään kiitos pitkän historiansa. Näin ohimennen sanottuna. – ”Obiter dictum.” Syntyi poikkitieteinen maailmankuva.
Poikkitieteisyys ei tunnista rajoja siinä missä monitieteisyys tai tieteiden välisyys. uudet innovaatiot taas tahtovat majailla juuri tieteiden rajapinnoilla. Näitä taas uusi teknologia ja algoritmit, robotiikka ei tunnista lainkaan. Tämä uuden tieteenalan vahvuus on juuri tässä poikkitieteisessä maailmankuvassa. Se ei tunnista sellaista spatiaalista yksikköä regionaalisena, johon rakennellaan keinotekoisia rajoja. Regionalismin keinotekoiset rajat se toki ymmärtää, kuten GIS ohjailija autossamme, mutta vain koordinaatteina kartalla. Ei toki emotionaalisina, saati poliittisina rajoinamme. Robotiikka ei tunnista epärationaalista shakin pelaajaa tekemässä typeriä siirtoja pelissä, jonka tarkoitus on voittaa vastapuoli sen enempää tunteilematta. Pyrkien hämäämään algoritmeja kietomalla mukamas todet hämäryyksiin. – ”Obscuris vera involvens.” (Vergilius). Poikkitieteinen tutkija ei taas välitä asiaan perehtymättömästä väestä vaan torjuu sen. – ”Odi profanum vulgus et arceo.” (Horatius).
Seurasin nykyisen valtiovarainministerin televisiotenttiä uuden budjettimme tiimoilta. Hän vastaili kysymyksiin tavalla, joka toi mieleen algoritmit ja rationaalisen ajattelun sekä kyvyn ymmärtää myös toimittajan emotionaaliset taustat puhuttaessa opposition asettamista odotuksista. Epäilemättä hän käsittelisi myös karttoja tavalla, joka olisi tutkijan ja tiedemiehen tapaista, ja vailla juurista syntyvää spatiaalista identiteettiä, juuri alueeseen, omiin psykososiaalisiin juuriin osana mentaalisia karttojammekin. Ne vääristyvät mielessämme ja ovat uskomattoman virheellisiä. Niillä ei ole käyttöä aluesuunnittelussa. Sama pätee toki myös valtion budjettiin ja sen laatijoihin ammattilaisinamme. Ne, tunneilmaisut, on kuitenkin syytä tuntea ja tunnistaa silloin, kun kysymykset ovat kipeitä ja sivuavat ihmisen emotionaalista elämää osana karttoja ja niiden rajoja. Palaan vuoteen 2012 kesään ja kirjoitukseeni tuolloin kotisivullani. Jokainen elollinen rakastaa itseään. – ”Omne animal se ipsum diligit.” (Cicero).
Dipl. ins. Jorma Vapaa on lainannut kirjoitustani Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä esitellessäni kuntien optimaalisten rajojen rakentelua. Jorma Vapaa on tehnyt oman karttansa Someron näkökulmasta ja esittelee sen Forssan Lehdessä (4.5. 2012). Esittelin aihetta myös yleisradiossamme ja muissa maakunnallisissa medioissamme. Siitä on keskusteltu somessa runsaasti ja uskon, että se on tullut tutuksi myös kuntapäättäjillemme. Vasta-argumentteja on lopulta vaikea esittää alkamatta mennä epäloogiseen suuntaan ja mentaalisiin karttoihin. Tunne tahtoo vallata usein myös rationaalisena itseään pitävät ihmismielet. Usein tunteen takana on poliittinen raja ja byrokraattinen mieli. Valtiovarinministerillä ei ole velkaisessa maassa varaa tunteilla tehdessään pitkän aikavälin ohjelmaa yhdessä virkamieskoneistonsa kanssa. Se paikka ei ole Joulupukin paja. – ”Officina Patris Natalis.”
Lokalisaatioehdot ratkaisevat
Kaikki liika on vahingoksi – ”Omne nimium nocet.” (Seneca).
Malli idea lähti aluesuunnittelun lokalisaatioteorioista. Rajoja rakenneltaessa oleellista ovat saavutettavuusluvut. Kun palveluja tarjotaan, optimaaliset rajat löytyvät hakien jokaiselle kuntalaiselle ja kansalaiselle optimaalinen asema kartalta. Taas kerran mukana on tiede ja algoritmitkin. Turhaa liikkumista ja ihmisten kiusaamista on vältettävä. Samoin energian kultusta haettaessa palveluja. Kyse on sosiaalisesta, taloudellisesta ja ekologisesta rajasta. Ei vain byrokratiasta, hallinnosta ja poliitikon tavasta kerätä itselleen ääniä. Sellainen raja kun on yhteiskunnallisesti kallis kannettava. Oli uusi kunta, tai maakunta, vaikka kuinka suuri rakennemuutoksen jälkeen. Poliitikon virka ei ole sekään pyhä virka. – ”Officium sacrum.”
Lisäisin Jorma Vapaan somerolaiseen kirjoitukseen aineistoa, joka niin ikää liittyy juuri optimaalisten rajojen rakenteluun uuden yhteiskuntamallin tuotteena. Jorma Vapaan esittelemä optimaalinen mallini, lokalisaatioehdoista syntyvä, kun toteutuu jokaisessa seutukunnassa samalla tavalla ja monelle maantietoa tuntemattomalle ehkä jopa järkytyksenä. Niin kaukana kuntarajamme, myös uudet suurkuntien tai maakuntien rajat, ovat optimaalisista saavutettavuusrajoistamme. Sellainen on ajan ja rahojen haaskausta. Siinä menee hukkaan niin öljyt kuin vaivakin. – ”Oleum et operam perdidi. (Plautus).
Kansalaisyhteiskunnan mediamaailma – Kaikki liika on vahingoksi – ”Omne nimium nocet.” (Seneca)
Kuntien itsehallinnon luonteeseen kuuluu erilaisuus. Tämä sama koskee etenkin kyliä ja näiden yhteisöllistä toimintaa. Näin optimaalisilla alueilla on pyrittävä poistamaan keinotekoisia rajoja ja toteutettava paikallista aktiivisuutta, erilaisuutta, sosiaalisen pääoman tuottamia palveluja ja yrittäjyyttä. Kuntarakenneuudistuksessa on kyse paljon enemmästä kuin vain hallinnollisesta ratkaisusta.
Suuri kuntakoko tarjoaa kehittämispotentiaalia, jos paikallisilla toimijoille on motivaatiota rakentaa yhdessä uutta kuntaa. Ilma tätä konkreettista prosessia mallit ovat turhia ja hyödyt jäävät paperille. Keskushallintomme tulvii näitä kunnille toimitettuja paperisuunnitelmia. Näiden sisällössä on oltava myös konkreettista toimintaa, maanläheistä ja ymmärrettävää kehitystä. Pelkkä rahan haju ei vielä riitä. – ”Odor lucri.”
Britit keulilla – Hyvä enne – ”Omen bonum.”
Pisimmällä uuden yhteiskuntamallin rakentelu on Britanniassa (HS 4.5.2012; Briitta Koskaho). Siellä kansalaisille annetaan yhteisöllisen yhteisvastuun kautta voimavaroja, jossa valtiokeskeisyys korvataan paikallisuudella. Tämä ei ole enää utopiaa vaan Britannian malli. Olen siihen tutustunut ja olemme pohtineet yhdessä tutkijoiden kanssa sen mahdollisuuksia maassamme rinnan jo 1970-luvulla Suomessa käynnistettyihin kylätoiminnan malleihimme. Ensimmäinen kokeiluhan käynnistyi Lokan ja Porttipahdan altaiden välissä sijaitsevassa Vuotson kylässä ja myöhemmin se laajeni sieltä yliopistojen tukemana koko maahan. Allasevakkoja haastatellessani aihe laajeni myös globaaliksi tutkimukseksi osana käsitettä juuristamme, spatiaalisesta identiteetistämme. ”Spatial identity in the face of environmental changes” on ensimmäisen väitöskirjani nimen alaotsikkona.
Vuotson kylä oli allasevakkoineen ja kantaväestön poromiesten sekä maanviljelijöiden riitojen seurauksena erityisen otollinen kokeilun käynnistämiseen. Olin tuolloin vastuutukijana hoitamassa Lapin ja Pohjois-Suomen koskisotien viimeiset vaiheet. Virheet asuttamisessa ja altaiden rakentamisessa oli tehty aiemmin. Jo tehtyjen virheiden paikkailu ja korjaaminen on työlästä ja hidasta puuhaa. Niistä on opittava. Kemijoen ja Iijoen rakentamisen virheet olivat valtavia ja tehtiin pääosin ylimielisyydessä. Tietoa olisi ollut toki käytettävissä. Plautusta lainaten hukkaan meni minulta öljy ja vaiva. – ”Oleum et operam perdidi.”
Big Society ja kansalaisyhteisöt – Kaikki muuttuu, mikään ei tuhoudu – ”Omnia mutantur, nihil interit.” (Ovidius)
Yhdyskuntien ylläpidossa vastuuta on syytä siirtää kehittämisessä ja ylläpidossa yhä enemmän asuinyhteisöille, asukkaille ja Suomessa kylille ja yhdistyksille. Brittien yhteiskuntamalli (Big Society) käynnistyi jo Laborin hallituskaudella ja tavoitteena on, että vain poliisin ylin johto, oikeuslaitos, ulkoinen puolustus ja pakolliset viranomaispalvelut (byrokratia) jäävät julkisen sektorin hoitoon. Muut palvelut hoidetaan sosiaalisten markkinoiden ja vapaaehtoisin voimin (yhteisöllisyys). Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen vaatii kokonaan uudenlaista julkisen hallinnon kulttuuria. Julkisten palvelujen tuominen markkinoille omaksuttiin Suomessa ja Pohjoismaissa hyvin nopeasti juuri briteiltä. Mallissa kaikki muuttuu ja me muutumme niiden mukana. – ”Omnia mutantur, nos et mutamur in illis.”
Avoin neuvottelu kansalaisten ja julkisen hallinnon välillä (byrokratia) toteutunee etenkin Suomessa jatkossa jopa muita Pohjoismaita joustavammin. Meillä on pitkä historiallinen tausta yhdyskuntien omaehtoisesta kehitystyöstä, eikä markkina-ajattelu ole vierasta sekään. Suomi on perinteisesti yhdistysten ja säätiöiden luvattu maa, osuustoiminnallinen liike on tuttua sekin. Ikääntyvä kansakunta omaa valtavan potentiaalin eläkkeelle siirtynyttä osaamista ja on OECD maiden parhaiten koulutettua, työkykyistä väkeä. Sen aktivointi ei ole ongelmallista ja some -osaaminen kansalasimediana on sekin maailman ehdotonta kärkeä. Olen sitä tutkinut nyt liki vuosikymmenen ja uskon sen tuntevani. Osaamme yhdistää myös hyödyn ja huvin. Pisteet kerää kokonaan se, joka sekoittaa yhteen hyödyn ja huvin. – ”Omne tulit punctum qui misquit utile dulci.” (Horatius).
Suomella valtavasti annettavaa – Tutkikaa kaikkea: pitäkää se mikä on hyvää. –”Omnia autem probate: quod bonum est tenete.
Uuden yhteiskuntamallin rakentaminen suosii optimaalisia rakenteita ja se vieroksuu turhaa byrokratiaa ja sellaisia turhia rajoja, jotka palvelevat vain menneen maailman poliittisia virtauksia. Yhteiskunnallinen yrittäjyys ei tunnista vaalipiirirajojamme, joita julkinen sektori on joutunut ylläpitämään. Oma kokemukseni, josta olen brittien kansa keskustellut, liittyy asiantuntijavaltaan ja sen käyttöön uuden kansalaisyhteiskunnan palvelussa ja juuri kylätoiminnan tutkimusohjelmissamme. Asiantuntijoiden on ryhdyttävä toimimaan uudessa some -yhteisössämme suoraan kansalaisten kanssa edistäen näin uuden yhteiskuntamallin toteutumista ja sen vahvistamista. Kaikki erinomainen on kuitenkin aina harvinaista. – ”Omnia praeclara rara.” (Cicero).
Monet brittien asiantuntijat pitävät mallia jopa liian varovaisena ja olisivat viemässä sitä jo oman aikamme nuorten edustamaan toimintakulttuuriin. Emme voi toimia kahdessa maailmassa, jossa etenkin nuoret ovat vieraantuneet kokonaan vanhasta yhteiskuntamallistamme. Se on liian kallis ylläpidettävä, eikä voi menestyä jatkossa globaalissa kilpailussa. Britit voivat ylläpitää kuningashuonetta, mutta se on kokonaan eri asia. Jokainen nauttii omista rikoksistaan. Kaikilla on tämä vika. – ”Omnibus crimen suum voluptati est. – Omnibus hoc vitium est.”