Kaksi vuotta sitten taivaalta ei tullut sadetta. No nyt on tullut ja helteet odotuttavat vuoroaan, kuten Suomen hallitus Matti Vanhasen kokemusta hoitaa homma vanhalla rutiinilla. Kun hänen haastatteluaan seurasi ja luki samalla HeSarin kirjoitusta Suomen Pankin päääjohtajaa haastatellen, siinä oli jotain yhteistä ja tuttua.
Kuluvan kesän aikana asiat hoituvat Suomessa ja syksyllä media paikkailee kesälomatoimittajien töitä. Leijonan jälki hiekassa on koronan jättämä eikä Forssassa ja Tammelassa, hämäläisten emäpitäjässä, tapahdu muuta kuin mitä kunnajohtajat hakevat pois koulutuspaikoistaan Salon kaupunginjohtajiksi.
Koulutuspaikkoina pienet seutukunnat ovat keski-ikäisille kotipaikaltaan etätyötä tekeville johtajille yhtä uskottavia kuin Hämeenlinna maakuntakeskuksena. Suomi on tyhjentynyt ja maakuntiakin on vähemmän kuin mitä nyt kaavaillaan. Hämeenlinna ei sellaista ansaitse.
Alueelliset erot ovat nekin kasvussa, eikä rajoja voi piirrellä luottaen menneen maailman maantietoon ja Sakari Topeliuksen kirjoihin. Kokonaan kuntia ei kuitenkaan tule poistaa kuten Lännen median toimittaja kirjoittaa omissa lehdissään. Maa tarvitsee myös koulutuspaikkoja, joissa tulevat johtajamme voivat harjoitella ennen siirtymistään Brysselin norsujen hautausmaalle.
Agropolis, teknopolis, ekopolis ja nekropolis ovat käsitteinä tulleet myös yhdyskuntarakenteita suunnitteleville Euroopassa tutuiksi. Suomessa tätä kiertoa vielä vanhana alusmaana harjoitellaan. Ruotsi emämaana sen on toki oppinutkin. Koronaan viruksena asennoidutaan siten toisin kuin Suomessa. Ikääntyneen työvoiman siirto siirtolaisina kohti nekropolista sujuu vanhan mallin mukaan ja ilman paniikkia.
Yhdysvalloissa mukana on myös menneen maailman mellakointia ja tuttua aseiden käyttöäkin. Menneiden vuosien mallista se ei toki enää ole sielläkään. Väsyminen Hollywood -elämään näkyy sielläkin. Britit ovat hekin nöyrtyneet omaan paikkaansa ja imperiumin asema universumin keskuksena, jossa lordien maailmassa aurinko ei koskaan laske, on surullista seurattavaa.
Kun vastaat kännykkääsi, lankapuhelinta Helsingissä käyttävä huohottaja on puolestaan se viimeinen merkki pääkaupunkimme tilasta ja tulevaisuudesta. Siihen suuntaan ei ole syytä vankkureitaan Sumessa ohjailla.
Pakolainen, joka haki Suomesta viimeistä turvapaikkaa Afrikasta lähteneenä ja myös Välimeren ylittäen, läpi Euroopan taivaltaen, saapui viimeisenä Tornioon ruotsalaisten saattelemana ja käytyään Oulussa, Kempeleessä Juha Sipilän kotona, jatkoi matkaansa etelään ja päätyi lopulta Forssassa viimeiseen pisteeseen matkallaan palaamatta takaisin Helsinkiin ja jo kerran kuljetuille jäljilleen matkalla takaisin Afrikkaan.
Siinä matkalla on koko Eurooppa kohdattu ja ajatus paluusta kotimaahan ei sekään houkuttele. Maailman onnellisin maa ei vaikuta sekään erityisen onnelliselta Forssan Lehden avaten. Enemmän täällä riidellään ja naapuria pilkataan kuin lähtömaassa. Jos se on onnen tavoittelussa koulutuspaikan ja ekskursiomatkan loppulaukka, silloin Arto Paasilinna on ansainnut kirjoillaan lukijakuntansa eikä siihen ole mitään lisättävää.
Nuorin pojista kirjoittaa sen hauskimmalla tavalla, vanhin ikävimmällä ja keskimmäinen oikein. Valitse sitten siitä mieleisesi. Totuus on ikävää luettavaa ja kukaan ei ole niin sukkela, että ehtisi nauttia elämästään. Mitä pitemmäksi elät sitä kauniimmakai se kuitenkin tulee.
Elämä on yksuuntainen katu, saattinen asia. Jo et kykene muuttamaan mieltäsi löydät itsesi mielisairaalasta tai nuorena hautausmaalta. Yksilön hyökkäys ikuisesti toistuvaa maailmankaikkeuden universaalia ja toistuvaa mekanismia vastaan on vain yksinkertaisen ihmisen tapa vanheta. Hän kutsuu sitä elämäksi ja elämää korkekoulukseen.
Kun hänellä ei ole luonnetta eikä lahjoja, hän alkaa etsiä elämänohjeitakin. Usein hän päätyy pelurtiksi, jossa taas kaikki häviävät. Suurpiirteisestä ja yleisluonteisesta, hyään teoriaan kirjatusta, tulee hänelle näpertelyä.
Matti Vanhaisen isä Tatu Vanhanen ei ollut sellainen näpertelijä kuten hänestä kirjoittaneet toimittajamme. Ja pojastahan polvi paranee. Onnea Matti Vanhaselle sitten edellisen talon rakentamisen ja uuden valmistumisen kanssa vanhentuen. Tatun kirjoja ja taidetta kannattaa pitää yllä uudessa kodissakin. Se oli sentään poikkitieteistä ja geenejäkin ymmärtävää yhteiskuntatieteilijänä, olkoonkin että välineet olivat vielä aineistojen käsittelyssä vaatimattomia. Mutta se ei ollut Tatun syytä, päinvastoin. Tänään hän käyttäisi niitäkin muita taitavammin Suomessa.