Jalkapallon MM-kisoissa joukkueet, 32 maata, on arvottu kahdeksaan neljän maan lohkoon. Näistä kustakin kaksi parasta selviää neljännesvälieriin. Siitä eteenpäin edetään cup-periaatteelle karsien, otteluita on yhteensä 64. Kaikki tämä vie aikaa kuukauden ja muistuttaa spektaakkelina Olympialaisista tuttua tapaa tehdä suurta megaviihdettä ja politiikkaa hyvin konservatiivisen pallopelin avulla.
Maailman suosituin urheilumuoto
Kaikkien aikojen menestynein maa on ollut Brasilia viidellä mestaruudellaan. Toiseksi menestynein on Italia neljällä mestaruudella. Saksa on vienyt mestaruuden kolme kertaa. Kaikki mitalit jalkapallon MM-kisojen historiassa ovat menneet joko Eurooppaan tai Etelä-Amerikkaan. Isäntämaassa Etelä-Afrikassa jalkapallo on mustien laji, valkoiset pelaavat rugbya. Siellä eliitti tarvitsee kisat peittääkseen maanosansa alati kasvavat ongelmat. Jalkapallo on huumetta köyhälle kansalle.
Jalkapallo on ollut alun perin köyhän kansan viihdettä, ja sitä ollut helppo pelata liki missä tahansa ympäristössä. Sitä muistuttavia sukulaislajeja on ollut iät ajat ja aina niihin on liittynyt myös sosiaalinen kierto pelaajan menestyessä ja jättäessä vaikkapa slummin ja hiilialueen työläiskorttelit. Tällöin tarkoitamme nykymuotoista, Englannissa syntynyttä peliä, emme niinkään vaikkapa kiinalaista Song-dynastian aikaista tai Etelä-Amerikan intiaanien pelaamaa jalkapalloa.
Konservatiivinen peli
Antiikin Kreikassa, Rooman valtakunnassa ja keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin toki nykyjalkapallon sukuista pallopeliä jo ennen brittien eri puolille imperiumia levittämää harrastustaan. Usein se oli nykyistä hyökkäävämpää ja väkivaltaisempaa. Merimiesten mukana laji levisi myös imperiumin ulkopuolelle, vaikkapa nytkin erityisen hyvin menestyvään Uruguayn suunnalle, jossa järjestettiin myös ensimmäiset nykymuotoisen jalkapallon MM-kisat ja jotka Uruguay myös voitti.
Liki nykymuotoiset säännöt jalkapallo sai jo Englannin jalkapalloliiton (FA) toimesta ja jalkapallon lait (Laws of Game) peli sai IFAB:n toimesta jo 1800-luvun lopulla. Pelin konservatiivisuus näkyy juuri näissä säännöissä, jossa pienikin muutos (esim. paitsiosäännön korjaus) on muuttanut mielestämme dramaattisesti muuten äärimmäisen konservatiivisen pelin luonnetta, jossa alun perin hyökättiin rajusti, kahdeksan miehen voimin, ja myöhemmin tämä peli vaihtui puolustusvoittoisemmaksi.
Zaire ensimmäinen Afrikkalainen
Zaire oli ensimmäinen musta Afrikan maa, joka kelpuutettiin mukaan jalkapallon MM-kisoihin vuonna 1974. Ensimmäinen lähellä mitalipelejä ollut afrikkalaisjoukkue oli Kamerun, joka johti vielä puolivälierässä Englantia vastaan vuonna 1990, mutta hävisi lopulta 3-2. Niin ikään Nigeria ja Senegal ovat päässeet pudotuspeleihin, mutta yksikään Afrikan maa ei ole vielä saanut tästä maailman suosituimmasta urheilumuodosta mitalia.
Kun Nelson Mandela aikanaan 11. heinäkuuta ojentaa voittajajoukkueen kapteenille pokaalin Socer Cityn stadionilla, noin miljardi ihmistä seuraa sitä televisiosta. Avajaisiin Mandela ei päässyt perhepiirissä sattuneen kuolemantapauksen johdosta. Paluu pitkän urheiluboikotin jälkeen maailman urheilun eliittiin sujui näin Mandelalta hänelle niin tyypillisissä merkeissä. Kaikki ei ehkä ole nyt niin kuin kuuluisi ja miltä kulissit näyttäisivät, Nelson Mandela vanhuksena niiden takuumiehenä.
Afrikka on mukana toki seurajoukkueitten komeassa historiassa, ja yksittäisten pelaajiensa kautta, mutta ei vielä itsenäisenä pelin rakentajana ja omalla politiikallaan, kuten moni olisi jo vuosia takaperin toivonut.
Eurooppalaisten seurajoukkueiden kilpailu ja mestareiden liiga on tapahtumana jopa vahvempi kuin jalkapallon MM-kisat. Niitä hallitsi aluksi Real Madrid ja Ajax mutta vuoden 1976 jälkeen mikään joukkue ei ole kyennyt voittamaan mestaruutta kolmea kertaa peräkkäin.
Etelä-Amerikassa seurajoukkueitten Copa Libertadoresia on pelattu niin ikään jo vuodesta 1948 ja nuorempia ovat Afrikan ja Aasian mestareiden liigat. Kansalliset liigat ovat luonnollisesti näitä vanhempia ja niiden historia ajoittuu 1800-luvun puolelle Euroopassa.
Odotettavissa afrikkalainen krapula
Kisojen jälkeen Etelä-Afrikkaa kohtaa krapula, joka voi johtaa myös aseellisiin levottomuuksiin. Kisojen aikana, ja jo niiden lähestyessä, kansa oli jakautunut kahtia ja nyt on odotettavissa putoaminen jo alkulohkovaiheessa. Näin ei ole yhdellekään isäntämaalle aiemmin käynyt. Kisahakemuksen keulakuvana käytetyn, 27 vuotta vankilassa viruneen, Mandelan unelma kisojen tuomasta piristysruiskeesta ei ole toteutumassa. Kun vastakkain asetetaan äärimmäinen rikkaus ja turhuus, sen huvitukset, sekä pohjaton köyhyys maksajana, syntyy groteski näytelmä.
Vuosien tauon jälkeen townshipeissa on jälleen väkivaltaisia mielenosoituksia. Takavuosina Nelson Mandelan presidenttikausi meni vapautuksen huumassa. Nyt uusi musta eliitti ja valkoinen rugbykansa, heistä erottuva musta köyhälistö, eivät sovi samaan kuvaan korruptoituneen hallinnon ja Mandelan työn jatkajan Thabo Mbekin kanssa.
Uusi presidentti Jaco Zuma ei ole voinut lunastaa populistisia lupauksiaan ja matka ilman vettä ja sähköä olevista miljoonien mustien hökkelikylistä Soccer Cityn stadionille on vuosien varrella vain kasvanut. Tämänkö takia me taistelimme ja kuolimme, he kysyvät ihmetellen hankkimansa äänioikeuden merkitystä ja nyt mustien poliitikkojensa mersuja.
Vuosipalkka ei riitä loppuottelun lippuun
Kisoihin on saapunut noin puoli miljoonaa turistia. Heitä varten maa on muutettu valkoisen miehen huvipuistoksi käyttäen jo kisaturistien turvallisuuden takaamiseksi satoja miljoonia euroja. Etelä-Afrikka on maailman yksi vaarallisimmista maista ja sen huomaa kyllä kulkiessaan Johannesbourgin katuja valkoihoisena. Kaikki omakotitalot on kehystetty sähköisin teräsaidoin, piikkilangoin, mustat vartijat hoitavat asumisen turvallisuuden, joka ei poikkea paljoakaan vankilaan teljetystä elämästä. Edes eliitin asuttamia katuja on vaarallista liikkua öiseen aikaan. Kadut vaikuttavat liki tyhjiltä metropolin ulostuloteiksi lentokoneesta niitä seuraten.
Alkupään otteluihin on varattu halpalippuja alle 20 euron hintaan myös mustille maan omille kansalaisille. Pääosalle ne ovat toki saavuttamattomissa ja loppuottelun yli 500 euron hinnat ovat kovia jo suomalaisen turistinkin kukkarolle. Hiilikaupunkien ja slummien köyhälistön pelistä on kasvanut spektaakkeli, jossa kohtaavat miljonäärit Etelä-Amerikan ja Euroopan suurliigoista ja seuroista, eikä sinne ole köyhällä asiaa.
Suuria on aina suosittu
Konservatiivisen pelin luonteen mukaan maaleja on nyt tehty noin 1,6 kussakin ottelussa ja takavuosien tilastojen mukaan eurooppalaiset ja Etelä-Amerikan joukkueet saavat vaatimansa riittävän edun niistä harvoista erikoistilanteista, joista ratkaiseva maali lopulta tehdään.
Suurten taiteilijoiden ja spektaakkelin ohjelmaan kuuluu toki myös teatraaliset puitteet ja draama, jossa Maradonan Jumalan käsi ohjaa lopulta voittajat kansallissankareiksi, algerialaisen kabyliberberin Zidanen pään osuu pallon sijasta vastustajan rintaan. Hänen muslimisisartaan kun on loukattu. Jalkapallo on tunnetusti nerojen peli.
Euroopan kovatasoisin jalkapallosarja on nykyisin Englannin valioliiga, Italien Seria A ja Espanjan Primera Divisiona. Sarjojen rankinglistalla, jota UEFA pitää yllä, muut rankinglistan kärkimaat ovat Ranskan Ligue 1, Saksan Bundesliiga, Portugalin superliiga, Romanian Liga 1, Hollannin Eredivisia ja Venäjän valioliiga.
Pääosa MM-kisojen afrikkalaisista pelaajista tulevat näiden sarjojen joukkueista tai Etelä-Amerikan vastaavista liigoista. Jalkapallocupeista taas maineikkain on cup-kilpailujen ”äiti” Englannin FA Cup, joka on sarjaakin vahvempi kilpailu. Näitä cupeja pelataan nykyisin kaikissa merkittävissä palloilumaissa, kuten Suomessa. Jalkapallon joka neljäs vuosi pelattava MM-kisa ei saa niitä häiritä, ellei se samalla tuota taloudellista voittoa. Afrikka ja Aasia ovat sille mahdollisuuksien maanosia Euroopan hiipuessa ja ikääntyessä.
Jalkapallobisneksen rahasammot
Jalkapallo on nykyisin rahasampo, jolla on myös kyky tuottaa nimekkäitä taiteilijoita. Heistä ehkä parhaiten tunnetaan brasilialainen Pele, olkoonkin että itse pidän häntäkin tuon ajan taitajana ja yleisön hauskuuttajana paremmin mieleen jääneenä samaisen joukkueen Garrincha’a. Myöhemmin tulivat Portugalin Eusebio tai Venäjän joukkueen maalivahti Lev Jashin, “musta hämähäkki“.
Eusebio oli samalla Afrikan ensimmäinen tähti, Benficassa Portugalin liigassa 15 vuotta pelannut ja sen maalikuninkuuden seitsemän kertaa voittanut jalkapallon ihmelapsi. Diego Maradona, Argentiinan joukkueen värikäs valmentaja, huumeiden kanssa taistellut argentiinalaisten kultainen “Jumalan käsi”, ja vuonna 1970 Brasilian maailmanmestaruuden voittaneessa joukkueessa pelannut Jairinzo, tai seuraavien kisojen Hollannin tähti Johan Cruyff mainitaan usein, kun puhutaan maailman parhaasta pelaajasta. Ensimmäinen afrikkalainen kultaisen pallon voittanut pelaaja on liberialainen George Weah ja Ronaldon muistamme eniten MM-kisoissa maaleja tehneenä taiturina.
Briteistä mieleen tulee heidän omat kisansa ja siellä heidän ainokaisen mestaruuden voittaneen joukkueen kapteeni Boby Moore, siinä missä Saksan kisoista niin ikään herrat keisari Beckenbauer ja Muller. Toki Brittien joukkueesta mieleen jäi koko joukkue ja myös Charltonin herrasmiesveljekset. Pele on muuten laatinut FIFA 100-listansa, jossa on hänen mielestään 125 parasta elossa olevaa jalkapalloilijaa, ja tietysti mukana myös Suomessa jalkansa hoitanut ja nyt kentän sivusta brittien peliä seuraava tähti, jossa on jotain yhteistä Georg Bestin kanssa.