Hesari uudistui – olitko valmis?
Helsingin Sanomat on valtakunnallinen päämedia printtimediana. Sen 120-vuotisjuhlat ajoittuvat hetkeen, jolloin perinteinen media on syvässä kriisissä ja hakee paikkaansa sekä tiedostusvälineenä että samalla myös yhteiskunnallista tehtäväänsä. Vallan vahtikoirasta ja tiedon välittäjästä on tullut yhä näkyvämpi valtaa hamuava uusi media, jonka sisältöön internet vaikuttaa enemmän kuin takavuosien uutisvainu.
Internet poikkeaa uutistuotannossa ja uutisvirtana oleellisesti edeltäjistään, kansainvälisestä uutisvaihdosta. Uutisvirta kulkee reaaliaikaisesti ja kansalaiselta toiselle, sosiaaliset mediat hakevat uusia asiakkaita ja syntyy uusyhteisöjä. Osin nämä ovat sisältönsä puolesta erikoistuvia ja erilaistuvia, osin sattumanvaraisia sekä paikallisia että globaaleja. Niiden ymmärtäminen ja käyttö edellyttävät niiden reaaliaikaista tutkimusta. Ei niinkään sitä, miten Helsingin Sanomat ovat vaikuttaneet ja vaikuttaa tulevaisuudessa. Tästä maailmasta on tänään mahdotonta löytää uutista, jota ei olisi jo joku julkaissut.
Sama koskee myös tutkimusta ja tiedettä, globaalisti verkostoitunutta yhteistä tietomme pääomaa ja sen kartuttamista. Se ei ole yksittäisten tutkijoiden ja laitosten välistä kilpajuoksua vaan deduktiivista avointa uuden tiedon palasten virtaa. Tässä prosessia Nobelin palkintojen jakaminen on koominen ilmiö. Toki huomiotalous ja markkinat voivat vaatia palkintoja kirjoille, taiteelle ja jopa tieteellekin. Tällöin palkinto tulisi osoittaa sellaiselle tieteen alueelle, joka on tärkeä, mutta muuten pimennossa ja vaatisi edes hetken heräämistämme huomaamaan sen olemassaolo satojen tieteen osa-alueiden joukossa ja tuhansien tuon alan tutkijoiden työn näytteenä.
Mainos- ja ilmoitustulot tärkein
Printtimedia kulkee markkinoiden ehdoilla ja niistä mainos- ja ilmoitustulot ovat tärkein. Se näkyy laajalevikkisessä ja kaikkea halaavassa Helsingin Sanomissa enemmän ja rasittavampana kuin paikallisissa ja maakunnallisissa medioissa, joiden uutisanti koostuu myös suoraan elävään elämään liittyvästä yhteisestä, yhteisöllisestä kokemuksesta, usein maakuntahengestä ja sen ylläpidosta. Niinpä esimerkkinä Forssan Lehti tuo tänään esille paikallisesti todella kiinnostavia uutisia Jokioisten koulujen kohtalosta, paikallisista yhteisöllisistä liikkeistä ja nimien keruusta koulujen säilyttämisen puolesta, mutta vaikenee kunnan suurimman työnantajan, maatalouden ja maaseudun tutkijan ja kehittäjän (MTT) kiinteistöjen tyhjenemisestä.
Tutkijat ja tieteen tekijät ilman fasiliteettia, laboratorioita, osaavia avustajia ja lämpimiä työtiloja eivät voi tehdä uskottavaa kansainvälisesti lainattavaa tiedettä. Eivät edes seurata sen huipun etenemistä ilman matkarahoja ja vierailuja alansa kärkilaboratorioissa ja kongresseissa. Jos emme kykene edes seuraamaan ja ymmärtämään mitä muut tekevät ja kirjoittavat, olemme hukassa. Tämä maaseudullakin varmaan ymmärretään, vaikka tieteen kampus ja vuosisatainen alan tuntemus ja traditio toki puuttuukin. Pragmaattisella maaaseudulla ollaan järkeviä ja tajutaan mitä merkitsee yhdenkin ketjun osan katoaminen tuotannosta ja kaupasta, rahoituksesta ja ympäristön hoidosta koko ketjun ja kehän osalta.
Uutinen on se josta vaietaan
Uutinen ei ole niinkään se, joka julkaistaan vaan se, josta vaietaan. Niinpä pari vuotta kestänyt Helsingin Sanomien pääosin megafonillaan aiheuttama kohu vaalirahoituksesta oli tyypillistä sellaiselle tiedottajalle, joka haluaa hakea lukijoitaan ja heille ilmoittajia puuttuen “yleiseen” tai “maan tapana” mainostettuun ja kuluttajalle myytyyn mytologiseen ilmiöön. Tässä valtakunnallinen uutinen on aina yleinen, toimittajan mielipide muiden joukossa, ja kaukana arjen paikallisesta kokemuksesta, jossa tällaista ”yleistä” ei ole tai mytologia on seuraus suuremmasta ja unohdetusta. Tässä strukturalismi ja Levi-Strauss oli ehdottoman oikeassa. Niinpä maakunnassa tai paikallisesti on eletty toisin kuin mitä Helsigin Sanomat ”arvailee” ja koskien juuri maaseutua. Näin “tuppilauta” -ilmiö aiheutti lopulta prosessin, joka kaatui kokonaan omaa vallankumoustaan valmistelleen valtakunnallisen median niskaan. Prosessi kääntyi aivan odotetusti nurin päin johtuen juuri kahtia jakautuneesta tiedon kulun (diffuusion) suunnasta. Se on ilmiönä jo tutkittu ja tunnettu, mutta etelän medialle vieras tai siitä ei välitetty. Mediakohu on median aiheuttama eikä liity mitenkään sen yhteiskunnalliseen tehtävään ja se loukkasi kansallista ja maakunnallista identiteettiä, sen sisäisiä rakenteita. Tätä lehti ei voi saada anteeksi. Se unohti valtaan liittyvän vastuunsa. Lehti pelkkänä ”traditiona” ei ole hääppöinen vallan käyttäjä tai tiedon jakaja eikä poikkea mitenkään Lordien ylähuoneesta brittien imperiumissa, jossa aurinko ei koskaan laske.
Vanhaa ja virheellistä tietoa uusmedian käyttöön
Poliittista käyttäytymistä ei ohjaa yksi media saati Helsingin Sanomat. Ajatus megafonista ja kalaparvesta journalistin omana tapana toimia, oli virheellinen ja varmaan se sellaisena myös myönnetään. Kyse ei ole toki lukijan tyhmyydestä, väärin arvioidusta medialukutaidosta, vaan median uskottavuudesta, jossa se kosiskelee jälkiomaksujia ja jättää luovan ja innovatiivisen osan kokonaan ja suosiolla sähköisten verkostojen haltuun ja hoidettavaksi. Se jakaa median tarkoituksella kahtia ja samalla myös kansakunta käyttäytyy omituisesti, jossa perinteinen diffuusio ei enää leviäkään kärjestä kohti aaltomaista liikettä jälkiomaksujille. Tiukan paikan tullen jälkiomaksujat saavat väärää tietoa ja ovat kykenemättömiä vertailemaan tietonsa luotettavuutta internetin sisällä.
Muutos tapahtui jo muutama vuosi takaperin
Muutos tapahtui “saranayhteiskunnassa” muutama vuosi sitten myös Suomessa ja sen kokeminen käytännössä vaati medialta kalliin hinnan. Toki sen olisi voinut välttää opiskelemalla alan tutkimusta ja viimeisintä teoriaa. Pienet yksiköt tällaiseen kykenevätkin, mutta ei enää Helsingin Sanomien kokoinen tiedottaja ja mediatalo. Syntyy vain lukijaa vaikeasti lähestyvä kirjavan kissan malli mielipiteineen ja otsikoineen, jotka ovat väärin valittuja ja väärässä kohtaa sivun ylittäviä. Lukijan on mahdoton otsikon koosta arvioida, mikä on merkittävää ja mikä ei.
Medialukutaito edellyttää jyvien ja akanoiden erottelua sekä mainosten ja muiden kaupallisten tiedotteiden ymmärtämistä osana koko julkaisua. Kaikkia miellyttämään pyrkivä media ei miellytä lopulta ketään. Hesarin toimittajat tuskin edes aina näkevät, miten heidän juttunsa sijoittuvat mainosten ja ilmoitusten sisälle ja kuinka lehti on pikemminkin mainosten ja niitä valmistavien toimistojen tuote. Monet lukijat näkevät vain ilmoitukset ja mainokset.
Vanhalla sivulla aloitetaan
Uuden Helsingin Sanomien ensimmäinen sivu ei ole muuttunut lainkaan. Se on se tärkein uutinen ja sivu. Nimi ja kirjasimet ovat vanhoja tuttuja, konservatiivisia, koko sivu täynnä mainoksia. Mainosten tarkoitus on kertoa lähestyvästä joulusta, mutta siinä tämä sivu epäonnistuu täysin. Huolitelluin mainos löytyy sivun alalaidasta Sofia pankin mainostoimiston tekemänä. Tarjoustalon mainos on kallis ja ikivanha tapa panna esille yli 20 tuotetta samalle sivun puolikkaalle. Rahaa tällaiseen mainontaan löytyy, mutta lehden ulkoasun se pilaa. Kukahan tästä on lehdessä päättänyt ja sen hyväksynyt?
Ensimmäinen aukeama ja sen puolen sivun mittainen keltainen tila vie lukijan Lontoon kuvataidesyksyn esittelyyn intialaissyntyisen Anis Kapoorin työn avustamana. Lehden tärkein uutinen on ikuinen Suur-Helsingin rajojen ongelma ja sitä esittelee kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toimittajan kyyditsemänä Vantaalle. Kulttuuritoimitus on kuitenkin saanut komeimman paikan ja on siitä tietysti tyytyväinen. Kulttuuri- ja tiedesivut onkin lehden parasta antia viime vuosikymmenten aikana ja ehkä aiemminkin. Jo niiden vuoksi lehti kannattaa toki tilata. Varsinkin kun maakuntalehdillä ei ole varaa pitää kunnollista tiede-, ympäristö- ja kulttuuritoimittajien armeijaa. Vaikka juuri näitä kysyttäisiinkin tutkimusten mukaan kaikkein eniten, ei urheilu- ja politiikantoimittajia, taloustoimittajia jatkuvasti lisäten. Jatkossa halutaan varmasti myös kunnon sivut kansainvälistyvästä maailmastamme. Kun vastuu on jätetty yhdelle lehdelle, sen on ollut helppo säilyttää asemansa muutaman erikoistoimittajan avulla.
Harmaakaihdin voitettava
Asuminen on kallista ja yhteiskunta tarvitsee vahvoja lehtiä, julistaa juhlalehti virkamiesmäiseen tapaansa nyt riviväliä harventaen, palstoja leventäen ja kirjoitustaan lihavoiden. Hesari on tarkoitettu jatkossa yhä selvemmin ikääntyvän väestön luettavaksi taistellen heikentyvää näköä ja harmaakaihdinta vastaan. Jutut on siis tulkittava tässä viitekehyksessä ja pohtien ihmistä, joka juo 12-13 litraa puhdasta etanolia vuosittain, ehkä useimmat yli 50 litraa.. Näin Hesari ei taistele samassa sarjassa kuin monet muut paperimediat muualla maailmalla, etenkin Yhdysvalloissa. Suomessa vanhenee hyvinkin samanlaisen maailmankatsomuksen ja kokemuksen hankkinut joukko sota-ajan kasvatteja samat asiat muistaen. Niitä on syytä korostaa ja varmistaa, ettei loukkaa suurinta konservatiivien joukkoa. Lisäksi alkoholistin lähimuisti ei toimi usein lainkaan. Tämä koskee myös toimittajaa ja viinalle haisevia artikkeleita, lennokkaina pidettyjä hengen tuotteita.
Sää palvelee traditiota
Seuraava aukeama on säätä ja somalien asuntopulaa. Sään lukeminen lehdestä on turhaa silloin, kun se on jokaisen tunnin välein tulevan uutislähetyksen tärkein ja pakollinen osa, liki kiusantekoa jokaisessa mediassa. Edes sääprofeetan sukupuolisen aktiviteetin ja suuntautumisen erilaiset aallot ja matalan paineet eivät jaksa kiinnostaa. Uutisankkureissa ja heidän harrastuksissaan on jo sellaisenaankin sietämistä. Lisäksi me toki tiedämme jo kaiken niin Jörn kuin Otto Donnerin elämästä ilman niiden hidastuksia tai sellaisia ilmiöitä, jotka on koko television alkuvuosista tehty meille pakkopullaksi muutamaan harvaan henkilöön ne ripustaen Spedestä Vesa Matti Loiriin ja muutamaan vanhenevaan naisjohtajaan. Kun jokin asia onnistuu Yhdysvalloissa, se ei välttämättä onnistu Suomessa ja me annamme sen anteeksi tuntien sääliä ja myötähäpeää. Parodian parodiointi johtaa vain ilmiön päälaelleen ja tekee siitä tätä kautta ymmärrettävän. Tässä Helsingin Sanomat ei poikkea mitenkään Yleisradiosta ja muistuttaa jälkikapitalistista virallista lehteä, jossa on pääosa lukijalle turhia ilmoituksia ja mainoksia.
Hyvin tehtyjä mainoksia
Kotimaa osan (A) toinen aukeama esittelee sivun mittaisena Expertin 23 tuumaisen television ja Samsungin kännyköitä. Oranssin värit erottuvat taatusti ja huomaamatta jää edellisen sivun maininta lentäjien lakosta ja juttu Kevan Kauppisesta kuitteineen. Toki tilaa vie enemmän Lacoste, Patricia ja Keittiöjätti.fi. Nuo mainokset ovat kehnossa seurassa ja ansaitsivat muutenkin näkyvämmän paikan kuin lehden vähiten luetun vasemman alalaidan. Hukkaan heitettyä rahaa heiltä. Ilmoituksen ja mainoksen tekijä on ammattilainen ja tarkka työstään, toisin kuin moni toimittaja, lahjakkaita ja luovia ihmisiä. Mainosmarkat ovat nykyisin tiukassa eikä lehti saa niitä haaskata omalla huolimattomuudellaan.
Seuraava aukeama on päätoimittaja Reetta Meriläiselle uskottu. Koko sivun mittaisena ja alle 200 merkkiä sisältävänä se on aikamme tuote. “Lukija itkee ja nauraa.. kiitos lukijalle” Meriläistä suoraan lainaten. Meriläisen tyyli on pääkirjoituksissa äitimäisen opastava ja sopii lehdelle hyvin. Hänen tyylinsä synnyttää vaikutelman uskottavasta tiedotuksesta ja moraalisesta osaamisesta.
Edellinen sivu kertoo kuinka verokevennys tuo ostovoimaa S-Pankin ja tuottotilin mainoksen liitteenä. Se mainos tiesi paikkansa, ei osunut huonoon päähän vaan hyvään sydämeen. Tämän päivän toimittaja on kuin Sven Dufva ilman moraalista selkärankaa.
Lehden historiaan jäävä kuva
Uusi aukeama on lehden aamukahvitoivotus vieraille ja suuressa kuvassa, leijonavaakunan edessä, seisovat keskellä päätoimittaja vierellään aikamme naishahmoja, poliitikot kehystäen tätä juhlalehden syntymää ja siitä kertovaa aukeaman kuvakavalkadia. Haastatteluissa ja jutun teossa mukana ovat Niinistö, Lordi, Viron ja Venäjän rajajoki, OECD:n pääsihteeri, Kauhajoen koulusurmat, Jouluvalotestit ja EU:n rose tuottajat. Ranskan kirjeenvaihtajan työ on ollut raskas, kertoo uutinen. Kuva on nukkuvasta toimittajasta, nukkuvan rukouksesta mediakentässä. Joskus kuva osuus vahingossa kohdalleen.
Vihreää ja maltillista
Seuraava aukeama on “Hong Kong – enemmän kuin etsit” -tavaratalon ilmoitus ja Fennian vihreä mainos, jossa kysytään tietääkö kuluttaja kuinka Fennia korvaa jopa 11 vuotta vanhan kodinkoneen uudella. Yläreunassa kerrotaan kuinka Klaus bloggaa politiikasta. Bloggaaja on alimman paarialuokan toimittajan apupojan tunteva veljenpoika. Aivan kuten Aku Ankan sukupuolettomat oliot ja pojat vailla vanhempia. Hajuttomia ja tuoksuttomia kuten Jean Babtiste syntyessään Patric Syskinden romaanissa ”Parfyymi”. Sen parfyymin ja parfymöörin tuoksua on syytä varoakin, mutta ei vainoharhaisesti peläten. Ei internet ole kaiken pahan alku ja loppu vaan suuri mahdollisuus.
Lehden kaunein aukeama avautuu Essex- naisen selästä koko sivun kattavana mainoksena ja edellisen sivun Mazda 3 on sekin edukseen, kun “kauneus ja järki kohtaavat“. Sivun ylälaidassa on täytteenä juttu jostakin Lipposesta ja SDP:stä sekä toivosta, joka elää EU-virasta. Tuon kauniimpaa paikkaa tälle lehden “uutiselle” ei olisi voinut löytää. Taulun maalaaja kutsuu sitä kuolleeksi kulmaksi kun parhaan paikan sai luonnollisesti kalleimman mainospaikan ostanut Essex. Onnittelut heille loistavasta jutusta Hesarissa. Demarit olisivat maksaneet siitä maltaita. Jos se vain olisi mahdollista näinä kuivina aikoina.
Sinivalkoiset sotaveteraanit ja pormestari
Seuraava aukeama on kaupunki -uutisten ja lehden pääuutinen, jossa “Hyvät lehdet eivät lakastu vanhetessaan”, sinisellä pohjalla. Mainos on Itellan ja päässyt mukaan kehystämään kertomusta Helsingin pormestarin matkasta Vantaalle ja sotaveteraanin voittoa pahasta ideaparkista. Heureka sai mainoksensa tietysti tähän kohtaan sekin. Hyvä ja paha taistelevat Hesarissa ja piiloviestit ovat mainokseen istutettuja. Korruptoitu media on yleisempää kuin mikään muu korruption muoto.
Television ja netin vallankumousta mainostaa Elisa yli sivun mittaisella julkaisullaan ja esillä ovat lapsille tarkoitetut tuotteet. Edellisellä sivulla “ilo on valloillaan” ja sitä tuo Bemarin talvisen valkoinen uutinen sekä Sokoksen Clarins tuotteet. Näitä mainoksia tukee pakollinen lapsiuutinen kuvineen “revittelemässä” muovikanteleillaan. Puuttuu vain Otto Donner ja hänen 70-vuotispäivänsä esittelyn jatko-osa, Jörn Donner esittelemässä kirjasyksyä.
Läpi myrskyjen hoidettu lehti
“Stadium – Join the movement” esittelee uutisessaan sivun aukeamalla tuulen ja veden pitävää kuoritakkia. Näitä koko sivun mittaisia mainoksia lehteen mahtuu normaalisti toistakymmentä, pienemmät ovat sitten köyhemmiltä ilmoittajilta ja toimittajilta, printtimedian journalisteilta. Sääliksi käy puolen sivun jutut ja ilmoitukset. Ne hukkuvat suurten ja rikkaampien varjoon.
Ulkomaan uutisten (B) juttu on tehty ranskalaisesta vetyfuusiosta. Uutisesta on varmuuden vuoksi viety pohja jo otsikossa heittomerkein ja sitä tukee samalle sivulle ahdettu juttu Puolan ulkoministerin halusta räjäyttää pääkaupungin komein rakennus, Stalinin palatsi Varsovassa. Se tuo hänelle mieleen Berliinin muurin. Omituisia mielleyhtymiä, joita medioissa ei ole rakenneltu koskaan. Manipuloiva media on ikivanha tapa tuottaa tulosta ilman sen kummempaa vastuuta.
Citymarketin ulkomaan uutiset
Ulkomaan uutiset seuraavalla aukeamalla, peittäen pääosan tekstitilasta, hämmentävät. Ne ovat Motonetin ja K-Citymarektin uutisia ja taatusti niissä myydään kotimaista elintarviketta. Motonet nyt saattaa myydäkin ulkolaista autoilevan ihmisen tavaratalona. Toki Moskova ja Obaman matka Kiinaan mainitaan, mutta jutut ovat väkisten tehtyjä vertaillen Yhdysvaltain taloutta Kiinaan arveluttavin mittarein. Kauppapaikkoina Matto-Center ja Turkishuone Valtonen ovat onneksi saaneet enemmän tilaa uutisilleen. Näin lehti pysyy asiassa eikä tarvitse lisätilaa Obamalle. Sieltä tulevat uutiset on haettava joka tapauksessa netistä. Se on tämän viikon ykkösjuttumme.
Vihreä Fennian nälänhätä
Taloussivujen pääuutinen on Hartelan laatima sekä Fennian vihreä jo toinen mainos ja uudella sivustolla. Maailman nälänhädästä puhuva kuva on tuttu 1970-luvulta ja sen jälkeen aina maailman napaan saakka. Tuo tuttu kuva surusilmäisestä ja nälän runtelemasta lapsesta voisi olettaa kertovan jo aikoja aikuistuneesta ja eläkkeelle siirtyneestä suuren ikäluokan kansalaisesta Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Nälkää näkeviä on nykyisin ylivoimaisesti eniten Aasiassa. Malthusin kuva ja väestöteoriat alkavat nekin olla jo vähän vanhahtavia siinä missä Darwinin ja Freudin, Marxin ja muiden Hesarin esittelemien perustoteemien kuvat. Yleensä ne löytyvät tiedesivuilta. Ne ovat ikään kuin logoja, jotka kuuluvat lehden hankkimaan sosiaaliseen pääomaan. Takavuosina joukkoon kuului lisäksi muutama filosofi ja talousoppinut, kirjailija sekä toimittajat usein iloisesti yllättäneet Nobelistit.
Ulkomaan uutisten näkyvin on seuraavan aukeaman kokonaan peittävät sisutusmessut. Eniten tähän uutiseen on panostanut Masku ja Naantali kylpylöineen. Huolella tehty ja iloinen sivusto, jossa Muumipeikko ja Myy luovat persoonallista lisää lehdelle ja sen ulkomaan osastolle. Geopoliittisesti hyvin valittu juttu ja ajankohtainen nyt kun Jarkko Nieminen voitti jälleen ja on maskulainen hänkin. Ja kiertää ulkomailla koko ajan.
Sarasvuon viimeisin projekti
Neljä seuraavaa sivua ovat urheilusivuja (B). Aino-Kaisa Saarisella on kuuden mitalin unelma sekä Virpi Kuituisella valmentaja (Jari Sarasvuo), joka kykenee pilaamaan jopa maailman parhaan naishiihtäjän mahdollisuudet. Tätä toimittaja ei henno sanoa ääneen mutta tarkoittaa kyllä sitä. Tärkein uutinen on se, johon tarvitaan medialukutaitoa.
Blomqvist on valmis golfäitiyteen, on urheilu-uutisena ja näkyvänä sellaisena jotain poikkeavaa vanhan liiton urheilutoimittajan tekemäksi. ”Helsinki open” ja tanssikuvat eivät liikuta urheilufaneja sen enempää kuin Jokereiden voitto häntäpään kamppailussa Porin Ässistä, kun lehteä selaillaan Oulussa, Tampereella, Turussa tai Jyväskylän, Kuopion korkeudella, Kainuussa, Sodankylässä, Kuusamossa, ei enää edes Karkkilassa tai Forssassa asia säväytä. Hesari on tehty sen tärkeimmän sivustonkin kohdalla helsinkiläisille, ei edes espoolaisille. Se lukijoita ärsyttää lehdessä eniten, jääkiekkosivujen Helsinki-keskeisyys, urheilusivujen onneton sisältö. Kun feminismi iskee urheilusivuille, lehti lakkaa olemasta.
Uusi näkökulma ei sovi vanhan liiton harrastajille ja faneille, jotka kokoontuvat Saksassa stadionille suremaan itsemurhan tehnyttä sankariaan. Onkohan tätä mahdoton Suomessa edes ymmärtää? Meillä on runsaasti itsemurhan tehneitä urheilijoita, etenkin juopottelevia ja päähän potkittuja entisiä kehäraakkeja niin rallipoluilla kuin hiitoladuilla, mäkihypyssä ja yleisurheilussa. Media on pitänyt heitä säälittävinä tapauksina.
Kulttuurisivut lehden parasta antia
Kulttuurisivut ( C ) avaa Lähivakuutus ja joukko henkilökohtaisesti asiansa ottavia palveluammatin harjoittajia. Sivun mittainen käsialanäytteitten joukko kertoo suomalaisten kirjoitustaidon rappiosta ja etenkin pölkkykirjaimia käyttävät asiakasneuvonnan palvelijat olisi voinut jättää pois mainoksesta. Miellyttävimmät ja persoonallisimmat käsialanäytteet satojen joukossa löytyvät Kuopiosta, Porvoosta ja Savonlinnasta. Veikkaan iäksi 50-65 vuotta, jolloin kirjoitustaito ja lukuharrastus hankittiin ihan oikeassa koulussa 50-60 -luvuilla ja yliopistokin oli vielä persoonallisten professoreiden hoitama laitos aina 1980-luvun loppupuolelle saakka.
Kulttuurisivut, tiede ja taide, ovat Hesarin parasta antia nyt ja aiemmin. Lontoon kuvataidesyksyn esittely on lehden komein oivallus ja päättyy sivua vaihtaen tyhjään, valkoiseen sivuun, jonka tarjoaa HS.fi ja sen luovat lipunrakentajat. Tuon paikan olisi moni suonut ideaparkin mainoksille.
Medialukutaitoisen helmiä
Seuraavalla aukeamalla kulttuuria tarjoaa Prisma ja senkin valitsemat vihreät värit.
Mukana aukeamalla on myös kotikulmilta helsinkiläiselle löytyvät tarjoukset. Outo lisä tällä sivustolla on Olli Rehn kirjoituksineen ja kohdassa, jossa viidellä palstalla komeilee Sauli Niinistön haastattelu, jota ei löydy mistään. Hyvä niin. Jälleen oivallus, joka vaatii medialukutaitoa.
Kohta D on nimetty elämäksi. Siinä huolia olisi katsottava kauempaa. Tosin pessimisti ei pety kun kaikki ei mene aivan nappiin, lehti toteaa käyttäen tuoreita argumentteja sen todisteluun ja lehtensä viimeisintä numeroa. Elämää ja sen synkkyyttä vähentää Nikon kameran välähdykset pukinkonttiin ja Nissen varaston tyhjennys. Tilaa jää vielä jutulle muistista ja tuoksuista, joskaan ei aivan Jean Babtisten syvällisyydellä Parfyymissä niihin paneutuen.
Sara vei juhlajulkaisun pinnat
Sara-lehti täyttää 3 vuotta ja se on tapauksena miltei näyttävämpi sivun mainoksena kuin Hesarin oma juhla ja sen tapa kertoa elävänsä 120 -vuotiaaksi ja ylikin. Temppu miten se tehdään löytyy seuraavilta sivuilta, joissa on pelkkiä ilmoituksia, markkinapaikkoja ja lopuksi sarjakuvat sekä kaksi sivua television ohjelmiston esittelyä. Siis kahdeksan viimeistä sivua täyttyvät lehdessä lopuksi näin. Palstatkin ovat jo vanhoja tuttuja, voimat ovat loppuneet uudistuksessa kesken.
Yhteenveto
Mitä tästä pitäisi sanoa synteesinä, diskussiona tai konkluusiona, yhteenvetona suomalaisesta journalismista pyydettäessä vuonna 2009 ja Hesaria lukien, sen juhlanumeroa, uudistunutta.
Ensinnäkin lehteä lukiessa ei pidä olla tosikko. Lehdessä on nyt varattuna kaksi sivua ihmisten mielipiteille, joita voi sinne kirjoitella ja ne julkaistaan jos siltä tuntuu. Jos niitä ei julkaista, maailma ei sen vuoksi muutu juurikaan pahemmaksi jos ei paremmaksikaan. Oma mielipide, tai toimittajan, ei vaikuta kovinkaan dramaattisesti riippumatta siitä, missä se on julkaistu. Kuvitelma medioista vallan käyttäjinä on liioiteltu, printtimedian kohdalla jopa käsitetty kokonaan väärin. Siellä esitetty asia kun kääntyy sähköisissä medioissa esittäjäänsä vastaan. Innovaation diffuusio kun ei kulje koskaan vastavirtaan.
Printtimedia tuottaa uutisia, jotka ovat pääosin ilmoituksia, mainoksia ja hivenen kömpelösti tehtyjä kertomuksia, joita luetaan yhtä suurella intensiteetillä kuin seurataan taustalla pauhaavaa televisiota tai radiota, availlaan netin kanavia, sivustoja ja siirrytään seuraavaan. Maailmankuvan rakentajana printtimedia ei ole lainkaan sama kuin Hesarin syntyhetkillä tai sen täyttäessä 60-vuotta. Kuvitelma median vallasta suurimmillaan juuri nyt, on harhaa ja johtuu vain sähköisten medioitten ja muiden rinnakkaisten sanan ja kuvan välittäjien läsnäolosta, internetin yleistymisestä käytössämme.
Media ei voi jakaa tänään kovin syvällistä tietoa, ja se keskittyy lähinnä varmistamaan toimentulonsa, taloutensa, omistajiensa sijoitukset. Yhtä lehteä seuraten on vaikea sanoa, mikä siinä olisi erityisen vallankumouksellista tai avaisi sellaista, jonka muut mediat eivät ole jo tehneet aiemmin ja paremmin, jopa perustellen ja pohtien.
Siinä missä puolueet poliittisena instituutiona on puristettu yhä ahtaammalle ja osaksi niitä ohjaavaa asiantuntijaorganisaatioita, virkamiesjoukkoa, samalla tavalla lehdet on puristettu yhä lähemmäs samaa toimintatapaa taistella, pyrkien selviämään tämän päivän lehdestä seuraavaan yhä pienemmällä ja kokemattomammalla työvoimalla. Tällainen työ ei ole nyt, eikä ole koskaan ollut, erityisen luovaa saati innovatiivista ja uutta tuottavaa. Se on siirtynyt internetiin lopullisesti.
Lehden lukija ei ota vastaan suuria muutoksia ja työ jää journalismissa aina vähän kesken, puoliluovaksi puuhasteluksi ja lopulta markkinoiden viemäksi, jossa taistellaan kalliista tilasta ilmoittajien ja mainosten välissä taiteillen. Toki lukijan mieltymyksiäkin on pohdittava ja Hesarin kaltaisessa lehdessä niitä on enemmän kuin yleensä lukija olettaa. Kun muutoksia tehdään ne perustuvat toki lukijatutkimuksiin, ei pelkästään tutkien ja tukien ilmoittajia ja mainostajia tai yrittäen miellyttää omistajan tahtoa ja pohtien sijoituksen tuottoa. Elinkeinoelämä pitää kyllä itse huolen mainos- ja ilmoituseuroistaan, on tarkka mihin suuntaa jatkossa rahoitustaan ja internet on aina askeleen edellä muita välineitä.