Ostrakismi tarkoittaa hyljetyksi tulemista ja liittyy vaikkapa kiusaamiseen. Ilmiö saa nimensä muinaisen Kreikan käsitteestä ”ostrakismos”. Se merkitsi ruukun sirpaleista tapahtuvaa liki mielivaltaista äänestystä, jonka perusteella kuka tahansa voidaan ajaa maanpakoon. Olen nimennyt viidennen Facebook kavereitteni (5000) todella kiinnostavan ryhmän ”Ostrakismos” ryhmäksi. Ihmisiksi, jotka kokevat tulevansa hyljeksityksi ja joita on koko ajan kasvava määrä kavereistani. Hyvin usein taustalla on todennäköisesti aiemmin koettu hylätyksi tai hyljeksityksi tuleminen ja se korostuu uudelleen sosiaalisen median sisällä. Vielä ennen sosiaalista mediaa tällaista ryhmää kun ei ollut olemassakaan.
Näitä ihmisiä yhdistää voimakas halu miellyttää kavereitaan ja samalla pelko ja ahdistus jäädä ulos ja ilman peukutuksia, sydämen kuvia jne. He muuttavat koko ajan käyttäytymistään saadakseen pelkäämänsä heikkenevän hyväksynnän takaisin. Ikään kuin poliitikot, jotka taiteilevat kannattajistaan. Etenkin moraaliltaan heikot pelurit käyttävät tätä heikkoutta siekailematta hyväkseen. Syntyy vaikutelma heikosta itsetunnosta. Se on hyvin suomalaiskansallinen ilmiö ja kiusaamiskulttuurin sytykkeet koulussa, kotona, kaveripiirissä ja työpaikoillamme.
Sosiaalisen median aggressiivinen käyttäytyminen on pääosin ostrakismoksen tuotetta. Ei toki alkuunkaan kokonaan mutta selittää sen rajuutta ja ilmiönä uutena koettua vihapuhettakin. Kun kokemus hyljeksityksi tulemisesta on syntynyt ja jatkuu kauan, se synnyttää katkeruutta ja palauttaa ihmisen usein aiempiin, joko lapsuuden tai koulun työpaikan kiusaamiskokemuksiin. Takauma johtaa aggressiviseen käyttäytymiseen. Sosiaalisessa mediassa se tapahtuu yllättäen ja äkkiä.
Moni säikähtää aggressiotaan ja vetäytyy pois ryhmästä. Tai hänet suljetaan. Kierre pahenee, syntyy noidankehä. Maasta löytyy jopa puolue, jota kutsutaan inhokiksi ja halutaan jättää ulos muiden puolueiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Vaikka inhokin äänestäjät, nämä tolkun ihmiset, ovatkin näiden vanhojen puolueiden äänestäjiä. Ilmiön taustalla on ostrakismian globaali ja kansainvälinen hyvin tunnettu sisältö ja sitä käytetään näkyvästi myös medioittemme toimittajien luomana pelotteena. Pelin politiikka on likaista ja siinä tulisi sietää myös rumia keinoja, kerrotaan. Näin ei tietenkään saisi olla. Kyse on rikoksesta, kiusaamisesta.
Kiusaamisen uhri haluaa voittaa takaisin menetetyn hyväksynnän. Suomessa tällainen johtaa pääsääntöisesti nöyryytyksiin. Toinen keino on erakoitua. Etenkin innovaatiota vaativassa ja luovassa työssä hylkääminen on osa hitaiden omaksujien tapaa ylläpitää omaa taloudellista, kulttuurista tai sosiaalista, joskus jopa dogmaattista valtaa.
Akka Kebnekaise ja monet muut lasten satujen hahmot, jotka panivat Peppi Pitkätossun tai Lokki Joonatanin kuriin, ovat tätä samaa kertomustamme. Nyt tuo samainen vuorenhuippu Ruotsissa on menettänyt asemansa sulavan jään seurauksena. Olisiko se merkki ruotsalaisille sietää paremmin ihmisiä, jotka eivät voi mitenkään vaikuttaa asemaansa, tekivät sitten mitä tahansa. Jää sulaa myös Ruotsissa.
Taustalla kun on aiemmat kokemukset ja tapa torjua kerran koettu vääryys. Oleellista on, että syrjityksi joutunut ei ole mitenkään itse vaikuttamassa kohtaloonsa sosiaalisen median sisällä. Ei edes 1970-luvun suomalainen, Finne igen, muuttaessaan Ruotsiin. Etenkin pelureiden ryhmässä säännöt muuttuvat aina pelurin omina oikkuina ja siellä kuka tahansa voi joutua heidän hampaisiinsa. Kyseessä kun on suurin ryhmä sosiaalisen median kirjoittajistamme, moraaliton peluri.
Yleensä kiusattu on jollakin tavalla joko näkyvä tai ryhmässä, jossa trollaamiseksi kutsuttu ei siedä häntä. Hän on tavalla tai toisella uhka trollien moraalittomalla pelille. Tällöin itsesäälin, saati vihan valtaan, ei pidä joutua vaan opetella tapoja, joilla suurin ryhmä, pelurit, voidaan sivuuttaa joutumatta koko ajan heidän hampaisiinsa ja peli muuttuu moraalittomaksi.
Hekin kun tarvitsevat ihmiskontakteja ja jos yksi ihmissuhde ei toimi, torjuu kaverina, se ei ole maailmanloppu etenkään sosiaalisen median 2000 miljoonan käyttäjän yhteisössä. Jos kuvat tai kommentti ei kerää tykkäyksiä, sillä ei ole lopulta juurikaan merkitystä oman arkielämämme järjestelyissä.
Kun lähetän pitkän esseen tai blogini käyttäen perussuomalaisten sivustoa, se ei saa yhtään tykkäystä. Ilmiö syntyy pelosta leimautua ja joutua kiusatuksi. Sen sijaan sama artikkeli haettuna muista medioistamme ja siirtäen sosiaalisen median kavereilleni, saa tykkäyksiä. Kyse on tutkijan työstä ja tavasta tuottaa tietoa tietokoneen analyysiin. Ei sen ihmeellisempää.
Tykkäyksien hakeminen ei ole oikein tiedemiehen tai opettajan työhön kuuluvaa. Pikemminkin päinvastoin. Kun luette tekstejäni, lukekaa huolella pohtimatta, kuka ne on kirjoittanut. Tämän tekstin kun olisi voinut kirjoittaa vaikkapa tutkija Aleksi Syrjämäki Tampereen yliopistosta.
Kiitän häntä tekstistä Hesarissa (2.8) pohtiessani, miten kertoa ryhmästä numero viisi sosiaalisen median sisällä. Koskien juuri ulkopuolisuuden tunnetta, jota Facebook edustaa tässä ryhmässäni. Runsas kymmenes kokee sitä kaiken aikaa, joka viides on sen kokijana kiusattu ja tekstini on hänelle tuttua ja itse koettua. Pahoittelen kiusanteosta ja toivon kaikkea hyvää teille jatkossa. Ei pidä jäädä erakoksi saati hakea omaa ”kuplaa”, jota pelurit haluavat ja sulkea teidät ulos yhteiskunnastamme, sen vallankäytöstä ja taloudesta, kulttuurista, sosiaalisista rakenteistamme niiden muuttajina, innovaattoreinamme. Te olette todella lähellä tätä ryhmää. Sen esittely tulee myöhemmin. Siihen ryhmään joutuminen on harvinaista herkkua.