Suomensukuiset kansat sikisivät aikanaan Uralin pihlajan alla ja kaukana Ob-joen suistossa ja sen keskijuoksulla, Sasvan ja Surgutin, Kazym suunnalla. Siellä elivät mansit, hantit, komit, udmurtit, mordvalaiset ja marit. Seikkailin näillä seuduilla kertoessani arktisen babylonin synnystä ennen perussuomalaisten puoluetta. Isäni aikanaan perustamaa siementä pienviljelijöiden tapana vastata sille sorrolle, johon maaseudun vähäväkiset joutuivat manttaali-isäntien alkaessa syödä talonpojan toisensa jälkeen ja autioittaa sodan jälkeinen uudelleen rakennettu maamme. Veikko Vennamo saarnasi talonpojan tappolinjasta. Lapsena, alle kymenvuotiaana, tupailloissa runoja lausuen, se kaikki vaikutti sammakkoperspektiivistä seuraten hyvinkin asialinjaan sopivalta. Kansanliike valitsi ja hyväksyi Vennamon, ei toki päinvastoin.
Kansalainen Klazomenaista
Osa suomalaisista juurista seikkaili myöhemmin Volgan varsilla lauttureina eläen. Saransk ja Izvesk ovat näitä seutuja Moskovasta itään. Vepsäläiset ja tveriläiset olivat jo ehtineet Moskovan seuduilta seuraten puoliväliin Pietarista ja karjalaiset, virolaiset, liiviläiset olivat jo liki rajoillamme. Unkarilaiset eksyivät matkoillaan aivan väärään ilmansuuntaan ja lappilaiset eskimoina, saamelaisina, vetäytyivät kattaen koko napa-alueen aina siihen paikkaan, josta tarinani kerronta alkoi. Klazomenain kylästä, jonka juuret ovat Turkissa ja läntisen filosofian alussa.
Kansalainen Klazomenaista oli valmis käsikirjoituksena jo 1970-luvun lopulla mutta jäi julkaisematta oululaisen kirjapainon ja kustantajan konkurssin seurauksena. Kertomus alkoi kuitenkin Perusta, ei rynnäten suoraan helleenisen kulttuurin juurille ja antiikin Kreikkaan, suurten filosofien isän Anaxagoraksen maisemiin Turkissa, Klazomenaissa. Sieltä saivat oppinsa myöhemmin tuntemamme filosofit. Kertomus filosofista on eri asia kuin totuus kansanliikkeistä ja kulttuureista. Yksilön panos miljoonien, nyt miljardien, kulttuureissa ja liikehdinässä ei ole yksilön historiaa tai kertomusta.
Sieltä, siis Turkista, sai alkunsa myös luostarilaitos, joka päätyi niin Obin kuin Volgan kautta lopulta myös Pietarin seuduille ja Laatokan saarelle. Oma asukunimeni syntyi Laatokan Karjalassa ja myöhemmällä keskiajalla viljelivät maitaan kalastellen ja kauppaa käyden, metsää polttaen ja raivaten Savossa lähellä nykyistä Kuopiota Kallavedeltä itään noin 5000 hehtaarin mittaisella alueella. Nimi on perua siis luotarilaitoksen kanssa tekemisissä olleille suvuille, sille veronsa maksaneille talonpojille ja torppareille.
Tuon ajan ihmiset työskentelivät yhteisöissä ja Savossa vedet yhdistivät saaria, elämä oli paljolti liikkumista vesillä ja suuret veneet oli purjekunnittain hoidettuja. Hämeessä elettiin toisin, vesien varret, vähäiset, linnoitettiin ja suomalaisten pelottava kuningas tuossa ilmansuunnassa oli Tavast, josta myös Häme sai myöhemmin nimensä. Idässä ja pohjoisessa oli oma kuninkaansa, olkoonkin ettei tätä nimitystä käytetty. Onomatopoeettinen, luontoa matkiva kielemme ei käyttänyt nykyisiä käsitteitä juuri lainkaan.
Kun käsitteitä ei ollut kielessä lainkaan, ei ollut myöskään muuta nykyisin näihin käsitteisiin liitettävää, kuten usein virheellisesti kuvitellaan puhuttaessa vaikkapa hallinnosta tai valtioista, omista elämäntavoistamme ja sen sanastostamme. Kun yritämme jäljittää hiostoriaa, käytämme mielikuvitusta ja siinä sanastoa, jota ei ole ollut aiemmin olemassakaan. Historialla spekulointi on muutenkin erityisen epätieteellistä puuhastelua. Pienkin muutos historiassa kun esimerkkinä poistaa meidät kokonaan syntyneitten kirjoista.
Kateissa oleva historiamme
Pelottavia olivat suomalaisten esi-isät vuosituhannen alussa ja keskiajallamme. Viikinkiajalla tiedettiin tämä totuus, eivätkä nämä raivopäiset miehet ikinä uskaltautuneet Suomen suuntaan ryöstelemään. Vastassa kun oli verenhimoisia miehiä matkaten tänne Volgan ja Objoen suistoista toisensa täällä tavaten. Siinä käteltiin miekalla ja se miekka oli painava.
Uuden kirkon myötä maailma muuttui ja veneitä käytettiin myös kirkkoveneinä. Joku omisti ja maksoi veronsa nuhteettomasti, sai airon tai jopa pari käyttöönsä. Toinen oli köyhempi ja maksoi paikkansa veneessä soutamalla tai muilla taidoillaan se korvaten. Matkat olivat pitkiä ja miehet hurjia matkoillaan. Silloinkin, kun matkattiin Savosta kohti Valamoa ja Pietaria, virolaisten ja liiviläisten asuinsijoja ja Hansan kauppiaita.
Pohjoisessa liikuttiin toisin. Napa-alueet yhdisti jäät ja pitkiä matkoja jatkettiin niin koillis- kun luoteisväylän suunnalla eläen luonnon antamilla ankarilla ehdoilla ja edeten aina vieraan mantereen puolelle. Sieltä matkat jatkuivat vaeltaen vuoristoissa ja päätyen aina Perun rannikolle ja kansoihin, joiden kulttuuri oli hyvinkin tutun oloista.
Joku eksyi niinkin syvälle ja kauas vaelluksillaan, etteikö vastaan tullut olmeekkikansa ja kumikansan kulttuuri, taito tehdä kumista palloja ja niin sai alkunsa pallopelit. Nyt ne valvottavat Brasiliassa sen eri puolilla kisaillen puolta maailmaa. Harva siinä muistaa Volgan lauttureita tai Anaxagoraksen oppeja, kansalaista Klazomenain kaupungista. Sosiaalinen pääoma ja kulttuuri, geenien pitkä historia, ei kuitenkaan unohda eikä jätä rauhaan.
Juhannuspäivän surun hetki
Juhannuspäivänä luostarilaitoksen ylläpitäjien ja veronmaksajien veneet kuitenkin hukkuivat vuonna 1850 Kallaveden myrskyihin ja kymmeniä miehiä, naisia ja lapsia meni tällä kirkkomatkalla hyiseen hautaansa. Pelastuneitten joukossa olivat he, jotka kiersivät järven kaukaa jalkaisin taivaltaen lohduttoman pitkää matkaa kohti maita, jotka P. R. Fabritius oli nimellään vahvistanut isoisäni isoisän ja hänen isänsä Haapamäen ja Leppävirran maatilaksi. Sen karttakuvat ovat naamakirjassani, siis Facebook -sivustolla. Moni siellä asuva ne tunteekin etenkin luostaritien varrelta kohti Heinävettä ajaen.
Tila, jos sitä nimeä voi käyttää, ei ollut mikään torppa vaan liki 5000 hehtaaria käsittävä alue, jossa asui luonnollisesti kymmeniä, ellei satoja perheitä, kukin omalla tavallaan ja taidoillaan leipänsä tienaten. Kauppa ja teollinen työ alkoi sekin jo siirtyä juhannusjuhlijoiden tietoisuuteen. Se näkyi kyllä Suomessa jo edellisen vuosituhannen puolella ja Kannaksella ovat maailman vanhimmat merkit taidosta kalastaa ja tehdä työkaluja, koruja.
Eivät Suomea mitkään tumpelot asustaneet, päinvastoin. Kun historia kirjoitetaan lännestä ja ruotsalaisina, se unohtaa idän ja lopulta koko kansan. Se on kirjoitettava nyt meidän, ei muiden.
Neljä oravaa vaakunassa
Aina kaikki ei mennyt kuten verottajat odottivat ja kun hauholaiset eivät verojaan Mauno Eerikinpojalle nurkumatta maksaneet, joka suvulta piti takavarikoida neljä oravannahkaa, toki mittavampaakin, ja paavi julisti hauholaiset vuonna 1329 pannaan.
Miesten parrat kasvoivat ruokkoamattomiksi, niitä kun ei saanut leikata eikä kyläläiset saaneet edes tervehtiä toisiaan. Alkoi suomalainen kiusaamiskulttuuri, jossa kaikki olivat taitavasti mukana ja lopulta rosvo ei ollut se, joka varasti vaan se, joka varasti rosvolta. Kieroudesta ja ilkeydestä kasvoi osa aggressiivista elämää. Suomalainen aggressio on geeneissämme. Jos aggressiivinen ihminen ei pääs purkamaan sitä toiseen ihmiseen, hän purkaa sen lopulta itseensä. Näin tekee myös traumatisoitu ja taantunut kansakunta.
Usein tämä kieroilija oli juuri verottaja, myöhemmin rahalaitokset ja poliittiset instituutiomme, sisällissotaan johtaneet tapahtumat, jossa kaikki liittyy lopulta kaikkeen. Tänäänkin entisen Hauhon pitäjän vaakunaa koristavat nämä neljä oravaa. Kiusaaja muistetaan kauan eikä hevin anneta anteeksi. Näin toki meneteltiin myös Klazomenain kylässä ja Volgan sekä Obin maisemissa. Aggressio alistajaa kohtaan kasvoi ja keräytyi sukupolvelta seuraavalle. Italiaan syntyivät mafiasuvut.
Idän ja lännen liitto
Olli Luostarinen, kymmenvuotias pojannaskali, pelastui hyiseltä ja hautaan johtaneelta sukuni traumaattiselta kirkkomatkalta juhannussaarnaa kuulemaan. Ei tullut nuhteita, ei pantu kaakinpuuhun, vietiin hautaan.
Olli nai itseään nuoremman naisen, Maanigan kautta Lapinlahdelle joutuneen tytönhupakon, joka oli taustaltaan lännestä piispaksi kaavaillun pyhien kielien ja kaunopuheisuuden professorin Isak Pihlmanin sekä myöhemmin, seuraavassa polvessa, myös Ståhlbergin, pappissukua sekin, jälkeläisiä. Maaningan hovissa hänen äitinsä synnytti tytön aviottomana kapteenille, Viipurista vierailleelle Tvastille, joka myöhemmin tunnustin tapauksen. Sellaista ei kuitenkaan tuohon aikaan annettu anteeksi.
Marista tuli tätä kautta määrätietoinen ja sukunsa tunteva ihminen, jota ei kiusattu. Kun kirkko naista nuhteli, synnytyksen jälkeen saastaisena, hän ei niistä välittänyt pietistisenä perimältään. Siitä tuli merkintä kirkonkirjoihinkin. Hän oli oman aikamme punavihreitä naisia paljon ärhäkkäämpi ja aikaansaavempi, koulutti poikansa Helsingin herroiksi vaatettamalla lapinlahtelaiset tuon ajan keskiluokan perheet. Olli oli viinaan taipuvainen, tuon ajan mukaan, ja suri hukkuneita sukulaisiaan, perhettään. Menestyi toki toimissaan, yrittäjänä.
Kun miehet tulevat Siperiasta ja naiset Kreikasta syntyy suomalainen kulttuuri. Ne ovat kyllä olleet yhtä jo aiemminkin, mutta kukas siitä jaksaisi lukua pitää. Niinpä kun Juhannusta tänään vietetään, se ei ole enää Johannes Kastajan päivänä tiistaina vaan on muuttunut pakanamaan mittumaariksi ja viikonlopuksi. Kristillinen sanoma katoaa ja alkaa korvautua vanhemmalla ja asetelmat alkavat kääntyä päälaelleen.
Roolit vaihtuneet Hämeessä
Vaalien alla otin kuvia toimittajista tekemässä työtään ja haastatellen forssalaisia kuntavaaliehdokkaita. Pääsin lopulta myös itse ehdokkaaksi Urpo Leppäsen kokoamaan, kolmen ihmisen ylläpitämään tiimiin ja näin sisään isäni aikanaan perustamaan puolueeseen, salaa torilla siihen liittyen. Jos isäni tai Veikko Vennamo olisi asiasta voinut kuulla, Timo Soinin puhelin olisi ollut hetken kuumana.
Monta kertaa väitelleiden professoreiden on vaikea päästä ehdokkaaksi puolueeseen, jossa on kirkon viinat ja hopeat varastaneita kansanedustajia, hakkaraisia, ja muita pystyyn nostettuja piisameja, lainaten puolueen puheenjohtajan Timo Soinin kirjaa ja kirjoitusta Apu Lehdestä. Vasta kun Suomessa väittelee tohtoriksi lapsilleen ja lastenlapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen, voi hyvinkin tulla kelpuutetuksi johonkin näistä oudoista suomalaisista poliittisista kansanliikkeistä.
Siinä on kyllä oltava myös onnea mukana ja kyky tehdä professorina juttuja toimittajista. Riski joutua hukutetuksi tai myrkytetyksi matkalla on hirveän suuri ja vaatii mukaansa enemmän kuin onnea. Suomalainen viha ja aggressio, udmurtilainen meno ja komilainen tapa myrkyttää ihmisiä sieniä ja lääkkeitä käyttäen, on hyvin syvälle juuttunutta kansanperinnettä. Mansit ja hantit kertoivat kuinka sitä käytetään vastustajan taltuttamiseen, kun muita keinoja ei uskalla käyttää peläten heimovihoja.
Forssan valtuustossa päätettiin, kuinka pienkoulujamme säilytetään silloinkin, kun niissä on yli 200 lasta keskellä kaupunkia ja poliittinen johto rehtorina ja lehtoreina. Samat ihmiset ovat kuntapuolueessa kiusaamassa toisiaan, poliiseina toreilla ja kirjoittavat lehteään tukien omia poikiaan ja tyttäriään. Komit ja marit tekivät näin myös mutta erityisen tyypillistä tämä oli, ja on edelleen, vepsäläisten ja tverien kulttuurissa. Näin vaikkapa poliittiset liikkeemme ja uskonnolliset liikkeet ovat lähellä toisiaan. Sen sijaan ne poikkeavat melkoisesti yleiseurooppalaisista liikkeistä ja myös euroopalaisesta normistosta ja lainsäädönnöstä.
Kun puurot ja velli menevät kaikessa sekaisin, lopulta vaalin ratkaisee poliitikko, joka äänestää tyhjää. Hän säikähtää virhettään ja kieltää tämän Maradonan Jumalan käden kosketuksen sormeensa, joka ei saisi koskea mihin vain. Näin maaseudun koulut säilyvät kun keskustalinen äänestää vahingossa väärin tai ei äänestä lainkaan. Liiviläisillä on tähän paljon kansansatuja. Löytyy joki virolaisiltakin.
Kun kaikki kääntyy päälaelleen, vakuutus ja rahalaitos ovat vaikein kiusaaja, silloin kun sinulle tehdään tahallista vahinkoa ja hävitetään elämätyösi sekä pyritään hätyyttelemään ulos kaupungista, kyse on juuri liiviläisestä sosiaalisesta pääomastamme. Sitä johtavat juuri ne henkilöt, jotka toimivat yhtiön juristeina, lääkäreinä ja lopulta ovat aiheuttaneet myös vahingon, tahallaan. Vuosikymmeniä tahallaan ylläpidettyjen koskisotien kohdalla vaadittiin näin poikkeuksellisia toimia.
Toinen tapa olisi ollut tukea niitä ja jatkaa, käyttää hyväksi ja hankkia tästä toimeentulonsa. Näin he, jotka menettivät tästä toimeentulonsa tai odottamansa etuudet, korvaukset, olivat koko ajan uhkaamassa ja painostamassa, luonnollisesti.
Moskovasta itään
Vastaavia malleja maailmalta löytyi pilvin pimein ja näistä syntyy teoria. Hyvä teoria on alku hyvälle käytännölle, ei päinvastoin.
Näin kävi myös koskisotien yhteydessä, jolloin niiden lopettaminen oli hoidettava 1970-luvun Suomessa uhmaten tätä suomalaista Volgan mutkan ja Obin laaksosta hankittua udmurtilaista ja mordvalaista kansanperinnettä.
Tutustuin siihen Hanty-Mansijskin ja Kudmynkarin sekä Syktyvkarin suunnilla takavuosina ja vuosikymmeninä kierrellen maantieteen tohtorina ja nuorena professorina. Koskisotien lopettaminen edellytti suomalaisen kulttuurin syväjuurien hyvää tuntemista etenkin Moskovan itäpuoleisilla alueilla. Afrikasta ja Voltajoen rakentamisesta hankituilla käytännöillä ei ole Suomessa juurikaan käyttöä.
Tänään siis vietetään mittumaaria, joka on pakanjuhla, ei lainkaan kristillinen Messiaan kastetilaisuuteen liittyvä juhla ja Johannes Kastajan päivä. Siihen on vielä muutama vuorokausi ja se on maltettava, seuraten olmeekkien pelien tapahtumia Brasiliassa. Siellä pienet maat panevat kampoihin suuremmille ja läntinen kulttuuri on eurooppalaisena tiukoilla.
Aiemmin toki tiedetään niiden menestyneen, kiitos tuomariston, jossa erikoistilanteita syntyi 80 vuoden aikana enemmän juuri suurille länsimaille. Jalkapallossa yksi rankkari ylimääräisenä on paljon. Nyt, kun tekniikka seuraa tapahtumia, tuomarin lahjominen on usein turhaa touhua. Varmaan siihen edelleen turvaudutaan tai osa tuomareista tietää toki takaraivossaankin sen, mitä heiltä odotetaan.
Mittumaarin perinneruuat
Uuteen mittumaariin kuuluu juhannuskinkku, juhannustortut ja juhannusmämmi sekä monet muut sellaiset perinneruuat, joita on opittu syömään myös muina vuodenaikoina pohtimatta tai tietämättä, mihin traditioon tai kristilliseen perintöön nämä voisivat ehkä kuulua.
Kun ne yhdistää toisiinsa, ylensyöty ja juotu juhannussima on tuttu näky mittumaarina, pakanajuhlana, mutta Johannes Kastajan päivä tiistaina on jo hyvinkin rauhallinen ja hillitty juhla.
Pakanamaan kartta on kuitenkin ja pysyy, jolloin uuden hallituksen on syytä pitää Päiviö Hetemäen poika Martti Hetemäki myös jatkossa oikean kartan ja kompassin lukijana. Näin silloinkin, kun hallituksen ikä on vain kahdeksan vaivaista kuukautta. Jonkun on osattava tunnistaa myös pakanamaan karttaa ja siellä käytettävää kompassia. Päiviö Hetemäen perintö ei ole aivan vähäinen Martti Hetemäen käytössä ja Kokoomuksen johtamassa hallituksessa.
Hallitus lyhyt, Hetemäki pitkä, lainaten kirjailija Arto Paasilinnan hengentyötä ja sen otsikkoa elämästä ja Rytkösestä. Hänen tapa jättää kertomatta, mistä ideat syntyivät ja oliko mukana ehkä hieman kopioituakin, oli kuin remestelyä WSOY:n oman aikamme kirjailijoiden puutarhassa. Imitointi on yleisin ja miltei ainut tapa monelle oppia uutta.
Tänään kirjani Arctic Babylon avainhenkilöt seikkailevat ympäri maailmaa mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Jos samaa hengentuotetta kuvataan ja otetaan kopioita, googlataan 2000 miljoonaa kertaa, syntyy melkoisen paljon imitoitua kulttuuria ja uutta luovuuttakin. Sitä sitten kauheasti ihmettelee vitriini-ikäisenä miehenä.
Suomessa taas on vain taannuttu ja palattu juurille, sen traumaattisiin solmukohtiimme ja elämme nurinkurista aikaa, jossa lattia muuttuu katoksi ja katto lattiamatoksi. Siinä Klazomenai katoaa ja vauhtia on haettava aivan alusta, Anaxagoraan filosofiasta vuosilta 499-428 ennen Kristuksen syntymää.