Ensimmäinen ongelma on viina, toinen ongelma on viina ja kolmas ongelma on viina. Kertoo Hesarissa tänään eläkkeelle jäävä ensihoidon vastuulääkäri Teuvo Määttä (HS 19.9). Toinen lääkäri taas kertoo kuinka ihmiset valehtelevat ja etenkin viinan käyttönsä. Valehtelevat toki muutakin tai kuvittelevat olemattomia vaikkapa liikunnastaan ja syömisestä, elämäntavoistaan. Elämäntavoissamme kun on ollut aina eroja riippuen siitä, millaisella luonnon- tai kulttuurimaantieteellisellä alueella Suomessa elämme. Siis luonnon- tai kulttuurimaantieteellisellä alueella, murrealueella jne.
Ihmiset eivät oikein osaa kohdata itsessään ja muissa luonnollisia asioita, kuten luonnollisen kuoleman tai että ihminen vanhetessaan ei välttämättä viisastu tekemättä sen eteen yhtään mitään sitten olemattomien kouluvuosiensa. Puhutaan ja kirjoitetaan jopa kuinka Suomi on hyvin homogeeninen ja yhtenäinen kansa ja luonnonmaantieteellinen aluekin. Yli tuhat kilometriä on valtava matka Hangosta Ivaloon ja erot idän ja lännen välillä ovat nekin huikeita lähtemättä etsimään niitä aina kahtia aikanaan jaetusta maasta rajana Pähkinäsaaren rauhan raja.
Tosin se oli jyrkkä jakaja alkaen luonnonmaantieteestä, antropologiasta ja myös talous- ja sosiaalimaantieteellisenä rajanamme, miekalla piirrettynä rajana. Mutta sen ohella meillä oli lukematon määrä pienempiä alueita rajoineen ja kulttuureineen, murteineen ja on toki edelleenkin. Mihin Suomessa on heitetty maantieteen tohtorit ja professorit? Kenen toimesta heitä ahdistellaan ja vihataan, aiheutetaan hirvittävää kansallista vahinkoa. Rikkaimmissa kulttuureissa maantiede on tiedekuntana ja kysytyin oppiaine ja tutkimusalue myös geopolitiikassa ja aluesuunnittelussamme. Mihin suunnittelumaantieteen kartastot rinnan sveitsiläisten kanssa ovat kadonneet? Karttaa käytetään medioissamme miten sattuu. Ainut kartta on autoon sijoitettu sateliittiohjain jota seuraten viimeinenkin kyky hahmottaa karttaa katoaa.
Luonnon rajaamat kulttuurikuplat synnyttivät murteemme. Mitä murretta sinä kuuntelet? Itse olen kuunnellut savon ohella lapsena kaakkoismurteita Karjalan evakkojen puhumana. Siis syötiin kuivoo lihhoo ja leepee mutta samaan aikaan kuulin kuinka mie oon mehässä tai myö, työ ja hyö pöövän iäressä tai kivilöi heittelemäs. Lapissa paljon aikaa viettäen liha taas laitethim pathan ja samaa muotoa ja h-kirjainta käytettiin myös Pohjanmaalla. Karjalasta, Pohjanmaalta ja Länsi-Suomesta kun muutettiin aikanaan runsaasti Peräpohjan murteita rikastuttamaan. Oulussa asuen taas sai kuulla kuinka ovat hirviä sitkiää rotua tai pelkääkö nää polliisia tai kotuako tulit, mehtäänkö mänit. Turussa taas unohtivat loppuvokaalit kokonaan kuten teräv, jumal, aurink, ja pois jäi usein myös n ja t kuten päätö, poja ovat autos. Nyt Hämeessä saa kuulla kuinka mettä kasvaa, äite kutsuu, nuari tyämies jne. Forssassa on taas ihan oma murteensa. Yhreksält töihin, suren tai sulen ulvontaa saa kuunnella ihe kuki, hirviäst pelät, hommoa ommoa lentokenteä, konehia hirviä meärä. Teefati mutta samaan aikaan vorsa. Ei ikinä Forssa.
Ihmiset eivät todellakaan osaa kohdata Suomessa itseään ja nyt se jopa kielletään ja siitä saa sapiskaa. Pienikin lipsahdus oman kotipaikkasi tapoja ja kulttuuria ja huonosti sinun käy. Kun siirrytään Suomessa paikkakunnalta toiselle murrekin muuttuu ja elämäntavat. Syy siihen on usein luonnossa, luonnonoloissa ja niiden antamissa mahdollisuuksissa vaikkapa viljellä maata tai matkata paikasta toiseen. Menneen ajan metsät olivat kauheaa ryteikköä mutta harjun rinteet ja laet helpompi kulkuisia. Vesiteitä käytetiin iät ajat. Olimme oikeasti viikinkejä veneinemme. Omassa suvussani oli myös purjekunta, johon aironpaikka ostettiin. Se oli arvokas paikka liikkua maailmalla. Maksaa veronsa luostarilaitokselle. Hukkua lopulta Kallaveteen myrkyssä juhannuspäivänä vuonna 1850. Alkoi uusi vaihe, jossa oli opittava Helsingin herrojen kujeet ja myös globaali maailma. Unohtamatta kuitenkaan juuriaan, identiteettiään Suomessa. Miksi sitä nyt sitten olisi pelättävä ja saati hävettävä?
Jos päättäjiltämme eduskunnassa luonnon- ja kulttuurimaantieteen perusteetkin ovat hukassa, syntyy aivan outoja uusia ohjeita ja kansalle oireita niiden rikkojina ja kiertäjinä tietämättään. Yritetään kaikin tavoin ymmärtää Afrikasta tulijaa mutta suomalaista heimoa ja kieliä, tapoja ja kulttuuria ei ole kukaan koskaan heille, päättäjillemme opettanut. Kun tästä huomauttaa saa populistin maineen. Ei Sakari Topeliusta sentään näin kohdeltu maantieteestä jotain ymmärtäneenäkin. Miksi tänään maantieteessä, niin luonnon- kuin kulttuurimaantieteessä, suunnittelumaantieteessä, talous- ja sosiaalimaantieteessä väitelleitä pidetään syrjässä ja sivussa päätöksenteostamme? Yhdysvalloissa ja Venäjällä he ovat olleet aina mukana ja myös sateliittikuvia tulkiten jo 1960-luvulla ja myös suomalaisia tässä kouluttaen ja opastaen. Matkat sinne eivät menneet hukkaan, oletin Suomeen palattuani. Suomessa vallassa oli omituinen joukko joka ei ollut karttaa nähnytkään.
Oletetaan että Rovaniemellä ja Kittilässä, Kouvolassa ja Raaseporin kylissä tehdään samat asiat ja samalla murteellakin. Ei se niin mene. Ei forssalainenkaan ole likimainkaan iisalmelainen ja kaukana on Sallan ja Savukosken maisemat ja tapa hakea leipänsä satakuntalaisten yrittäjien ongelmista. Mikä tätä maatamme oikein nykyisin vaivaa kun kuvitellaan jopa Helsingin olevan ohjaamassa sydänmaaseudun taloutta, sosiaalista elämää ja kymmenien pienten seutukuntiemme kulttuurista kirjoa. Menty metsään ikään kuin imperialismin pimeimpinä vuosisatoina.